sunnuntai 1. elokuuta 2010

Lauantai 31.7.

Nyt pääsimme heti aamusta liikkeelle ja merelle. Koimme "vaihteeksi" vastatuulta ja sadetta. Illaksi tulimme Oban Marinaan. Tämä on saaressa oleva satama, josta pääsee pienellä Ferryllä ilmaiseksi vastapäiseen Obanin kaupunkiin. Viereemme tuli ”vanha” tuttavamme Hurricane hollantilaisine miehistöineen ja myöhemmin toinen ystävämme Fryd-vene Altasta, jonka tapasimme jo Stavangerissa ja joka on myös menossa ARCin mukana Atlantin ylitykselle. Illalla meidät kutsuttiin yllättäen kanadalaiselle isolle Milvina-purrelle juttelemaan. Kapteeni Neil oli skottilaissyntyinen. He olivat kovin kiinnostuneita Suomesta ja ja koko Itämerestä, ja suunnittelivat ensi kesäksi matkaa Suomeen. Niel kävi kutsumassa meidät, kun näki Suomen lipun. Me kerroimme heille Suomen upeasta saaristosta ja mukavista paikoista ja saimme vastalahjaksi näiltä oikein mukavilta uusilta tuttavilta valtavasti tietoa omalle matkallemme Karibialle ja Etelä-Amerikkaan.

2 kommenttia:

  1. mahtavaa vihdoinkin kuulemme teistä,
    joka päivä on vahdattu jospa jotain tiedonjyviä tippuisi maakravuille ja nyt tuli täysi lasti.
    tämähän on kuin olisi jäniksenä mukana kokemassa suurta seikkailua,sen delffiinin me
    ainakin olisi haluttu nähdä ja paljon muuta.
    ajamme helsigistä kotia kohti ,helteet jatkuvat,suomesta tullut trooppinen maa,heinäkuu lämpimin n. 160 vuoteen

    VastaaPoista
  2. Aikamoiseen seikkailuun olette lähteneet.
    Mukava lukea päivityksiä ja seurata purjehdustanne.
    Suotuisia tuulia toivotellen
    Pirjo ja Pena.

    VastaaPoista