keskiviikko 2. lokakuuta 2013

24.9. - 2.10. Reunionille

 



Nämä ensimmäiset kuvat ovat Mauritiukselta Port Louisin kaupungista
 
 
 
 
 
 
Matka Mauritiukselta Reunionille on noin 140 mailia ja se ajettiin reilussa vuorokaudessa. Välillä ajeltiin moottorillakin kun tuuli muuttui kovin pieneksi. Keskiviikkona iltapäivällä oltiin perillä  Port-des- Galets nimisessä satamassa (20.56S  55.16E). Satamassa tehtiin ruoppauksia ja muutenkin tuntui olevan ahdasta. Meidät ohjattiin  kiinnittymään ison katamaraanin kylkeen ja siinä nukuimme ja odottelimme tullimiehiä, jotka olivat luvanneet tulla aamulla ja tulivatkin, mutta eivät edes käyneet veneessä vaan oikeastaan vain halusivat nähdä passit ja kysyivät haluammeko välttämättä leiman niihin.

Satamasta on vain  muutaman kilometrin matka  pienehköön Le Portin kaupunkiin. Tässä kuumuudessa matka tosin tuntuu kävellen ihan liian pitkältä.  Sieltä löytyi ihan hyviä kauppoja ja muutaman kilometrin päässä oli myös suurensuuri Jumbo.


Vuokrasimme kolmeksi päiväksi auton ja ajelimme saarta ympäri ja serpentiiniteitä ylös ja alas.  Maisemat ovat upeita, korkeuserot suuria ja niinpä näimme alapuolella kauniita kyliä joissa talot ja puutarhat olivat pääosin siistejä ja hyvin hoidettuja kuten koko saari yleensäkin.  Paljon kunto- ja kilpapyöräilijöitä oli harjoittelemassa  jyrkillä ja kiemuraisilla  teillä. Tiet koko saarella ovat aivan erinomaisessa kunnossa, pyöräilijöillekin on monin paikoin varattu oma, keltainen kaista. Meri näytti ihan erilaiselta ylhäältä katsottuna. Onneksi sattui olemaan kirkkaita kelejä, joten näkyvyys oli hyvä. Muuten vuoret näyttävät usein olevan pilvien peitossa vaikka tähän aikaan vuodesta sadetta ei paljon saadakaan.

Ajelimme myös ylös katsomaan aktiivisen tulivuoren lähimaisemaa. 2631 metriä korkea tulivuori Piton de la Fournaise on purkautunut viimeksi  2007, nyt se on rauhallinen, mutta sen kraateri  ja  muu  ympäristö näyttää  kuumaisemalta.

Sunnuntaina aalto merellä kasvoi sääennusteiden mukaan viiteen metriin.  Kuuntelimme aaltojen  kohinaa rantapenkereen takana. Täällä turvallisessa marinassa se tuntui vain virtauksina jotka siirtelivät venettä edestakaisin.

Vielä tehdään viimeisiä tankkauksia ja huoltoja ja torstaina 3. lokakuuta lähdetään kohti Etelä-Afrikan Richards Baytä.  Matka kestää 10 – 15 vuorokautta riippuen tuulista.

1 kommentti:

  1. Hei, näin ilmeisesti teidän veneenne tänään richards bayn venesatamassa ja kiinnostaisi tietää koska olette lähdössä täältä pois?

    VastaaPoista