Isle of Man on saari Englannin ja Irlannin välillä. Heillä on jonkinlainen itsehallinto ja he ovat ylpeitä omasta saarestaan. Siellä ei kuulemma ole taisteltu ainakaan tuhanteen vuoteen.
Kiersimme ison osan Man-saarta hauskalla tavalla. Hyppäsimme paikallisbussiin, joka vei meidät Douglasiin, pääkaupunkiin. Sieltä meni vanha höyryjuna Port Eriniin saaren lounaiskärkeen ja sitten tulimme taas bussilla Peeliin. Bussista näki oivallisesti maaseutua ja ihmisten elämää. Kaikki oli siistiä ja hyvin hoidettua. Lehmiä, lampaita ja hevosia näkyi laitumilla runsaasti.
Päätimme lähteä vielä illalla eteenpäin, koska seuraava mahdollinen aika olisi ollut aamuyöstä. Ja sitten kryssittiin (110 nm) koko matka Dublinia kohti. Yöllä aallokko kasvoi ja vene keinui joka suuntaan. Satoi, oli pimeä ja kaikki oli märkää ja laivakoira oli väsynyt ja troolialuksia oli useita eri puolella ja vielä tutka teki lakon. Mikähän tässä olikaan kivaa? Mutta aamu tuli taas ja kaikki tuntui paremmalta ja lopulta päästiin satamaankin. Valitsimme Howthin sataman Dublinin lahden pohjoisreunalla. Ilmoittauduimme ja menimme nukkumaan. Jossain vaiheessa iltaa nousimme ylös ja kai söimme, mutta minä melkein nukuin aamuun saman tien, niin väsynyt olin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti