torstai 12. elokuuta 2010

Keskiviikko 11.8. ja torstai 12.8.






Ajettiin muutama tunti Crosshaveniin.Satamaa lähestyessämme delfiini perhe toivotti meidät tervetulleeksi uimalla vierellämme pitkän aikaa. Mukana oli myös aivan pieni poikanen. Lahdessa on useita satamia pitkin matkaa, varmaan useita satoja veneitä. Korkean ja matalan veden ero on nelisen metriä eli virtaus oli erittäin voimakasta. Vieressä on kuvat kelluvan laiturimme sillasta vuoroveden eri vaiheissa. Kun ajettiin tankkauspaikalle, huomattiin taas kuinka hankalaa täällä on rantautuminen. Pitää ottaa huomioon tuulen lisäksi myös virtaus, joka voi olla ihan vastakkainen ja jopa voimakkaampi kuin tuuli.
Olemme tulleet pitkiä päivämatkoja pitkin Irlannin rannikkoa. Nyt pidetään vähän lepoa ja siivotaan ja kunnostetaan tätä ”kotiamme”. Kelit ovat edelleen olleet harmaita ja kylmiä. Välihousut ja pipo on vieläkin ollut käytössä. On ruvennut kovasti tekemään mieli lämpimään.
On aika valmistautua Biskajan ylitystä varten. Jos sää pysyy hyvänä, lähdemme jo huomenna aamulla kohti Espanjaa. Matka kestänee meiltä 5 – 6 päivää ja sinä aikana meistä ei varmaan kuulu mitään.

5 kommenttia:

  1. todella surullinen sattuma tuo salaman isku kesämökkiinne. Toisaalta parempi, ettette olleet siellä sisällä ikäänkuin sähkötuolissa.
    Nurmossa illat pimenee, luonto on tosi vehmas, on satanut ja ollut lämmintä, ensi viikoloppuna taas hellettä. Eipä ole kokeiltu välihousuja täällä.

    Onnellista Biskajan ylitystä

    hanni ja seppo

    VastaaPoista
  2. Vai että mökkikin paloi poissaollessa - onpa ikävä juttu. Hoskilla päälle painaa Uiva 2010 ja osa porukoista joutuu siirtämään paatin alta pois. Paikoista ei (tietenkään) ole mitään tietoa tässä vaiheessa. Joten vanhan kaavan mukaan mennään. Viikonlopuksi ennustettiin + 27 astetta ja ukkoskuuroja, joten Ormis kutsuu ;-)
    Hyvää Biskajan ylitystä, kyllä ne kelit siellä on lämpimämmät !

    Terkut
    Tara

    VastaaPoista
  3. Hei s/y Verde. Palasimme 3 viikkoa sitten samanlaiselta reissulta s/y Cantanan (Swan 36 -vm 1969) kanssa. Aivan mahtava elämys. Tulemme tiiviisti seuraamaan blogianne.
    Paljon onnea matkallenne!
    Mikko ja Riitta

    VastaaPoista
  4. Maata näkyvissä -ja kokoaika tuo aurinko porottaa... Toivottavasti selvisitte kunnialla Biskajan ylityksestä. Täällä vielä lämmintä, mutta yöt jo viilentyneet. Jäämme odottelemaan innolla kommenttejanne.

    Köpi ja Tiina

    VastaaPoista
  5. Tara ja Lare ovat ostaneet lennot Palmasiin perjantai 12pv marraskuuta... !!! "kohta" nähdään.

    VastaaPoista