perjantai 2. marraskuuta 2012

25.10. – 2.11.2012 Odotellaan lähtöä Uuteen Seelantiin


Tulimme takaisin Vuda Pointiin odottamaan sopivan sään avautumista ja hoitamaan viimeiset vesi- ja dieseltankkaukset ja pyykinpesut sun muut. Useampia päiviä kului kuitenkin säiden odotteluun.  Ehkä kuuntelimme vähän liikaakin naapuriveneen  kovin varovaisia  uusiseelantilaisia, jotka ystävällisesti jakoivat tietojaan ja kokemustaan meille.
Lähdimme vasta keskiviikkona 31. päivänä kohti Lautokaa ja siellä seuraavana päivänä menimme tulliin kirjautumaan ulos Fidziltä.  Sitten lähdettiin  reippaasti kohti ulkomerta ja Uutta Seelantia.
Mutta aina ei kaikki suju niin kuin luullaan.  Olimme kryssineet vasta viitisentoista mailia, ihan Fidzin vesillä, kun matka keskeytyi.  Huomasimme, että etupurjeen takaliesman ommel oli ratkennut, UV-suoja irronnut. Tämä tuli meille aika lailla yllätyksenä. Purje on kaksi ja puoli vuotta vanha ja siitä on n. puolitoista vuotta kulunut  tropiikin vesillä. UV-suoja on täysin kunnossa, mutta langat ovat hapertuneet.  Ei sellaisella purjeella voi lähteä yli tuhannen mailin merimatkalle. Täällä purjeen ja ommellankojen kestoikä tuntuu olevan ihan eri kuin kotosuomessa. Tähän kohtaan pätee viisas lausahdus: Nykyajan venevarusteet kestävät kaikkea mahdollista paitsi auringonvaloa ja merisuolaa.
Siis käännyimme ympäri ja ajoimme takaisin Lautokaan, koska muualle ei ollut lupa poiketa. Yön vietimme taas ankkuripaikalla ja perjantaiaamuna menimme uudestaan tulli- ja muiden viranomaisten luokse  kyselemään  jatkotoimista. Onneksi he ymmärsivät tilanteen ja peruuttivat edellispäivän uloskirjauksen. Olivat kuitenkin sen verran tarkkoja, että yksi virkailija kävi veneessämme katsomassa, että purje ihan oikeasti oli rikki.
Purjeenkorjaaja on luvannut tulla vasta maanantaina katsomaan purjetta, joten lähtöpäivä siirtyy ensi viikolle. Tämä lähdön odottelu on kestänyt niin kauan, että kovasti tekisi jo mieli merelle. Seuraava sopiva kohta lähteä näyttää tämän päivän ennusteitten mukaan olevan vasta viikon päästä.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti