Muutama päivä kului lähiympäristöön, eli Cienfuegosin kaupunkiin tutustumiseen. Noin kolme kilometriä pitkä rantabulevardi johtaa satamasta kaupungin keskustaan. Välillä sitä kuljimme reippaasti kävellen, joskus istuttiin polkupyörätaksin kyytiin. Löytyihän sieltä joku kävelykatu turistirysineen, mutta suurimmaksi osaksi kadut ja talot näyttivät aika vanhoilta eikä aina niin hyväkuntoisilta.
Keskiviikkona lähdettiin bussimatkalle Havannaan. Tiet olivat aika huonokuntoisia, joten matka kesti nelisen tuntia. Saimme näin tutustua myös Kuuban maaseutuun. Isoja peltoalueita oli paljon, kaikkia viljelyksiä ei tunnistettu. Tien varressa näkyi paljon hevosia, joko kärryjen kanssa tai ratsuina. Vanhoja traktoreitakin näkyi, mutta aika vähän. Ilmeisesti maanviljelys täällä on vähän vanhanaikaisempaa kuin Suomessa, mutta viljelykset olivat hyvin hoidettuja.
Matkatoimisto ei ollut onnistunut löytämään meille vapaata hotellihuonetta, joten ensimmäiseksi Havannassa lähdettiin etsimään yöpymispaikkaa. Se löytyikin pian ja ihan Keskuspuiston läheltä, eli Vanhankaupungin ytimestä. Täällä monet vuokraavat asunnostaan yhtä tai useampaa huonetta matkailijoille, ja paikat on merkitty selkeästi talon ulkopuolelle. Saimme huoneen Mariselan ja Israelin asunnosta. Vaikka yhteistä kieltä ei ollutkaan, niin hyvin tultiin toimeen ja heistä tuli hetkessä meidän ystäviä ja saimme seurata kuubalaisen perheen elämää hyvin läheltä
Torstaina kävelimme Vanhaa kaupunkia ristiin, rastiin. Se on aikoinaan ollut tosi upea kaupunki, mutta kunnostuksen puutteessa monet hienot rakennukset ovat kärsineet kovin paljon. Tosin muutamia saneerattiinkin, mutta työsarkaa on valtavasti. Liikenne oli vilkasta, suurin osa autoista oli 50-luvun amerikanrautoja, Ladoja ja Mosseja. Täällä oli myös enemmän uusia autoja kuin muualla Kuubassa. Sivukaduilla pääsi kokemaan oikein kuubalaista elämän sykettä. Kävimme tietysti myös Ernest Hemingwayn kantapaikassa. Oli muuten tehty erittäin elävän näköinen patsas hänestä baarijakkaralle istumaan.
Perjantaina köröteltiin takaisin Cienfuegosiin ja Marinaan. Kunnosteltiin venettä ja tehtiin ruokahankinnat. Ruokaostokset tehtiin siten, että otettiin polkupyörätaksi ja sen kanssa kierrettiin marketteja, vihannes- ja hedelmätorit sekä leipäkauppa. Onnistuimme saamaan oikein avuliaan ja iloisen kuskin, joka tiesi hyvin kaikki paikat ja jos hän kävi ostamassa meidän puolesta hedelmiä niin hän teki paljon parempia kappoja.
Maanantaina lähdetään Panamaa kohti, noin 750 mailia, arvioitu kesto n. 6 vrk. Säätiedotus on luvannut heikkoja tuulia, joten voi olla taas hidasta matkantekoa ja moottorilla ajoa tiedossa.
Näyttää siltä, että täällä nuo nettiyhteydet ei oikein pelaa. Siitä seuraa, että emme aina saa blogia lähtemään ollenkaan, tai lähetämme sen SSB-radiolla mutkan kautta suoraan nettisivulle ja silloin emme saa kuvia mukaan ollenkaan.
tiistai 21. helmikuuta 2012
4.2. - 12.2.
Koko perjantaipäivä ja seuraava yö ajettiin Kuuban eteläistä rannikkoa pitkin kohti länttä. Aamulla tultiin Marea del Portillo (19ast 54min 45sek N, 77ast 11min 17sek W ) nimiseen paikkaan, jossa tullimiehen antaman tiedon mukaan on marina, ja sinne siis saa rantautua. Löytyi ihan hienon näköinen paikka, valtava lahti ankkurointia varten. Sen toisessa päässä oli iso rakennus (ehkä hotelli) mutta marinasta ei mitään havaintoa. Meidän lisäksi lahdella oli vain muutama kalastaja pienissä soutuveneissä. Päätimme, että emme lähde etsimään mitään marinaa, vaan odotamme että tulli etsii meidät tai sitten ei.
Iltapäivällä tulikin kaksi ystävällistä tullimiestä tarkistamaan veneen ja meidän paperit. Koira kävi taas nuuskimassa veneen. Kulkuvälineenä heillä oli pieni soutuvene ja sen moottorina reippaan oloinen rouva. Marina tarkoittaa täällä siis vain tullivirkamiesten läsnäoloa eikä mitään laiturisysteemiä.
Illansuussa kävimme jollalla ihan omatoimiretkellä viereisessä mangrovemetsässä olevissa "kanavissa". Siellä oli upea tunnelma.
Sunnuntaiaamuna suunnattiin kohti Las Coloradasia (19ast 55min 39sek N,77ast 41min 36sek W ). Paikka on Kuuballe historiallinen, koska siellä, tai oikeastaan sen viereisellä niemellä Fidel Castro joukkoineen nousi maihin vuonna 1956. Suurin osa hänen miehistään kuoli yllätyshyökkäyksessä, mutta henkiin jääneet 15 käynnistivät sitten vallankumouksen.
Vaihtelevakelisen matkan jälkeen pääsimme perille juuri ennen auringonlaskua. Asetuimme ankkuriin ja ehdimme juuri aloittaa ruokailun, kun veneen viereen tuli soutuveneellä viranomaisia, jotka kielsivät meiltä yöpymisen kylän edessä. Se olisi ollut liian vaarallista. Meille ei selvinnyt, kummalle se olisi vaarallista, paikallisille vai meille. Koska oli jo pimeä, siirryimme vain seuraavan lahden edustalle. Aamulla nukuttiin pitkään. Levättiin ja uitiin kaikessa rauhassa.
Sitten lähdettiin tutustumaan Kuuban "sisämereen". Etelässä on pitkiä riuttajonoja, muun muassa Jardines de la Reina, joka vaimentaa valtamereltä tulevat mainingit ja aallot. Sen ja mantereen välissä on rauhallinen merialue, jossa on paljon riuttojen ympäröimiä saariryhmiä.
Kävimme Cayos Granadalla, Cayos Chocoladella ja Cayos Guervolla. Kaikki nämä olivat matalien saarien muodostamia lähes ympyränmuotoisia ryhmiä. Saarilla oli hienoja, koskemattomia hiekkarantoja ja mangrovemetsiä. Chocoladesaarella näimme ison Sinihaikaran lähtevän lentoon. Osin vedenalainen riutta ympäröi näitä alueita ja tarkasti piti tutkia kartan ja opaskirjan avulla mistä kohdasta voi köliveneellä mennä sisään. Onneksi meidän vähän liian vanha opaskirja tässä kohden piti paikkansa. Keskellä oli sitten tilaa ankkuroitua ja riutta esti aallon sisääntulon. Etsimme hyviä, näyttäviä snorklauspaikkoja, mutta emme löytäneet ihan mieleisiämme mistään.
Täällä ei ruuhkasta ole tietoa. Yhtä naapurivenettä enempää emme missään yöpymispaikassa ole tavanneet. Cayos Guervolla tosin taisi olla kalastuslaivojen tukikohta. Niitä oli siellä ainakin seitsemän. Yöllä ne tietysti kävivät kalastustöissä.
Perjantaina ajettiin ilman tuulta, siis moottorilla, kohti Jardines de la Reinaa ja tultiin siinä olevan aukon, Canal Boca Granden kautta Caribianmerelle. Canal Boca Grande oli myös erikoinen kokemus. Kartalta se näyttää kapealta raolta, mutta on niin leveä, että kumpaakaan "reunaa" ei näy. Syvyys on matalimmillaan noin 10 metriä, mutta vesi niin kirkasta, että pohjassa olevat valkoiset korallialueet näkyvät. Merkittävää oli myös se, että tässä kohdassa kala kävi vieheeseen , kaikkiaan viisi barracudaa tarttui pienellä matkalla. Barracudia emme kuitenkaan syöneet, koska ne saattavat olla myrkyllisiä.
Jatkoimme matkaa luoteeseen kohti Cienfuegosin kaupunkia. Yöllä tuuli nousi ja päästiin purjehtimaan ensin mukavasti. Aamuyöstä tuuli kääntyi vastaiseksi ja otettiin taas kone avuksi.
Lauantaiaamuna päästiin perille Cienfuegosiin (22ast 7min 37sek N, 80ast 27min 13sek W) ja asetuttiin ankkuriin Marina Jaguan edustalle, koska laituripaikat olivat täynnä. Lauantaipäivästä muutama tunti kului tulliselvitystä odotellessa. Paperityöllä selvittiin tällä kertaa. Kukaan ei tullut veneeseen tarkastamaan.
Sunnuntaiaamuna herättiin outoon tunteeseen. Veneessä oli melkein kylmä. Ulkona oli vain 18 astetta, veneessä vähän enemmän. Näin kylmää emme ole kokeneet sitten tammikuun alun. Mahtaa tuntua näistä paikallisista tosi kamalalta. Meistähän se oikeastaan on ihan sopivaa.
Kyseessä on kylmä rintama, joita näin talvella tulee Meksikon lahdelta silloin tällöin. Sen mukana tulee myös kovia tuulia, joista säätiedotukset kyllä varoittavat etukäteen. Sopivasti ehdimme tänne satamaan ennen kuin tuulet nousivat. Nyt valvotaan vain, että ankkuri pitää, vaikka tekisi mieli lähteä tutustumaan ihan vieressä olevaan kaupunkiin.
Iltapäivällä tulikin kaksi ystävällistä tullimiestä tarkistamaan veneen ja meidän paperit. Koira kävi taas nuuskimassa veneen. Kulkuvälineenä heillä oli pieni soutuvene ja sen moottorina reippaan oloinen rouva. Marina tarkoittaa täällä siis vain tullivirkamiesten läsnäoloa eikä mitään laiturisysteemiä.
Illansuussa kävimme jollalla ihan omatoimiretkellä viereisessä mangrovemetsässä olevissa "kanavissa". Siellä oli upea tunnelma.
Sunnuntaiaamuna suunnattiin kohti Las Coloradasia (19ast 55min 39sek N,77ast 41min 36sek W ). Paikka on Kuuballe historiallinen, koska siellä, tai oikeastaan sen viereisellä niemellä Fidel Castro joukkoineen nousi maihin vuonna 1956. Suurin osa hänen miehistään kuoli yllätyshyökkäyksessä, mutta henkiin jääneet 15 käynnistivät sitten vallankumouksen.
Vaihtelevakelisen matkan jälkeen pääsimme perille juuri ennen auringonlaskua. Asetuimme ankkuriin ja ehdimme juuri aloittaa ruokailun, kun veneen viereen tuli soutuveneellä viranomaisia, jotka kielsivät meiltä yöpymisen kylän edessä. Se olisi ollut liian vaarallista. Meille ei selvinnyt, kummalle se olisi vaarallista, paikallisille vai meille. Koska oli jo pimeä, siirryimme vain seuraavan lahden edustalle. Aamulla nukuttiin pitkään. Levättiin ja uitiin kaikessa rauhassa.
Sitten lähdettiin tutustumaan Kuuban "sisämereen". Etelässä on pitkiä riuttajonoja, muun muassa Jardines de la Reina, joka vaimentaa valtamereltä tulevat mainingit ja aallot. Sen ja mantereen välissä on rauhallinen merialue, jossa on paljon riuttojen ympäröimiä saariryhmiä.
Kävimme Cayos Granadalla, Cayos Chocoladella ja Cayos Guervolla. Kaikki nämä olivat matalien saarien muodostamia lähes ympyränmuotoisia ryhmiä. Saarilla oli hienoja, koskemattomia hiekkarantoja ja mangrovemetsiä. Chocoladesaarella näimme ison Sinihaikaran lähtevän lentoon. Osin vedenalainen riutta ympäröi näitä alueita ja tarkasti piti tutkia kartan ja opaskirjan avulla mistä kohdasta voi köliveneellä mennä sisään. Onneksi meidän vähän liian vanha opaskirja tässä kohden piti paikkansa. Keskellä oli sitten tilaa ankkuroitua ja riutta esti aallon sisääntulon. Etsimme hyviä, näyttäviä snorklauspaikkoja, mutta emme löytäneet ihan mieleisiämme mistään.
Täällä ei ruuhkasta ole tietoa. Yhtä naapurivenettä enempää emme missään yöpymispaikassa ole tavanneet. Cayos Guervolla tosin taisi olla kalastuslaivojen tukikohta. Niitä oli siellä ainakin seitsemän. Yöllä ne tietysti kävivät kalastustöissä.
Perjantaina ajettiin ilman tuulta, siis moottorilla, kohti Jardines de la Reinaa ja tultiin siinä olevan aukon, Canal Boca Granden kautta Caribianmerelle. Canal Boca Grande oli myös erikoinen kokemus. Kartalta se näyttää kapealta raolta, mutta on niin leveä, että kumpaakaan "reunaa" ei näy. Syvyys on matalimmillaan noin 10 metriä, mutta vesi niin kirkasta, että pohjassa olevat valkoiset korallialueet näkyvät. Merkittävää oli myös se, että tässä kohdassa kala kävi vieheeseen , kaikkiaan viisi barracudaa tarttui pienellä matkalla. Barracudia emme kuitenkaan syöneet, koska ne saattavat olla myrkyllisiä.
Jatkoimme matkaa luoteeseen kohti Cienfuegosin kaupunkia. Yöllä tuuli nousi ja päästiin purjehtimaan ensin mukavasti. Aamuyöstä tuuli kääntyi vastaiseksi ja otettiin taas kone avuksi.
Lauantaiaamuna päästiin perille Cienfuegosiin (22ast 7min 37sek N, 80ast 27min 13sek W) ja asetuttiin ankkuriin Marina Jaguan edustalle, koska laituripaikat olivat täynnä. Lauantaipäivästä muutama tunti kului tulliselvitystä odotellessa. Paperityöllä selvittiin tällä kertaa. Kukaan ei tullut veneeseen tarkastamaan.
Sunnuntaiaamuna herättiin outoon tunteeseen. Veneessä oli melkein kylmä. Ulkona oli vain 18 astetta, veneessä vähän enemmän. Näin kylmää emme ole kokeneet sitten tammikuun alun. Mahtaa tuntua näistä paikallisista tosi kamalalta. Meistähän se oikeastaan on ihan sopivaa.
Kyseessä on kylmä rintama, joita näin talvella tulee Meksikon lahdelta silloin tällöin. Sen mukana tulee myös kovia tuulia, joista säätiedotukset kyllä varoittavat etukäteen. Sopivasti ehdimme tänne satamaan ennen kuin tuulet nousivat. Nyt valvotaan vain, että ankkuri pitää, vaikka tekisi mieli lähteä tutustumaan ihan vieressä olevaan kaupunkiin.
maanantai 6. helmikuuta 2012
24.1 - 3.2.
Tiistaiaamuna klo 7.45 lähdettiin kohti Kuubaa.
Aluksi tuulet olivat pieniä, täysin takaa ja aalto suurta, joten purjeet hakkasivat jatkuvasti, mutta pian se tuuli parani. Koko matkan ajan tuuli oli takaa 8-16 m/s ja aallon korkeus n. 3m. Meno oli tosi keikkuvaa , joten ajoimme vain reivatulla genualla ja pyrimme säätämään vauhdin 6 knotsiin. Puuskissa se välillä lähenteli 10 knotsia. Päällimmäiseksi matkasta jäi mieleen jatkuva keikutus, kova ryske ja kolina, tavarat eivät pysyneet paikallaan ja turvaköydet kyllä muisti pitää kiinni. Keli ei kuitenkaan ollut mitenkään vaarallista. Yhtenä yönä Tarja putosi keikutuksessa sängystä lattialle. Myrskypunkka oli ilmeisesti tullut vähän huonosti viritettyä. Mitään vaurioita ei tullut, ei edes mustelmia.
Eräänä aamuna söimme tuoretta kalaa aamupalalla. Iso lentokala oli yöllä hypännyt veneeseen ja jäänyt sitlooraan ja Manu paistoi sen pannulla. Hyvää oli. Muuta kalaa ei onnistuttu saamaankaan koko matkan aikana.
Muuta liikennettä oli erittäin vähän. Nähtiin n. 10 laivaa ja yksi purjevene, joka tuli niin läheltä että oikein jouduttiin väistämään, emme tiedä nukkuiko siellä koko miehistö.
Matkalla ohitettiin useita amerikkalaisten omistamia saaria. Dominikaaninen Tasavalta ja Haiti jätettiin myös riittävän kauas sivulle.
Viimeisenä yönä taas hidastelimme tahallaan "postimerkin kokoisella" purjeella, että aurinko ehti nousta ennen Santiago de Cuban lahden suulle tuloa. Otimme radioyhteyden Punta Gorban marinaan (19ast 59min N, 75ast 51min W) ja saimme ystävällisiä vastauksia tyylin: Good Morning, Lady.
Sitten alkoi tarkastustapahtuma. Veneessä kävi Manun jollalla kuskaamana kaikkiaan 6 miestä, 1 nainen ja 1 koira. Maahanmuutto- ja tullitarkastusten lisäksi tutkittiin ja kyseltiin terveyttä, mukana olevia ruokia, rahoja jne. Koira olisi ilmeisesti haistanut kätkemämme huumeet ja rahat, jos niitä olisi ollut. GPS:t, Ebirp-hälytin ja hätäraketit sinetöitiin muovipussiin marinassa olon ajaksi. Toivottavasti saamme ottaa ne käyttöön matkalle lähtiessä.
Kaikki viranomaiset olivat ihan ystävällisiä ja mukavia. Onneksi meillä oli ennakkotietoa tarkastuksen perusteellisuudesta, niin että ei se aivan yllätys ollut. Muutama tunti siinä kuitenkin kului ja pääsimme nukkumaan pois kuuden ja puolen vuorokauden univelkoja vasta iltapäivällä.
Marina on positiivinen yllätys kuntonsa puolesta. Ilmeisesti muutamassa vuodessa on tapahtunut paljon. Tosin betonilaiturit on mitä on. Satamakirja varoitteli paljon pahemmasta.
Tiistaiaamuna tilasimme taksin Santiago de Cuban keskustaan ja saimmekin allemme oikein Moskvitch Eliten. Autokanta on sellaista , että 50-luvulta on amerikkalaiset autot ja 70-80-luvulta on venäläiset autot ja sen jälkeen on tullut muutamia eurooppalaisia. Autot ovat kuitenkin erittäin siistejä ja hyvin hoidettuja. Rakennukset ovat enimmäkseen sen näköisiä, että niitä ei ole juuri korjattu vallankumouksen jälkeen, paitsi monet hotellit on pidetty kunnossa. Ihmiset, joita tapasimme olivat tosi ystävällisiä ja kohteliaita, he tulivat juttelemaan ja kyselemään asioita. Kaikki eivät olleet edes myymässä mitään. Liikaa oli kuitenkin kerjäläisiä, jotka seurasivat ja vaivasivat turisteja.
Saimme kuulla juttuja siitä, mitä on elää Kuubassa. Eräs Fernando oli erehtynyt arvostelemaan maan johtoa julkisesti ja oli menettänyt työnsä, ja istunut vankilassa 4 vuotta ja nyt hän yritti kaikin keinoin kouluttaa poikaansa ammattiin. Fernandon tapasimme myös seuraavana päivänäkin ja meistä tuli aivan hyvät ystävät. Eniten ihmetytti kaduilla ja taloissa maleksivat joutilaat ihmiset, joilla ei tuntunut olevan mitään työtä, kuitenkin he olivat aivan tyytyväisen oloisia. Veimme kaksi Ikean kasillista pyykkiä pestäväksi paikalliseen taloon Maria-rouvalle ( 12 $ ).Talossa tarjottiin kahvit, juttelimme ja viihdyimme pitkään, vaikka ei paljon yhteistä kieltä ollutkaan. Sieltä tullessa tapasimme kadulla Peterin (Perdo) joka kutsui tietysti kotiinsa, kauppamies kun on. Sarema vene, Pekka ja Riitta olivat hänelle hyviä ystäviä, niin se on maailma pieni. Illalla menimme Peterin ja Rosan luokse syömään ja tutustuimme heidän perheeseensä sekä kuubalaiseen perhe-elämään. Elämä oli vilkasta, ihmisiä tuli meni ja vaikka tilat olivat pienet, hyvin sovittiin. Peteriltä tilattiin seuraavaksi päiväksi myös meille ruokatäydennys.
Perjantaina lähdettiin eteenpäin. Sitä ennen käytiin taas tullivirkailijoitten luona, jotka kirjoittivat tukun asiakirjoja. Kukaan ei enää tullut tarkistamaan venettä, kuten tullessa. Ne sinetöidyt pussitkin hätäraketteineen ja gepsuineen saimme avata ihan itse!!!
Vasta tullimiesten kanssa keskustellessa ymmärsimme, että emme saakaan yöpyä jatkossa ihan missä vaan, vaan virallisissa marinoissa, joissa paikalla on tullit ja muut. Ja näitä marinoita on paljon vähemmän kuin muutaman vuoden takainen satamakirja kertoo. Kaikki muuttuu. Ymmärsimme kuitenkin, että voimme ankkuroitua muuallekin, mutta emme voi mennä maihin. Taisi mennä suunnitelmat uusiksi.
Aluksi tuulet olivat pieniä, täysin takaa ja aalto suurta, joten purjeet hakkasivat jatkuvasti, mutta pian se tuuli parani. Koko matkan ajan tuuli oli takaa 8-16 m/s ja aallon korkeus n. 3m. Meno oli tosi keikkuvaa , joten ajoimme vain reivatulla genualla ja pyrimme säätämään vauhdin 6 knotsiin. Puuskissa se välillä lähenteli 10 knotsia. Päällimmäiseksi matkasta jäi mieleen jatkuva keikutus, kova ryske ja kolina, tavarat eivät pysyneet paikallaan ja turvaköydet kyllä muisti pitää kiinni. Keli ei kuitenkaan ollut mitenkään vaarallista. Yhtenä yönä Tarja putosi keikutuksessa sängystä lattialle. Myrskypunkka oli ilmeisesti tullut vähän huonosti viritettyä. Mitään vaurioita ei tullut, ei edes mustelmia.
Eräänä aamuna söimme tuoretta kalaa aamupalalla. Iso lentokala oli yöllä hypännyt veneeseen ja jäänyt sitlooraan ja Manu paistoi sen pannulla. Hyvää oli. Muuta kalaa ei onnistuttu saamaankaan koko matkan aikana.
Muuta liikennettä oli erittäin vähän. Nähtiin n. 10 laivaa ja yksi purjevene, joka tuli niin läheltä että oikein jouduttiin väistämään, emme tiedä nukkuiko siellä koko miehistö.
Matkalla ohitettiin useita amerikkalaisten omistamia saaria. Dominikaaninen Tasavalta ja Haiti jätettiin myös riittävän kauas sivulle.
Viimeisenä yönä taas hidastelimme tahallaan "postimerkin kokoisella" purjeella, että aurinko ehti nousta ennen Santiago de Cuban lahden suulle tuloa. Otimme radioyhteyden Punta Gorban marinaan (19ast 59min N, 75ast 51min W) ja saimme ystävällisiä vastauksia tyylin: Good Morning, Lady.
Sitten alkoi tarkastustapahtuma. Veneessä kävi Manun jollalla kuskaamana kaikkiaan 6 miestä, 1 nainen ja 1 koira. Maahanmuutto- ja tullitarkastusten lisäksi tutkittiin ja kyseltiin terveyttä, mukana olevia ruokia, rahoja jne. Koira olisi ilmeisesti haistanut kätkemämme huumeet ja rahat, jos niitä olisi ollut. GPS:t, Ebirp-hälytin ja hätäraketit sinetöitiin muovipussiin marinassa olon ajaksi. Toivottavasti saamme ottaa ne käyttöön matkalle lähtiessä.
Kaikki viranomaiset olivat ihan ystävällisiä ja mukavia. Onneksi meillä oli ennakkotietoa tarkastuksen perusteellisuudesta, niin että ei se aivan yllätys ollut. Muutama tunti siinä kuitenkin kului ja pääsimme nukkumaan pois kuuden ja puolen vuorokauden univelkoja vasta iltapäivällä.
Marina on positiivinen yllätys kuntonsa puolesta. Ilmeisesti muutamassa vuodessa on tapahtunut paljon. Tosin betonilaiturit on mitä on. Satamakirja varoitteli paljon pahemmasta.
Tiistaiaamuna tilasimme taksin Santiago de Cuban keskustaan ja saimmekin allemme oikein Moskvitch Eliten. Autokanta on sellaista , että 50-luvulta on amerikkalaiset autot ja 70-80-luvulta on venäläiset autot ja sen jälkeen on tullut muutamia eurooppalaisia. Autot ovat kuitenkin erittäin siistejä ja hyvin hoidettuja. Rakennukset ovat enimmäkseen sen näköisiä, että niitä ei ole juuri korjattu vallankumouksen jälkeen, paitsi monet hotellit on pidetty kunnossa. Ihmiset, joita tapasimme olivat tosi ystävällisiä ja kohteliaita, he tulivat juttelemaan ja kyselemään asioita. Kaikki eivät olleet edes myymässä mitään. Liikaa oli kuitenkin kerjäläisiä, jotka seurasivat ja vaivasivat turisteja.
Saimme kuulla juttuja siitä, mitä on elää Kuubassa. Eräs Fernando oli erehtynyt arvostelemaan maan johtoa julkisesti ja oli menettänyt työnsä, ja istunut vankilassa 4 vuotta ja nyt hän yritti kaikin keinoin kouluttaa poikaansa ammattiin. Fernandon tapasimme myös seuraavana päivänäkin ja meistä tuli aivan hyvät ystävät. Eniten ihmetytti kaduilla ja taloissa maleksivat joutilaat ihmiset, joilla ei tuntunut olevan mitään työtä, kuitenkin he olivat aivan tyytyväisen oloisia. Veimme kaksi Ikean kasillista pyykkiä pestäväksi paikalliseen taloon Maria-rouvalle ( 12 $ ).Talossa tarjottiin kahvit, juttelimme ja viihdyimme pitkään, vaikka ei paljon yhteistä kieltä ollutkaan. Sieltä tullessa tapasimme kadulla Peterin (Perdo) joka kutsui tietysti kotiinsa, kauppamies kun on. Sarema vene, Pekka ja Riitta olivat hänelle hyviä ystäviä, niin se on maailma pieni. Illalla menimme Peterin ja Rosan luokse syömään ja tutustuimme heidän perheeseensä sekä kuubalaiseen perhe-elämään. Elämä oli vilkasta, ihmisiä tuli meni ja vaikka tilat olivat pienet, hyvin sovittiin. Peteriltä tilattiin seuraavaksi päiväksi myös meille ruokatäydennys.
Perjantaina lähdettiin eteenpäin. Sitä ennen käytiin taas tullivirkailijoitten luona, jotka kirjoittivat tukun asiakirjoja. Kukaan ei enää tullut tarkistamaan venettä, kuten tullessa. Ne sinetöidyt pussitkin hätäraketteineen ja gepsuineen saimme avata ihan itse!!!
Vasta tullimiesten kanssa keskustellessa ymmärsimme, että emme saakaan yöpyä jatkossa ihan missä vaan, vaan virallisissa marinoissa, joissa paikalla on tullit ja muut. Ja näitä marinoita on paljon vähemmän kuin muutaman vuoden takainen satamakirja kertoo. Kaikki muuttuu. Ymmärsimme kuitenkin, että voimme ankkuroitua muuallekin, mutta emme voi mennä maihin. Taisi mennä suunnitelmat uusiksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)