perjantai 20. elokuuta 2010

Keskiviikko 18.8.



Aamulla lahdessa oli vain kesyjä pieniä kalastusveneitä. Sumu tuli taas vastaan, mutta sitkeästi menimme sen läpi ja ulompana se loppuikin. Nyt pääsimme iltapäivällä Bayonan kaupungin kupeessa olevaan Montereal Club de Yates satamaan. Ihanaa päästä oikein laituriin kiinni. Univelkoja taisi olla, koska nukuttiin oikein pitkä ja sikeä yö. Nyt huomaan, että olisi kannattanut olla ahkerampi viime talvena espanjankurssilla, sillä täällä ei pärjää englannilla ihan yhtä hyvin kuin Irlannissa.
Tähän asti on ollut vähän kiireinen olo, että päästiin Biskajan toiselle puolelle ennen syksyn tuloa. Piti varautua myös sään aiheuttamiin odottelupäiviin, joita ei sitten onneksi paljon tullutkaan. Nyt on kiireet ohitse ja annamme itsellemme luvan edetä hitaasti ja levätä välillä ja katsella maisemia. Aurinko paistaa ja hellettä on ihan riittävästi. Ihan kuin olisi etelän lomalla. Sumu näyttää täällä olevan jokapäiväinen vieras merellä, rannan tuntumassa.

2 kommenttia:

  1. Hauska kuulla että olette jo espanjassa. Täälläkin helteet jatkuvat !!! nyt yöt ovat jo hieman viileämpiä. ARC;in newsletterit kertovat että marraskuun toisella viikolla alkaa tapahtua, me tullaankin sopivasti 12pv kun illalla on welcome party ;-) Hyvää viikoloppua t. Lare

    VastaaPoista
  2. Mukava kun selvisitte tuosta taipaleesta noin hyvin ja pääsitte viettämään Maunon nimipäivää rauhallisemmille vesille. Onnea sen johdosta.

    Köpi ja Tiina

    VastaaPoista