21.3 – 29.4.2013 Vielä Uudessa Seelannissa

Riverside Drive Marina ja sen telakka on hyvä paikka olla sekä veneen että miehistön kannalta. Henkilökunta on ystävällistä ja auttavaista ja ihan telakan alueelta löytyy ammattitaitoista apua moniin korjaustöihin. Tänne on myös helppo tilata vaikka netin kautta varaosia.

 

Manu käsitteli pohjan itse  ja potkurikin sai oman maalinsa ulkopuolisen urakoitsijan toimesta. Täällä on havaittu, että potkuriin kasvaa vahva kerros kotiloita aivan pienessä ajassa ja silloin kulku hidastuu selvästi. Rikin tarkastajakin kävi, mutta ei suostunut nousemaan mastoon, kun vene oli kuivilla, eli se tarkastus tehdään myöhemmin satamassa.  Veneen vahaustöissä olimme molemmat mukana ja teimme sitä aina kun muilta töiltä ehti. Moottoriin tehtiin perushuolto, uusittiin impelleri, vaihdettiin jäähdytysletku ynnä muuta pientä. Autopilotin korjaukseen, ssb radion korjaukseen sekä gps ongelmiin saimme ammattimiehen apua, joskaan ei vielä saatu niitä täysin kuntoon täällä telakalla, koska piti tilata uusia osia ja vaihtaa hapettuneita kaapeleita. Matkaa kaupunkiin telakalta oli pari kilometriä, mutta sielläkin käytiin aina silloin tällöin ainakin ruokavarastoja täydentämässä ja tarvikkeita hankkimassa

 

Pääsiäisen yli oltiin telakalla. Pyhät kuluivat työn merkeissä.  Pyhien jälkeen siirryttiin taas veteen ja ajettiin pieni matka Town Basinin marinaan, joka olikin jo tuttu paikka. Täälläkin on oikein hyvä olla, suuri osa veneistä on pallonkiertäjiä ja mukana on myös paikallisia, jotka asuvat veneessä. Rikitarkastaja  kävi tarkastamassa vielä maston ja totesi, että kaikki on kunnossa, kun ensin vaihdettiin etustaagin yläpäähän sokka joka oli vioittunut. Sähkömies joutui käymään vielä useamman kerran kun aina löytyi vielä joku huono liitin joka täytyi vaihtaa. Uskomattoman paljon pientä korjattavaa, putsattavaa ja pestävää löytyi työlistalle ja aina kun lista lyheni, niin löytyi uusia vikoja.

Pari viikkoa jatkettiin töiden merkeissä, mutta sitten vuokrattiin auto ja lähdettiin reilun viikon kierrokselle. Alle saimme vanhan Toyota Camryn joka oli kyllä hyvässä kunnossa, mutta siinä oli naarmuja ja kolhuja. Vuokraaja sanoi, ettei haittaa jos tulee jotain lisää ja sehän sopi meille. Ei kun matkaan ja totuttelemaan taas vasemman puoleiseen liikenteeseen. Aluksi ajoimme Aucklandiin tapaamaan vanhoja tuttuja jotka tapasimme ensi kerran Robinson Crusoe saarella. Peter ja Debbie asuivat Whangaparaoan asuntoalueella, joka oli kapea niemi, maasto oli vaihteleva, hienoja taloja ja puutarhoja ja josta oli aivan mahtavia maisemia Hauraki Gulfin lahteen. Pitkän kiertoajelun jälkeen ja Yacht klubilla käynnin jälkeen vietimme rattoisan illan.

 

Aamulla jatkoimme matkaa läpi Aucklandin, tiesimme kyllä, että on ruuhka-aika, mutta kyllä se vähän kuitenkin yllätti, kun moottoritielläkin mentiin toista tuntia kävelyvauhtia. Maaseudulla liikenne oli rauhallista ja jäi aikaa ihailla mahtavia maisemia. Sää muuttui vähitellen sateiseksi ja tuuliseksi. Kun saavuimme Taurangan keskustaan, tuuli oli jo myrskylukemissa ja vesi tuli aivan vaakaan.  Siinä jäi kaupunkikävelyt tekemättä. Aamullakin vielä sateli ja niin päätimme lähteä ajelemaan kohti Rotoruaa. Tämä  alue on vulkaanista aluetta jossa maan kuori tuntuu olevan hyvin ohut. Rikin haju tuntuu kaikkialla ja siellä näkyy runsaasti höyryäviä lähteitä joista kuuma vesi pulppuaa. Jokivesikin oli suorastaan kuumaa. Ajoimme ensin Wai-O-Taupun Termal Wonderlandiin. Siellä oli hyvä kävelyreitti, jossa oli höyryäviä kraatereita, kuumia lähteitä ja rikin hajua. Tämä oli suomalaiselle aivan uudenlainen ympäristö ja mahtava kokemus. Rotoruassa viihdyimme kaksi päivää, sillä ihasteltavaa riitti.

 

Palasimme vielä Taurangaan, kun sääkin kirkastui. Matkalla kävimme mielenkiintoisessa Kiwi Centerissä eli hedelmätarhassa. Alueelle järjestetään kiertoajeluja, ja kuinka ollakaan me satuimme olemaan ainoat osallistujat ja siten saimme aivan privaatti palvelun. Opaskin oli niin innoissaan työstään, että puolen tunnin ajelusta tuli tunnin mittainen. Siellä oli uskomattoman paljon sellaisia hedelmäpuita joita Suomessa ei ole kuultu olevankaan. Kiwi on Uuden Seelannin päävientituotteita ja näitä tarhoja oli teiden varsilla kymmenien kilometrien matkalla. Kiwi oli kypsymässä ja sen poiminta alkaa huhtikuulla. Hedelmät poimitaan raakoina ja poimijoita kerääntyy kaikkialta maailmasta. Työvoiman tarve on suuri ja opas kertoi, että kenellekään uusiseelantilaisille ei makseta työttömyyskorvauksia poiminta-ajalta, että saataisiin väki töihin tarhaan. Kiertoajelun aikana opas keräsi meille muovikassillinen eksoottisia hedelmiä ja näin käynnistä jäi hyvä maku suuhun.

 

Taurangan vieressä on Maorien pyhä Manganui vuori. Saimme motellihuoneiston aivan vuoren juurelta. Tämä alue on varsinainen turistikohde. Harrastus mahdollisuuksia löytyy kaikille. Me lähdimme vaeltamaan Manganui vuoren huipulle. Kävelijöitä ja juoksijoita riitti aivan tungokseen asti.

 

Taurangassa meillä oli ilo käydä Murrayn ja Barbaran kotona, jotka tapasimme aikanaan Fidzillä. Heidän talonsa oli vuoren rinteessä, alempana avautui meri ja taustalla kohosi Manganui vuori. Illalla kävimme heidän Yacht Clubillaan syömässä ja tutustumassa heidän toimintaansa, viereisessä pöydässä ruokaili Emirates veneen miehistö.

Sunnuntaina palasimme Whangareihin veneelle, jossa työt odottivat. Nyt aloitimme reittisuunnittelun ja tutustumisen uusiin matkakohteisiin, sekä viranomaismääräyksiin. Viisumianomus Australiaan kävi kätevästi netissä, Indonesiaan myös anomus lähti liitteineen netissä, mutta sinne piti hankkia agentti hoitamaan asiat valmiiksi. Reittisuunnitelma on sellainen, että ensin purjehditaan Uuteen Caledoniaan sieltä Australian Cairnsiin ja coralliriuttojen suojassa pohjoiseen ja Torresin salmesta suuntaamme Darwiniin. Darwinista mennään Indonesian Kupangiin ja Balin kautta Cristmas saarelle ja sitten on vuorossa Cocos Keeling, Rodriques, Mauritius, Reunion ja Etelä-Afrikan Durban jonne aikataulun mukaan tullaan lokakuun lopussa ja Cape Towniin joulukuun alkupuolella. Samaa reittiä on lähdössä myös Melina, norjalainen Frida ja muutama muukin vene. 

 

Viime viikonloppuna on ollut monenlaista ohjelmaa joka päivälle. Taidokkaita sirkusesityksiä veneen mastossa esitti ranskalaisveneen pariskunta niin lähellä meitä, että saimme seurata sitä omasta veneestä. Lauantai-iltana olimme sataman toimistossa työskentelevän, ruotsissa asuneen Sharronin kotona BBQ:lla, jonne oli kutsuttu muutamia venekuntia. Oli mukava jutella muiden pohjoismaisten kanssa. Taisi joukossa olla joku sveitsiläinen ja hollantilainenkin.

 

                                  Melinan Elina ja Ilkka ja heidän keskellään emäntämme Sharron

Huomenna tiistaina, kun ensin on saatu malaria lääkkeet, me siirrymme Marsden Coveen, joka on uloskirjaussatama. Sitten kun sää on kohdallaan lähdemme sieltä kohti Uutta Caledoniaa. Matka kestää noin 8 päivää.

15.2.2013 – 27.3.2013 Takaisin Uuteen Seelantiin

15.2.2013 – 27.3.2013   Takaisin Uuteen Seelantiin

 

 

 

Verden veneily jatkuu taas.  Miehistö on sama vanha, eli  kapteenina on Manu ja miehistön jäsenenä Tarja, jota myös Laivakoiraksi kutsutaan.

Parin kuukauden joululoma Suomessa vietettiin sopivissa pakkasissa ja lumisissa maisemissa. Kylmyyskin tuntui mukavalta pitkän helteessä olemisen jälkeen. Lentomatka Istanbulin ja Bangkokin kautta Aucklandiin ja vielä perään muutaman tunnin bussimatka Opualle kestivät yhteensä kolme vuorokautta. Kun päästiin Opuassa odottavaan Verdeen ja saatiin nukuttua pois matkan ja aikaeron aiheuttama väsymys, oli mukava olla taas tälläkin puolella maapalloa.

Vene oli paikallaan ja oli säilynyt hyvässä kunnossa. Muutama päivä viivyttiin vielä  Opualla,  jotta saatiin vene bunkrattua lähtökuntoon. Aluksi tutustuimme lähiympäristöön eli  Bay of Islandsiin, josta löytyi hienoja ja suojaisia ankkurilahtia. Teimme muutaman patikkaretken saaren sisäosiin, hienot maisemat huipulta palkitsivat rankan kiipeämisen. Veneitä oli runsaasti, mutta niin oli myös hyviä ankkuripaikkojakin eikä tungosta ollut. Sitten purjehdittiin kohti etelää ja Whangarein Town Basin Marinaan. Välillä oltiin yksi yö ankkurissa näissä  Uuden Seelannin hienoimpiin kuuluvissa saaristoissa.

Lauantaina 23. helmikuuta tultiin perille Town Basiniin (35. 43,5 S,  174. 19,6 E). Kellonaika piti olla oikea, koska tänne pääsee vain korkean veden aikana, reitin loppupää kun on kovin matalaa. Satama on mukavan tuntuinen, aivan Whangarein kaupungin vieressä. Lyhyet ostosmatkat voi hyvin tehdä kävellen Täällä vietämme tänä keväänä, tai oikeammin Uuden Seelannin syksynä aika paljon aikaa kunnostaen ja varustaen venettä ja tehden jatkosuunnitelmia.

Osan ajasta kulutamme kyllä tutustuen Uuteen Seelantiin, sen maisemiin ja ihmisiin.

Helmikuun 24. päivä lähdimme neljän päivän automatkalle täällä Pohjoissaarella. Merilelu-veneen Kari ja Helena ovat ostaneet auton ja saimme sitä lainaksi. Ajoimme ensin kohti länsirannikkoa ja Dargavillen kaupunkia. Matkalla ihailimme kauniita kumpuilevia maisemia.  Valtavia karjalaumoja näkyi tämän tästä laitumillaan. Välillä piti autojen pysähtyä, että koko karjalauma pääsi ylittämään tien. Suuntasimme sitten etelään ja kävimme matkalla Kauri-museossa.  Kauripuut ovat maailman suurimpia puita. Pohjoissaaren länsiosassa on ollut aikanaan valtavan isoja Kauripuumetsikköjä, mutta ne on jo aikanaan englantilaisten maahanmuuttajien toimesta hakattu lähes olemattomiin. Kauripuu on ollut merkittävä koko Uuden Seelannin historiassa ja siksi varmaan on ansainnut tämän hienon museonkin. Sitten ajettiin taas kohti etelää ja  ennen Aucklandin suurta siltaa käännyttiin pois moottoritieltä ja tutkittiin vähän aikaa Devonportin vanhaa ja arvokkaan näköistä kaupunginosaa ja kiivettiin vanhalle, toimimattomalle tulivuorelle ihailemaan lahden toisella puolella näkyvää Aucklandia. Kun jatkoimme matkaa, ohitimme pääkaupungin moottoritietä ja jätimme siihen tutustumisen seuraavaan kertaan. Motellissa vietetyn yön jälkeen ajoimme Waitomoon. Siellä on iso turistinähtävyys, Waitamo Caves. Kävimme parissa maanalaisessa, suuressa luolassa, joissa oli hienosti muodostuneita patsaita ja pilareita. Katosta tippui vettä, joka on  muotoillut näitä taideteoksia jo tuhansien vuosien ajan. Joissain katoissa oli tulikärpäsen toukkia, luolan katto näytti aivan tähtitaivaalta. Siellä oli myös mahdollisuus laskea kumirenkaalla, märkäpuku päällä  luolien läpi virtaavaa jokea, sen me jätimme väliin. Kannatti käydä aivan erilaisessa maailmassa.  

 Seuraavana päivänä ajettiin Lars ja Allison Fellmanin maatilalle lounaalle. Tähän mukavaan pariskuntaan tutustuimme aikaisemmin jo Tongan vesillä. Lars ja Allison ovat molemmat ansioituneita raskaan sarjan kilpapurjehtijoita, mutta nyt eläkepäiviksi he ovat  hankkineet tämän hienon maatilan Helensvillestä. Iso tila sijaitsee korkeilla kukkuloilla ja sieltä aukeaa aivan mahtavat maisemat aina merenrantaan saakka. Hedelmätarhassa kasvoi kaikki mahdolliset maailman hedelmäpuut ja laitumilla oli pieni lihakarja.  Allisonilla ovat hevoset oma harrastukensa. Hevosilla oli tilaa temmeltää isoilla laitumilla. Larsin suuri harrastus on lentäminen. Lentohallista löytyi useampi kone, myös taitolentokone jolla Lars on lentänyt näytöksissä. Viimeinen nelipaikkainen kone oli vielä rakennusvaiheessa. Tietysti tontilla oli myös oma lentokenttä. Paikka oli mitä hienoin, silmiin pistävän siisti ja kaikki järjestyksessä. Voisiko kukaan toivoa enää hienompaa paikkaa viettää eläkepäiviä, vaikka näytti kyllä siltä ettei täällä paljon laakereilla levätty.  Mahtava kokemus meille, kiitos Larsille ja Allisonine.

 

Maaliskuun 5. päivä purjehdimme kauniille Great Barrier Islandille, joka on päivämatkan päässä Whangareista. Matkalla kohtasimme valtavan parven delfiineitä.  Ne eivät jääneet seurustelemaan ja leikkimään kanssamme, vaan uivat kovalla vauhdilla eteenpäin. Vähän myöhemmin näimme vedessä evän. Se kuului Vasarahaille, joka tuli vastaan ja sivuutti meidät vain muutaman metrin päästä.

Saaresta suuri osa oli luonnonsuojelualuetta ja asukkaita tuntui olevan vain vähän. Vietimme siellä viikon verran, vaihdoimme muutaman kerran ankkurilahtea ja kuljimme hyvin merkittyjä ja tehtyjä vaellusreittejä. Kasvillisuus oli monimuotoista ja runsasta. Oli isoja puumaisia saniaisia,  palmuja ja kauripuita.  Näimme syvissä kanjoneissa virtaavia jokia ja puroja, jotka nyt pitkän kuivuuden jälkeen olivat lähes kuivia.  Korkeuserot olivat aika suuret ja sen huomasi kyllä puuskutuksen määrässä, mutta jälleen taas upeat maisemat palkitsivat vaivan.

Seuraavaksi purjehdimme pääkaupunkiin Aucklandiin, jossa on useita marinoita. Asetuimme Westhaven Marinaan (36. 50 S, 174. 45 E ).  Näin valtavassa marinassa emme ole koskaan ennen käyneet. 

Itse kaupunkiin oli parin kilometrin kävelymatka.  Saatiin tarpeellista liikuntaa, kun lähes joka päivä kävimme kaupungilla. Sieltä löytyi useampi liike, joista saimme tarvittavia varaosia ja muita tarvikkeita.  Vierailimme  myös Aucklandin kuuluisassa  Merimuseossa. Täällä viimeistään huomasi kuinka pitkät perinteet merenkäynnillä on Uudessa Seelannissa, ja kuinka suurta kilpapurjedus on täällä. Kiivettiin myös  SkyCity-torniin 220 metrin korkeuteen (tosin hissillä). Torni jatkui vielä ylöspäin, mutta sinne ei enää yleisöä päästetty.  Tornista  näkyi  Aucklandin kaupunkialuetta ja ympärillä olevia merialueita pitkälti joka suuntaan.

Viikon mielenkiintoisen oleskelun jälkeen lähdettiin takaisin kohti Whangareita.  Alkumatka sujui mukavasti sivuvastaisessa tuulessa reippaalla vauhdilla. Pudotettiin ankkuri sopivaan lahteen saarien suojaan ja pidettiin lounas- ja lepotauko. Illan tullen jatkettiin matkaa ja  pian tultiin saarien suojasta pois ja kohdattiin reipas vastatuuli. Otettiin pitkiä kryssejä ja tuulen suuntakin vielä vaihteli niin, että eteenpäin pääsy oli olematonta. Autopilotti oli alkumatkasta tehnyt lakon ja jouduimme ohjaamaan käsin koko yön. Lopuksi otettiin kyllä moottorikin avuksi. Se oli aika rankka matka, mutta ei mitenkään vaarallinen.

Aamulla ajettiin jokea ylös korkean veden aikaan ja pysähdyttiin Riverside Marinan telakalle. Seuraavana aamuna Verde nostettiin ylös pukille, jossa hiotaan ja maalataan pohjaa ja kiillotetaan kylkiä. Puutelista on melkoisen pitkä, nyt pitää korjata ja kunnostaa kaikki asiat, joissa on isoa tai pientä vikaa, että päästään turvallisesti palaamaan täältä kotiin.

Uuteen Seelantiin 12.11. – 25.11.2012

Vielä ennen Fidziltä lähtöä annettiin Vuda Pointin  baarin tarjoilijoille pieni Suomen lippu .  Laittoivat sen   kattoon muitten lippujen joukkoon, vähän ylemmäksi kuin Ruotsin ja Norjan lippu.

Rikkoutunut purje haettiin maanantaina ja saatiin takaisin hyvin ommeltuna torstai-iltapäivänä. Yllättävän paljon voimia kulutti tämä viivästynyt lähtö. Ei oikein osannut saada paljon hyödyllistä aikaan, mutta levostakaan se ei oikein käynyt.

Päätettiin lähteä maanantaina, ja niin moottoroitiin Lautokan tulliin ja anottiin taas uloskirjausta. Kaikki sujui hyvin ja joutuisasti kunnes rupesivat etsimään selvitystä, jonka olimme edelliskäynnillä tehneet purjeen rikkoutumisesta. Se olisi pitänyt olla jo tietokoneella, mutta vasta pitkän etsinnän jälkeen se löytyi paperilla keskeneräisten töiden pinosta. Tullivirkailija rupesi nolona näpyttelemään tekstiä kaksisormimenetelmällä koneellensa ja sen jälkeen homma hoituikin joutuisasti, eikä kukaan tullut enää tarkistamaan venettäkään.

Taas mentiin kohti Uutta Seelantia.  Fidzin riutan sisällä kulku oli leppoisaa, mutta heti riutan ulkopuolella tuli vastaan n. kolmen metrin aallokko ja melkoinen tuuli (max 15 m/s). Vene keikkui ja keula paukkui aaltoon siihen malliin, että Laivakoira ja välillä Kapukin ruokki kaloja. Monen viikon maissaolo ja riuttojen suojassa purjehtiminen oli kai vieroittanut elimistön heiluvasta elementistä.

Seuraavana päivänä meno rauhoittui ja olo oli mukavaa.  Pari päivää mentiin sitten ihan pläkässä, moottorilla  ja sitten taas tuuli kasvoi ja vaihtoi suuntaa ja vei meitä eteenpäin. Ihan turvallisesti, ilman mitään riskejä, näkemättä yhtään purjevenettä, tultiin yksin kohti sisäänkirjautumissatamaa, Opuaa.  Etenkin viimeinen yö ja päivä tultiin aika kovassa sateessa.

Välillä tuli vastaan kelluvia kiviä. Ne olivat peräisin vedenalaisesta tulivuorenpurkauksesta, josta kuulimme radiosta jo elokuulla. Silloin oli vedenpinnassa ollut ainakin metrin vahvuinen kerros laavakiviä, ”lautan” läpimitta oli ollut kymmenien kilometrien luokkaa. Onneksi nämä kivet olivat nyt jo jauhaantuneet paljon alkuperäistä pienemmiksi ja samalla hajaantuneet isoille alueille pieniksi ryhmiksi. Matkan kuluessa kiviä ajautui joka paikkaan. Niitä oli tullut merivesisuodattimeen , lokipyöpään, wc:n huuhtelupumppuun ja aallot paiskivat niitä vielä kannellekin.

Tällä kahdeksan päivän matkalla siirryttiin myös äkkiä tropiikista ihan eri lämpövyöhykkeelle. Kun Fidzillä vielä huokailtiin kuumuutta, niin keskimatkasta jo kaiveltiin fleecevaatteita ja tuulenpitävää päälle. Lopussa puettiin oikein kunnon suomalaiset purjehdusasut, jotka pitävät kylmän ja veden ulkopuolella. Silmälaseja piti vähän väliä kuivatella.

Opuan sataman Q-laituriin kiinnityttiin tiistaina 20. päivä kello 16.55 ja ennen kuin kunnolla saatiin märkiä kamppeita pois päältä, oli virkailijoitten kumivene jo vieressä.  Tarkistus ja tullaus sujuivat ystävällisesti ja nopeasti ja niin päästiin siirtymään marinaan laituripaikkaan ja pikku kävelykierroksen jälkeen lepoon ja unten maille.  Kaikki veneessä oli tosin kosteaa, mutta kun jätettiin vähän vaatetta päälle ja mentiin oikein peiton alle, niin olo oli pian oikein mukavaa ja uni tuli heti.

Sade jatkui muutaman päivän ja oikeastaan vasta sen loputtua päästiin kuivattelemaan kaikkea märkää ja kosteaa, ja sitähän oli paljon. Kun aurinko tuli esiin, se toi mukanaan myös lämpöä. Täällähän ollaan menossa kesää kohti.

Iloinen yllätys meille oli, että tapasimme täällä pitkästä aikaa suomalaisveneen Merilelun,  joka viimeksi on nähty Panamassa. On ollut oikein mukava jutella taas Karin ja Helenan kanssa.

Vietämme tässä mukavassa Opuan satamassa vielä jonkin aikaa. Sitten jätämme Verden tänne lepäämään. Lähdemme kotiin  5. joulukuuta ja parin päivän kuluttua olemme jo Suomen kylmyydessä.

Blogi jää myös talvitauolle.  Tulemme takaisin helmikuulla, kun täällä vielä kesäiset kelit jatkuvat.

25.10. – 2.11.2012 Odotellaan lähtöä Uuteen Seelantiin

Tulimme takaisin Vuda Pointiin odottamaan sopivan sään avautumista ja hoitamaan viimeiset vesi- ja dieseltankkaukset ja pyykinpesut sun muut. Useampia päiviä kului kuitenkin säiden odotteluun.  Ehkä kuuntelimme vähän liikaakin naapuriveneen  kovin varovaisia  uusiseelantilaisia, jotka ystävällisesti jakoivat tietojaan ja kokemustaan meille.

Lähdimme vasta keskiviikkona 31. päivänä kohti Lautokaa ja siellä seuraavana päivänä menimme tulliin kirjautumaan ulos Fidziltä.  Sitten lähdettiin  reippaasti kohti ulkomerta ja Uutta Seelantia.

Mutta aina ei kaikki suju niin kuin luullaan.  Olimme kryssineet vasta viitisentoista mailia, ihan Fidzin vesillä, kun matka keskeytyi.  Huomasimme, että etupurjeen takaliesman ommel oli ratkennut, UV-suoja irronnut. Tämä tuli meille aika lailla yllätyksenä. Purje on kaksi ja puoli vuotta vanha ja siitä on n. puolitoista vuotta kulunut  tropiikin vesillä. UV-suoja on täysin kunnossa, mutta langat ovat hapertuneet.  Ei sellaisella purjeella voi lähteä yli tuhannen mailin merimatkalle. Täällä purjeen ja ommellankojen kestoikä tuntuu olevan ihan eri kuin kotosuomessa. Tähän kohtaan pätee viisas lausahdus: Nykyajan venevarusteet kestävät kaikkea mahdollista paitsi auringonvaloa ja merisuolaa.

Siis käännyimme ympäri ja ajoimme takaisin Lautokaan, koska muualle ei ollut lupa poiketa. Yön vietimme taas ankkuripaikalla ja perjantaiaamuna menimme uudestaan tulli- ja muiden viranomaisten luokse  kyselemään  jatkotoimista. Onneksi he ymmärsivät tilanteen ja peruuttivat edellispäivän uloskirjauksen. Olivat kuitenkin sen verran tarkkoja, että yksi virkailija kävi veneessämme katsomassa, että purje ihan oikeasti oli rikki.

Purjeenkorjaaja on luvannut tulla vasta maanantaina katsomaan purjetta, joten lähtöpäivä siirtyy ensi viikolle. Tämä lähdön odottelu on kestänyt niin kauan, että kovasti tekisi jo mieli merelle. Seuraava sopiva kohta lähteä näyttää tämän päivän ennusteitten mukaan olevan vasta viikon päästä.

 

9.10. – 24.10. Vuda Point Marinassa ja Yasawa saaristossa

Vuda Point Marinassa on hyvät palvelut,  venetarvikeliike,  ruokakauppa ja ravintolat sekä hyvät yhteydet Lautokan kaupunkiin. Erilaista ohjelmaa on myös tarjolla useampana iltana. Vudan satamassa on telakka johon  nostetaan veneitä myös sykloni kauden ajaksi suojaan. Varastointi tapa on sellainen, että köli on maakuopassa ja pohjan tukena on autonrenkaita.

Vudaan siirryimme sen takia, että me halusimme nostaa veneen ylös.  Veneitten nosto oli kuumimmillaan. Maanantaipäivänä, kun meidän nostovuoro oli,  nostettiin 5 venettä ja muutama laskettiinkin. Verden nosto oli päivän viimeinen.  Se kesti aivan pimeään asti siten, että sitä ei ehditty asentaa pukille ja me nukuimme yhden yön veneessä joka oli nosturin liinojen varassa.  

Pääsyy veneen nostoon oli se että SSB radio lakkasi toimimasta.  Sukelluksella huomattiin toisen maadoituslevyn pudonneen ja toisenkin kiinnitykset olivat syöpyneet.  Tämä vika tuli nyt toisen kerran  ja sen syy on ratkaisematon ongelma. Asiatuntijoilta on saatu monenlaisia ohjeita.  On lisätty Grounding Isolation Bridge ja galvaaninen erotin pitäisi olla kunnossa. Vika on hankala, koska maadoituslevyjen  pultit menevät pohjan läpi. Uusi maadoituslevy olisi saatu vasta kolmen viikon kuluttua, ja Handyman  Manu teki korvikkeen sille kuoritusta akkukaapelista.  Nyt täytyy yrittää ratkaista vika, joka aiheuttaa syöpymisen  ennen seuraavaa nostoa.  

Kun vene oli maissa, niin tietysti pohja putsattiin ja maalattiin, sinkit vaihdettiin ja potkuri huollettiin.  Nyt voimme mennä Uuteen Seelantiin huoletta kun pohja on puhdas ja täytämme heidän tiukat vaatimuksensa.

Kävimme Lautokassa ruokaostoksilla ja Vudan satamasta saimme vesi- ja  dieseltankit  täyteen. Nyt saimme myös pitkästä aikaa suomalaiset kaasupullot täytettyä.  Edellisen kerran täyttö onnistui Panamassa.

Lisäksi saimme vanhoilta tutuiltamme Reality veneen Vaughnilta ja Sharonilta uuden elektronisen OPENCPN  nimisen kartan,  johon oli jo tallennettuna  myös Google Eahrtista satelliitti kuvia. Kuvissa näkyy kaikki matalat reefit ja näin voi aina tiukoissa paikoissa ajaa satelliittikuvan mukaan joka on aina oikea. Varsinkin täällä Fidzin saaristossa kaikki elektroniset kartat ovat epätarkkoja. Tämä OPENCPN on purjehtijoiden tekemä ja se on  vapaasti imuroitavissa netistä. Siihen voi myös itse hakea Google Earthistä kuvia tarpeellisilta alueilta. Ne on vain muokattava sellaisiksi, että ohjelma osaa ne lukea.

Torstaina, kun vene laskettiin vesille,  innostuttiin  heti jatkamaan keskeytynyttä  Yasawa-saariston kierrosta, nyt kun meillä oli hyviä uusia karttojakin. Tuuli oli miellyttävä  6-8 m/s ja aalto pientä eli mitä parhaimmat olosuhteet. Ensimmäisenä oli radion testaus ja se toimi täydellisesti, mikä helpotus.

Ensimmäinen ankkuripaikka oli Drawaqa Island  (17.10 S, 177.11 N). Pudotimme ankkurin kahden muun veneen seuraksi. Paikka tuntui aivan viihtyisältä ja vielä kun huomasimme, että sukeltajia kuljettavia veneitä oli useampia liikkeellä, niin tuntui, että  täällä voi olla mielenkiintoista.  Saman tien lähdimme ensimmäiselle kierrokselle jollalla ja seurasimme, minne  sukellusfirmat asiakkaitaan veivät. Näin löysimme aivan mahtavia snorklauspaikkoja, varsinkin korallit olivat näyttäviä ja värikkäitä. Seuraavana päivänä huomasimme, että aivan meidän veneen vieressä oli erinomainen paikka, eikä tarvinnut käyttää jollaa ollenkaan vaan uimme sinne suoraan veneestä.

Lauantaina veneen ulkopuolelta jostain kuului tervehdys ” bulaa”. Veneen perässä oli paikallinen sukeltaja, joka oli harppuunan kanssa kalastanut kaloja. Niitä oli vyöllä ainakin kaksikymmentä. Pyysimme nousemaan veneeseen ja ostimmekin kaksi kalaa  5 $ kappale, rahat kuulemma menivät koululle.  Miehen nimi oli Eroni, hän kertoi elämästä täällä saarilla ja kyseli Suomesta.  Tarjosimme kahvit ja juttelimme pitkään. Ihan mukava nuorimies  tuntui olevan tämä Eroni. Kutsui meitä käymään myös omaan kyläänsä. Ranskalainen naapuriveneen pariskunta tuli jollalla  viereen, ja Eron siirtyi heidän veneeseensä tekemään kalakauppaa. Täällä on yleensäkin ollut helppoa päästä puheisiin paikallisten kanssa. He ovat  kovin kiinnostuneita meidän kotimaasta ja perheestä ja työstäkin.

Seuraava ankkuri paikka oli Sawa-I-Lau ( 26.51 S, 177.28 E ), jossa oli kolme muuta venettä. Erittäin kaunis paikka, jonka erikoisuus oli patsasmaisiksi syöpyneet rantakivet ja näyttävä luola ja myös hienoja hiekkarantoja,  piknikpaikoista ei ollut pulaa. Tuuli kääntyi ja ankkuripaikka alkoi olla rauhaton, joten lähdimme seuraavana päivänä takaisin kohti Vuda Pointia. Pysähdyimme yöksi  Somo Somo lahteen.  Tuuli oli reipasta ja matka eteni mukavasti. Nyt huomasimme kuinka hyvä uusi karttamme oli. Ajoimme lähes koko matkan satelliittikuvien mukaan ja reefit oli siellä missä kuva näytti.  Näin purjehdimme turvallisesti kapeistakin paikoista.

Vudaan saavuimme tiistaina 23.10.   Nyt alkaa oikean sääikkunan odottelu  ja oikean ajankohdan valinta matkalle Uuteen Seelantiin.  Täällä on paljon muitakin lähtöön valmistautujia. Aika kuluu mukavasti  kun  tutustutaan  uusiin veneilijöihin  ja jutellaan aikaisemmin tavattujen kanssa.  Purjehtijat ovat ikään kuin yhtä suurta perhettä.

Viisi viikkoa on jo vierähtänyt Fidzillä ja nyt  meillä on  sellainen tunne, että täällä olisi voinut olla vielä kauemminkin.  Monet purjehtijat viihtyvät täällä useammankin kauden. Fidzillä on ystävällisiä ihmisiä ja turvallista liikkua. Me emme ainakaan ole kohdanneet mitään sellaisiaongelmia, joista meitä oli etukäteen  varoitettu.  

Viti Levun länsipuolen saaristo on mitä hienointa purjehdusaluetta ja paikalliset kylät ovat mielenkiintoisia tutustumiskohteita. Paljon hienoja paikkoja jäi varmasti näkemättä.

6.10. – 15.10. Lisää Fidziä

Muscet Covesta lähdettiin aivan erilaiseen, ehkä todellisempaan Fidziin. Päivän mukavan purjehduksen jälkeen tultiin Waya saaressa olevan pienen Yalobin kylän (17. 18,7S  177. 07,5E) edustalle.

Kun iltapäivällä ajettiin jollalla rantaan, kuului iloisia huutoja ja pari pikkupoikaa juoksi vastaan ja veti meidän kanssa veneen rantahiekalle.  Vähän matkan päässä oli aikuisiakin istumassa matolla maassa niin kuin täällä tapana on ja meidät kutsuttiin mukaan. Annoimme kyläpäällikölle pussillisen kavaa ja hän toivotti meidät  tervetulleeksi ensin omalla kielellään ja sitten englanniksi  ja antoi luvan tutustua kylään. Pari poikaa lähti oppaiksi ja toinen heistä ohjasi meitä kädestä  kiinni pitäen ympäri kylää. Kovin alkeellisia ja pieniä olivat tämän kylän asumukset. Mattojen päällä siellä istuttiin ja nukuttiin niin sisällä kuin pihallakin. Ihmiset olivat kovin ystävällisiä ja lämminhenkisiä ja koko kylässä vallitsi mukava tunnelma.

Myöhemmin  tapasimme  Tonyn, australialaisen miehen, joka oli purjehtinut  maailman meriä vuosikausia, kiertänyt Kap Hornin ja jopa yksin purjehtinut maapallon ympäri nonstoppina.  Hän oli vuokrannut tästä kylästä kolme taloa, asuu yhdessä niistä ja vieraille on kaksi taloa. Kaikkien matkojen jälkeen hän on ihastunut juuri tähän kylään. Hän keräsi tarvikkeita ja rahaakin kylän väelle ja etenkin koululle, mutta ei vain antanut niitä, vaan opetti heitä tekemään töitä ja järjestelemään asioitaan.

Seuraavana aamuna pääsimme seuraamaan koulun viikon avausseremoniaa. Mukana olivat  Tony  ja myös yhden Uuden Seelannin veneen miehistö ja kolme Australian rouvaa, jotka olivat Tonyn vieraina.  Tony ja lapset näyttivät viihtyvän oikein hyvin yhdessä.  Ohjelmassa oli ensin lyhyt hartaushetki luokassa, jossa tuolit oli vain meille vieraille, oppilaat ja opettajat istuivat matolla.

Sitten aussirouvat esittelivät tuomisensa, koko matkalaukullisen kaikkea mahdollista mitä koulussa ehkä voidaan käyttää. Meidän kynät ja piirustuspaperit näyttivät kovin vaatimattomilta, mutta siinä oli kaikki mitä meillä oli enää jäljellä.

Sitten mentiin pihalle ja oppilaat  järjestäytyivät  hienosti jonoihin. Nyt oppilaat nostivat Fidzin lipun ja lauloivat kansallislaulun.  Tony ehdotti, että laulettaisiin muutkin kansallislaulut.  Melkein iski paniikki päälle.  Kun oli kuultu Uuden Seelannin laulu, kuulin pyydettävän Suomen vastaavaa.  Ei siinä muu auttanut kuin rohkaista mielensä ja esittää soolona Maamme-laulun ensimmäinen säkeistö. Sen enempää en halunnut yleisöä kiusata. Sen jälkeen oli vielä vuorossa Australian laulu.

Koulussa oli luokat 1 – 6 ja oppilaita parisataa. Yli puolet lapsista oli muista kylistä ja asui viikot koulun asuntolassa, jota opettajat valvoivat kukin vuorollaan. Oppilaat olivat kovin eläväisiä, mutta kuitenkin kurinalaisia.  Oli oikein mukava seurata koulun ja kylän elämää vähän aikaa.

Parin päivän vierailun jälkeen purjehdimme oikein hyvässä tuulessa takaisin itään päin ja asetuttiin Vuda Point  Marinaan (17.40,9S  177.23,2E).

 

24.9. – 5.10. Fidzillä

24.9. – 5.10.  Fidzillä

Suvalta lähdettiin kiertämään Viti Levun saarta myötäpäivään. Pienen päivämatkan jälkeen pysähdyttiin  Beqan saaressa olevaan Vagan lahteen. Emme edes käyneet maissa vaan lähdimme aamulla eteenpäin ja purjehdimme mukavasti Cuvu Harbouriin, jossa oli elämää edellisen lahden edestäkin. Rannalla oli useita isoja hotelleja ja kaikenmoista vesihärveliä liikkui vesillä. Täälläkin viihdyttiin vain yksi yö.

Seuraavaksi löydettiinkin sitten tosi mukava paikka. Kartoissa sen nimi on Likuri Island, mutta nykyään sitä sanotaan  Robinson Crusoe Islandiksi. Saarella on tosi ystävällinen henkilökunta, joka toivottaa myös purjeveneilijät tervetulleiksi.  Pääasiassa he viihdyttävät saarella asuvia turisteja ja lähihotelleista veneillä tuotuja turistiryhmiä. Me ”yachties”, kuten he meitä nimittävät, saamme osallistua kaikkiin järjestettyihin ohjelmiin ja vielä ilman eri korvausta.  Me ostimme itsellemme tullessamme Robinson Crusoe Islandin ikuisjäsenyyden yhdellä paikallisella dollarilla eli puolella eurolla, että saamme nauttia näistä kaikista eduista. Ruoka on erittäin hyvää ja edullista. Täällä viihdymme varmasti useampia päiviä.  Onneksi kuulimme tästä paikasta Suvassa eräältä hollantilaiselta purjehtijalta, jonka nimi on valitettavasti unohtunut.

Ohjelmissa olemme nähneet   taas tansseja, mm. taidokasta tulitanssia. Joinain päivinä  puhelias ja hauska alkuasukas opetti kuinka kookospähkinä halkaistaan. Olemme osallistuneet myös Kava-seremoniaan.  Siinä istutaan ringissä maton päällä ja juodaan kupista paikallista juomaa, Kavaa (joka ei ole alkoholia) juhlallisin ja täsmällisin kuvioin jokaiselle vuorollaan tarjoiltuna.

Sama henkilökunta,  joka osallistuu tansseihin ja tarjoiluihin saattaa muuttua alkuasukkaiksi, jotka hyökkäävät turisteja tuovan veneen kimppuun.  Fidzillä on vielä parisataa vuotta sitten harjoitettu ihmissyöntiä. Onneksi sitä ei enää tapahdu kuin leikisti.

Samassa paikassa meidän kanssa oli kaksi venettä Uudesta Seelannista, Sea Dove ja Tuscado-Junction.  Tutustuimme taas nopeasti ja saimme paljon hyvää tietoa heidän maastaan ja myös Fidziltä, joka tuntuu olevan uusiseelantilaisille talvipurjehduspaikka vähän niin kuin meille Ahvenanmaan saaristo kesäisin.

Jalkapohjat ovat tottuneet jo mukavasti maastossa kävelyyn. Emme ole paljon käyttäneet täällä kenkiä edes illallisella, mutta eipä täällä kenkiä näy paljon muillakaan. Sitten tapahtui onnettomuus.  Richard ja Joan olivat lähdössä illan pimeässä jollallaan veneelleen Sea Dovelle, kun Joan astui rauskun (stringray)  päälle, joka iski pyrstöllään hänen jalkapöytäänsä.  Isku oli kovin kivulias ja jalka oli turvoksissa vielä muutaman päivän päästä. Sen jälkeen me käytimme ainakin pimeän aikana crokseja ja tömistimme ja läiskytimme ennen veteen astumista.

Seuraavaksi purjehdittiin lyhyt matka Malololailai-saarella olevaan Muscet Cove Marinaan (17.46,7S  177.10,6E).

Tämäkin on upea paikka, mutta aivan erilainen kuin edellinen.

Alueella on laituri ja Yachtclubin tilat ja myös pieni ja kallis kauppa, uima-allas, kaikenlaisia pieniä vesikulkuneuvoja tarjolla,  vuokrattavia huviloita,  golfkenttä ja pieni lentokenttä.  Tämä taitaa olla tyypillinen Fidziläinen lomanviettokeskus.

Tullessamme oli kova tuuli, poijupaikat olivat täynnä ja ankkuripaikoilla oli aika huono pito. Olimme tyytyväisiä kun saimme viimeisen vapaan laituripaikan.  Muutaman kymmenen metrin päässä veneestä  on lähin baari ja grillauspaikka, joka on kaikkien veneilijöiden ja mökkiasukkaiden kohtauspaikka iltaisin. Kaupasta voi käydä ostamassa grillipaketin ja lautaset saa baaritiskiltä. Ei tarvitse edes tiskata itse.  Kovin avoimien ja puheliaitten uusiseelantilaisten ja australialaisten kanssa pääsee grillatessa helposti juttusiin. Saimme myös kutsun uusi seelantilaiseen kotiin, kun saavumme sinne.

 Monet pysähtyvät ohi kulkiessaan Verden kohdalle ja katsovat lippua ja Helsinki-tekstiä ja arvailevat mistä olemme.