lauantai 21. syyskuuta 2013

1.9. – 20.9.2013 Intian Valtameren ylitystä


Matkaan lähdettiin sunnuntaina 1. päivänä puoli yhdentoista aikaan. Matka alkoi hyvin. Ihan ensimmäisenä päivänä Manu sai 90 cm Dorado-kalan. Siitä riitti ruokaa muutamaksi päiväksi.

Tuuli vaihteli alkumatkasta 8 – 14 metriä sekunnissa. Se oli ihan sopivaa ja vei venettä eteenpäin. Aalto oli 2,5 – 3m ja se jaksoi meitä keikutella turhankin paljon. Elimistön piti taas tottua liikkeeseen. 

Muutamana yönä tuuli oli suurimmillaan 15 m/s. Eihän se vielä kauhean kova ollut, mutta miksihän veneen pitää keikkua kovimmin juuri yöllä ja muutaman aallon lyödä veneen ylitsekin. Kaikki luukut pidettiin kiinni eikä yhtään aaltoa päästetä veneen sisään eikä niistä aalloista sen kummempaa vaaraa ollut. Muutamana yönä on ollut näkyvissä kirkas tähtitaivas ja siinä hienosti erottuva linnunrata.

Torstaista eteenpäin tuuli pieneni ja nostettiin isopurjekin kokonaan. Hankalaa on se, että kun tuuli on pieni ja aalto isohko niin purjeet alkaa paukkua ja se ei ole purjeille hyvä eikä myöskään mukavaa kuunneltavaa. Niitä säätämällä päästään eroon noista äänistä.  Lauantain vastaisena yönä tuuli käänsi suuntaa ja meni niin pieneksi että pantiin moottori käyntiin ja se kävikin sitten sunnuntaiaamuun asti.

Päivisin on ollut lämmintä. Oikeastaan tukalan kuumaa ainakin sitloorassa istuessa, kun aurinko paistaa täysillä. Perätuhdolla istuessa tuuli viilentää parhaiten. Yöllä on viileämpää, välillä pitää oikein käyttää lakanaa peittona.

Puuhaa täällä riittää. Tärkeintä on tietysti purjehdus, purjeitten säätö ja reitin suunnittelu ja tarkistus. Aikaa vievät myös kahvinkeitot, ruoanlaitot ja tiskaukset, etenkin kun astiat seilaavat pitkin pöytää ja joskus lattiaakin jos ei niistä aina pidä kiinni tai ymmärrä asettaa riittävän turvalliseen paikkaan. Olemme myös yhteydessä noin kymmenkuntaan muuhun veneeseen pari kertaa päivässä SSB-radiolla toimivan Nettiradion kautta. Kuulemme muitten sijainteja ja sääolosuhteita ja annamme myös omamme. Vaikka useat veneet lähtivät lähes yhtä aikaa, ryhmä hajaantui nopeasti, emmekä ole nähneet yhtään venettä moneen päivään.  Tärkeää on myös nukkua päivällä pois yön valvonnoista syntyviä univajeita. Valvomme yöllä vuorotellen noin kaksi tuntia kerrallaan, Manu joskus enemmänkin, kun jaksaa paremmin.

Aina pitää tutkia asioita eteenpäin. Kun nyt on aikaa, etsimme tietoja Etelä-Afrikastakin kaikista saatavilla olevista lähteistä.  Internetiin emme saa yhteyttä täällä keskellä merta.

Kelin kannalta koko matka oli aika samanlaista. Loppumatkasta tosin tuulen voimakkuus ja aallon korkeus vaihtelivat ripeään tahtiin. Oli pakko seurata olosuhteita jatkuvasti ja tehdä säätöjä. Matka meni mukavasti ja ehkä helpommin kuin olimme ennakoineet.

Keskiviikkona 18. päivä saavuimme Mauritiukselle Port Louisin satamaan (20.09S  57.29E). Tullipaikan löytäminen vei hetken, mutta itse muodollisuudet eivät olleet hankalia. Siirryimme aivan vieressä olevaan  Caudan Waterfrnt Marinaan turvallisesti Melinan kylkeen kiinni.

Aika reipas oli maisemanvaihdos Cocos Keelingin asumattoman palmusaaren kupeesta tämän suurkaupungin ytimeen. Ranta-alue eli WaterFront on täynnä komeaa ja kallista hotellia ja muuta turistirakennusta.  Meillä on nyt todella kaunis, upea, turvallisen tuntuinen ja siisti ympäristö.

Jonkun päivän päästä lähdetään taas eteenpäin parin päivän matkalle kohti Reunionin saarta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti