Uuteen Seelantiin 12.11. – 25.11.2012

Vielä ennen Fidziltä lähtöä annettiin Vuda Pointin  baarin tarjoilijoille pieni Suomen lippu .  Laittoivat sen   kattoon muitten lippujen joukkoon, vähän ylemmäksi kuin Ruotsin ja Norjan lippu.

Rikkoutunut purje haettiin maanantaina ja saatiin takaisin hyvin ommeltuna torstai-iltapäivänä. Yllättävän paljon voimia kulutti tämä viivästynyt lähtö. Ei oikein osannut saada paljon hyödyllistä aikaan, mutta levostakaan se ei oikein käynyt.

Päätettiin lähteä maanantaina, ja niin moottoroitiin Lautokan tulliin ja anottiin taas uloskirjausta. Kaikki sujui hyvin ja joutuisasti kunnes rupesivat etsimään selvitystä, jonka olimme edelliskäynnillä tehneet purjeen rikkoutumisesta. Se olisi pitänyt olla jo tietokoneella, mutta vasta pitkän etsinnän jälkeen se löytyi paperilla keskeneräisten töiden pinosta. Tullivirkailija rupesi nolona näpyttelemään tekstiä kaksisormimenetelmällä koneellensa ja sen jälkeen homma hoituikin joutuisasti, eikä kukaan tullut enää tarkistamaan venettäkään.

Taas mentiin kohti Uutta Seelantia.  Fidzin riutan sisällä kulku oli leppoisaa, mutta heti riutan ulkopuolella tuli vastaan n. kolmen metrin aallokko ja melkoinen tuuli (max 15 m/s). Vene keikkui ja keula paukkui aaltoon siihen malliin, että Laivakoira ja välillä Kapukin ruokki kaloja. Monen viikon maissaolo ja riuttojen suojassa purjehtiminen oli kai vieroittanut elimistön heiluvasta elementistä.

Seuraavana päivänä meno rauhoittui ja olo oli mukavaa.  Pari päivää mentiin sitten ihan pläkässä, moottorilla  ja sitten taas tuuli kasvoi ja vaihtoi suuntaa ja vei meitä eteenpäin. Ihan turvallisesti, ilman mitään riskejä, näkemättä yhtään purjevenettä, tultiin yksin kohti sisäänkirjautumissatamaa, Opuaa.  Etenkin viimeinen yö ja päivä tultiin aika kovassa sateessa.

Välillä tuli vastaan kelluvia kiviä. Ne olivat peräisin vedenalaisesta tulivuorenpurkauksesta, josta kuulimme radiosta jo elokuulla. Silloin oli vedenpinnassa ollut ainakin metrin vahvuinen kerros laavakiviä, ”lautan” läpimitta oli ollut kymmenien kilometrien luokkaa. Onneksi nämä kivet olivat nyt jo jauhaantuneet paljon alkuperäistä pienemmiksi ja samalla hajaantuneet isoille alueille pieniksi ryhmiksi. Matkan kuluessa kiviä ajautui joka paikkaan. Niitä oli tullut merivesisuodattimeen , lokipyöpään, wc:n huuhtelupumppuun ja aallot paiskivat niitä vielä kannellekin.

Tällä kahdeksan päivän matkalla siirryttiin myös äkkiä tropiikista ihan eri lämpövyöhykkeelle. Kun Fidzillä vielä huokailtiin kuumuutta, niin keskimatkasta jo kaiveltiin fleecevaatteita ja tuulenpitävää päälle. Lopussa puettiin oikein kunnon suomalaiset purjehdusasut, jotka pitävät kylmän ja veden ulkopuolella. Silmälaseja piti vähän väliä kuivatella.

Opuan sataman Q-laituriin kiinnityttiin tiistaina 20. päivä kello 16.55 ja ennen kuin kunnolla saatiin märkiä kamppeita pois päältä, oli virkailijoitten kumivene jo vieressä.  Tarkistus ja tullaus sujuivat ystävällisesti ja nopeasti ja niin päästiin siirtymään marinaan laituripaikkaan ja pikku kävelykierroksen jälkeen lepoon ja unten maille.  Kaikki veneessä oli tosin kosteaa, mutta kun jätettiin vähän vaatetta päälle ja mentiin oikein peiton alle, niin olo oli pian oikein mukavaa ja uni tuli heti.

Sade jatkui muutaman päivän ja oikeastaan vasta sen loputtua päästiin kuivattelemaan kaikkea märkää ja kosteaa, ja sitähän oli paljon. Kun aurinko tuli esiin, se toi mukanaan myös lämpöä. Täällähän ollaan menossa kesää kohti.

Iloinen yllätys meille oli, että tapasimme täällä pitkästä aikaa suomalaisveneen Merilelun,  joka viimeksi on nähty Panamassa. On ollut oikein mukava jutella taas Karin ja Helenan kanssa.

Vietämme tässä mukavassa Opuan satamassa vielä jonkin aikaa. Sitten jätämme Verden tänne lepäämään. Lähdemme kotiin  5. joulukuuta ja parin päivän kuluttua olemme jo Suomen kylmyydessä.

Blogi jää myös talvitauolle.  Tulemme takaisin helmikuulla, kun täällä vielä kesäiset kelit jatkuvat.