21.6. - 3.7.2014 Englannista Manner-Eurooppaan
Vajaa viikko
kului Falmouthissa. Katselimme kaupunkia, teimme vähän ostoksia ja kävimme
katsomassa Merimuseon. Osa ajasta taisi kulua vaan olemiseen.
24. päivä
ajettiin lyhyt, vain päivämatka Plymouthiin (50ast 22min N, 4ast 8minW ).
Siellä asetuttiin Queen Anne’s Battery Marinaan, joka oli hyvä, suojainen
paikka, mutta kallis. Kaupungille ja ruokakauppaan olisi ollut lyhyt matka
lahden yli vievää siltaa pitkin. Silta oli kuitenkin remontissa, joten saimme
tehdä vähän pitemmän kävelylenkin lahden pohjukan ympäri. No, hyväähän se
kävely teki.
Kolme yötä
vietettiin Plymouthissa, ja kun tuuli kääntyi lännen puolelta puhaltavaksi,
Verde ajoi ulos satamalahdesta ja sitten itään päin kohti Doveria. Aika
mukavissa, mutta vaihtelevissa keleissä ajettiin pari päivää. Välillä tosin
satoi ja yöt olivat kylmiä. Ajelimme lähellä kaistajakolinjoja ja näimme niillä
paljon isoja laivoja, etenkin kun lähestyttiin Doveria. Ajoimme vähän ohi Dover
– Calais linjan ja ylitimme salmen kohtisuoraan niin kuin pitää, ja hyvällä
vauhdilla. Manu oli tutkinut vuorovesiaikoja ja selvittänyt koska virtaus on
hyvän suuntainen. Ajoitus oli oikea.
Hyvissä ajoin
päivällä 29. kesäkuuta oltiin Ranskan puolella. Ajatus oli ensin, että mennään
yöksi Dunkerquen marinaan. Pienen
pohdiskelun jälkeen päätimme kuitenkin lähteä saman tien eteenpäin. Ja niin
siinä sitten kävi, että purjehdimme pysähtymättä läpi Ranskan, Belgian, Hollannin
ja Saksan vesien ja olimme Elbejoella keskiviikkona 2. heinäkuuta. Tarkkana
piti olla varsinkin yöllä kun liikennettä oli paljon ja risteäviä
kaistajakolinjoja joutui usein ylittämään. Matkaa kertyi 586 nm.
Keskiviikkona
kiinnityttiin Cuxhavenissa olevaan
SVC-marinaan (53ast 52min N, 8ast 42min E), joka on ihan mukava paikka
kaupungin vieressä. Saimme täällä myös uusia suomalaisia tuttuja. Paikalla oli
Otium III-vene, jossa Markku ja Kaija sekä Immigrant, jossa Kalle. He olivat oikein mukavia
purjehtijoita kaikki. Ikävä kyllä he
olivat kaikki menossa eri suuntain kuin me.
Perjantaina 4.
päivä lähdetään jokea ylöspäin kohti Kielin Kanavan alkua ja lauantaina sitten ehkä ollaan jo Itämeren eteläreunalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti