lauantai 29. tammikuuta 2011
Sunnuntai 23.1. ja maanantai 24.1.
Nyt lähdettiin länteen päin saaren rantaa seuraillen. Kun matka oli lyhyt ja keli mukavan myötäillen, tultiin vain genuan voimin rauhallista tahtia. Meidät ohitti outo, vauhdikas kulkuneuvo melkein kanootin muotoinen vene erikoisen purjeen kanssa. Ehkäpä vene tai sen miehistö kaipaa vielä kehittelyä.
Matkalla nähtiin myös Diamond Rock, erikoinen 175 metriä korkea suippo ”kivi”, joka nousee merestä lähellä rannikkoa. Sen laelle ovat britit kuulemma joskus aikoinaan hilanneet valtavan määrän kanuunoita puolustaakseen Martiniqueta ranskalaisia vastaan.
Timanttikiven jälkeen jatkettiin pieni matka pohjoiseen ja löydettiin Grande Anse d’Arlet. Lahti oli täynnä veneitä, myös ihan paikallisia viikonlopunviettäjiä. Löytyi kuitenkin paikka meillekin. Hiekkarannalla oli elämää. Oli ravintoloita ja auringonottajia, myös koko perheitä.
Maanantai aamuna satamassa oli paljon vähemmän veneitä ja rannalla ihmisiä. Iltapäivästä veneitä alkoi taas kokoontua lisää. Me päätimme viipyä vielä täällä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti