maanantai 30. elokuuta 2010
Perjantai 27.8. ja lauantai 28.8.
Aurinkoista, lämmintä päivää jäätiin viettämään keskelle kymmeniä pikku moottoriveneitä kalastajineen ja aallonmurtajalla seisovia tai istuvia kalastajia. Manu pumppasi nyt ensimmäistä kertaa tällä matkalla kumiveneen täyteen ja päivällä käytiin koeajolla vieressä olevan pikku kylän laiturissa. Kun iltapäivällä alkoi voimakkaammin tuulla, huomasimme, että ankkuri luistaa. Oli ihan pakko vielä nostaa ankkuri ja siirtää vene parempaan paikkaan muutama sata metriä.
Aamulla herätessä oli ympärillä kova liikenne. Kalastusveneitä hurahteli meidän molemmin puolin joka suuntaan. Nostimme ankkurin ja lähdimme matkaan kuten oli suunniteltukin. Joen suulla, missä joen virtaus kohtasi vuorovesivirran, oli kova kuohunta. Siellä oli myös kymmenittäin pieniä ja vähän isompia kalastusveneitä. Ilmeisesti juuri silloin oli jonkin kalan hyvä pyyntiaika. Me kuitenkin suuntasimme suoraan merelle.
Jatkoimme matkaa ja tuulikin oli monta tuntia suosiollinen ja antoi meidän purjehtia. Teimme pitkän päivätyön ja saavuimme juuri ennen pimeän alkua Nazaré:n satamaan. Kiinnityimme meitä reippaasti isomman veneen kylkeen niin hiljaa, etteivät asukkaat huomanneet mitään. Koputimme toki veneen kylkeen ja esittäydyimme, ja taas meidät otettiin ystävällisesti vastaan. Siinä nukuimme hyvän yön.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti