Uuteen Seelantiin 12.11. – 25.11.2012

Vielä ennen Fidziltä lähtöä annettiin Vuda Pointin  baarin tarjoilijoille pieni Suomen lippu .  Laittoivat sen   kattoon muitten lippujen joukkoon, vähän ylemmäksi kuin Ruotsin ja Norjan lippu.

Rikkoutunut purje haettiin maanantaina ja saatiin takaisin hyvin ommeltuna torstai-iltapäivänä. Yllättävän paljon voimia kulutti tämä viivästynyt lähtö. Ei oikein osannut saada paljon hyödyllistä aikaan, mutta levostakaan se ei oikein käynyt.

Päätettiin lähteä maanantaina, ja niin moottoroitiin Lautokan tulliin ja anottiin taas uloskirjausta. Kaikki sujui hyvin ja joutuisasti kunnes rupesivat etsimään selvitystä, jonka olimme edelliskäynnillä tehneet purjeen rikkoutumisesta. Se olisi pitänyt olla jo tietokoneella, mutta vasta pitkän etsinnän jälkeen se löytyi paperilla keskeneräisten töiden pinosta. Tullivirkailija rupesi nolona näpyttelemään tekstiä kaksisormimenetelmällä koneellensa ja sen jälkeen homma hoituikin joutuisasti, eikä kukaan tullut enää tarkistamaan venettäkään.

Taas mentiin kohti Uutta Seelantia.  Fidzin riutan sisällä kulku oli leppoisaa, mutta heti riutan ulkopuolella tuli vastaan n. kolmen metrin aallokko ja melkoinen tuuli (max 15 m/s). Vene keikkui ja keula paukkui aaltoon siihen malliin, että Laivakoira ja välillä Kapukin ruokki kaloja. Monen viikon maissaolo ja riuttojen suojassa purjehtiminen oli kai vieroittanut elimistön heiluvasta elementistä.

Seuraavana päivänä meno rauhoittui ja olo oli mukavaa.  Pari päivää mentiin sitten ihan pläkässä, moottorilla  ja sitten taas tuuli kasvoi ja vaihtoi suuntaa ja vei meitä eteenpäin. Ihan turvallisesti, ilman mitään riskejä, näkemättä yhtään purjevenettä, tultiin yksin kohti sisäänkirjautumissatamaa, Opuaa.  Etenkin viimeinen yö ja päivä tultiin aika kovassa sateessa.

Välillä tuli vastaan kelluvia kiviä. Ne olivat peräisin vedenalaisesta tulivuorenpurkauksesta, josta kuulimme radiosta jo elokuulla. Silloin oli vedenpinnassa ollut ainakin metrin vahvuinen kerros laavakiviä, ”lautan” läpimitta oli ollut kymmenien kilometrien luokkaa. Onneksi nämä kivet olivat nyt jo jauhaantuneet paljon alkuperäistä pienemmiksi ja samalla hajaantuneet isoille alueille pieniksi ryhmiksi. Matkan kuluessa kiviä ajautui joka paikkaan. Niitä oli tullut merivesisuodattimeen , lokipyöpään, wc:n huuhtelupumppuun ja aallot paiskivat niitä vielä kannellekin.

Tällä kahdeksan päivän matkalla siirryttiin myös äkkiä tropiikista ihan eri lämpövyöhykkeelle. Kun Fidzillä vielä huokailtiin kuumuutta, niin keskimatkasta jo kaiveltiin fleecevaatteita ja tuulenpitävää päälle. Lopussa puettiin oikein kunnon suomalaiset purjehdusasut, jotka pitävät kylmän ja veden ulkopuolella. Silmälaseja piti vähän väliä kuivatella.

Opuan sataman Q-laituriin kiinnityttiin tiistaina 20. päivä kello 16.55 ja ennen kuin kunnolla saatiin märkiä kamppeita pois päältä, oli virkailijoitten kumivene jo vieressä.  Tarkistus ja tullaus sujuivat ystävällisesti ja nopeasti ja niin päästiin siirtymään marinaan laituripaikkaan ja pikku kävelykierroksen jälkeen lepoon ja unten maille.  Kaikki veneessä oli tosin kosteaa, mutta kun jätettiin vähän vaatetta päälle ja mentiin oikein peiton alle, niin olo oli pian oikein mukavaa ja uni tuli heti.

Sade jatkui muutaman päivän ja oikeastaan vasta sen loputtua päästiin kuivattelemaan kaikkea märkää ja kosteaa, ja sitähän oli paljon. Kun aurinko tuli esiin, se toi mukanaan myös lämpöä. Täällähän ollaan menossa kesää kohti.

Iloinen yllätys meille oli, että tapasimme täällä pitkästä aikaa suomalaisveneen Merilelun,  joka viimeksi on nähty Panamassa. On ollut oikein mukava jutella taas Karin ja Helenan kanssa.

Vietämme tässä mukavassa Opuan satamassa vielä jonkin aikaa. Sitten jätämme Verden tänne lepäämään. Lähdemme kotiin  5. joulukuuta ja parin päivän kuluttua olemme jo Suomen kylmyydessä.

Blogi jää myös talvitauolle.  Tulemme takaisin helmikuulla, kun täällä vielä kesäiset kelit jatkuvat.

25.10. – 2.11.2012 Odotellaan lähtöä Uuteen Seelantiin

Tulimme takaisin Vuda Pointiin odottamaan sopivan sään avautumista ja hoitamaan viimeiset vesi- ja dieseltankkaukset ja pyykinpesut sun muut. Useampia päiviä kului kuitenkin säiden odotteluun.  Ehkä kuuntelimme vähän liikaakin naapuriveneen  kovin varovaisia  uusiseelantilaisia, jotka ystävällisesti jakoivat tietojaan ja kokemustaan meille.

Lähdimme vasta keskiviikkona 31. päivänä kohti Lautokaa ja siellä seuraavana päivänä menimme tulliin kirjautumaan ulos Fidziltä.  Sitten lähdettiin  reippaasti kohti ulkomerta ja Uutta Seelantia.

Mutta aina ei kaikki suju niin kuin luullaan.  Olimme kryssineet vasta viitisentoista mailia, ihan Fidzin vesillä, kun matka keskeytyi.  Huomasimme, että etupurjeen takaliesman ommel oli ratkennut, UV-suoja irronnut. Tämä tuli meille aika lailla yllätyksenä. Purje on kaksi ja puoli vuotta vanha ja siitä on n. puolitoista vuotta kulunut  tropiikin vesillä. UV-suoja on täysin kunnossa, mutta langat ovat hapertuneet.  Ei sellaisella purjeella voi lähteä yli tuhannen mailin merimatkalle. Täällä purjeen ja ommellankojen kestoikä tuntuu olevan ihan eri kuin kotosuomessa. Tähän kohtaan pätee viisas lausahdus: Nykyajan venevarusteet kestävät kaikkea mahdollista paitsi auringonvaloa ja merisuolaa.

Siis käännyimme ympäri ja ajoimme takaisin Lautokaan, koska muualle ei ollut lupa poiketa. Yön vietimme taas ankkuripaikalla ja perjantaiaamuna menimme uudestaan tulli- ja muiden viranomaisten luokse  kyselemään  jatkotoimista. Onneksi he ymmärsivät tilanteen ja peruuttivat edellispäivän uloskirjauksen. Olivat kuitenkin sen verran tarkkoja, että yksi virkailija kävi veneessämme katsomassa, että purje ihan oikeasti oli rikki.

Purjeenkorjaaja on luvannut tulla vasta maanantaina katsomaan purjetta, joten lähtöpäivä siirtyy ensi viikolle. Tämä lähdön odottelu on kestänyt niin kauan, että kovasti tekisi jo mieli merelle. Seuraava sopiva kohta lähteä näyttää tämän päivän ennusteitten mukaan olevan vasta viikon päästä.