lauantai 21. elokuuta 2010
Torstaista 19.8 lauantaihin 21.8.
Kun katselimme satamassa ympärillemme, huomasimme yhden kovin vanhan näköisen veneen. Menimme tutustumaan siihen ja kävi ilmi, että se oli Pinta, jolla Kolumbus oli käväistyään uudessa maailmassa tullut 1493 suoraan tähän satamaan, ja ollut täällä siitä asti. Aika paljon on varmaan joutunut maksamaan satamamaksuja yli 500:ssa vuodessa.
Kävimme Cristofferia jututtamassa. Kun minä kerroin hänelle uudemmista navigointiohjelmista ja Manu kokeili tuntumaa ruoriin, pestattiin meidät heti Gasteiksi. Emme tiedä vielä koska Pinta lähtee seuraavalle matkalle, joten käväisemme välillä Caribialla. Saimme kuitenkin vielä vihjeitä muonien valinnasta ja varastoinnista.
Tämän lisäksi vain tutustuimme maisemiin ja opettelimme olemaan kiireettä. Siihenkin pitää (etenkin Manun) totutella. Tässä mukana myös muutamia kuvia kaupungilta ja vieressä olevalta linnoitukselta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
On mielenkiintoista seurata matkanne etenemistä. Olet tehnyt hyvää työtä Tarja. Kuvat lisäävät tunnetta -melkein kuin olisi mukana.
VastaaPoistaKöpi
Hanni luuli jo Manun kasvattaneen hienon parran, oli tosi charmantti.
VastaaPoistaNurmossakin helteet on loppuneet.
Teillä kummitus sytyttelee valoja syksyiseen pimeyteen.
Katseltiin kansalaisopiston tarjontaa-ei ollut purjehdusta- mutta unien tulkintaa löytyy...
Merellä seilatessa varmaan unetkin tekee kepposia
hanni ja seppo