16.11. - 7.12. Mossel Baystä False Bay Yacht Clubille Simons Bayhin

Olomme Mossel Bayssä venyi suunniteltua pidemmäksi säiden vuoksi. Vaikka matkaa seuraavaan etappiin, False Bayhin oli vain parin päivän verran. Kovia kelejä oli tulossa Afrikan eteläkärjen ympäri  niin tiheään tahtiin, että odottelimme mieluummin sataman turvassa kunnon mittaista sääikkunaa.  False Baytä pidemmälle emme tänä vuonna aiokaan Verdellä mennä. Yritimme kyllä saada laituripaikkaa ihan Cape Townin marinasta, mutta siellä oli jo hyvissä ajoin kaikki paikat varattu.  Cape to  Rio Rallyn osanottajat ovat osasyynä tähän.

Lauantaina 23. päivänä aukeni sitten riittävän pitkä sääikkuna ja Verde lähti taas liikkeelle. Ensimmäinen vuorokausi oli reipasta myötäistä tuulta. Sunnuntai-iltapäivänä tuuli oli vielä aikamoista, puuskissa välillä 15m/s.  Juuri kun olimme Afrikan ihan kaikkein eteläisimmän kärjen eli Cape Agulhasin kohdalla, tuuli ja aalto oli isoimmillaan ja vauhti oli reipasta. Kun olimme tekemässä  jiippiä  ja aioimme panna moottorin hetkeksi päälle, niin se ei  käynnistynytkään. Tyytyväisyys hyvästä matkasuorituksesta muuttui vian etsinnäksi ja korjaukseksi. Onnistuihan se, mutta vaati aika paljon työtä ja aikaa, eikä veneen keikkuminen tehnyt kapteenin työtä yhtään helpommaksi. Siinä hommassa irtosi vielä moottorin päällä oleva porraskin saranoiltaan. Aikaisemmin tällä matkalla oli ruori  jo  alkanut pitää kääntyessään pahaa ääntä ja sitten vessakin oli mennyt tukkoon siinä aaltojen läpsytyksessä. Näin nuo viat usein tulevat esiin peräjälkeen.

 

Intian Valtamerestä oli selvitty ja kun  Cape Agulhasin niemi oli kierretty, tultiin Atlantille.

 

Sitten ajettiin vielä yön yli ja maanantaiaamuna oltiin False Bayssä (34.11S  18.26E),  ja  todettiin tyytyväisinä, että olemme selviytyneet Afrikan itärannikosta ilman mitään myrskyjä ja valtavia aaltoja ja muita suuria ongelmia.

Nyt olemme vielä Hyvän Toivon Niemen itäpuolella. Länsipuolelle Cape Towniin aiomme purjehtia vasta tammikuussa. Siihen asti Verde pysyy täällä False Bay Yacht Clubilla ja me teemme ensin huoltoja ja korjauksia ja tutustumme ympäristöön. 

Vain lyhyen kävelymatkan päässä Yacht Clubilta Boulders Beachillä katselimme pingviiniyhteiskuntaa. Nämä African Pingviinit ovat vähentyneet viime vuosina valtavasti Afrikassakin, mutta täällä luonnonpuiston alueella ne ovat rauhassa ja niitä saa käydä katsomassa puusta rakennetuilta kulkuteiltä ja tasoilta. Pingviinit olivat aivan yhtä ihastuttavia kuin joskus on TV:stä nähtykin. Ne taapersivat hiekkarannalla ja kävivät välillä vedessä uimassa reippaasti tyrskyjä vastaan.

Cape Towniinkin pääsee täältä mukavasti junalla. Yhtenä päivänä käytiin kiertämässä Cape Townin nähtävyyksiä turistibussilla. Se ajoi myös jonkun matkaa ylös vuorenrinnettä joka nousee kuuluisalle Pöytävuorelle. Olemme jo kaksi kertaa yrittäneet päästä vuoren huipulle, mutta aina on ollut niin kova tuuli, ettei sinne vievä kabiinihissi ole toiminut. Kiipeämälläkin sinne voi mennä, mutta aikaa ei ole ollut tai meitä on laiskottanut.

Suomen itsenäisyyspäivän aattona meidätkin pysäytti tieto Nelson Mandelan kuolemasta. Tuntuu, silta että häntä surevat täällä kaikki kansalaiset.

Kovia tuulia on ollut tässä satamassakin useimpina päivinä ja öinä. Hyvä kun ei olla merellä. Kovimmillaan on mittarissa nähty 20 m/s, mutta puuskissa on varmaan ollut enemmänkin.  Nyt kun vene on telakalla ja pukeilla, se tuntuu välillä heiluvan tuulessa. Sitten kun se taas lasketaan  takaisin veteen ja laituriin,  pitää kiinnitysköysiä laittaa tavallista runsaammin, niin paljon veneet liikkuvat tuulen, aaltojen ja vuoroveden vaikutuksesta tässä satamassa. Eräs paikallinen sanoi että joulu- ja tammikuu ovat tuulisimpia ja kylmimpiä kuukausia ja parhaat kelit ovat helmi- maaliskuulla. Niin kauaa emme kuitenkaan aio täällä vi

Joulua viettämään lähdemme kotiin, tosin vain lyhyeksi aikaa.

Hyvää Joulua teille kaikille  t.  Tarja ja Manu

28.9. – 15.11.2013 Afrikan rannikkoa pitkin lounaaseen ja länteen

Richards Baystä Durbanin suurkaupunkiin on noin 100 mailia.  Illansuussa 28.10 lähdettiin liikkeelle ja aamulla oltiin perillä. Tämä ei ollut kaikkein miellyttävimpiä matkoja meidän pallonkierrossa. Aalto oli heti aika suurta ja kasvoi pian 3 – 4 metriin. Etupurje oli vähän jumissa, sitä oli vaikea saada auki ja kiinni. Melkein koko yön satoi joten satamaan tullessa oli märkiä vaatteita yllin kyllin

Durbanin marinasta (29.51S  31.01E)  löytyi paikka ja ystävälliset miehet ottivat köydet vastaan. Kaikkein ystävällisin oli naapurissa olleen moottoriveneen nuori kapteeni, joka toi meille heti kupilliset kahvia juotavaksi. Hän oli muutenkin hyvin avulias.

Kävimme ilmoittautumassa Marinan toimistossa, kävelimme kilometrin verran tulliin ilmoittautumaan ja saman tien ilmoittauduimme myös Royal Natal Yacht Clubin tilapäisjäseniksi, että saimme käyttää heidän tilojaan, suihkuja ravintolaa ja baaria. Jäsenyys ei maksanut ensimmäiseltä viikolta mitään.

 

Viikko kului nopeasti tätä suurkaupunkia tutkiessa. Kävimme rannalla kävelemässä. Sataman pohjoispuolella tuntui beachiä olevan loputtomasti. Aallot olivat suuria,  joten niillä nähtiin lähinnä surffaajia ja ihan rantahiekassa lapsia leikkimässä.  Kävimme myös katsomassa jo kaukaa mereltä näkemäämme erikoisen näköistä Moses Mabhina Stadiumia. Kävimme sen yläpuolella olevan valtavan kaaren korkeimmalla kohdalla katsomassa maisemia. Olimme laiskoja ja menimme sinne kabiinilla, emmekä kiivenneet 500 porrasta, joka olisi ollut toinen vaihtoehto.

 

Oman aikansa veivät tietysti taas veneen huolto- ja kunnostustyöt. Eturullan toimintaa kävivät mastossa tutkimassa sekä Manu että naapuriveneen ystävällinen nuorimies, mutta vika jäi kuitenkin epäselväksi. Sukeltaja kävi tarkistamassa potkurin ja pohjan. Hän pyysi ja sai tästä 10 minuutin työstä 150 randia eli noin 10 euroa. Täällä ei ole kulunut paljon rahaa, kun vielä syöminenkin Yacht Clubin ravintolassa on ollut kovin edullista.

Maanantaina 4.  päivänä  irrotettiin Verde laiturista, kun kelit näyttivät ennusteen mukaan turvallisilta.

Annettujen ohjeitten mukaisesti ajettiin noin 15 mailia rannasta ulospäin, että saataisiin Agulhas virrasta lisää vauhtia. Käännyttiin rannikon suuntaisesti ja saatiinkin virta-apua, mutta vain noin 2 solmua. Tiistaiaamuna tuuli kääntyi puhaltamaan lounaasta. Se on se tuulensuunta, joka saattaa aiheuttaa jopa valtavia aaltoja. Onneksi tällä kertaa tuuli oli pientä eikä vaaraa ollut. Vastainen tuuli kuitenkin hidasti matkaa. Siirryimme varmuuden vuoksi lähemmäs rantaa jossa ei muodostu isoja aaltoja, kun virta on pieni tai olematon.

East  Londonissa   osoittautui olemaan pieni ja vaatimaton Buffalo River Yacht Club (33.01S  27.54E)  joka  oli erittäin ystävällinen ja vieraanvarainen.  Saimme muun muassa hyviä neuvoja ympäristöön tutustumisesta. Tärkein oli se, että mihinkään ei kannata kävellä, koska ympäristö oli niin levoton ja vaarallinen. Taksin puhelinnumeroa tuli käytettyä, mutta onneksi taksin käyttö oli halpaa.  Klubilla oli mukavia Braai-iltoja (eli grilli-iltoja). Me nautimme siitä, että pääsimme helposti juttusiin ihmisten kanssa.

 

Keskikaupungilla oli levottoman oloista. Saamamme tiedon mukaan työttömyys East Londonissa on noin 80%, ja se näkyi. Suurimmat liikkeet ja vauraimmat asuinalueet olivat lähiöissä.

Lähdimme East Londonista maanantaina 11. lokakuuta kohti Mossel Baytä. Ajoimme mukavasti kaksi ja puoli vuorokautta. Tuuli oli pieni ja jouduimme osin auttamaan moottorilla, mutta aaltokaan ei ollut kovin suuri ja meno oli levollista.

Mossel Bay Marina (34.11S  22.09E) on keskellä isoa satamaa. Se on pieni ja sen ponttoonit ja muut rakenteet ovat aika vanhan näköisiä, eivätkä ilmeisesti kestä isoja veneitä, koska meiltäkin kysyttiin paino. Yhden yön olimme aivan ulommaisessa paikassa mutta seuraavana aamuna tuli laituripaikoista vastaava ystävällinen mies kehottamaan meitä siirtymään, koska tuuli oli nousemassa. Hän oli myös ottamassa vastaan uudessa, turvallisemmassa paikassa ja siitä olimme kiitollisia, kun tuuli oli jo nousemassa ja painoi venettä aika lailla. Taidamme olla tällä hetkellä ainoa ulkomaalainen vene täällä. Mossel Bayn satama on ensimmäinen Etelä Afrikassa. Täällä on Barthomew Dias astunut maihin vuonna1488. Siitä on saanut alkunsa satama ja kaupunki. Nykyään satama on  Afrikan  kalastusteollisuuden keskus.

Kaupunki on hyvin lähellä satamaa merestä nousevilla kukkuloilla ja se tuntuu ihan turvalliselta ja rauhalliselta East Londonin jälkeen.

18.10 – 27.10.2013 Afrikan rannikkoa etelään

Zululand  Yacht Club osoittautui rauhalliseksi, turvalliseksi ja ystävälliseksi paikaksi, jossa on myös telakka.  Melina nostettiin ylös tarkistusta varten, koska he olivat törmänneet matkalla valaaseen.  Hyvä että nostettiin, peräsimestä löytyi vikaa. Valaita on täällä runsaasti, tiedämme myös kaksi muuta venettä jotka osuivat valaaseen. Me selvisimme onneksi ilman törmäystä.  Käytimme loppumatkasta moottoria ja arvelemme, että sen ääni ehkä piti valaat loitolla.

Täällä Yacht Clubilla on erinomainen  ravintola  ja baari. Ei kannata tehdä veneessä ruokaa kun sitä saa ostaa tosi edulliseen hintaan valmiina ja hyvänmakuisena.

Vuokrasimme taas auton ja kävimme Safarilla ensin Hluhluwen ja Imfologin luonnonsuojelualueilla ja seuraavana päivänä St. Lucian alueella.  Nämä afrikkalaiset nimet ovat tosi hauskoja.  Molemmissa puistoissa sai itse ajaa autolla ja katsella eläimiä, jotka välillä olivat ihan auton vieressä. Näimme paljon Afrikan eläimiä, myös vedessä eläviä ja lintuja. Harmittavaa oli, että norsut ja leijonat jäivät toistaiseksi näkemättä.  Apinoita on   paljon tienvarsilla ja myös tässä veneen ympärillä ja joskus veneen kannellakin .

 

Kävimme myös Krokotiilikeskuksessa, jossa oli vähän eläintarhatyyliin eri ikäisiä ja erilaisia krokoja. Manu otti käteensä ihan pikkuisen krokotiilinpoikasen. Se oli kuulemma vaarallinen, jos ei pitänyt sen päästä kiinni.

 

Maisemien katselu niin puistoissa kuin matkalla niihin on myös mielenkiintoista. Afrikkalaistyyliset asuinalueet levittäytyvät savanneille laajoina hökkelikylinä ja välillä on taas taajamia  ja hienompia asuinalueita.

Maaseudulla yleisin näkymä oli tehoviljellyt eukalyptyspuumetsät. Puut oli istutettu viivasuoriin riveihin ja niitä on tienvarsilla kymmenien kilometrien matkalla. Ne kasvavat erittäin nopeasti ja ilmeisesti eukalyptuspuuta käytetään hyvin monenlaiseen tarkoitukseen rakentamisesta puuhiilen tuotantoon ja sellupuuksi.

3.10. – 17.10. Kohti Afrikkaa

Torstaiaamuna klo 6 tuli tullimies käymään ja sen jälkeen olimme vapaat lähtemään  Reunionilta. Kävimme kuitenkin vielä sataman  mukavassa ja ystävällisessä pikku baarissa, johon meidät oli oikein kutsuttu aamukahville. Siellä olimme käyttäneet myös wifiyhteyttä.

Saaren suojassa ajettiin  muutama tunti moottorilla, mutta sitten löytyi tuuli moneksi päiväksi. Tätä väliä Reunionilta Etelä-Afrikkaan sanotaan erittäin hankalaksi sekavien tuulien ja aaltojen vuoksi. Haimme tietoa säästä ja siihen liittyvistä asioista mahdollisimman paljon jo ennen matkaa. Pyysimme ja saimme myös apua Lauri Strengelliltä Australiasta. Hän on lähettänyt päivittäin tietoa tuulista, virtauksista, matala- ja korkeapaineista ja muista matkaamme vaikuttavista asioista, joita hän on  tutkinut Internetistä. Meillähän tuota yhteyttä ei merellä ole. Tuulet ja aallot ovat olleet matkan ensimmäisessä puolikkaassa aika kohtuullisia.

Vaikein ja ajoitukseltaan tarkin paikka on aivan Afrikan rannikon tuntumassa, jossa etelästä usein tuleva kylmä rintama ja sen mukana tuleva voimakas tuuli kohtaa pohjoisesta tulevan  voimakkaan  Agulhas virran. Kahden vastakkaisen voiman osuessa yhteen meri menee sekavaksi ja saattaa nousta jopa kymmenen metriä korkeita aaltoja, jotka ovat pienille veneille vaarallisia. Kun etelästä tai lounaasta tuleva tuuli nousee (usein äkillisesti), tälle alueelle ei pidä mennä.

Kaikki sääolosuhteet muuttuvat täällä kovin nopeasti. Aallon tai mainingin korkeus muuttuu joskus monta kertaa päivässä ja sama koskee myös tuulien voimakkuuksia ja suuntia.

Muutama päivä ja yö meni aika kovissa tuulissa, maksimi oli 19 m/s. Veneen ohi ja yli lentävät aallot pysyivät kyllä Verden ulkopuolella, mutta sitloorassa ei useinkaan pysynyt kuivana Me pienensimme purjeet välillä melkein postimerkeiksi ja vauhti hiipui 3 – 4 solmuun. Meillä ei ollut kiirettä, koska sopivaa sääikkunaa ei ollut näkyvissä..

Alkoi jo menottaa pian Afrikan mantereelle, vaihdoimme ahkerasti postia Laurin kanssa ja kuuntelimme ja osallistuimme paikalliseen PeriPeri Radio Nettiin SSB:llä ja saimme hyödyllistä tietoa ja ohjeita.

Maanantai 14.10 ja tiistai 15.10 tuntuivat hyviltä ja turvallisilta kelin puolesta. Hankalia etelä- eikä lounaistuulia ei ollut luvassa ja seuraava voimakas myräkkä tulisi vasta tiistaina iltapäivällä. Moottori pantiin käyntiin ja nopeus säädettiin niin että ollaan maanantai-iltana Agulhas virran reunassa.

Ylityksestä tulikin yllättävän helppo. Tuuli,  aalto ja vielä virtakin olivat koko illan ja yön hyvin pieniä ja melkein ainoaksi työksi jäi muiden laivojen tarkkailu. Me olimme löytäneet erittäin hyvän sääikkunan. Olimme perillä Richard Bayn satamassa aamulla kello puoli kahdeksan. Oli tosi mukava kiinnittyä laituriin 11 päivän purjehduksen jälkeen. Ennustettu kova tuuli alkoi puolenpäivän aikaan.

Nyt olemme AFRIKASSA!

Sitten alkoi taas odotus: Maahantuloviranomainen kävi samana päivänä ja  tullia  saimme odottaa seuraavaan päivään. Kun terveyshenkilöä ei vielä kolmantenakaan päivänä näkynyt, saimme lopulta luvan siirtyä Zululand Yacht Clubille vastaanottolaiturista, jossa olimme odotelleet. Nyt voi Afrikkaan tutustuminen alkaa.

Eräs paikallinen sanoi, että kaiken tämän odottelun ja vastaavan voi selittää yhdellä sanalla, joka on Afrikka!

24.9. - 2.10. Reunionille

 

Nämä ensimmäiset kuvat ovat Mauritiukselta Port Louisin kaupungista

 

 

 

 

 

 

Matka Mauritiukselta Reunionille on noin 140 mailia ja se ajettiin reilussa vuorokaudessa. Välillä ajeltiin moottorillakin kun tuuli muuttui kovin pieneksi. Keskiviikkona iltapäivällä oltiin perillä  Port-des- Galets nimisessä satamassa (20.56S  55.16E). Satamassa tehtiin ruoppauksia ja muutenkin tuntui olevan ahdasta. Meidät ohjattiin  kiinnittymään ison katamaraanin kylkeen ja siinä nukuimme ja odottelimme tullimiehiä, jotka olivat luvanneet tulla aamulla ja tulivatkin, mutta eivät edes käyneet veneessä vaan oikeastaan vain halusivat nähdä passit ja kysyivät haluammeko välttämättä leiman niihin.

Satamasta on vain  muutaman kilometrin matka  pienehköön Le Portin kaupunkiin. Tässä kuumuudessa matka tosin tuntuu kävellen ihan liian pitkältä.  Sieltä löytyi ihan hyviä kauppoja ja muutaman kilometrin päässä oli myös suurensuuri Jumbo.

Vuokrasimme kolmeksi päiväksi auton ja ajelimme saarta ympäri ja serpentiiniteitä ylös ja alas.  Maisemat ovat upeita, korkeuserot suuria ja niinpä näimme alapuolella kauniita kyliä joissa talot ja puutarhat olivat pääosin siistejä ja hyvin hoidettuja kuten koko saari yleensäkin.  Paljon kunto- ja kilpapyöräilijöitä oli harjoittelemassa  jyrkillä ja kiemuraisilla  teillä. Tiet koko saarella ovat aivan erinomaisessa kunnossa, pyöräilijöillekin on monin paikoin varattu oma, keltainen kaista. Meri näytti ihan erilaiselta ylhäältä katsottuna. Onneksi sattui olemaan kirkkaita kelejä, joten näkyvyys oli hyvä. Muuten vuoret näyttävät usein olevan pilvien peitossa vaikka tähän aikaan vuodesta sadetta ei paljon saadakaan.

Ajelimme myös ylös katsomaan aktiivisen tulivuoren lähimaisemaa. 2631 metriä korkea tulivuori Piton de la Fournaise on purkautunut viimeksi  2007, nyt se on rauhallinen, mutta sen kraateri  ja  muu  ympäristö näyttää  kuumaisemalta.

Sunnuntaina aalto merellä kasvoi sääennusteiden mukaan viiteen metriin.  Kuuntelimme aaltojen  kohinaa rantapenkereen takana. Täällä turvallisessa marinassa se tuntui vain virtauksina jotka siirtelivät venettä edestakaisin.

Vielä tehdään viimeisiä tankkauksia ja huoltoja ja torstaina 3. lokakuuta lähdetään kohti Etelä-Afrikan Richards Baytä.  Matka kestää 10 – 15 vuorokautta riippuen tuulista.

1.9. – 20.9.2013 Intian Valtameren ylitystä

Matkaan lähdettiin sunnuntaina 1. päivänä puoli yhdentoista aikaan. Matka alkoi hyvin. Ihan ensimmäisenä päivänä Manu sai 90 cm Dorado-kalan. Siitä riitti ruokaa muutamaksi päiväksi.

Tuuli vaihteli alkumatkasta 8 – 14 metriä sekunnissa. Se oli ihan sopivaa ja vei venettä eteenpäin. Aalto oli 2,5 – 3m ja se jaksoi meitä keikutella turhankin paljon. Elimistön piti taas tottua liikkeeseen. 

Muutamana yönä tuuli oli suurimmillaan 15 m/s. Eihän se vielä kauhean kova ollut, mutta miksihän veneen pitää keikkua kovimmin juuri yöllä ja muutaman aallon lyödä veneen ylitsekin. Kaikki luukut pidettiin kiinni eikä yhtään aaltoa päästetä veneen sisään eikä niistä aalloista sen kummempaa vaaraa ollut. Muutamana yönä on ollut näkyvissä kirkas tähtitaivas ja siinä hienosti erottuva linnunrata.

Torstaista eteenpäin tuuli pieneni ja nostettiin isopurjekin kokonaan. Hankalaa on se, että kun tuuli on pieni ja aalto isohko niin purjeet alkaa paukkua ja se ei ole purjeille hyvä eikä myöskään mukavaa kuunneltavaa. Niitä säätämällä päästään eroon noista äänistä.  Lauantain vastaisena yönä tuuli käänsi suuntaa ja meni niin pieneksi että pantiin moottori käyntiin ja se kävikin sitten sunnuntaiaamuun asti.

Päivisin on ollut lämmintä. Oikeastaan tukalan kuumaa ainakin sitloorassa istuessa, kun aurinko paistaa täysillä. Perätuhdolla istuessa tuuli viilentää parhaiten. Yöllä on viileämpää, välillä pitää oikein käyttää lakanaa peittona.

Puuhaa täällä riittää. Tärkeintä on tietysti purjehdus, purjeitten säätö ja reitin suunnittelu ja tarkistus. Aikaa vievät myös kahvinkeitot, ruoanlaitot ja tiskaukset, etenkin kun astiat seilaavat pitkin pöytää ja joskus lattiaakin jos ei niistä aina pidä kiinni tai ymmärrä asettaa riittävän turvalliseen paikkaan. Olemme myös yhteydessä noin kymmenkuntaan muuhun veneeseen pari kertaa päivässä SSB-radiolla toimivan Nettiradion kautta. Kuulemme muitten sijainteja ja sääolosuhteita ja annamme myös omamme. Vaikka useat veneet lähtivät lähes yhtä aikaa, ryhmä hajaantui nopeasti, emmekä ole nähneet yhtään venettä moneen päivään.  Tärkeää on myös nukkua päivällä pois yön valvonnoista syntyviä univajeita. Valvomme yöllä vuorotellen noin kaksi tuntia kerrallaan, Manu joskus enemmänkin, kun jaksaa paremmin.

Aina pitää tutkia asioita eteenpäin. Kun nyt on aikaa, etsimme tietoja Etelä-Afrikastakin kaikista saatavilla olevista lähteistä.  Internetiin emme saa yhteyttä täällä keskellä merta.

Kelin kannalta koko matka oli aika samanlaista. Loppumatkasta tosin tuulen voimakkuus ja aallon korkeus vaihtelivat ripeään tahtiin. Oli pakko seurata olosuhteita jatkuvasti ja tehdä säätöjä. Matka meni mukavasti ja ehkä helpommin kuin olimme ennakoineet.

Keskiviikkona 18. päivä saavuimme Mauritiukselle Port Louisin satamaan (20.09S  57.29E). Tullipaikan löytäminen vei hetken, mutta itse muodollisuudet eivät olleet hankalia. Siirryimme aivan vieressä olevaan  Caudan Waterfrnt Marinaan turvallisesti Melinan kylkeen kiinni.

Aika reipas oli maisemanvaihdos Cocos Keelingin asumattoman palmusaaren kupeesta tämän suurkaupungin ytimeen. Ranta-alue eli WaterFront on täynnä komeaa ja kallista hotellia ja muuta turistirakennusta.  Meillä on nyt todella kaunis, upea, turvallisen tuntuinen ja siisti ympäristö.

Jonkun päivän päästä lähdetään taas eteenpäin parin päivän matkalle kohti Reunionin saarta.

20.8. – 31.8.2013 Intian Valtamerelle

Christmas Island on pieni saari yksin keskellä valtamerta. Sen pääelinkeino on fosfaattikaivos, joka on perustettu parisataa vuotta sitten ja yhä sieltä lähtee laivalasteittain sulfaattia maailmalle. Työntekijöiksi on aikoinaan tuotu kiinalaisia ja malesialaisia, eurooppalaisia on ollut vain johtotehtävissä.

Ihmiset ovat hyvin ystävällisiä kuten useimmissa muissakin pienissä yhteisöissä. Turisteja näkyi täälläkin.

Meitä oli 7 venettä ankkurissa Flying Fish Covessa yhtä aikaa. Tämä oli ilmeisesti poikkeuksellisen suuri määrä. Laittoivat lisää poijuja ihan meitä varten.  Mekin siirryimme mahdollisimman pian  ankkurista poijuun, koska pohjassa oli korallia ja ankkuriketju oli jo vähän tarttunut siihen kiinni. Veneistä 2 oli suomalaista, 2 norjalaista, 1 tanskalsinen ja vielä yhdessä norjan veneessä oli ruotsalainen gasti.  Skandinavia oli hyvin edustettuna.

Lauantaina 24. 8. aamupäivällä irrotettiin vene poijusta ja otettiin suunnaksi Cocos Keeling.  Matkaa sinne on noin 530 mailia. Tuuli ja virtaukset olivat suotuisia ja matka sujui nopeasti, olimme perillä jo maanantai-iltapäivänä. Aallon korkeus ylitti välillä kolme metriä ja vene keikkui lähes koko metkan epämukavasti.

Niin Christmas Island kuin Cocos Keelingkin ovat Australian osia.

Perillä löytyi atolli, jossa on useita saaria, joita yhdistää riutta.  Ankkuripaikka on Direction  Islandin vieressä (12.05,5S  096.52,9E). Saari ja riutta suojaavat hyvin aalloilta, mutta ei yhtään tuulelta.  Vesi on erittäin kauniin sinistä, läpinäkyvää ja puhdasta. Kauniita hiekkarantoja riittää. Tällä saarella ei ole asukkaita. Palmujen siimeksessä on muutama pöytä ja riippumatto. Rannalle kokoonnutaan usein BBQ iltaa viettämään. Vieressä on iso sadevedenkeräystankki. Vettä voi käyttää pesemiseen mutta ei juomavetenä.

Vieressä olevalla Home Islandilla on asukkaita, kauppoja ja viranomaisia. Matka sinne on puolitoista mailia ja kun  tuuli on muutaman päivän ollut aika reipasta, emme ole sinne jollalla lähteneet. Saimme kuitenkin tiedon että yhtenä aamuna lähtee Direction Islandilta kuljetus Home Islandille ja tuo iltapäivällä takaisin. Sehän tietysti käytettiin hyväksi ja lähdettiin tutustumaan Home Islandiin ja sen ihmisiin.

Maanantaina 2. syyskuuta on tarkoitus lähteä taas länteen. Matka  Mauritiukselle   on  yli 2300 mailia  pitkä ja kestänee  ainakin   18 päivää.

8.8. – 19.8.2013 Balilta Christmas Islandille

 

Balin Marinassa (08.44,46S 115.12,80E) oli vastassa tuttua väkeä. Muutamaa päivää aikaisemmin olivat tulleet Melina ja norjalainen Frida. Mitään suurempaa korjattavaa ei veneessä tällä kertaa ollut. Täällä meidän  pitää tehdä tarkastukset ja bunkraukset Intian Valtameren ylitystä varten. Puhdas vesi ostettiin 20 l vaihtopulloissa. Diesel tuli pienellä tankkilaivalla, josta kaikki muutkin veneet kävivät täyttämässä säiliönsä. Indonesian diesel on epäilyttävän likaista, mutta sitä  joutui nyt ottamaan  ensin kanistereihin ja sitten kun se on laskeutunut niin suodattimien kautta tankkiin.

Bali on tosi turistikohde, liikenne on ruuhkaista ja meluista. Valtavat beach alueet ja ravintoloita sen mukaan. Kävimme yhdellä rannalla syömässä, siellä oli n. 50 kalaravintolaa vierekkäin ja niiden pöydät olivat levittäytyneet hiekalle ainakin kilometrin matkalle. Ruoka oli hyvää ja palvelu pelasi. KIertoajelulla saimme huomata kuinka mielettömän runsasta täällä on kivipatsaiden ja kaikenlaisten puutöinen tuotanto. Tienvarsilla oli esillä erilaisia kivitöitä kymmenien kilometrien matkalla. Temppeleitä myös löytyy varmaankin tuhansittain.

Indonesiassa voi helpohkosti tuntea itsensä miljonääriksi. Kun yksi euro on noin 13 000 rupiaa, niin sataa euroa vastaava summa lompakossa on jo yli miljoona rupiaa. Kun nyt tehtiin isoja ruokaostoksia, niin kauppalasku oli useita miljoonia. Useiden ruokien hinnat olivat meille pieniä, mutta monille paikallisille kovin suuria.

Torstaiaamuna meitä lähti neljä venettä kohti Christmas Islandia. Meidän lisäksi norjalainen Frida, hollantilainen Boomerang ja suomalainen Melina. Alkumatka oli yhtä hulinaa. Rannan lähellä hurjasteli kaikenlaisia huvivehkeitä. Moottoriveneet ajelivat kovaa ristiin rastiin ja vetivät turisteja perässään ja ilmassa monennäköisten patjojen ja varjojen varassa.  Niitä oli niin paljon että piti olla tarkkana ja seurata myös tätä hömppäliikennettä.

Pian päästiin siitä eroon.  Neljän veneen ryhmä hajaantui pikku hiljaa ja parin päivän päästä ei nähty enää ketään muita. Radioilla ja sähköposteilla pidettiin yhteyksiä.  Tuulen suunta pysyi aika lailla samana koko matkan, mutta voimakkuus vaihteli. Vene keikkui aika paljon. Alkumatkasta Verden nopeus oli aika  pieni.

Sunnuntai-iltana löytyi oikean suuruinen ja suuntainen tuulen ja virran  yhdistelmä,  joka toi meitä reipasta vauhtia kohti Joulusaarta.  Maanantaina 19. päivänä eli neljän päivämatkan jälkeen ajettiin Flying Fish Coveen  (10. 25,7S  105. 40,2E) ja pudotettiin ankkuri. Saman tien ajettiin rantaan ja hoidettiin ystävällisten viranomaisten kanssa tulli-, immigration-, ja garanteenimuodollisuudet. Kukaan ei tullut veneeseen käymään. Tuoreruokiakaan ei viety pois, kun lupasimme olla viemättä niitä maihin.

21.7. - 7.8.2013 Indonesiaan

Lauantaina 20.7, kun lopulta saatiin kaivatut varaosat, käytiin tullissa ja lähdettiin kohti Indonesian Kupangia.  Pari ensimmäistä päivää moottoroitiin, mutta sitten saatiin tuulta ja hyvällä vauhdilla isohkojen maininkien ja virtausten kuljettamina ja keikuttamina saavuttiin Kupangin edustalle ankkuriin (10. 09,5 S  123.34,5E)  keskiviikkoaamuna.  Virrat tietysti vaihtelivat matkalla myötäisestä vastaiseen vuoroveden mukaan ja välillä veivät venettä melkein kylki edellä eteenpäin.

Pian soitti agentti Napa VHF:llä. Hänen kanssaan oli etukäteen käyty kirjeenvaihtoa ja sovittu että hän hoitaisi meidän tulli- ja muut viralliset sisään kirjaukset. Nuo asiat saattavat täällä viedä useita päiviä, jos itse yrittää hoitaa kaiken. Napa on ystävällinen ja avulias mies. Kun dingillä ajoimme rantaan, oli siellä odottamassa paikallinen perhe, jotka auttoivat veneen vetämisessä ja kantamisessa riittävän kauas ja vahtivat sitä, kun olimme kaupungilla. Perheen pojat olivat reippaita ja vahvoja.  Isän suoritusta ihmettelimme eniten. Hänellä ei ollut toista jalkaa ollenkaan ja silti hän kantoi yhdellä jalalla ja kainalosauvalla siinä kuin muutkin.  Mielellään tälle perheelle maksoi pikku summan heidän avustaan.

Kupangin kaupunki on vilkas ja meluisa.   Mopoja liikkuu valtavasti  ja  lisäksi liikenteessä on autoja ja pikkubusseja, joista ”sisäänheittäjät” tarjoavat kyytiä jalankulkijoille. Rakennukset ovat suurimmaksi osaksi aika huonokuntoisia, mutta rakennus- ja kunnostustöitä oli näkyvissä. Rukouskutsut kuuluivat minareeteista usein. Oli ramadan aika mutta ei sitä kaupungilla huomannut.Turisteja ei paljon näkynyt, ja pitkänmatkan veneitäkin oli ankkurissa meidän lisäksi vain kaksi.

Kovin montaa päivää emme jaksaneet täällä olla. Passit saatiin takaisin jo torstaina, mutta muita papereita piti odottaa lauantaihin asti, kun Harbour Master oli vielä perjantaina sitä mieltä, että keli oli liian kova, eikä antanut meille lähtölupaa. Outoa sinänsä, kun meidän ja sääennusteiden mukaan säässä ei ollut mitään vikaa.

Lauantaina saatiin lupa ja haettiin viralliset paperit Napalta rannasta ja lähdettiin kahden vuorokauden matkalle kohti Floresin saaren länsipuolella olevaa Rincan saarta (08.54,9S  119.55E), joka on osa Komodon luonnonpuistoa.  Täällä piti olla useampia poijuja, mutta me löysimme vain yhden ja kiinnityimme heti siihen.  Etsimme hyviä snorklauspaikkoja, mutta emme oikein hyviä löytäneet. Osasyynä olivat varmaan kovat tuulen puuskat ja virtaukset, jotka tekivät uimisesta haastavampaa.

Oli mukava katsella kuinka hiekkarannalla kipitti apinoita  ja käveli noin kaksi metrisiä liskoja. Nämä liskot ovat Komodon Dragoneja, joiden suojelualueella nyt olemme.

Siirryimme parempaan snorklauspaikkaan Komodon saarelle, Loh Liangiin (08.36,37S 119.31,49E).  Täälläkin piti olla poijuja, mutta niitä ei näkynyt. Sen sijaan tuli heti kolme veneellistä paikallisia poikia ohjaamaan meidät sopivaan ankkuripaikkaan ja sitten he kauppasivat matkamuistoja mm. puusta tehtyjä Komodon Dragonejä, joita muutama sitten  ostettiinkin.  Ankkurin pito oli hyvä, mutta virtaukset pyörittivät venettä moneen eri suuntaan. Ihan veneen vieressä oli hyvä snorklausalue, jossa paljon erilaisia kaloja ja kauniita, värikkäitä koralleja.

Matkalla huomasimme, että kartat eivät aina pidä paikkaansa. Meidän Navionicsin karttojen mukaan ajettiin välillä yli saarien, kun näköhavainto sanoi, että vedessä ollaan. Aika pelottava havainto. Tarkkana pitää olla ja pimeän aikana uskaltaa ajaa vain isoja vesiä.

Päätimme lähteä kohti Lombokin saarta, mutta pysähdyimme kuitenkin vielä yöpymään Komodon saaren pohjoispäässä olevaan pieneen lahteen, jossa ei ketään muita ollut, siis paratiisilahteen. Kun illalla huomasimme, että uimaporras oli unohtunut veteen, näimme paratiisin käärmeen. Noin puolitoista metrinen tummanruskea käärme oli noussut uimatasolle ilmeisesti portaita pitkin. Olisi varmaan kiemurrellut vaikka mihin asti, ellei Manu olisi hätistellyt sen takaisin veteen. Käärmeen myrkyllisyydestä ei ole tietoa, mutta kammottavalta sen näkeminen tuntui.

Parin vuorokauden vaihtelevakelisen purjehduksen jälkeen saavuttiin Lombokin saarelle Medana Bayn Marinaan (08.21,75S 116.07,72E). Me olemme ainoa vierasvene tällä hetkellä, mutta selvästi tänne odotetaan isoa joukkoa Sai Indonesia Rallyyn osallistuvia veneitä. Ravintola on täydessä valmiudessa ja henkilökunta on oikein avuliasta. Iso Suomen lippu oli laitettu ovipieleen valmiiksi kun ensi kertaa menimme käymään ravintolaan joka samalla toimii marinan toimistona.

Vene keikkuu kovasti maininkien ansiosta, mutta lahti on muuten hyvin suojaisa.

Kävimme koko päivän saarikierroksella. Meillä oli onni saada oppaaksi nuori mies Aly, joka oli paljon toiminut oppaana, osasi englantia ja oli suoritanut yliopistossa matkailualan tutkinnon. Hän hoiti työnsä hyvin ja miellyttävästi samoin kuin myös hänen autonkuljettajansa.

Kävimme Monkey Forestissa syöttämässä kesyjä ja viisaan tuntuisia apinoita. Opas sanoi, että ne eivät pelkää turisteja, mutta osaavat jostain syystä mennä karkuun paikallisia.

Kävimme myös perinteisessä indonesialaisessa kylässä ja saimme kokeilla kankaankudontaa perinteisillä kangaspuilla. Kävimme suurella temppelialueella, jonka erikoisuus oli mm. se, että siellä oli edustettuna eri uskontokuntia sulassa sovussa.

Aly kertoi meille paljon Lombokin asukkaista ja erikoisesti heidän uskonnoistaan. Täällä on muslimeja, hinduja, budhalaisia ja myös kristittyjä. Opas ja kuljettaja olivat hartaita muslimeja ja kävivät myös kierroksemme aikana välillä rukoilemassa sillä aikaa kun me tutustuimme asioihin paikallisten oppaiden johdolla. He eivät syöneet koko päivänä ennen kuin kello 6 illalla, koska on Ramadan aika.

Me saimme hyvän yleiskuvan Lombokin saaren asukkaista, liikenteestä, rakennuksista ja myös isosta kaupungista Mataramista. Liikennettä oli paljon ja se oli meluisaa. Ei olisi ollut ihan helppoa itse ajaa täällä vasemmanpuoleisessa liikenteessä ja lähes ilman tienviittoja.

Seuraavana päivänä kävimme vielä lähikylässä tutustumassa valtavan suureen, ahtaaseen ja pölyiseen toriin ja aika vaatimattomaan ”supermarkettiin”. Nyt matkattiin hevoskyydillä. Neljän kilometrin matkasta maksettiin 20 000 rupiaa eli noin 2 euroa. Hevoset kärryineen ja kuljettajineen näyttävät olevan  yleisin joukkokuljetusmuoto ainakin lyhyillä matkoilla. Näin kuljetetaan lapsia kouluun ja äitejä torille ja kauppoihin ja turisteja mihin vain (turistihinnoilla tietysti). Emme tosin nähneet tällä matkalla ketään muita turisteja.

Medana Baystä lähdettiin aamulla ennen viittä ja suunnattiin kohti Balin Marinaa (08.44,46S 115.12,80E). Purjehdus oli vauhdikas ja miellyttävä. Tuulet ja virtaukset olivat suosiollisia eikä aallokkoa paljon ollut. Nautimme miellyttävästä olotilasta.

Viivymme täällä noin viikon verran ja sitten lähdetään noin viiden päivän matkalle kohti Christmas Islandia. 

26.6 – 20.7. Darwiniin

 

Keskiviikkona lähdettiin länteen päin,  Australian pohjoisrannikkoa seuraillen, kohti Darwinin kaupunkia. Alkumatkan kelit olivat ihan sopivia. Virrat vaihtelivat vuorovesien mukaisesti myötäisestä vastaiseen.

Yhtenä yönä meillä oli kaksi salamatkustajaa. Joku isohko, musta lintu istua kökötti etukannella olevan jollan päällä ja toinen, pienempi päätti nukkua puomin päällä. Aamulla molemmat sitten hylkäsivät meidät.

Päivien kuluessa aalto kasvoi ja tuulikin voimistui. Sunnuntaina aamuyöstä tuuli oli 20 m/s ja nousi siitä vielä vähän isommaksi, kasvattaen tietysti myös maininkia. Kun virran suunta vaihteli ja tuuli oli voimakas, niin meno oli melkoista. Onneksi tuuliperäsin jaksoi ohjata suuren osan matkaa.

Kun tuuli ja aalto oikein keikuttivat venettä, päätti yksi iso aalto pyrkiä veneen sisään. Pääsihän se tulemaan, kun Tarja juuri avasi luukun ulosmenoa varten. Siinä kastui Tarja ja porrasta ja lattiaa, muttei se vielä mitään. Pahinta oli, että vettä läiskähti karttapöydällä olleen tietokoneen päälle. Se kuivattiin ja se toimi pari viikkoa ihan hyvin, mutta sitten teki lakon. Ikään kuin kone toimisi, mutta näyttöön ei tule mitään järkevää. Sitten etsittiin tietokoneliike ja ostettiin uusi läppäri ja nyt asennellaan ohjelmia ja opetellaan Windows 8:n käyttöä.  

Matkan aikana tullin lentokone otti yhteyttä kolme kertaa ja halusi tietää veneen nimeä, kotisatamaa ym. Vahtivat ilmeisesti, ettei Torres Straitin yli pyri laittomia tulijoita ja samalla lisätään alueen turvallisuutta.

Maanantaina käännyttiin kohti etelää ja vieläkin aika kovassa kelissä selvittiin yöllä saarten välissä olevista kapeikoista, joissa oli voimakkaita virtauksia. Onnistuimme hyvin ajoittamaan kulun niin ettemme joutuneet pahoihin vastavirtauksiin, kun olimme etukäteen tutkineet vuorovesi- ja virtataulukoita.

Aamulla tultiin Darwiniin ja ajettiin ensin Cullen Bayhin, jossa Verdelle tehtiin Marine Pest Inspection.  Koska olimme tulleet Uuden Kaledonian kautta Australiaan, oli mahdollista, että veneen pohjassa oleviin veden sisäänottoihin oli pesiytynyt joitain pöpöjä, joita australialaiset eivät halunneet omiin vesiinsä. Sukeltaja kävi ruiskuttamassa jotain desinfiointiainetta noihin reikiin ja sitten piti olla 14 tuntia käyttämättä niitä.

Sitten siirryttiin Tipperary Waters Marinaan (12.27S  130.51E). Sinne mentiin sulun läpi ja taas huomioitiin vuorovesi. Veden korkeus piti olla vähintään 4 m yli keskikorkeuden, että sulkuun ja marinaan päästiin  ajamaan.

Tämä on ihan mukava marina noin pari kilometriä Darwinin kaupungin keskustasta. Kävelymatkan päässä siis, paitsi kun on yli 30 astetta lämmintä, niin kuin nyt on ollut. Onneksi bussitkin kulkevat. Tämä on Australian ”talviaikaa” tai ”kuivaa aikaa”!!

Muutamaksi päiväksi vuokrattiin taas auto ja käytiin katselemassa maaaseutua ja Kakadun luonnonpuistoa. Käytiin veneajelulla Adelaine Riverillä katsomassa kuinka krokotiilit hyppäsivät ylös vedestä kun niitä houkuteltiin lihanpalasilla. Näimme myös ikivanhoja kalliomaalauksia ja kiipeilimme kallioiden päälle näköalapaikoille.

Valtavia ovat nämä Australian etäisyydet. Paikoin on valtavia alueita Wetlandiä eli lähes suota ja sitten taas isoja metsäalueita. Metsäpalot ovat jokapäiväisiä kuivana kautena, kukaan ei kuitenkaan välittänyt paloista, ne saivat paalaa aivan rauhassa. Metsästä paloi vain aluskasvillisuus, puiden rungot vain mustuivat, mutta ne jäivät eloon.

Paljon enemmän aikaa olisi tarvittu Australiaan tutustumiseen.

11.6. - 25.6 Cairnsista Torstaisaarelle

Oli mukava lähteä taas merelle Cairnsin satamasta, vaikka alkumatkasta tuulet olivatkin turhan pieniä. Täällä Great Barrier Reefin suojassa saaret ovat suurimmaksi osaksi aika pieniä ja matalia, eikä niistä ole paljon tuulensuojaksi. Useimpien ympärillä on kuitenkin isompi riutta-alue, joka estää aaltojen tulon ankkuripaikalle. Sopivia ankkurointipaikkoja ei kovin tiheässä ole, joten purjehdusmatkat venyvät aika pitkiksi.  Emme halunneet ajaa yön yli täällä riutta-alueella, missä usein vielä liikkui kalastusaluksia pimeän aikana.Teimme useamman kerran niin, että lähdimme jo aamuyöstä liikkeelle ja olimme sitten ennen pimeää perillä seuraavassa ankkurissa. Perille ajo pimeässä uudessa paikassa kun ei ole oikein turvallista.

Olisi muuten ollut tosi vaikea löytää turvallisia yöpymispaikkoja, mutta onneksi meillä on hyvä kirja: Cruising Coral Coast, joka antaa hyvää ja luotettavaa tietoa tästä ja monesta muustakin asiasta, kuten esimerkiksi Kapteeni Cookista, jonka seikkailut tuntuvat liittyvän moneen saareen ja niemeen tällä rannikolla.

Ensimmäinen yö vietettiin Low Islets saariryhmän takana. Nimensä mukaisesti nämä saaret olivat kovin matalia ja niitten antama ”suoja” ei tuntunut luotettavalta. Matkan edistyessä opittiin uskomaan, että riittää kun ankkuri pitää ja ympärillä on riittävästi tilaa.

 

Manu ja Rainbow Runner 114 cm

 

Seuraavana päivänä käytiin Cooktownissa (15.28S  145.14E), alkumatkan ainoassa kaupungissa hakemassa dieseliä. Sataman polttoainelaiturilla ei ollut ketään ja kukaan ei oikein tiennyt mitään. Tilasimme taxin, nostimme tyhjät kanisterimme sen tavaratilaan ja kävimme huoltoasemalta hakemassa niihin sisältöä.  Emme jääneet kaupunkiin yöksi vaan ajeltiin vielä muutaman mailin päässä olevaan Cape Bedfordin lahteen ja oltiin siellä yötä.

Yksi mukavimpia paikkoja tällä matkalla oli LIzard Island (14.40S  145.27E). Se on saanut nimensä siitä, että ainoat Kapteeni Cookin siellä näkemät maaeläimet ovat olleet liskoja. Mekin näimme luonnossa parimetrisen liskon, kun kiipesimme Cooks Lookoutille (358m). Sieltä tuo kuuluisa merimies on katsellut ja yrittänyt löytää tuosta uloimmasta riuttaketjusta reittiä ulos. Onneksi meillä on tänä päivänä paremmat kartat kuin silloin.

Mukava mieli Lizard Islannista meille jäi myös siksi, että löysimme ihan veneen läheltä hyviä ja värikkäitä snorklauspaikkoja joissa oli  paljon erilaisia kaloja.

Juhannusta vietimme tänä vuonna suositun tuntuisessa Margaret Bayssä (11.58S  143.12E).  Siellä oli kymmenkunta venettä yhtä aikaa.  Useimmissa muissa yöpymispaikoissa olemme olleet yksin tai kaksin jonkin toisen veneen kanssa. Täällä tapasimme taas myös Melinan.

 Viimeiset kaksi yötä  Australian itärannikolla oltiin Escape Riverillä (10.58S  142.41E). Tässä isossa joessa on helmifarmi, jonka edustaja toivotti meidät VHF:n kautta tervetulleeksi joelle ja antoi samalla ohjeita ajamiseen.  Niiden avulla tiesimme miten kiertää helmien kasvatus alueet ja löysimme hyvän ankkuripaikan. Täällä myös selkeästi sanottiin: ”Älkää menkö uimaan, joessa on krokotiilejä”.

Aamulla matalan veden aikaan, kello seitsemältä lähdettiin taas pohjoista kohti. Vuorovesi oli nyt nousemassa ja sen virtaukset ja melkoiset tuulet auttoivat meidät 10 solmun vauhtia läpi Albany Passagen,  noin 400 metriä leveän solan mantereen ja  Albany saaren välissä.  Matkan ajoitus oli mennyt täydellisesti ja selvisimme oikein hyvin ja ongelmitta tuulten, aaltojen ja virtausten yhteisvaikutuksesta.

Vuorovesivirran aiheuttamia kuohuja Albany Passagen suulla

 

Jatkoimme vielä matkaa ja pudotimme iltapäivällä ankkurin Horn Islannin viereen (10.35,7S  142.14,5E ). Tässä paikassa on niin kovia virtauksia, että lokipyörä pyörii ja maileja kertyy lisää ankkurissakin.

 Aamulla lähdimme tutustumaan vastapäiseen Thursday Islandiin, jonne lossi vei meidät nopeasti. Nämä saaret ovat Australiaa, mutta samalla jo Torresin Salmen eteläreunaa.

 

TÄSSÄ KUVIA, JOTKA KUULUVAT EDELLISEEN BLOGIIN:

Ensin muutamia Kurandan "Korkean paikan leiriltä"

Tässä vielä pari kuvaa vierailulta Strengellin Laurin, Anskun ja Lukan kotona

 

1.6. - 10.6. Cairnsissa

Sunnuntaina käytiin "korkean paikan leirillä". Ajettiin museojunalla pitkin rataa, jonka nimi oli Kuranda Scenic Railway ja jonka oli rakennettu käsityönä 120 vuotta sitten. Juna kulki useiden tunneleitten läpi ja siltojen yli koko ajan ylöspäin ja kulki vähän kallellaan alla olevaa jyrkännettä kohti, pysyi kuitenkin hyvin radallaan ja saimme ihailla kauas merelle asti ulottuvia näkymiä. Ylhäällä Kurandan kylän ympärillä kävimme eläintarhassa ihailemassa kenguruja, koaloja, dingoja ja krokotiileja ja muita Australian eläimiä. Mielenkiintoinen oli myös sademetsäajelu vanhalla Army Duckilla eli maalla ja vedessä kulkevalla ajoneuvolla. Opas oli mukavan puhelias ja innokas työssänsä ja kertoi meille sademetsän kasveista ja muista ihmeistä. Takaisin alas Cairnsiin tultiin Skyrail Rainforest Cablewayllä, eli laskettelukielellä Kabiinilla, josta nähtiin sademetsä ylhäältäpäin. Koko edestakaiseen matkaan meni koko päivä aamusta iltahämärään. Cairnsissa asuu myös muutamia suomalaisia. Kaikille veneilijöille tuttuja nimiä ovat varmaan Lauri ja Ansku Strengell, jotka nyt venematkansa jälkeen ovat asettuneet asumaan Cairnsiin. Heillä on puolitoistavuotias Luka poika ja Ansku odottaa toista lasta. Kävimme heidän kotonaan Melinan miehistön kanssa grillilaamassa ja uimassa, oli oikein hienoa käydä tutustumassa heidän kotiinsa ja viettää iltapäivä heidän seurassaan. Lauri on perustanut neulomon jossa hän tekee veneilijöille erilaisia töitä. Verdeenkin hän korjasi purjeenreunaa ja kaidepussien saumoja. Olemme saaneet paljon hyviä neuvoja ja apuja Laurilta ja Anskulta. Cairns on ollut monien suomalaisten rakentajien paikka. Useimmat suurimmat rakennukset ovat suomalaisten tekemiä. Tapasimme vanhan rakentajan ja seikkailijan Timo Berghemin, joka on erittäin mielenkiintoinen ja persoonallinen henkilö. Meidän juttutuokiomme venähti viiteen tuntiin, sillä hänellä oli tosi mielenkiintoisia juttuja suomalaisten yhteisön elämästä, jalokivikaivauksista ja aboriginaalien elämästä ja luonteesta. Hän on tehnyt paljon matkoja Australian erämaissa ja alkuasukkaiden parissa. Matkoista hän on kuvannut filmejä, jotka löytyvät myös netistä hänen nimellään. Yhtä aikaa meidän kanssamme osui Cairnsissa olemaan Ironman-kisa jossa oli tuhansia osanottajia ja koko kaupunki ympäristöineen oli muutaman päivän aivan erinäköinen kuin tavallisesti. Koska tie naapurikaupunkiin Port Douglasiin oli suljettu muulta kuin pyöräily- ja juoksuliikenteeltä, kävimme moottorivenekyydillä tutustumassa tähän pieneen turistikaupunkiin Melinan väen ja Strengellien kanssa. Ironmankisan pyöräilijöitten kääntöpisteen tapahtumia oli hauska seurata viereisestä ravintolasta lounasta syödessä. Heti kun tuulet ja sateet vähän hellittivät, lähdimme kohti pohjoista tiistaina 11.6. Tulemme purjehtimaan rannikkoa pitkin kohti Darwinia, Great Barrier Reefin suojassa. Matkalla pysähdymme monen saaren kupeeseen ja ankkurilahteen.

17.5. – 31.5. Australiaan

17.5. – 31.5.     Australiaan

Perjantaina kiersimme lenkin vuokra-autolla Uuden Caledonian maaseudulla.

Näimme upeita punaisenkirjavia vuoristomaisemia ja kauniita, matalia rantoja. Teiden kunto vaihteli tosi paljon. Isoimpien kolojen yli tai ohi oli ajettava tosi varovaisesti ja hiljaa. Tienviittoja kaipasimme lisää risteyksiin, kaikin ajoin emme olleet ihan kartalla. Ohitimme myös ison näköisen öljynjalostamon. Oli mukava saada edes jonkinlainen kuva tämän maan maaseudustakin.  

Viikonlopun aikana alkoi etenkin Kapteenia taas jo menottaa eteenpäin. Säätiedotuksia tutkittiin innokkaasti ja todettiin, että vaikka ne eivät ihan parhaat mahdolliset olleet, niin Noumean vierailu jäisi kuitenkin lyhyeksi.

Tiistaina  lähdettiin kohti Australian Cairnsia, vaikka ennusteessa vieläkin oli aluksi monta päivää tyyntä ja loppumatkalla korkea maininki ja isohko tuuli. Ja juuri sellainen siitä matkasta tuli.  Tiistaista perjantaihin ajettiin suurimmaksi osaksi moottorilla, tosin purjeilla auttaen. Keskiviikkona aamuvarhain tapahtui mukavaa. Saatiin nostettua veneeseen 66 cm pitkä tonnikala. Sitä sitten syötiin kolmatta päivää.

Torstaina vähän säikähdettiin, kun suihkukone ylitti meidät matalalla. Hetken päästä VHF:stä  kuultiin sen olevan Ranskan armeijan kone. Uusi Seelanti on Ranskan territoriota ja suihkari teki valvontaa. Kysyi veneen nimeä ja muita tietoja. Kuuluvuus oli aika huono, mutta saatiin vaan asiat selväksi.

Lauantaina kaikki muuttui. Tuuli kasvoi ja samanaikaisesti oltiin sitten jo 2,5 metrin mainingin keikutuksessa. Ja sitä samaa jatkui sitten koko loppumatkan. Tuuli vaihteli suurimman osan aikaa 9- 15 m/s, puuskissa välillä parikymmentä. Maininki nousi isoimmillaan 4 metriin.

Viimeiseen iltaan ja yöhön osui hankalin keli.  Tuulen suunta muuttui myötäiseksi ja ja jouduttiin tekemään jiippejä että saatiin purjeet vetämään. Yöllä tultiin riutan ”portista” (Crafton Passage)  läpi, mutta tuuli eikä aaltokaan ei silti hellittänyt, ja sade teki elämän aika epämukavaksi.

Kaiken tuon jälkeen tuntui upealta aamulla päästä Marlin Marinaan (16.56,1S  145.46,9E),  laituriin kiinni ja levätä pois matkalla kertynyt univaje ja antaa lihasten rentoutua kunnolla. Veneen keikkuessa kun  joutui tietysti jännittämään kaikkia lihaksia.  Purjehtijalla pitäisi olla kova kunto! Cairnsissa tulemme olemaan ainakin viikon verran ja sitten jatkamme matkaa pohjoiseen.