Maanantaina suunnattiin vaihteeksi pohjoiseen Mayreaun saarelle. Matka oli vajaa neljä mailia. Nyt mentiin ihan vaan moottorilla, hyvin pienessä tuulessa ja aallokossa, melkein vastatuuleen. Jäätiin ankkuriin saaren eteläpäähän, Saline Bayhin, hiekkarannan tuntumaan. Ajettiin kumiveneellä rantaan ja kiivettiin ylös kirkon tuntumaan josta oli upeat näköalat joka puolelle, mm. Tobago Cays-saariryhmään, johon teki mieli seuraavaksi. Rannan tuntumaan kerääntyi illalla paljon muitakin veneitä. Laiturissa kävi myös yhteysveneitä, jotka kulkivat saaresta toiseen.
Tiistaiaamuna lähdettiin kohti kuuluisaa Tobago Caysiä. Matka oli lyhyt, vain kolme mailia, mutta se oli ajettava tarkasti ja kartan mukaan, koska joka puolella oli koralliriuttoja, joihin ei pidä joutua. Aluetta kutsutaan Paratiisiksi, ja sitä se todella muistuttaa. On upeita hiekkarantoja, palmuja, valkoisia ja vihreitä pohjia ja paikallisia poikia moottoriveneineen, jotka palvelivat myymällä leipää, juomia, paitoja ym. Me tilasimme pojilta valmiin Lobsteri ( Hummeri) aterian veneeseen ja nautimme aterian hyvän viinin kera hienossa maisemassa, kahden paratiisisaaren välissä. Vietimme pari päivää uiden ja snorklaillen ja näimme mm. kilpikonnia, mustekaloja, rauskun ja kaikenlaisia enemmän ja vähemmän kirkkaan värisiä kaloja , jotka osin piilottelivat kivenkoloissa ja mitä monimuotoisinta korallikasvustoa. Veneitä oli aivan valtavat määrät. Kun tuuli välillä voimistui, keikkuivat kaikki veneet aika lailla. Pienistä saarista on hyvin vähän tuulensuojaa mutta ulkopuolella olevat riutat suojaavat mainingeilta ja se onkin täällä tärkeämpää. Selvästi tämä on huippusuosittu alue, eikä syyttä. Varsinkin snorklaajia oli erittäin paljon.
Valitetavasti nettiyhteys ei taaskaan toimi kunnolla. Kuvia on mahdoton nyt teille näyttää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti