Sää näyttää hyvältä. Siis lähdemme Crosshavenin satamasta ensin kohti länttä ja sitten etelään. Suunnitelmana oli ensin mennä aina 12. pituuspiirille, että päästäisiin mahdollisimman turvallisesti yli sen alueen, jossa syvyys muuttuu nopeasti tuhansista metreistä alle sadan metrin. Siellä aallon korkeus saattaa kasvaa valtavaksi. Koska keli oli kesyhkö, muutimme suunnitelmaa sen verran, että menimmekin vain 10. pituuspiirille. Sittenkin menimme oikeastaan Biskajan ohi, eikä yli.
Alkumatkan kylmyyttä kuvaa se, että vaihdoin päähäni sen kaikkein paksuimman pipon, jolla olen joskus ollut laskettelemassa ja lisäsin jalkaan villasukat.
Etelään päin päästiin mukavaa vauhtia. Nopeus vaihteli 7 m/kn - 9,5 kn. Aaltokin oli kohtuullista, ei epämiellyttävää, vaikka keikuttikin venettä. Parvi delfiinejä leikki taas Verden kanssa.
Ennen pimeää pienennettiin purjeita, kun tuuli nousi ja sivutuuli keikutti jo kovempaa. Veneen liike oli välillä ihan epämiellyttävää. Tärkeintä oli pitää koko ajan jostain kiinni niin kannella kuin sisälläkin, muuten oli pian kumossa. Tavarat veneen sisälläkin liukuivat iloisesti edestakaisin puolelta toiselle, jos eivät olleet tiukasti kiinni. Ja aina löytyi jostain joku kilisevä tai koliseva esine häiritsemään unia. Täytyy tunnustaa, että minua alkoi vähäksi aikaa pelottaa koko Biskajan ylitys. Yöllä piti vielä virittää 3. reivi. Ilma oli kirkas ja yläpuolella loisti komea tähtitaivas eikä kaupungin valot häirinneet. En ole koskaan nähnyt niin selkeää Linnunrataa. Veneen perävanassa näkyi myös ”ilotulitus”. Siinä näkyi valaisevia pisteitä, mitähän lienee kasvustoa.
Kun meitä nyt on vain kaksi ja monta yötä valvottavana, päätimme pitää yöllä kahden tunnin vahtivuoroja. Aika on vähän liian lyhyt nukkujalle, mutta sopiva valvojalle, etenkin jos pitää ohjata. Nukkumisvuoroja jatketaan sitten päivällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti