20.8. – 31.8.2013 Intian Valtamerelle

Christmas Island on pieni saari yksin keskellä valtamerta. Sen pääelinkeino on fosfaattikaivos, joka on perustettu parisataa vuotta sitten ja yhä sieltä lähtee laivalasteittain sulfaattia maailmalle. Työntekijöiksi on aikoinaan tuotu kiinalaisia ja malesialaisia, eurooppalaisia on ollut vain johtotehtävissä.

Ihmiset ovat hyvin ystävällisiä kuten useimmissa muissakin pienissä yhteisöissä. Turisteja näkyi täälläkin.

Meitä oli 7 venettä ankkurissa Flying Fish Covessa yhtä aikaa. Tämä oli ilmeisesti poikkeuksellisen suuri määrä. Laittoivat lisää poijuja ihan meitä varten.  Mekin siirryimme mahdollisimman pian  ankkurista poijuun, koska pohjassa oli korallia ja ankkuriketju oli jo vähän tarttunut siihen kiinni. Veneistä 2 oli suomalaista, 2 norjalaista, 1 tanskalsinen ja vielä yhdessä norjan veneessä oli ruotsalainen gasti.  Skandinavia oli hyvin edustettuna.

Lauantaina 24. 8. aamupäivällä irrotettiin vene poijusta ja otettiin suunnaksi Cocos Keeling.  Matkaa sinne on noin 530 mailia. Tuuli ja virtaukset olivat suotuisia ja matka sujui nopeasti, olimme perillä jo maanantai-iltapäivänä. Aallon korkeus ylitti välillä kolme metriä ja vene keikkui lähes koko metkan epämukavasti.

Niin Christmas Island kuin Cocos Keelingkin ovat Australian osia.

Perillä löytyi atolli, jossa on useita saaria, joita yhdistää riutta.  Ankkuripaikka on Direction  Islandin vieressä (12.05,5S  096.52,9E). Saari ja riutta suojaavat hyvin aalloilta, mutta ei yhtään tuulelta.  Vesi on erittäin kauniin sinistä, läpinäkyvää ja puhdasta. Kauniita hiekkarantoja riittää. Tällä saarella ei ole asukkaita. Palmujen siimeksessä on muutama pöytä ja riippumatto. Rannalle kokoonnutaan usein BBQ iltaa viettämään. Vieressä on iso sadevedenkeräystankki. Vettä voi käyttää pesemiseen mutta ei juomavetenä.

Vieressä olevalla Home Islandilla on asukkaita, kauppoja ja viranomaisia. Matka sinne on puolitoista mailia ja kun  tuuli on muutaman päivän ollut aika reipasta, emme ole sinne jollalla lähteneet. Saimme kuitenkin tiedon että yhtenä aamuna lähtee Direction Islandilta kuljetus Home Islandille ja tuo iltapäivällä takaisin. Sehän tietysti käytettiin hyväksi ja lähdettiin tutustumaan Home Islandiin ja sen ihmisiin.

Maanantaina 2. syyskuuta on tarkoitus lähteä taas länteen. Matka  Mauritiukselle   on  yli 2300 mailia  pitkä ja kestänee  ainakin   18 päivää.

8.8. – 19.8.2013 Balilta Christmas Islandille

 

Balin Marinassa (08.44,46S 115.12,80E) oli vastassa tuttua väkeä. Muutamaa päivää aikaisemmin olivat tulleet Melina ja norjalainen Frida. Mitään suurempaa korjattavaa ei veneessä tällä kertaa ollut. Täällä meidän  pitää tehdä tarkastukset ja bunkraukset Intian Valtameren ylitystä varten. Puhdas vesi ostettiin 20 l vaihtopulloissa. Diesel tuli pienellä tankkilaivalla, josta kaikki muutkin veneet kävivät täyttämässä säiliönsä. Indonesian diesel on epäilyttävän likaista, mutta sitä  joutui nyt ottamaan  ensin kanistereihin ja sitten kun se on laskeutunut niin suodattimien kautta tankkiin.

Bali on tosi turistikohde, liikenne on ruuhkaista ja meluista. Valtavat beach alueet ja ravintoloita sen mukaan. Kävimme yhdellä rannalla syömässä, siellä oli n. 50 kalaravintolaa vierekkäin ja niiden pöydät olivat levittäytyneet hiekalle ainakin kilometrin matkalle. Ruoka oli hyvää ja palvelu pelasi. KIertoajelulla saimme huomata kuinka mielettömän runsasta täällä on kivipatsaiden ja kaikenlaisten puutöinen tuotanto. Tienvarsilla oli esillä erilaisia kivitöitä kymmenien kilometrien matkalla. Temppeleitä myös löytyy varmaankin tuhansittain.

Indonesiassa voi helpohkosti tuntea itsensä miljonääriksi. Kun yksi euro on noin 13 000 rupiaa, niin sataa euroa vastaava summa lompakossa on jo yli miljoona rupiaa. Kun nyt tehtiin isoja ruokaostoksia, niin kauppalasku oli useita miljoonia. Useiden ruokien hinnat olivat meille pieniä, mutta monille paikallisille kovin suuria.

Torstaiaamuna meitä lähti neljä venettä kohti Christmas Islandia. Meidän lisäksi norjalainen Frida, hollantilainen Boomerang ja suomalainen Melina. Alkumatka oli yhtä hulinaa. Rannan lähellä hurjasteli kaikenlaisia huvivehkeitä. Moottoriveneet ajelivat kovaa ristiin rastiin ja vetivät turisteja perässään ja ilmassa monennäköisten patjojen ja varjojen varassa.  Niitä oli niin paljon että piti olla tarkkana ja seurata myös tätä hömppäliikennettä.

Pian päästiin siitä eroon.  Neljän veneen ryhmä hajaantui pikku hiljaa ja parin päivän päästä ei nähty enää ketään muita. Radioilla ja sähköposteilla pidettiin yhteyksiä.  Tuulen suunta pysyi aika lailla samana koko matkan, mutta voimakkuus vaihteli. Vene keikkui aika paljon. Alkumatkasta Verden nopeus oli aika  pieni.

Sunnuntai-iltana löytyi oikean suuruinen ja suuntainen tuulen ja virran  yhdistelmä,  joka toi meitä reipasta vauhtia kohti Joulusaarta.  Maanantaina 19. päivänä eli neljän päivämatkan jälkeen ajettiin Flying Fish Coveen  (10. 25,7S  105. 40,2E) ja pudotettiin ankkuri. Saman tien ajettiin rantaan ja hoidettiin ystävällisten viranomaisten kanssa tulli-, immigration-, ja garanteenimuodollisuudet. Kukaan ei tullut veneeseen käymään. Tuoreruokiakaan ei viety pois, kun lupasimme olla viemättä niitä maihin.

21.7. - 7.8.2013 Indonesiaan

Lauantaina 20.7, kun lopulta saatiin kaivatut varaosat, käytiin tullissa ja lähdettiin kohti Indonesian Kupangia.  Pari ensimmäistä päivää moottoroitiin, mutta sitten saatiin tuulta ja hyvällä vauhdilla isohkojen maininkien ja virtausten kuljettamina ja keikuttamina saavuttiin Kupangin edustalle ankkuriin (10. 09,5 S  123.34,5E)  keskiviikkoaamuna.  Virrat tietysti vaihtelivat matkalla myötäisestä vastaiseen vuoroveden mukaan ja välillä veivät venettä melkein kylki edellä eteenpäin.

Pian soitti agentti Napa VHF:llä. Hänen kanssaan oli etukäteen käyty kirjeenvaihtoa ja sovittu että hän hoitaisi meidän tulli- ja muut viralliset sisään kirjaukset. Nuo asiat saattavat täällä viedä useita päiviä, jos itse yrittää hoitaa kaiken. Napa on ystävällinen ja avulias mies. Kun dingillä ajoimme rantaan, oli siellä odottamassa paikallinen perhe, jotka auttoivat veneen vetämisessä ja kantamisessa riittävän kauas ja vahtivat sitä, kun olimme kaupungilla. Perheen pojat olivat reippaita ja vahvoja.  Isän suoritusta ihmettelimme eniten. Hänellä ei ollut toista jalkaa ollenkaan ja silti hän kantoi yhdellä jalalla ja kainalosauvalla siinä kuin muutkin.  Mielellään tälle perheelle maksoi pikku summan heidän avustaan.

Kupangin kaupunki on vilkas ja meluisa.   Mopoja liikkuu valtavasti  ja  lisäksi liikenteessä on autoja ja pikkubusseja, joista ”sisäänheittäjät” tarjoavat kyytiä jalankulkijoille. Rakennukset ovat suurimmaksi osaksi aika huonokuntoisia, mutta rakennus- ja kunnostustöitä oli näkyvissä. Rukouskutsut kuuluivat minareeteista usein. Oli ramadan aika mutta ei sitä kaupungilla huomannut.Turisteja ei paljon näkynyt, ja pitkänmatkan veneitäkin oli ankkurissa meidän lisäksi vain kaksi.

Kovin montaa päivää emme jaksaneet täällä olla. Passit saatiin takaisin jo torstaina, mutta muita papereita piti odottaa lauantaihin asti, kun Harbour Master oli vielä perjantaina sitä mieltä, että keli oli liian kova, eikä antanut meille lähtölupaa. Outoa sinänsä, kun meidän ja sääennusteiden mukaan säässä ei ollut mitään vikaa.

Lauantaina saatiin lupa ja haettiin viralliset paperit Napalta rannasta ja lähdettiin kahden vuorokauden matkalle kohti Floresin saaren länsipuolella olevaa Rincan saarta (08.54,9S  119.55E), joka on osa Komodon luonnonpuistoa.  Täällä piti olla useampia poijuja, mutta me löysimme vain yhden ja kiinnityimme heti siihen.  Etsimme hyviä snorklauspaikkoja, mutta emme oikein hyviä löytäneet. Osasyynä olivat varmaan kovat tuulen puuskat ja virtaukset, jotka tekivät uimisesta haastavampaa.

Oli mukava katsella kuinka hiekkarannalla kipitti apinoita  ja käveli noin kaksi metrisiä liskoja. Nämä liskot ovat Komodon Dragoneja, joiden suojelualueella nyt olemme.

Siirryimme parempaan snorklauspaikkaan Komodon saarelle, Loh Liangiin (08.36,37S 119.31,49E).  Täälläkin piti olla poijuja, mutta niitä ei näkynyt. Sen sijaan tuli heti kolme veneellistä paikallisia poikia ohjaamaan meidät sopivaan ankkuripaikkaan ja sitten he kauppasivat matkamuistoja mm. puusta tehtyjä Komodon Dragonejä, joita muutama sitten  ostettiinkin.  Ankkurin pito oli hyvä, mutta virtaukset pyörittivät venettä moneen eri suuntaan. Ihan veneen vieressä oli hyvä snorklausalue, jossa paljon erilaisia kaloja ja kauniita, värikkäitä koralleja.

Matkalla huomasimme, että kartat eivät aina pidä paikkaansa. Meidän Navionicsin karttojen mukaan ajettiin välillä yli saarien, kun näköhavainto sanoi, että vedessä ollaan. Aika pelottava havainto. Tarkkana pitää olla ja pimeän aikana uskaltaa ajaa vain isoja vesiä.

Päätimme lähteä kohti Lombokin saarta, mutta pysähdyimme kuitenkin vielä yöpymään Komodon saaren pohjoispäässä olevaan pieneen lahteen, jossa ei ketään muita ollut, siis paratiisilahteen. Kun illalla huomasimme, että uimaporras oli unohtunut veteen, näimme paratiisin käärmeen. Noin puolitoista metrinen tummanruskea käärme oli noussut uimatasolle ilmeisesti portaita pitkin. Olisi varmaan kiemurrellut vaikka mihin asti, ellei Manu olisi hätistellyt sen takaisin veteen. Käärmeen myrkyllisyydestä ei ole tietoa, mutta kammottavalta sen näkeminen tuntui.

Parin vuorokauden vaihtelevakelisen purjehduksen jälkeen saavuttiin Lombokin saarelle Medana Bayn Marinaan (08.21,75S 116.07,72E). Me olemme ainoa vierasvene tällä hetkellä, mutta selvästi tänne odotetaan isoa joukkoa Sai Indonesia Rallyyn osallistuvia veneitä. Ravintola on täydessä valmiudessa ja henkilökunta on oikein avuliasta. Iso Suomen lippu oli laitettu ovipieleen valmiiksi kun ensi kertaa menimme käymään ravintolaan joka samalla toimii marinan toimistona.

Vene keikkuu kovasti maininkien ansiosta, mutta lahti on muuten hyvin suojaisa.

Kävimme koko päivän saarikierroksella. Meillä oli onni saada oppaaksi nuori mies Aly, joka oli paljon toiminut oppaana, osasi englantia ja oli suoritanut yliopistossa matkailualan tutkinnon. Hän hoiti työnsä hyvin ja miellyttävästi samoin kuin myös hänen autonkuljettajansa.

Kävimme Monkey Forestissa syöttämässä kesyjä ja viisaan tuntuisia apinoita. Opas sanoi, että ne eivät pelkää turisteja, mutta osaavat jostain syystä mennä karkuun paikallisia.

Kävimme myös perinteisessä indonesialaisessa kylässä ja saimme kokeilla kankaankudontaa perinteisillä kangaspuilla. Kävimme suurella temppelialueella, jonka erikoisuus oli mm. se, että siellä oli edustettuna eri uskontokuntia sulassa sovussa.

Aly kertoi meille paljon Lombokin asukkaista ja erikoisesti heidän uskonnoistaan. Täällä on muslimeja, hinduja, budhalaisia ja myös kristittyjä. Opas ja kuljettaja olivat hartaita muslimeja ja kävivät myös kierroksemme aikana välillä rukoilemassa sillä aikaa kun me tutustuimme asioihin paikallisten oppaiden johdolla. He eivät syöneet koko päivänä ennen kuin kello 6 illalla, koska on Ramadan aika.

Me saimme hyvän yleiskuvan Lombokin saaren asukkaista, liikenteestä, rakennuksista ja myös isosta kaupungista Mataramista. Liikennettä oli paljon ja se oli meluisaa. Ei olisi ollut ihan helppoa itse ajaa täällä vasemmanpuoleisessa liikenteessä ja lähes ilman tienviittoja.

Seuraavana päivänä kävimme vielä lähikylässä tutustumassa valtavan suureen, ahtaaseen ja pölyiseen toriin ja aika vaatimattomaan ”supermarkettiin”. Nyt matkattiin hevoskyydillä. Neljän kilometrin matkasta maksettiin 20 000 rupiaa eli noin 2 euroa. Hevoset kärryineen ja kuljettajineen näyttävät olevan  yleisin joukkokuljetusmuoto ainakin lyhyillä matkoilla. Näin kuljetetaan lapsia kouluun ja äitejä torille ja kauppoihin ja turisteja mihin vain (turistihinnoilla tietysti). Emme tosin nähneet tällä matkalla ketään muita turisteja.

Medana Baystä lähdettiin aamulla ennen viittä ja suunnattiin kohti Balin Marinaa (08.44,46S 115.12,80E). Purjehdus oli vauhdikas ja miellyttävä. Tuulet ja virtaukset olivat suosiollisia eikä aallokkoa paljon ollut. Nautimme miellyttävästä olotilasta.

Viivymme täällä noin viikon verran ja sitten lähdetään noin viiden päivän matkalle kohti Christmas Islandia. 

26.6 – 20.7. Darwiniin

 

Keskiviikkona lähdettiin länteen päin,  Australian pohjoisrannikkoa seuraillen, kohti Darwinin kaupunkia. Alkumatkan kelit olivat ihan sopivia. Virrat vaihtelivat vuorovesien mukaisesti myötäisestä vastaiseen.

Yhtenä yönä meillä oli kaksi salamatkustajaa. Joku isohko, musta lintu istua kökötti etukannella olevan jollan päällä ja toinen, pienempi päätti nukkua puomin päällä. Aamulla molemmat sitten hylkäsivät meidät.

Päivien kuluessa aalto kasvoi ja tuulikin voimistui. Sunnuntaina aamuyöstä tuuli oli 20 m/s ja nousi siitä vielä vähän isommaksi, kasvattaen tietysti myös maininkia. Kun virran suunta vaihteli ja tuuli oli voimakas, niin meno oli melkoista. Onneksi tuuliperäsin jaksoi ohjata suuren osan matkaa.

Kun tuuli ja aalto oikein keikuttivat venettä, päätti yksi iso aalto pyrkiä veneen sisään. Pääsihän se tulemaan, kun Tarja juuri avasi luukun ulosmenoa varten. Siinä kastui Tarja ja porrasta ja lattiaa, muttei se vielä mitään. Pahinta oli, että vettä läiskähti karttapöydällä olleen tietokoneen päälle. Se kuivattiin ja se toimi pari viikkoa ihan hyvin, mutta sitten teki lakon. Ikään kuin kone toimisi, mutta näyttöön ei tule mitään järkevää. Sitten etsittiin tietokoneliike ja ostettiin uusi läppäri ja nyt asennellaan ohjelmia ja opetellaan Windows 8:n käyttöä.  

Matkan aikana tullin lentokone otti yhteyttä kolme kertaa ja halusi tietää veneen nimeä, kotisatamaa ym. Vahtivat ilmeisesti, ettei Torres Straitin yli pyri laittomia tulijoita ja samalla lisätään alueen turvallisuutta.

Maanantaina käännyttiin kohti etelää ja vieläkin aika kovassa kelissä selvittiin yöllä saarten välissä olevista kapeikoista, joissa oli voimakkaita virtauksia. Onnistuimme hyvin ajoittamaan kulun niin ettemme joutuneet pahoihin vastavirtauksiin, kun olimme etukäteen tutkineet vuorovesi- ja virtataulukoita.

Aamulla tultiin Darwiniin ja ajettiin ensin Cullen Bayhin, jossa Verdelle tehtiin Marine Pest Inspection.  Koska olimme tulleet Uuden Kaledonian kautta Australiaan, oli mahdollista, että veneen pohjassa oleviin veden sisäänottoihin oli pesiytynyt joitain pöpöjä, joita australialaiset eivät halunneet omiin vesiinsä. Sukeltaja kävi ruiskuttamassa jotain desinfiointiainetta noihin reikiin ja sitten piti olla 14 tuntia käyttämättä niitä.

Sitten siirryttiin Tipperary Waters Marinaan (12.27S  130.51E). Sinne mentiin sulun läpi ja taas huomioitiin vuorovesi. Veden korkeus piti olla vähintään 4 m yli keskikorkeuden, että sulkuun ja marinaan päästiin  ajamaan.

Tämä on ihan mukava marina noin pari kilometriä Darwinin kaupungin keskustasta. Kävelymatkan päässä siis, paitsi kun on yli 30 astetta lämmintä, niin kuin nyt on ollut. Onneksi bussitkin kulkevat. Tämä on Australian ”talviaikaa” tai ”kuivaa aikaa”!!

Muutamaksi päiväksi vuokrattiin taas auto ja käytiin katselemassa maaaseutua ja Kakadun luonnonpuistoa. Käytiin veneajelulla Adelaine Riverillä katsomassa kuinka krokotiilit hyppäsivät ylös vedestä kun niitä houkuteltiin lihanpalasilla. Näimme myös ikivanhoja kalliomaalauksia ja kiipeilimme kallioiden päälle näköalapaikoille.

Valtavia ovat nämä Australian etäisyydet. Paikoin on valtavia alueita Wetlandiä eli lähes suota ja sitten taas isoja metsäalueita. Metsäpalot ovat jokapäiväisiä kuivana kautena, kukaan ei kuitenkaan välittänyt paloista, ne saivat paalaa aivan rauhassa. Metsästä paloi vain aluskasvillisuus, puiden rungot vain mustuivat, mutta ne jäivät eloon.

Paljon enemmän aikaa olisi tarvittu Australiaan tutustumiseen.

11.6. - 25.6 Cairnsista Torstaisaarelle

Oli mukava lähteä taas merelle Cairnsin satamasta, vaikka alkumatkasta tuulet olivatkin turhan pieniä. Täällä Great Barrier Reefin suojassa saaret ovat suurimmaksi osaksi aika pieniä ja matalia, eikä niistä ole paljon tuulensuojaksi. Useimpien ympärillä on kuitenkin isompi riutta-alue, joka estää aaltojen tulon ankkuripaikalle. Sopivia ankkurointipaikkoja ei kovin tiheässä ole, joten purjehdusmatkat venyvät aika pitkiksi.  Emme halunneet ajaa yön yli täällä riutta-alueella, missä usein vielä liikkui kalastusaluksia pimeän aikana.Teimme useamman kerran niin, että lähdimme jo aamuyöstä liikkeelle ja olimme sitten ennen pimeää perillä seuraavassa ankkurissa. Perille ajo pimeässä uudessa paikassa kun ei ole oikein turvallista.

Olisi muuten ollut tosi vaikea löytää turvallisia yöpymispaikkoja, mutta onneksi meillä on hyvä kirja: Cruising Coral Coast, joka antaa hyvää ja luotettavaa tietoa tästä ja monesta muustakin asiasta, kuten esimerkiksi Kapteeni Cookista, jonka seikkailut tuntuvat liittyvän moneen saareen ja niemeen tällä rannikolla.

Ensimmäinen yö vietettiin Low Islets saariryhmän takana. Nimensä mukaisesti nämä saaret olivat kovin matalia ja niitten antama ”suoja” ei tuntunut luotettavalta. Matkan edistyessä opittiin uskomaan, että riittää kun ankkuri pitää ja ympärillä on riittävästi tilaa.

 

Manu ja Rainbow Runner 114 cm

 

Seuraavana päivänä käytiin Cooktownissa (15.28S  145.14E), alkumatkan ainoassa kaupungissa hakemassa dieseliä. Sataman polttoainelaiturilla ei ollut ketään ja kukaan ei oikein tiennyt mitään. Tilasimme taxin, nostimme tyhjät kanisterimme sen tavaratilaan ja kävimme huoltoasemalta hakemassa niihin sisältöä.  Emme jääneet kaupunkiin yöksi vaan ajeltiin vielä muutaman mailin päässä olevaan Cape Bedfordin lahteen ja oltiin siellä yötä.

Yksi mukavimpia paikkoja tällä matkalla oli LIzard Island (14.40S  145.27E). Se on saanut nimensä siitä, että ainoat Kapteeni Cookin siellä näkemät maaeläimet ovat olleet liskoja. Mekin näimme luonnossa parimetrisen liskon, kun kiipesimme Cooks Lookoutille (358m). Sieltä tuo kuuluisa merimies on katsellut ja yrittänyt löytää tuosta uloimmasta riuttaketjusta reittiä ulos. Onneksi meillä on tänä päivänä paremmat kartat kuin silloin.

Mukava mieli Lizard Islannista meille jäi myös siksi, että löysimme ihan veneen läheltä hyviä ja värikkäitä snorklauspaikkoja joissa oli  paljon erilaisia kaloja.

Juhannusta vietimme tänä vuonna suositun tuntuisessa Margaret Bayssä (11.58S  143.12E).  Siellä oli kymmenkunta venettä yhtä aikaa.  Useimmissa muissa yöpymispaikoissa olemme olleet yksin tai kaksin jonkin toisen veneen kanssa. Täällä tapasimme taas myös Melinan.

 Viimeiset kaksi yötä  Australian itärannikolla oltiin Escape Riverillä (10.58S  142.41E). Tässä isossa joessa on helmifarmi, jonka edustaja toivotti meidät VHF:n kautta tervetulleeksi joelle ja antoi samalla ohjeita ajamiseen.  Niiden avulla tiesimme miten kiertää helmien kasvatus alueet ja löysimme hyvän ankkuripaikan. Täällä myös selkeästi sanottiin: ”Älkää menkö uimaan, joessa on krokotiilejä”.

Aamulla matalan veden aikaan, kello seitsemältä lähdettiin taas pohjoista kohti. Vuorovesi oli nyt nousemassa ja sen virtaukset ja melkoiset tuulet auttoivat meidät 10 solmun vauhtia läpi Albany Passagen,  noin 400 metriä leveän solan mantereen ja  Albany saaren välissä.  Matkan ajoitus oli mennyt täydellisesti ja selvisimme oikein hyvin ja ongelmitta tuulten, aaltojen ja virtausten yhteisvaikutuksesta.

Vuorovesivirran aiheuttamia kuohuja Albany Passagen suulla

 

Jatkoimme vielä matkaa ja pudotimme iltapäivällä ankkurin Horn Islannin viereen (10.35,7S  142.14,5E ). Tässä paikassa on niin kovia virtauksia, että lokipyörä pyörii ja maileja kertyy lisää ankkurissakin.

 Aamulla lähdimme tutustumaan vastapäiseen Thursday Islandiin, jonne lossi vei meidät nopeasti. Nämä saaret ovat Australiaa, mutta samalla jo Torresin Salmen eteläreunaa.

 

TÄSSÄ KUVIA, JOTKA KUULUVAT EDELLISEEN BLOGIIN:

Ensin muutamia Kurandan "Korkean paikan leiriltä"

Tässä vielä pari kuvaa vierailulta Strengellin Laurin, Anskun ja Lukan kotona

 

1.6. - 10.6. Cairnsissa

Sunnuntaina käytiin "korkean paikan leirillä". Ajettiin museojunalla pitkin rataa, jonka nimi oli Kuranda Scenic Railway ja jonka oli rakennettu käsityönä 120 vuotta sitten. Juna kulki useiden tunneleitten läpi ja siltojen yli koko ajan ylöspäin ja kulki vähän kallellaan alla olevaa jyrkännettä kohti, pysyi kuitenkin hyvin radallaan ja saimme ihailla kauas merelle asti ulottuvia näkymiä. Ylhäällä Kurandan kylän ympärillä kävimme eläintarhassa ihailemassa kenguruja, koaloja, dingoja ja krokotiileja ja muita Australian eläimiä. Mielenkiintoinen oli myös sademetsäajelu vanhalla Army Duckilla eli maalla ja vedessä kulkevalla ajoneuvolla. Opas oli mukavan puhelias ja innokas työssänsä ja kertoi meille sademetsän kasveista ja muista ihmeistä. Takaisin alas Cairnsiin tultiin Skyrail Rainforest Cablewayllä, eli laskettelukielellä Kabiinilla, josta nähtiin sademetsä ylhäältäpäin. Koko edestakaiseen matkaan meni koko päivä aamusta iltahämärään. Cairnsissa asuu myös muutamia suomalaisia. Kaikille veneilijöille tuttuja nimiä ovat varmaan Lauri ja Ansku Strengell, jotka nyt venematkansa jälkeen ovat asettuneet asumaan Cairnsiin. Heillä on puolitoistavuotias Luka poika ja Ansku odottaa toista lasta. Kävimme heidän kotonaan Melinan miehistön kanssa grillilaamassa ja uimassa, oli oikein hienoa käydä tutustumassa heidän kotiinsa ja viettää iltapäivä heidän seurassaan. Lauri on perustanut neulomon jossa hän tekee veneilijöille erilaisia töitä. Verdeenkin hän korjasi purjeenreunaa ja kaidepussien saumoja. Olemme saaneet paljon hyviä neuvoja ja apuja Laurilta ja Anskulta. Cairns on ollut monien suomalaisten rakentajien paikka. Useimmat suurimmat rakennukset ovat suomalaisten tekemiä. Tapasimme vanhan rakentajan ja seikkailijan Timo Berghemin, joka on erittäin mielenkiintoinen ja persoonallinen henkilö. Meidän juttutuokiomme venähti viiteen tuntiin, sillä hänellä oli tosi mielenkiintoisia juttuja suomalaisten yhteisön elämästä, jalokivikaivauksista ja aboriginaalien elämästä ja luonteesta. Hän on tehnyt paljon matkoja Australian erämaissa ja alkuasukkaiden parissa. Matkoista hän on kuvannut filmejä, jotka löytyvät myös netistä hänen nimellään. Yhtä aikaa meidän kanssamme osui Cairnsissa olemaan Ironman-kisa jossa oli tuhansia osanottajia ja koko kaupunki ympäristöineen oli muutaman päivän aivan erinäköinen kuin tavallisesti. Koska tie naapurikaupunkiin Port Douglasiin oli suljettu muulta kuin pyöräily- ja juoksuliikenteeltä, kävimme moottorivenekyydillä tutustumassa tähän pieneen turistikaupunkiin Melinan väen ja Strengellien kanssa. Ironmankisan pyöräilijöitten kääntöpisteen tapahtumia oli hauska seurata viereisestä ravintolasta lounasta syödessä. Heti kun tuulet ja sateet vähän hellittivät, lähdimme kohti pohjoista tiistaina 11.6. Tulemme purjehtimaan rannikkoa pitkin kohti Darwinia, Great Barrier Reefin suojassa. Matkalla pysähdymme monen saaren kupeeseen ja ankkurilahteen.

17.5. – 31.5. Australiaan

17.5. – 31.5.     Australiaan

Perjantaina kiersimme lenkin vuokra-autolla Uuden Caledonian maaseudulla.

Näimme upeita punaisenkirjavia vuoristomaisemia ja kauniita, matalia rantoja. Teiden kunto vaihteli tosi paljon. Isoimpien kolojen yli tai ohi oli ajettava tosi varovaisesti ja hiljaa. Tienviittoja kaipasimme lisää risteyksiin, kaikin ajoin emme olleet ihan kartalla. Ohitimme myös ison näköisen öljynjalostamon. Oli mukava saada edes jonkinlainen kuva tämän maan maaseudustakin.  

Viikonlopun aikana alkoi etenkin Kapteenia taas jo menottaa eteenpäin. Säätiedotuksia tutkittiin innokkaasti ja todettiin, että vaikka ne eivät ihan parhaat mahdolliset olleet, niin Noumean vierailu jäisi kuitenkin lyhyeksi.

Tiistaina  lähdettiin kohti Australian Cairnsia, vaikka ennusteessa vieläkin oli aluksi monta päivää tyyntä ja loppumatkalla korkea maininki ja isohko tuuli. Ja juuri sellainen siitä matkasta tuli.  Tiistaista perjantaihin ajettiin suurimmaksi osaksi moottorilla, tosin purjeilla auttaen. Keskiviikkona aamuvarhain tapahtui mukavaa. Saatiin nostettua veneeseen 66 cm pitkä tonnikala. Sitä sitten syötiin kolmatta päivää.

Torstaina vähän säikähdettiin, kun suihkukone ylitti meidät matalalla. Hetken päästä VHF:stä  kuultiin sen olevan Ranskan armeijan kone. Uusi Seelanti on Ranskan territoriota ja suihkari teki valvontaa. Kysyi veneen nimeä ja muita tietoja. Kuuluvuus oli aika huono, mutta saatiin vaan asiat selväksi.

Lauantaina kaikki muuttui. Tuuli kasvoi ja samanaikaisesti oltiin sitten jo 2,5 metrin mainingin keikutuksessa. Ja sitä samaa jatkui sitten koko loppumatkan. Tuuli vaihteli suurimman osan aikaa 9- 15 m/s, puuskissa välillä parikymmentä. Maininki nousi isoimmillaan 4 metriin.

Viimeiseen iltaan ja yöhön osui hankalin keli.  Tuulen suunta muuttui myötäiseksi ja ja jouduttiin tekemään jiippejä että saatiin purjeet vetämään. Yöllä tultiin riutan ”portista” (Crafton Passage)  läpi, mutta tuuli eikä aaltokaan ei silti hellittänyt, ja sade teki elämän aika epämukavaksi.

Kaiken tuon jälkeen tuntui upealta aamulla päästä Marlin Marinaan (16.56,1S  145.46,9E),  laituriin kiinni ja levätä pois matkalla kertynyt univaje ja antaa lihasten rentoutua kunnolla. Veneen keikkuessa kun  joutui tietysti jännittämään kaikkia lihaksia.  Purjehtijalla pitäisi olla kova kunto! Cairnsissa tulemme olemaan ainakin viikon verran ja sitten jatkamme matkaa pohjoiseen.