28.9. – 15.11.2013 Afrikan rannikkoa pitkin lounaaseen ja länteen

Richards Baystä Durbanin suurkaupunkiin on noin 100 mailia.  Illansuussa 28.10 lähdettiin liikkeelle ja aamulla oltiin perillä. Tämä ei ollut kaikkein miellyttävimpiä matkoja meidän pallonkierrossa. Aalto oli heti aika suurta ja kasvoi pian 3 – 4 metriin. Etupurje oli vähän jumissa, sitä oli vaikea saada auki ja kiinni. Melkein koko yön satoi joten satamaan tullessa oli märkiä vaatteita yllin kyllin

Durbanin marinasta (29.51S  31.01E)  löytyi paikka ja ystävälliset miehet ottivat köydet vastaan. Kaikkein ystävällisin oli naapurissa olleen moottoriveneen nuori kapteeni, joka toi meille heti kupilliset kahvia juotavaksi. Hän oli muutenkin hyvin avulias.

Kävimme ilmoittautumassa Marinan toimistossa, kävelimme kilometrin verran tulliin ilmoittautumaan ja saman tien ilmoittauduimme myös Royal Natal Yacht Clubin tilapäisjäseniksi, että saimme käyttää heidän tilojaan, suihkuja ravintolaa ja baaria. Jäsenyys ei maksanut ensimmäiseltä viikolta mitään.

 

Viikko kului nopeasti tätä suurkaupunkia tutkiessa. Kävimme rannalla kävelemässä. Sataman pohjoispuolella tuntui beachiä olevan loputtomasti. Aallot olivat suuria,  joten niillä nähtiin lähinnä surffaajia ja ihan rantahiekassa lapsia leikkimässä.  Kävimme myös katsomassa jo kaukaa mereltä näkemäämme erikoisen näköistä Moses Mabhina Stadiumia. Kävimme sen yläpuolella olevan valtavan kaaren korkeimmalla kohdalla katsomassa maisemia. Olimme laiskoja ja menimme sinne kabiinilla, emmekä kiivenneet 500 porrasta, joka olisi ollut toinen vaihtoehto.

 

Oman aikansa veivät tietysti taas veneen huolto- ja kunnostustyöt. Eturullan toimintaa kävivät mastossa tutkimassa sekä Manu että naapuriveneen ystävällinen nuorimies, mutta vika jäi kuitenkin epäselväksi. Sukeltaja kävi tarkistamassa potkurin ja pohjan. Hän pyysi ja sai tästä 10 minuutin työstä 150 randia eli noin 10 euroa. Täällä ei ole kulunut paljon rahaa, kun vielä syöminenkin Yacht Clubin ravintolassa on ollut kovin edullista.

Maanantaina 4.  päivänä  irrotettiin Verde laiturista, kun kelit näyttivät ennusteen mukaan turvallisilta.

Annettujen ohjeitten mukaisesti ajettiin noin 15 mailia rannasta ulospäin, että saataisiin Agulhas virrasta lisää vauhtia. Käännyttiin rannikon suuntaisesti ja saatiinkin virta-apua, mutta vain noin 2 solmua. Tiistaiaamuna tuuli kääntyi puhaltamaan lounaasta. Se on se tuulensuunta, joka saattaa aiheuttaa jopa valtavia aaltoja. Onneksi tällä kertaa tuuli oli pientä eikä vaaraa ollut. Vastainen tuuli kuitenkin hidasti matkaa. Siirryimme varmuuden vuoksi lähemmäs rantaa jossa ei muodostu isoja aaltoja, kun virta on pieni tai olematon.

East  Londonissa   osoittautui olemaan pieni ja vaatimaton Buffalo River Yacht Club (33.01S  27.54E)  joka  oli erittäin ystävällinen ja vieraanvarainen.  Saimme muun muassa hyviä neuvoja ympäristöön tutustumisesta. Tärkein oli se, että mihinkään ei kannata kävellä, koska ympäristö oli niin levoton ja vaarallinen. Taksin puhelinnumeroa tuli käytettyä, mutta onneksi taksin käyttö oli halpaa.  Klubilla oli mukavia Braai-iltoja (eli grilli-iltoja). Me nautimme siitä, että pääsimme helposti juttusiin ihmisten kanssa.

 

Keskikaupungilla oli levottoman oloista. Saamamme tiedon mukaan työttömyys East Londonissa on noin 80%, ja se näkyi. Suurimmat liikkeet ja vauraimmat asuinalueet olivat lähiöissä.

Lähdimme East Londonista maanantaina 11. lokakuuta kohti Mossel Baytä. Ajoimme mukavasti kaksi ja puoli vuorokautta. Tuuli oli pieni ja jouduimme osin auttamaan moottorilla, mutta aaltokaan ei ollut kovin suuri ja meno oli levollista.

Mossel Bay Marina (34.11S  22.09E) on keskellä isoa satamaa. Se on pieni ja sen ponttoonit ja muut rakenteet ovat aika vanhan näköisiä, eivätkä ilmeisesti kestä isoja veneitä, koska meiltäkin kysyttiin paino. Yhden yön olimme aivan ulommaisessa paikassa mutta seuraavana aamuna tuli laituripaikoista vastaava ystävällinen mies kehottamaan meitä siirtymään, koska tuuli oli nousemassa. Hän oli myös ottamassa vastaan uudessa, turvallisemmassa paikassa ja siitä olimme kiitollisia, kun tuuli oli jo nousemassa ja painoi venettä aika lailla. Taidamme olla tällä hetkellä ainoa ulkomaalainen vene täällä. Mossel Bayn satama on ensimmäinen Etelä Afrikassa. Täällä on Barthomew Dias astunut maihin vuonna1488. Siitä on saanut alkunsa satama ja kaupunki. Nykyään satama on  Afrikan  kalastusteollisuuden keskus.

Kaupunki on hyvin lähellä satamaa merestä nousevilla kukkuloilla ja se tuntuu ihan turvalliselta ja rauhalliselta East Londonin jälkeen.

18.10 – 27.10.2013 Afrikan rannikkoa etelään

Zululand  Yacht Club osoittautui rauhalliseksi, turvalliseksi ja ystävälliseksi paikaksi, jossa on myös telakka.  Melina nostettiin ylös tarkistusta varten, koska he olivat törmänneet matkalla valaaseen.  Hyvä että nostettiin, peräsimestä löytyi vikaa. Valaita on täällä runsaasti, tiedämme myös kaksi muuta venettä jotka osuivat valaaseen. Me selvisimme onneksi ilman törmäystä.  Käytimme loppumatkasta moottoria ja arvelemme, että sen ääni ehkä piti valaat loitolla.

Täällä Yacht Clubilla on erinomainen  ravintola  ja baari. Ei kannata tehdä veneessä ruokaa kun sitä saa ostaa tosi edulliseen hintaan valmiina ja hyvänmakuisena.

Vuokrasimme taas auton ja kävimme Safarilla ensin Hluhluwen ja Imfologin luonnonsuojelualueilla ja seuraavana päivänä St. Lucian alueella.  Nämä afrikkalaiset nimet ovat tosi hauskoja.  Molemmissa puistoissa sai itse ajaa autolla ja katsella eläimiä, jotka välillä olivat ihan auton vieressä. Näimme paljon Afrikan eläimiä, myös vedessä eläviä ja lintuja. Harmittavaa oli, että norsut ja leijonat jäivät toistaiseksi näkemättä.  Apinoita on   paljon tienvarsilla ja myös tässä veneen ympärillä ja joskus veneen kannellakin .

 

Kävimme myös Krokotiilikeskuksessa, jossa oli vähän eläintarhatyyliin eri ikäisiä ja erilaisia krokoja. Manu otti käteensä ihan pikkuisen krokotiilinpoikasen. Se oli kuulemma vaarallinen, jos ei pitänyt sen päästä kiinni.

 

Maisemien katselu niin puistoissa kuin matkalla niihin on myös mielenkiintoista. Afrikkalaistyyliset asuinalueet levittäytyvät savanneille laajoina hökkelikylinä ja välillä on taas taajamia  ja hienompia asuinalueita.

Maaseudulla yleisin näkymä oli tehoviljellyt eukalyptyspuumetsät. Puut oli istutettu viivasuoriin riveihin ja niitä on tienvarsilla kymmenien kilometrien matkalla. Ne kasvavat erittäin nopeasti ja ilmeisesti eukalyptuspuuta käytetään hyvin monenlaiseen tarkoitukseen rakentamisesta puuhiilen tuotantoon ja sellupuuksi.

3.10. – 17.10. Kohti Afrikkaa

Torstaiaamuna klo 6 tuli tullimies käymään ja sen jälkeen olimme vapaat lähtemään  Reunionilta. Kävimme kuitenkin vielä sataman  mukavassa ja ystävällisessä pikku baarissa, johon meidät oli oikein kutsuttu aamukahville. Siellä olimme käyttäneet myös wifiyhteyttä.

Saaren suojassa ajettiin  muutama tunti moottorilla, mutta sitten löytyi tuuli moneksi päiväksi. Tätä väliä Reunionilta Etelä-Afrikkaan sanotaan erittäin hankalaksi sekavien tuulien ja aaltojen vuoksi. Haimme tietoa säästä ja siihen liittyvistä asioista mahdollisimman paljon jo ennen matkaa. Pyysimme ja saimme myös apua Lauri Strengelliltä Australiasta. Hän on lähettänyt päivittäin tietoa tuulista, virtauksista, matala- ja korkeapaineista ja muista matkaamme vaikuttavista asioista, joita hän on  tutkinut Internetistä. Meillähän tuota yhteyttä ei merellä ole. Tuulet ja aallot ovat olleet matkan ensimmäisessä puolikkaassa aika kohtuullisia.

Vaikein ja ajoitukseltaan tarkin paikka on aivan Afrikan rannikon tuntumassa, jossa etelästä usein tuleva kylmä rintama ja sen mukana tuleva voimakas tuuli kohtaa pohjoisesta tulevan  voimakkaan  Agulhas virran. Kahden vastakkaisen voiman osuessa yhteen meri menee sekavaksi ja saattaa nousta jopa kymmenen metriä korkeita aaltoja, jotka ovat pienille veneille vaarallisia. Kun etelästä tai lounaasta tuleva tuuli nousee (usein äkillisesti), tälle alueelle ei pidä mennä.

Kaikki sääolosuhteet muuttuvat täällä kovin nopeasti. Aallon tai mainingin korkeus muuttuu joskus monta kertaa päivässä ja sama koskee myös tuulien voimakkuuksia ja suuntia.

Muutama päivä ja yö meni aika kovissa tuulissa, maksimi oli 19 m/s. Veneen ohi ja yli lentävät aallot pysyivät kyllä Verden ulkopuolella, mutta sitloorassa ei useinkaan pysynyt kuivana Me pienensimme purjeet välillä melkein postimerkeiksi ja vauhti hiipui 3 – 4 solmuun. Meillä ei ollut kiirettä, koska sopivaa sääikkunaa ei ollut näkyvissä..

Alkoi jo menottaa pian Afrikan mantereelle, vaihdoimme ahkerasti postia Laurin kanssa ja kuuntelimme ja osallistuimme paikalliseen PeriPeri Radio Nettiin SSB:llä ja saimme hyödyllistä tietoa ja ohjeita.

Maanantai 14.10 ja tiistai 15.10 tuntuivat hyviltä ja turvallisilta kelin puolesta. Hankalia etelä- eikä lounaistuulia ei ollut luvassa ja seuraava voimakas myräkkä tulisi vasta tiistaina iltapäivällä. Moottori pantiin käyntiin ja nopeus säädettiin niin että ollaan maanantai-iltana Agulhas virran reunassa.

Ylityksestä tulikin yllättävän helppo. Tuuli,  aalto ja vielä virtakin olivat koko illan ja yön hyvin pieniä ja melkein ainoaksi työksi jäi muiden laivojen tarkkailu. Me olimme löytäneet erittäin hyvän sääikkunan. Olimme perillä Richard Bayn satamassa aamulla kello puoli kahdeksan. Oli tosi mukava kiinnittyä laituriin 11 päivän purjehduksen jälkeen. Ennustettu kova tuuli alkoi puolenpäivän aikaan.

Nyt olemme AFRIKASSA!

Sitten alkoi taas odotus: Maahantuloviranomainen kävi samana päivänä ja  tullia  saimme odottaa seuraavaan päivään. Kun terveyshenkilöä ei vielä kolmantenakaan päivänä näkynyt, saimme lopulta luvan siirtyä Zululand Yacht Clubille vastaanottolaiturista, jossa olimme odotelleet. Nyt voi Afrikkaan tutustuminen alkaa.

Eräs paikallinen sanoi, että kaiken tämän odottelun ja vastaavan voi selittää yhdellä sanalla, joka on Afrikka!

24.9. - 2.10. Reunionille

 

Nämä ensimmäiset kuvat ovat Mauritiukselta Port Louisin kaupungista

 

 

 

 

 

 

Matka Mauritiukselta Reunionille on noin 140 mailia ja se ajettiin reilussa vuorokaudessa. Välillä ajeltiin moottorillakin kun tuuli muuttui kovin pieneksi. Keskiviikkona iltapäivällä oltiin perillä  Port-des- Galets nimisessä satamassa (20.56S  55.16E). Satamassa tehtiin ruoppauksia ja muutenkin tuntui olevan ahdasta. Meidät ohjattiin  kiinnittymään ison katamaraanin kylkeen ja siinä nukuimme ja odottelimme tullimiehiä, jotka olivat luvanneet tulla aamulla ja tulivatkin, mutta eivät edes käyneet veneessä vaan oikeastaan vain halusivat nähdä passit ja kysyivät haluammeko välttämättä leiman niihin.

Satamasta on vain  muutaman kilometrin matka  pienehköön Le Portin kaupunkiin. Tässä kuumuudessa matka tosin tuntuu kävellen ihan liian pitkältä.  Sieltä löytyi ihan hyviä kauppoja ja muutaman kilometrin päässä oli myös suurensuuri Jumbo.

Vuokrasimme kolmeksi päiväksi auton ja ajelimme saarta ympäri ja serpentiiniteitä ylös ja alas.  Maisemat ovat upeita, korkeuserot suuria ja niinpä näimme alapuolella kauniita kyliä joissa talot ja puutarhat olivat pääosin siistejä ja hyvin hoidettuja kuten koko saari yleensäkin.  Paljon kunto- ja kilpapyöräilijöitä oli harjoittelemassa  jyrkillä ja kiemuraisilla  teillä. Tiet koko saarella ovat aivan erinomaisessa kunnossa, pyöräilijöillekin on monin paikoin varattu oma, keltainen kaista. Meri näytti ihan erilaiselta ylhäältä katsottuna. Onneksi sattui olemaan kirkkaita kelejä, joten näkyvyys oli hyvä. Muuten vuoret näyttävät usein olevan pilvien peitossa vaikka tähän aikaan vuodesta sadetta ei paljon saadakaan.

Ajelimme myös ylös katsomaan aktiivisen tulivuoren lähimaisemaa. 2631 metriä korkea tulivuori Piton de la Fournaise on purkautunut viimeksi  2007, nyt se on rauhallinen, mutta sen kraateri  ja  muu  ympäristö näyttää  kuumaisemalta.

Sunnuntaina aalto merellä kasvoi sääennusteiden mukaan viiteen metriin.  Kuuntelimme aaltojen  kohinaa rantapenkereen takana. Täällä turvallisessa marinassa se tuntui vain virtauksina jotka siirtelivät venettä edestakaisin.

Vielä tehdään viimeisiä tankkauksia ja huoltoja ja torstaina 3. lokakuuta lähdetään kohti Etelä-Afrikan Richards Baytä.  Matka kestää 10 – 15 vuorokautta riippuen tuulista.

1.9. – 20.9.2013 Intian Valtameren ylitystä

Matkaan lähdettiin sunnuntaina 1. päivänä puoli yhdentoista aikaan. Matka alkoi hyvin. Ihan ensimmäisenä päivänä Manu sai 90 cm Dorado-kalan. Siitä riitti ruokaa muutamaksi päiväksi.

Tuuli vaihteli alkumatkasta 8 – 14 metriä sekunnissa. Se oli ihan sopivaa ja vei venettä eteenpäin. Aalto oli 2,5 – 3m ja se jaksoi meitä keikutella turhankin paljon. Elimistön piti taas tottua liikkeeseen. 

Muutamana yönä tuuli oli suurimmillaan 15 m/s. Eihän se vielä kauhean kova ollut, mutta miksihän veneen pitää keikkua kovimmin juuri yöllä ja muutaman aallon lyödä veneen ylitsekin. Kaikki luukut pidettiin kiinni eikä yhtään aaltoa päästetä veneen sisään eikä niistä aalloista sen kummempaa vaaraa ollut. Muutamana yönä on ollut näkyvissä kirkas tähtitaivas ja siinä hienosti erottuva linnunrata.

Torstaista eteenpäin tuuli pieneni ja nostettiin isopurjekin kokonaan. Hankalaa on se, että kun tuuli on pieni ja aalto isohko niin purjeet alkaa paukkua ja se ei ole purjeille hyvä eikä myöskään mukavaa kuunneltavaa. Niitä säätämällä päästään eroon noista äänistä.  Lauantain vastaisena yönä tuuli käänsi suuntaa ja meni niin pieneksi että pantiin moottori käyntiin ja se kävikin sitten sunnuntaiaamuun asti.

Päivisin on ollut lämmintä. Oikeastaan tukalan kuumaa ainakin sitloorassa istuessa, kun aurinko paistaa täysillä. Perätuhdolla istuessa tuuli viilentää parhaiten. Yöllä on viileämpää, välillä pitää oikein käyttää lakanaa peittona.

Puuhaa täällä riittää. Tärkeintä on tietysti purjehdus, purjeitten säätö ja reitin suunnittelu ja tarkistus. Aikaa vievät myös kahvinkeitot, ruoanlaitot ja tiskaukset, etenkin kun astiat seilaavat pitkin pöytää ja joskus lattiaakin jos ei niistä aina pidä kiinni tai ymmärrä asettaa riittävän turvalliseen paikkaan. Olemme myös yhteydessä noin kymmenkuntaan muuhun veneeseen pari kertaa päivässä SSB-radiolla toimivan Nettiradion kautta. Kuulemme muitten sijainteja ja sääolosuhteita ja annamme myös omamme. Vaikka useat veneet lähtivät lähes yhtä aikaa, ryhmä hajaantui nopeasti, emmekä ole nähneet yhtään venettä moneen päivään.  Tärkeää on myös nukkua päivällä pois yön valvonnoista syntyviä univajeita. Valvomme yöllä vuorotellen noin kaksi tuntia kerrallaan, Manu joskus enemmänkin, kun jaksaa paremmin.

Aina pitää tutkia asioita eteenpäin. Kun nyt on aikaa, etsimme tietoja Etelä-Afrikastakin kaikista saatavilla olevista lähteistä.  Internetiin emme saa yhteyttä täällä keskellä merta.

Kelin kannalta koko matka oli aika samanlaista. Loppumatkasta tosin tuulen voimakkuus ja aallon korkeus vaihtelivat ripeään tahtiin. Oli pakko seurata olosuhteita jatkuvasti ja tehdä säätöjä. Matka meni mukavasti ja ehkä helpommin kuin olimme ennakoineet.

Keskiviikkona 18. päivä saavuimme Mauritiukselle Port Louisin satamaan (20.09S  57.29E). Tullipaikan löytäminen vei hetken, mutta itse muodollisuudet eivät olleet hankalia. Siirryimme aivan vieressä olevaan  Caudan Waterfrnt Marinaan turvallisesti Melinan kylkeen kiinni.

Aika reipas oli maisemanvaihdos Cocos Keelingin asumattoman palmusaaren kupeesta tämän suurkaupungin ytimeen. Ranta-alue eli WaterFront on täynnä komeaa ja kallista hotellia ja muuta turistirakennusta.  Meillä on nyt todella kaunis, upea, turvallisen tuntuinen ja siisti ympäristö.

Jonkun päivän päästä lähdetään taas eteenpäin parin päivän matkalle kohti Reunionin saarta.

20.8. – 31.8.2013 Intian Valtamerelle

Christmas Island on pieni saari yksin keskellä valtamerta. Sen pääelinkeino on fosfaattikaivos, joka on perustettu parisataa vuotta sitten ja yhä sieltä lähtee laivalasteittain sulfaattia maailmalle. Työntekijöiksi on aikoinaan tuotu kiinalaisia ja malesialaisia, eurooppalaisia on ollut vain johtotehtävissä.

Ihmiset ovat hyvin ystävällisiä kuten useimmissa muissakin pienissä yhteisöissä. Turisteja näkyi täälläkin.

Meitä oli 7 venettä ankkurissa Flying Fish Covessa yhtä aikaa. Tämä oli ilmeisesti poikkeuksellisen suuri määrä. Laittoivat lisää poijuja ihan meitä varten.  Mekin siirryimme mahdollisimman pian  ankkurista poijuun, koska pohjassa oli korallia ja ankkuriketju oli jo vähän tarttunut siihen kiinni. Veneistä 2 oli suomalaista, 2 norjalaista, 1 tanskalsinen ja vielä yhdessä norjan veneessä oli ruotsalainen gasti.  Skandinavia oli hyvin edustettuna.

Lauantaina 24. 8. aamupäivällä irrotettiin vene poijusta ja otettiin suunnaksi Cocos Keeling.  Matkaa sinne on noin 530 mailia. Tuuli ja virtaukset olivat suotuisia ja matka sujui nopeasti, olimme perillä jo maanantai-iltapäivänä. Aallon korkeus ylitti välillä kolme metriä ja vene keikkui lähes koko metkan epämukavasti.

Niin Christmas Island kuin Cocos Keelingkin ovat Australian osia.

Perillä löytyi atolli, jossa on useita saaria, joita yhdistää riutta.  Ankkuripaikka on Direction  Islandin vieressä (12.05,5S  096.52,9E). Saari ja riutta suojaavat hyvin aalloilta, mutta ei yhtään tuulelta.  Vesi on erittäin kauniin sinistä, läpinäkyvää ja puhdasta. Kauniita hiekkarantoja riittää. Tällä saarella ei ole asukkaita. Palmujen siimeksessä on muutama pöytä ja riippumatto. Rannalle kokoonnutaan usein BBQ iltaa viettämään. Vieressä on iso sadevedenkeräystankki. Vettä voi käyttää pesemiseen mutta ei juomavetenä.

Vieressä olevalla Home Islandilla on asukkaita, kauppoja ja viranomaisia. Matka sinne on puolitoista mailia ja kun  tuuli on muutaman päivän ollut aika reipasta, emme ole sinne jollalla lähteneet. Saimme kuitenkin tiedon että yhtenä aamuna lähtee Direction Islandilta kuljetus Home Islandille ja tuo iltapäivällä takaisin. Sehän tietysti käytettiin hyväksi ja lähdettiin tutustumaan Home Islandiin ja sen ihmisiin.

Maanantaina 2. syyskuuta on tarkoitus lähteä taas länteen. Matka  Mauritiukselle   on  yli 2300 mailia  pitkä ja kestänee  ainakin   18 päivää.

8.8. – 19.8.2013 Balilta Christmas Islandille

 

Balin Marinassa (08.44,46S 115.12,80E) oli vastassa tuttua väkeä. Muutamaa päivää aikaisemmin olivat tulleet Melina ja norjalainen Frida. Mitään suurempaa korjattavaa ei veneessä tällä kertaa ollut. Täällä meidän  pitää tehdä tarkastukset ja bunkraukset Intian Valtameren ylitystä varten. Puhdas vesi ostettiin 20 l vaihtopulloissa. Diesel tuli pienellä tankkilaivalla, josta kaikki muutkin veneet kävivät täyttämässä säiliönsä. Indonesian diesel on epäilyttävän likaista, mutta sitä  joutui nyt ottamaan  ensin kanistereihin ja sitten kun se on laskeutunut niin suodattimien kautta tankkiin.

Bali on tosi turistikohde, liikenne on ruuhkaista ja meluista. Valtavat beach alueet ja ravintoloita sen mukaan. Kävimme yhdellä rannalla syömässä, siellä oli n. 50 kalaravintolaa vierekkäin ja niiden pöydät olivat levittäytyneet hiekalle ainakin kilometrin matkalle. Ruoka oli hyvää ja palvelu pelasi. KIertoajelulla saimme huomata kuinka mielettömän runsasta täällä on kivipatsaiden ja kaikenlaisten puutöinen tuotanto. Tienvarsilla oli esillä erilaisia kivitöitä kymmenien kilometrien matkalla. Temppeleitä myös löytyy varmaankin tuhansittain.

Indonesiassa voi helpohkosti tuntea itsensä miljonääriksi. Kun yksi euro on noin 13 000 rupiaa, niin sataa euroa vastaava summa lompakossa on jo yli miljoona rupiaa. Kun nyt tehtiin isoja ruokaostoksia, niin kauppalasku oli useita miljoonia. Useiden ruokien hinnat olivat meille pieniä, mutta monille paikallisille kovin suuria.

Torstaiaamuna meitä lähti neljä venettä kohti Christmas Islandia. Meidän lisäksi norjalainen Frida, hollantilainen Boomerang ja suomalainen Melina. Alkumatka oli yhtä hulinaa. Rannan lähellä hurjasteli kaikenlaisia huvivehkeitä. Moottoriveneet ajelivat kovaa ristiin rastiin ja vetivät turisteja perässään ja ilmassa monennäköisten patjojen ja varjojen varassa.  Niitä oli niin paljon että piti olla tarkkana ja seurata myös tätä hömppäliikennettä.

Pian päästiin siitä eroon.  Neljän veneen ryhmä hajaantui pikku hiljaa ja parin päivän päästä ei nähty enää ketään muita. Radioilla ja sähköposteilla pidettiin yhteyksiä.  Tuulen suunta pysyi aika lailla samana koko matkan, mutta voimakkuus vaihteli. Vene keikkui aika paljon. Alkumatkasta Verden nopeus oli aika  pieni.

Sunnuntai-iltana löytyi oikean suuruinen ja suuntainen tuulen ja virran  yhdistelmä,  joka toi meitä reipasta vauhtia kohti Joulusaarta.  Maanantaina 19. päivänä eli neljän päivämatkan jälkeen ajettiin Flying Fish Coveen  (10. 25,7S  105. 40,2E) ja pudotettiin ankkuri. Saman tien ajettiin rantaan ja hoidettiin ystävällisten viranomaisten kanssa tulli-, immigration-, ja garanteenimuodollisuudet. Kukaan ei tullut veneeseen käymään. Tuoreruokiakaan ei viety pois, kun lupasimme olla viemättä niitä maihin.