Aamulla nostettiin kuitenkin ankkuri ja suunnattiin Fort de Francen lahdelle. Tuuli oli taas puuskaista ja haki suuntaansa. Kun käännyimme itään päin se oli kohta ihan vastaista ja silloin laskimme purjeet ja ajoimme koneella. Emme aikoneetkaan mennä Fort de Fransin valtavaan kaupunkiin vaan suuntasimme pieneen Trois Islets satamaan ja ankkuripaikkaan. Ankkurointikohta piti valita tarkasti, koska ympärillä oli paljon matalikkoja. Tässä paikassa emme käyneet edes maissa, osittain sen vuoksi, että matkaa rantaan oli aika lailla ja tuulta vähän liikaa meidän pikku jollalle ja sen moottorille. Hyvin ne ovat kuitenkin meitä tähän asti palvelleet.
Keskiviikkona lähdettiin valtavan Fort de Francen lahden poikki kohti luodetta ja myöhemmin pohjoista. Keli oli hyvin vaihtelevaa, koska ajettiin lähellä tämän korkean Martiniquen saaren suojan puoleista rantaa: usein satoi ja välillä aurinko paistoi, tuuli oli välillä 12 m/s ja välillä lähes nolla. Katselimme maisemia aina kun sade ei sitä estänyt.
Tulimme Saint Pierren kaupunkiin, ankkuroiduimme ihan kaupungin edustalle. Ihmiset täällä tuntuvat kovin ystävällisiltä. Hankalaa joskus on se, että meidän ranskankielentaito loppuu heti alkuunsa.
Tämä kaupunki on kuulemma ollut ranskalaisen Caribian kaupallinen-, kulttuuri- ja sosiaalinen keskus, ennenkuin tulivuori St Pelen purkautuminen tuhosi sen asukkaineen kokonaan vuonna 1902. Kaupunki on nyt rakennettu uudelleen , vaikkakin se on edelleen pienempi ja vähemmän merkityksellinen kuin aikoinaan.
Torstai viihdyttiin vielä Saint Pierressä tutustuen kaupunkiin ja sen ympäristöön. Kävimme mm. katsomassa sen vankilan raunioita, jonka sellissä kerrotaan selvinneen hengissä murhasta syytetty vanki Cyparis tulivuoren purkautuessa 1902. Tarinasta riippuen hän oli joko ainoa henkiin jäänyt tai sitten yksi harvoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti