perjantai 20. elokuuta 2010
Tiistai 17.8.
Nyt oli yökin jo aika lämmin. Ei enää tarvittu välihousuja ja villapipoja. Päivä muuttui kuumaksi heti aamusta. Istuttiin ja kuunneltiin CD:ltä suomalaisia merimieslauluja. Kaikki oli siis hyvin, paitsi tuulta kyllä kaipasimme. Nyt mentiin niin tasaisesti, että minäkin pystyin lukemaan jotakin. Onneksi on käynyt myös niin, että elimistöni on vähän tottunut tähän keinumiseen. Enää ei tule huono olo niin herkästi kuin ennen.
Suuri delfiiniparvi kävi pitämässä näytöksen. Olimmekin jo ikävöineet niitä. Ne ovat meidän ystäviämme. Ne viihtyvät hyvin veneen keulan läheisyydessä.
Iltapäivällä lähestyttiin Espanjan rannikkoa. Liikenneväylillä kulki tankkereita ja muita isoja aluksia. Sitten näkyi jo rantakin. Se oli mukava tunne viiden rannattoman päivän jälkeen.
Koska oli niin lämmin, käytiin pesulla ja uimassa veneen perässä. Tukanpesukin voi tuntua luksukselta.
Vaikka oltiin jo ihan Espanjan rannikon tuntumassa, päätettiin ajaa vielä yön yli ja mennä Bayonan satamaan, niin kuin olimme alun perin kaavailleet.
Suunnitelmiin tuli muutos, kun rannikolla tuli vastaan sumu. Ajattelimme, että koko yön ajo pimeässä ja sumussa on turhan rankkaa ja etsimme kartasta sopivan ankkuroitumispaikan. Niitä on täällä onneksi merkittynä karttoihin ihan kiitettävästi. Ankkuripaikka oli ihan hyvä, mutta ennen sinne pääsyä piti selviytyä isosta lahdesta ja sataman edustasta, jossa ajeli isoja kalastusaluksia ihan älyttömän kovaa vauhtia. Ne eivät tietenkään väistäneet ketään ja pimeässä niitten kulkusuuntia oli aika mahdoton arvioida. Emme olisi sinne menneet, jos olisimme tienneet mikä ”villi länsi” siellä vallitsi. Mutta päästiin perille ilman vaurioita ja nukuttiin makeasti, uimarannan tuntumassa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti