Riverside
Drive Marina ja sen telakka on hyvä paikka olla sekä veneen että miehistön
kannalta. Henkilökunta on ystävällistä ja auttavaista ja ihan telakan alueelta
löytyy ammattitaitoista apua moniin korjaustöihin. Tänne on myös helppo tilata
vaikka netin kautta varaosia.
Manu käsitteli pohjan itse ja
potkurikin sai oman maalinsa ulkopuolisen urakoitsijan toimesta. Täällä on
havaittu, että potkuriin kasvaa vahva kerros kotiloita aivan pienessä ajassa ja
silloin kulku hidastuu selvästi. Rikin tarkastajakin kävi, mutta ei suostunut
nousemaan mastoon, kun vene oli kuivilla, eli se tarkastus tehdään myöhemmin
satamassa. Veneen vahaustöissä olimme
molemmat mukana ja teimme sitä aina kun muilta töiltä ehti. Moottoriin tehtiin
perushuolto, uusittiin impelleri, vaihdettiin jäähdytysletku ynnä muuta pientä.
Autopilotin korjaukseen, ssb radion korjaukseen sekä gps ongelmiin saimme
ammattimiehen apua, joskaan ei vielä saatu niitä täysin kuntoon täällä
telakalla, koska piti tilata uusia osia ja vaihtaa hapettuneita kaapeleita.
Matkaa kaupunkiin telakalta oli pari kilometriä, mutta sielläkin käytiin aina
silloin tällöin ainakin ruokavarastoja täydentämässä ja tarvikkeita hankkimassa
Pääsiäisen
yli oltiin telakalla. Pyhät kuluivat työn merkeissä. Pyhien jälkeen siirryttiin taas veteen ja
ajettiin pieni matka Town Basinin marinaan, joka olikin jo tuttu paikka.
Täälläkin on oikein hyvä olla, suuri osa veneistä on pallonkiertäjiä ja mukana
on myös paikallisia, jotka asuvat veneessä. Rikitarkastaja kävi tarkastamassa vielä maston ja totesi,
että kaikki on kunnossa, kun ensin vaihdettiin etustaagin yläpäähän sokka joka
oli vioittunut. Sähkömies joutui käymään vielä useamman kerran kun aina löytyi vielä
joku huono liitin joka täytyi vaihtaa. Uskomattoman paljon pientä korjattavaa,
putsattavaa ja pestävää löytyi työlistalle ja aina kun lista lyheni, niin
löytyi uusia vikoja.
Pari viikkoa
jatkettiin töiden merkeissä, mutta sitten vuokrattiin auto ja lähdettiin reilun
viikon kierrokselle. Alle saimme vanhan Toyota Camryn joka oli kyllä hyvässä
kunnossa, mutta siinä oli naarmuja ja kolhuja. Vuokraaja sanoi, ettei haittaa
jos tulee jotain lisää ja sehän sopi meille. Ei kun matkaan ja totuttelemaan
taas vasemman puoleiseen liikenteeseen. Aluksi ajoimme Aucklandiin tapaamaan
vanhoja tuttuja jotka tapasimme ensi kerran Robinson Crusoe saarella. Peter ja
Debbie asuivat Whangaparaoan asuntoalueella, joka oli kapea niemi, maasto oli
vaihteleva, hienoja taloja ja puutarhoja ja josta oli aivan mahtavia maisemia
Hauraki Gulfin lahteen. Pitkän kiertoajelun jälkeen ja Yacht klubilla käynnin
jälkeen vietimme rattoisan illan.
Aamulla
jatkoimme matkaa läpi Aucklandin, tiesimme kyllä, että on ruuhka-aika, mutta
kyllä se vähän kuitenkin yllätti, kun moottoritielläkin mentiin toista tuntia
kävelyvauhtia. Maaseudulla liikenne oli rauhallista ja jäi aikaa ihailla
mahtavia maisemia. Sää muuttui vähitellen sateiseksi ja tuuliseksi. Kun
saavuimme Taurangan keskustaan, tuuli oli jo myrskylukemissa ja vesi tuli aivan
vaakaan. Siinä jäi kaupunkikävelyt
tekemättä. Aamullakin vielä sateli ja niin päätimme lähteä ajelemaan kohti
Rotoruaa. Tämä alue on vulkaanista
aluetta jossa maan kuori tuntuu olevan hyvin ohut. Rikin haju tuntuu kaikkialla
ja siellä näkyy runsaasti höyryäviä lähteitä joista kuuma vesi pulppuaa. Jokivesikin
oli suorastaan kuumaa. Ajoimme ensin Wai-O-Taupun Termal Wonderlandiin. Siellä
oli hyvä kävelyreitti, jossa oli höyryäviä kraatereita, kuumia lähteitä ja
rikin hajua. Tämä oli suomalaiselle aivan uudenlainen ympäristö ja mahtava
kokemus. Rotoruassa viihdyimme kaksi päivää, sillä ihasteltavaa riitti.
Palasimme
vielä Taurangaan, kun sääkin kirkastui. Matkalla kävimme mielenkiintoisessa
Kiwi Centerissä eli hedelmätarhassa. Alueelle järjestetään kiertoajeluja, ja
kuinka ollakaan me satuimme olemaan ainoat osallistujat ja siten saimme aivan
privaatti palvelun. Opaskin oli niin innoissaan työstään, että puolen tunnin
ajelusta tuli tunnin mittainen. Siellä oli uskomattoman paljon sellaisia
hedelmäpuita joita Suomessa ei ole kuultu olevankaan. Kiwi on Uuden Seelannin
päävientituotteita ja näitä tarhoja oli teiden varsilla kymmenien kilometrien
matkalla. Kiwi oli kypsymässä ja sen poiminta alkaa huhtikuulla. Hedelmät
poimitaan raakoina ja poimijoita kerääntyy kaikkialta maailmasta. Työvoiman
tarve on suuri ja opas kertoi, että kenellekään uusiseelantilaisille ei makseta
työttömyyskorvauksia poiminta-ajalta, että saataisiin väki töihin tarhaan.
Kiertoajelun aikana opas keräsi meille muovikassillinen eksoottisia hedelmiä ja
näin käynnistä jäi hyvä maku suuhun.
Taurangan
vieressä on Maorien pyhä Manganui vuori. Saimme motellihuoneiston aivan vuoren
juurelta. Tämä alue on varsinainen turistikohde. Harrastus mahdollisuuksia
löytyy kaikille. Me lähdimme vaeltamaan Manganui vuoren huipulle. Kävelijöitä
ja juoksijoita riitti aivan tungokseen asti.
Taurangassa
meillä oli ilo käydä Murrayn ja Barbaran kotona, jotka tapasimme aikanaan
Fidzillä. Heidän talonsa oli vuoren rinteessä, alempana avautui meri ja
taustalla kohosi Manganui vuori. Illalla kävimme heidän Yacht Clubillaan
syömässä ja tutustumassa heidän toimintaansa, viereisessä pöydässä ruokaili
Emirates veneen miehistö.
Sunnuntaina
palasimme Whangareihin veneelle, jossa työt odottivat. Nyt aloitimme
reittisuunnittelun ja tutustumisen uusiin matkakohteisiin, sekä
viranomaismääräyksiin. Viisumianomus Australiaan kävi kätevästi netissä,
Indonesiaan myös anomus lähti liitteineen netissä, mutta sinne piti hankkia
agentti hoitamaan asiat valmiiksi. Reittisuunnitelma on sellainen, että ensin
purjehditaan Uuteen Caledoniaan sieltä Australian Cairnsiin ja coralliriuttojen
suojassa pohjoiseen ja Torresin salmesta suuntaamme Darwiniin. Darwinista
mennään Indonesian Kupangiin ja Balin kautta Cristmas saarelle ja sitten on
vuorossa Cocos Keeling, Rodriques, Mauritius, Reunion ja Etelä-Afrikan Durban
jonne aikataulun mukaan tullaan lokakuun lopussa ja Cape Towniin joulukuun
alkupuolella. Samaa reittiä on lähdössä myös Melina, norjalainen Frida ja
muutama muukin vene.
Viime viikonloppuna
on ollut monenlaista ohjelmaa joka päivälle. Taidokkaita sirkusesityksiä veneen
mastossa esitti ranskalaisveneen pariskunta niin lähellä meitä, että saimme
seurata sitä omasta veneestä. Lauantai-iltana olimme sataman toimistossa
työskentelevän, ruotsissa asuneen Sharronin kotona BBQ:lla, jonne oli kutsuttu
muutamia venekuntia. Oli mukava jutella muiden pohjoismaisten kanssa. Taisi
joukossa olla joku sveitsiläinen ja hollantilainenkin.
Melinan Elina ja Ilkka ja heidän keskellään emäntämme Sharron
Huomenna tiistaina, kun ensin on saatu malaria
lääkkeet, me siirrymme Marsden Coveen, joka on uloskirjaussatama. Sitten kun
sää on kohdallaan lähdemme sieltä kohti Uutta Caledoniaa. Matka kestää noin 8
päivää.
Nurmossa kaikki lumet vihdoin ja viimein poissa, paitsi proffan metsän varjoisassa reunassa vielä piilee muisto talvesta.
VastaaPoistaTulvat ovat koetelleet Pohjanmaata tänä vuonna poikkeuksellisen runsaasti, joku sai kotipihalleenkin valtavia jääröykkiöitä.
Vappu oli kolea, mutta linnut tästä piittaamatta ovat aloittaneet mahtavan konsertin, joka kestää melkein läpi yön.
Klo on nyt 22.45 ja ulkona näkee vielä vaikka lehteä lukea, taivaanranta punottaa.
Oottako löytäny sieltä maailmalta nuorennuslääkkehiä? Tuokaa mukananna, täällä vaan vanhetahan
terveisin
vastarannan naaputit
Meillä on ikävä Suomen valoisia kesäöitä, täällä mennään kohti talvea. Pimeys tulee jo kuuden aikana. Ei täällä mitään nuorennuslääkkeitä kasva. Uudet maisemat pitävät mielen virkeänä. Pian nähdään taas koralliriuttoja Uudessa Kaledoniassa ja Australiassa. Niissä on paljon elämää ja näkemistä.
PoistaTervehdys kaikille Mäntyvaarantielle ja hyvää kesää.