9.1. - 2.2.2014 Afrikasta Atlantille

”Joululoma”  kotona oli aika lyhyt ja kiireinen mutta oikein mukava.

Torstaina 9. päivänä lennettiin Cape Townin lentokentälle ja sieltä ajettiin taksilla False Bayhin, jossa Verde odotti meitä hyvässä kunnossa. Sitä olivat valvoneet ja hoitaneet Melinan ja Fridan väet. Ilkka ja Elina olivat jopa  laittaneet lisää ilmaa liian laihan näköisiin  lepuuttajiin. Kiitos siitä heille.

Koska keli tulisi olemaan suotuisa Cape of Good  Hopen eli Hyvän Toivon Niemen kiertämiseen, päätimme lähteä eteenpäin niin pian kuin mahdollista.

Ensin piti kuitenkin kirjautua ulos Etelä-Afrikasta. Sen piti olla nopea juttu, mutta ihan niin ei käynyt.  Ajoimme junalla Cape Towniin   ja otimme asemalta taksin koska ajattelimme , että selviämme nopeammin passitoimistoon ja tulliin. Isossa kaupungissa  etäisyydet  ovat pitkiä eikä paikkoja ole helppo löytääkään. Ensimmäinen taksi vei meitä ihan väärään suuntaan. Otimme toisen taksin, joka kyllä meni oikeaan suuntaan mutta jätti meidät paikkaan, josta passitoimisto oli muuttanut pois jo lähes vuosi sitten. Päätimme kävellä eteenpäin. Kysyessämme tietä saimme monia vastauksia, tosin kaikki erilaisia. Paljon turhan kävelyn jälkeen löytyi oikea paikka ja saimme passeihimme leimat. Nyt otettiin vielä yksi taksi joka  vei meidät ihan oikeaan paikkaan, eli tulliin. Taksiajelut ovat onneksi täällä halpoja, mutta  monet kuljettajat eivät tunne kaupunkia eivätkä osaa lukea karttaa. 

Sitten ajettiin taas junalla False Bayhin väsyneinä mutta onnellisina. Vielä piti käydä ruokaostoksilla ja polttoainetankkauksella ja lauantaina iltapäivällä  Verde irtosi laiturista.

Hyvän Toivon Niemessä on usein kovat tuulet ja ankara aallokko. Meille keli oli kuitenkin lempeä. Tuuli ja aalto olivat pieniä  ja meillä oli hyvä mahdollisuus ihailla niemen jyrkkiä seiniä ja karua kauneutta. Puolen yön tienoissa ohitettiin Cape Town, nyt meren puolelta ja jatkettiin matkaa ylös Etelä-Afrikan länsirannikkoa,   kohti  Namibiaa.

Matkalla nähtiin monenlaisia eläimiä. Lokkeja ja muita merilintuja oli aivan valtavia määriä ja  tietysti myös delfiinejä. Uusi tuttavuus meille oli Afrikan hylje, joita meressä killui ja leikitteli  erittäin paljon. Myöhemmin kuulimme, että niitä on Namibian rannikolla kaksi miljoonaa yksilöä. Tuuli oli useina päivinä hyvin pientä, joten ajettiin paljon moottorilla.

 Perjantaina 17.1. tultiin Walvis Bayn satamaan (22.57,7S  014 29,0E), johon Melina oli tullut jo edellispäivänä ja tarjosi meille heti tuloiltana upean illallisen. Satama alueella oli myös runsaasti hylkeitä, jotka uiskentelivat veneen ympärillä ja kerjäsivät kovaäänisesti ruokaa. Alueella oli myös tuhansittain flamingoja, joista osa oleili aivan clubitalon edessä olevalla hiekkarannalla.

Melina-veneen Ilkan, Antin ja Sadun kanssa käytiin sunnuntaina autoajelulla. Näimme Walvis Bayn pikkukaupungin lisäksi isomman Swakopmundin kaupungin, joka on moderni ja tasokas hieno kaupunki, asuintalot olivat siistejä ja enimmäkseen uusia. Suurin osa on varmaankin luxus huviloita.  Matkalla tutustuttiin myös maaseutuun. Hiekkadyynejä oli kilometrikaupalla. Joissain niistä oli poikia laskemassa rinnettä laudalla kuin lumirinteessä ikään. Kun mentiin sisämaahan päin, oli tien molemmilla puolilla kuivaa autiomaata jossa kasvoi tuskin mitään. Sitä mukaa kun maasto nousi, lisääntyi kosteuden mukana myös kasvillisuus.  Joissain kohdin näimme isoja laumoja villieläimiä kuten useamman kokoisia gaselleja, strutseja ja monia muita joita emme osanneet nimetä. Välillä eläimet juoksivat tien yli hurjaa vauhtia ikään kuin jokin olisi ajanut niitä takaa. Olimme pettyneitä kun perässä ei tullutkaan leijonaa tai muuta petoa. Autolla väistettiin eläimiä, joilla oli tietenkin etuajo-oikeus.  Isoja karjatilojakin  oli  matkan varrella useita. Tie kulki niitten läpi. Tilat oli aidattu ja aina välillä tuli vastaan  portti joka piti käydä avaamassa  ja sulkemassa. Taas piti väistää tielläkin olevia lehmiä ja hevosia.

Namibian vierailusta tuli kovin lyhyt. Maa oli ihan mukava, rauhallisen ja ystävällisen tuntuinen, mutta meidän rupesi silti tekemään mieli eteenpäin. Maanantaina 20. päivänä kävimme kirjaamassa itsemme ulos. Passitoimiston virkailija hymyili iloisesti, kun näki Manun passissa nimen Mauno. Sanoi, että se on tuttu nimi Namibiassakin. Hän tunnisti myös Tarjan toisen nimen eli Kyllikin. Suomalaiset lähetyssaarnaajat ovat jättäneet meidän nimiämme perinnöksi afrikkalaisille. Tietysti Suomi tunnetaan täällä myös siitä että Ahtisaari on ollut  voimakkaasti mukana  Namibian kehityksessä.

Saman tien maanantaina illansuussa lähdettiin sitten merelle kohti St Helenan saarta. Matka on ainakin 10 päivän pituinen.

Ensimmäisinä päivinä tuuli oli niin pientä että ajettiin aika paljon moottorilla. Pikkuhiljaa tuuli lisääntyi ja päästiin oikein purjehtimaan, vaikkakin ensin aika hitaasti. Keli oli taas vaihtelevaa, tuuli vaihtoi suuntaa ja voimakkuutta. Voimakkaimmillaan tuulet olivat yleensä illalla ja yöllä. Aalto oli usein aika suurta ja keikutteli venettä epämukavasti, mutta välillä etenimme todella leppoisissa oloissa ja nautimme olostamme. Ilma lämpeni  päivä päivältä. Enää ei tarvittu tuulipukuja eikä fleesejä  muuta kuin joskus harvoin yöllä. Lähestyimme päiväntasaajaa ja pääsimme eroon Afrikan rannikon kylmistä merivirroista. Pian pitää taas opetella kestämään kuumuutta.

Olimme aika yksin ulapalla. Laivoja näimme vain muutaman ja nekin yleensä kaukaa tai peräti vain tutkan näytöllä. Purjeveneitä ei matkalla nähty yhtään.

Perjantaina 31. tammikuuta  saavuttiin aamulla St Helenan saarelle, joka on kaunis, siisti ja eritäin ystävällinen paikka. Täällä on vähän asukkaita ja näyttää siltä että he melkein kaikki tuntevat toisensa ja hymyilevät ja tervehtivät myös turisteja. Kävimme lauantaina luontokävelyllä saaren yläosassa. Korkein kohta,  jossa kävimme oli n. 800m. Näimme todella kauniita maisemia ja monia kasveja joita ei muualla olekaan kuin tällä saarella.

16.11. - 7.12. Mossel Baystä False Bay Yacht Clubille Simons Bayhin

Olomme Mossel Bayssä venyi suunniteltua pidemmäksi säiden vuoksi. Vaikka matkaa seuraavaan etappiin, False Bayhin oli vain parin päivän verran. Kovia kelejä oli tulossa Afrikan eteläkärjen ympäri  niin tiheään tahtiin, että odottelimme mieluummin sataman turvassa kunnon mittaista sääikkunaa.  False Baytä pidemmälle emme tänä vuonna aiokaan Verdellä mennä. Yritimme kyllä saada laituripaikkaa ihan Cape Townin marinasta, mutta siellä oli jo hyvissä ajoin kaikki paikat varattu.  Cape to  Rio Rallyn osanottajat ovat osasyynä tähän.

Lauantaina 23. päivänä aukeni sitten riittävän pitkä sääikkuna ja Verde lähti taas liikkeelle. Ensimmäinen vuorokausi oli reipasta myötäistä tuulta. Sunnuntai-iltapäivänä tuuli oli vielä aikamoista, puuskissa välillä 15m/s.  Juuri kun olimme Afrikan ihan kaikkein eteläisimmän kärjen eli Cape Agulhasin kohdalla, tuuli ja aalto oli isoimmillaan ja vauhti oli reipasta. Kun olimme tekemässä  jiippiä  ja aioimme panna moottorin hetkeksi päälle, niin se ei  käynnistynytkään. Tyytyväisyys hyvästä matkasuorituksesta muuttui vian etsinnäksi ja korjaukseksi. Onnistuihan se, mutta vaati aika paljon työtä ja aikaa, eikä veneen keikkuminen tehnyt kapteenin työtä yhtään helpommaksi. Siinä hommassa irtosi vielä moottorin päällä oleva porraskin saranoiltaan. Aikaisemmin tällä matkalla oli ruori  jo  alkanut pitää kääntyessään pahaa ääntä ja sitten vessakin oli mennyt tukkoon siinä aaltojen läpsytyksessä. Näin nuo viat usein tulevat esiin peräjälkeen.

 

Intian Valtamerestä oli selvitty ja kun  Cape Agulhasin niemi oli kierretty, tultiin Atlantille.

 

Sitten ajettiin vielä yön yli ja maanantaiaamuna oltiin False Bayssä (34.11S  18.26E),  ja  todettiin tyytyväisinä, että olemme selviytyneet Afrikan itärannikosta ilman mitään myrskyjä ja valtavia aaltoja ja muita suuria ongelmia.

Nyt olemme vielä Hyvän Toivon Niemen itäpuolella. Länsipuolelle Cape Towniin aiomme purjehtia vasta tammikuussa. Siihen asti Verde pysyy täällä False Bay Yacht Clubilla ja me teemme ensin huoltoja ja korjauksia ja tutustumme ympäristöön. 

Vain lyhyen kävelymatkan päässä Yacht Clubilta Boulders Beachillä katselimme pingviiniyhteiskuntaa. Nämä African Pingviinit ovat vähentyneet viime vuosina valtavasti Afrikassakin, mutta täällä luonnonpuiston alueella ne ovat rauhassa ja niitä saa käydä katsomassa puusta rakennetuilta kulkuteiltä ja tasoilta. Pingviinit olivat aivan yhtä ihastuttavia kuin joskus on TV:stä nähtykin. Ne taapersivat hiekkarannalla ja kävivät välillä vedessä uimassa reippaasti tyrskyjä vastaan.

Cape Towniinkin pääsee täältä mukavasti junalla. Yhtenä päivänä käytiin kiertämässä Cape Townin nähtävyyksiä turistibussilla. Se ajoi myös jonkun matkaa ylös vuorenrinnettä joka nousee kuuluisalle Pöytävuorelle. Olemme jo kaksi kertaa yrittäneet päästä vuoren huipulle, mutta aina on ollut niin kova tuuli, ettei sinne vievä kabiinihissi ole toiminut. Kiipeämälläkin sinne voi mennä, mutta aikaa ei ole ollut tai meitä on laiskottanut.

Suomen itsenäisyyspäivän aattona meidätkin pysäytti tieto Nelson Mandelan kuolemasta. Tuntuu, silta että häntä surevat täällä kaikki kansalaiset.

Kovia tuulia on ollut tässä satamassakin useimpina päivinä ja öinä. Hyvä kun ei olla merellä. Kovimmillaan on mittarissa nähty 20 m/s, mutta puuskissa on varmaan ollut enemmänkin.  Nyt kun vene on telakalla ja pukeilla, se tuntuu välillä heiluvan tuulessa. Sitten kun se taas lasketaan  takaisin veteen ja laituriin,  pitää kiinnitysköysiä laittaa tavallista runsaammin, niin paljon veneet liikkuvat tuulen, aaltojen ja vuoroveden vaikutuksesta tässä satamassa. Eräs paikallinen sanoi että joulu- ja tammikuu ovat tuulisimpia ja kylmimpiä kuukausia ja parhaat kelit ovat helmi- maaliskuulla. Niin kauaa emme kuitenkaan aio täällä vi

Joulua viettämään lähdemme kotiin, tosin vain lyhyeksi aikaa.

Hyvää Joulua teille kaikille  t.  Tarja ja Manu

28.9. – 15.11.2013 Afrikan rannikkoa pitkin lounaaseen ja länteen

Richards Baystä Durbanin suurkaupunkiin on noin 100 mailia.  Illansuussa 28.10 lähdettiin liikkeelle ja aamulla oltiin perillä. Tämä ei ollut kaikkein miellyttävimpiä matkoja meidän pallonkierrossa. Aalto oli heti aika suurta ja kasvoi pian 3 – 4 metriin. Etupurje oli vähän jumissa, sitä oli vaikea saada auki ja kiinni. Melkein koko yön satoi joten satamaan tullessa oli märkiä vaatteita yllin kyllin

Durbanin marinasta (29.51S  31.01E)  löytyi paikka ja ystävälliset miehet ottivat köydet vastaan. Kaikkein ystävällisin oli naapurissa olleen moottoriveneen nuori kapteeni, joka toi meille heti kupilliset kahvia juotavaksi. Hän oli muutenkin hyvin avulias.

Kävimme ilmoittautumassa Marinan toimistossa, kävelimme kilometrin verran tulliin ilmoittautumaan ja saman tien ilmoittauduimme myös Royal Natal Yacht Clubin tilapäisjäseniksi, että saimme käyttää heidän tilojaan, suihkuja ravintolaa ja baaria. Jäsenyys ei maksanut ensimmäiseltä viikolta mitään.

 

Viikko kului nopeasti tätä suurkaupunkia tutkiessa. Kävimme rannalla kävelemässä. Sataman pohjoispuolella tuntui beachiä olevan loputtomasti. Aallot olivat suuria,  joten niillä nähtiin lähinnä surffaajia ja ihan rantahiekassa lapsia leikkimässä.  Kävimme myös katsomassa jo kaukaa mereltä näkemäämme erikoisen näköistä Moses Mabhina Stadiumia. Kävimme sen yläpuolella olevan valtavan kaaren korkeimmalla kohdalla katsomassa maisemia. Olimme laiskoja ja menimme sinne kabiinilla, emmekä kiivenneet 500 porrasta, joka olisi ollut toinen vaihtoehto.

 

Oman aikansa veivät tietysti taas veneen huolto- ja kunnostustyöt. Eturullan toimintaa kävivät mastossa tutkimassa sekä Manu että naapuriveneen ystävällinen nuorimies, mutta vika jäi kuitenkin epäselväksi. Sukeltaja kävi tarkistamassa potkurin ja pohjan. Hän pyysi ja sai tästä 10 minuutin työstä 150 randia eli noin 10 euroa. Täällä ei ole kulunut paljon rahaa, kun vielä syöminenkin Yacht Clubin ravintolassa on ollut kovin edullista.

Maanantaina 4.  päivänä  irrotettiin Verde laiturista, kun kelit näyttivät ennusteen mukaan turvallisilta.

Annettujen ohjeitten mukaisesti ajettiin noin 15 mailia rannasta ulospäin, että saataisiin Agulhas virrasta lisää vauhtia. Käännyttiin rannikon suuntaisesti ja saatiinkin virta-apua, mutta vain noin 2 solmua. Tiistaiaamuna tuuli kääntyi puhaltamaan lounaasta. Se on se tuulensuunta, joka saattaa aiheuttaa jopa valtavia aaltoja. Onneksi tällä kertaa tuuli oli pientä eikä vaaraa ollut. Vastainen tuuli kuitenkin hidasti matkaa. Siirryimme varmuuden vuoksi lähemmäs rantaa jossa ei muodostu isoja aaltoja, kun virta on pieni tai olematon.

East  Londonissa   osoittautui olemaan pieni ja vaatimaton Buffalo River Yacht Club (33.01S  27.54E)  joka  oli erittäin ystävällinen ja vieraanvarainen.  Saimme muun muassa hyviä neuvoja ympäristöön tutustumisesta. Tärkein oli se, että mihinkään ei kannata kävellä, koska ympäristö oli niin levoton ja vaarallinen. Taksin puhelinnumeroa tuli käytettyä, mutta onneksi taksin käyttö oli halpaa.  Klubilla oli mukavia Braai-iltoja (eli grilli-iltoja). Me nautimme siitä, että pääsimme helposti juttusiin ihmisten kanssa.

 

Keskikaupungilla oli levottoman oloista. Saamamme tiedon mukaan työttömyys East Londonissa on noin 80%, ja se näkyi. Suurimmat liikkeet ja vauraimmat asuinalueet olivat lähiöissä.

Lähdimme East Londonista maanantaina 11. lokakuuta kohti Mossel Baytä. Ajoimme mukavasti kaksi ja puoli vuorokautta. Tuuli oli pieni ja jouduimme osin auttamaan moottorilla, mutta aaltokaan ei ollut kovin suuri ja meno oli levollista.

Mossel Bay Marina (34.11S  22.09E) on keskellä isoa satamaa. Se on pieni ja sen ponttoonit ja muut rakenteet ovat aika vanhan näköisiä, eivätkä ilmeisesti kestä isoja veneitä, koska meiltäkin kysyttiin paino. Yhden yön olimme aivan ulommaisessa paikassa mutta seuraavana aamuna tuli laituripaikoista vastaava ystävällinen mies kehottamaan meitä siirtymään, koska tuuli oli nousemassa. Hän oli myös ottamassa vastaan uudessa, turvallisemmassa paikassa ja siitä olimme kiitollisia, kun tuuli oli jo nousemassa ja painoi venettä aika lailla. Taidamme olla tällä hetkellä ainoa ulkomaalainen vene täällä. Mossel Bayn satama on ensimmäinen Etelä Afrikassa. Täällä on Barthomew Dias astunut maihin vuonna1488. Siitä on saanut alkunsa satama ja kaupunki. Nykyään satama on  Afrikan  kalastusteollisuuden keskus.

Kaupunki on hyvin lähellä satamaa merestä nousevilla kukkuloilla ja se tuntuu ihan turvalliselta ja rauhalliselta East Londonin jälkeen.

18.10 – 27.10.2013 Afrikan rannikkoa etelään

Zululand  Yacht Club osoittautui rauhalliseksi, turvalliseksi ja ystävälliseksi paikaksi, jossa on myös telakka.  Melina nostettiin ylös tarkistusta varten, koska he olivat törmänneet matkalla valaaseen.  Hyvä että nostettiin, peräsimestä löytyi vikaa. Valaita on täällä runsaasti, tiedämme myös kaksi muuta venettä jotka osuivat valaaseen. Me selvisimme onneksi ilman törmäystä.  Käytimme loppumatkasta moottoria ja arvelemme, että sen ääni ehkä piti valaat loitolla.

Täällä Yacht Clubilla on erinomainen  ravintola  ja baari. Ei kannata tehdä veneessä ruokaa kun sitä saa ostaa tosi edulliseen hintaan valmiina ja hyvänmakuisena.

Vuokrasimme taas auton ja kävimme Safarilla ensin Hluhluwen ja Imfologin luonnonsuojelualueilla ja seuraavana päivänä St. Lucian alueella.  Nämä afrikkalaiset nimet ovat tosi hauskoja.  Molemmissa puistoissa sai itse ajaa autolla ja katsella eläimiä, jotka välillä olivat ihan auton vieressä. Näimme paljon Afrikan eläimiä, myös vedessä eläviä ja lintuja. Harmittavaa oli, että norsut ja leijonat jäivät toistaiseksi näkemättä.  Apinoita on   paljon tienvarsilla ja myös tässä veneen ympärillä ja joskus veneen kannellakin .

 

Kävimme myös Krokotiilikeskuksessa, jossa oli vähän eläintarhatyyliin eri ikäisiä ja erilaisia krokoja. Manu otti käteensä ihan pikkuisen krokotiilinpoikasen. Se oli kuulemma vaarallinen, jos ei pitänyt sen päästä kiinni.

 

Maisemien katselu niin puistoissa kuin matkalla niihin on myös mielenkiintoista. Afrikkalaistyyliset asuinalueet levittäytyvät savanneille laajoina hökkelikylinä ja välillä on taas taajamia  ja hienompia asuinalueita.

Maaseudulla yleisin näkymä oli tehoviljellyt eukalyptyspuumetsät. Puut oli istutettu viivasuoriin riveihin ja niitä on tienvarsilla kymmenien kilometrien matkalla. Ne kasvavat erittäin nopeasti ja ilmeisesti eukalyptuspuuta käytetään hyvin monenlaiseen tarkoitukseen rakentamisesta puuhiilen tuotantoon ja sellupuuksi.

3.10. – 17.10. Kohti Afrikkaa

Torstaiaamuna klo 6 tuli tullimies käymään ja sen jälkeen olimme vapaat lähtemään  Reunionilta. Kävimme kuitenkin vielä sataman  mukavassa ja ystävällisessä pikku baarissa, johon meidät oli oikein kutsuttu aamukahville. Siellä olimme käyttäneet myös wifiyhteyttä.

Saaren suojassa ajettiin  muutama tunti moottorilla, mutta sitten löytyi tuuli moneksi päiväksi. Tätä väliä Reunionilta Etelä-Afrikkaan sanotaan erittäin hankalaksi sekavien tuulien ja aaltojen vuoksi. Haimme tietoa säästä ja siihen liittyvistä asioista mahdollisimman paljon jo ennen matkaa. Pyysimme ja saimme myös apua Lauri Strengelliltä Australiasta. Hän on lähettänyt päivittäin tietoa tuulista, virtauksista, matala- ja korkeapaineista ja muista matkaamme vaikuttavista asioista, joita hän on  tutkinut Internetistä. Meillähän tuota yhteyttä ei merellä ole. Tuulet ja aallot ovat olleet matkan ensimmäisessä puolikkaassa aika kohtuullisia.

Vaikein ja ajoitukseltaan tarkin paikka on aivan Afrikan rannikon tuntumassa, jossa etelästä usein tuleva kylmä rintama ja sen mukana tuleva voimakas tuuli kohtaa pohjoisesta tulevan  voimakkaan  Agulhas virran. Kahden vastakkaisen voiman osuessa yhteen meri menee sekavaksi ja saattaa nousta jopa kymmenen metriä korkeita aaltoja, jotka ovat pienille veneille vaarallisia. Kun etelästä tai lounaasta tuleva tuuli nousee (usein äkillisesti), tälle alueelle ei pidä mennä.

Kaikki sääolosuhteet muuttuvat täällä kovin nopeasti. Aallon tai mainingin korkeus muuttuu joskus monta kertaa päivässä ja sama koskee myös tuulien voimakkuuksia ja suuntia.

Muutama päivä ja yö meni aika kovissa tuulissa, maksimi oli 19 m/s. Veneen ohi ja yli lentävät aallot pysyivät kyllä Verden ulkopuolella, mutta sitloorassa ei useinkaan pysynyt kuivana Me pienensimme purjeet välillä melkein postimerkeiksi ja vauhti hiipui 3 – 4 solmuun. Meillä ei ollut kiirettä, koska sopivaa sääikkunaa ei ollut näkyvissä..

Alkoi jo menottaa pian Afrikan mantereelle, vaihdoimme ahkerasti postia Laurin kanssa ja kuuntelimme ja osallistuimme paikalliseen PeriPeri Radio Nettiin SSB:llä ja saimme hyödyllistä tietoa ja ohjeita.

Maanantai 14.10 ja tiistai 15.10 tuntuivat hyviltä ja turvallisilta kelin puolesta. Hankalia etelä- eikä lounaistuulia ei ollut luvassa ja seuraava voimakas myräkkä tulisi vasta tiistaina iltapäivällä. Moottori pantiin käyntiin ja nopeus säädettiin niin että ollaan maanantai-iltana Agulhas virran reunassa.

Ylityksestä tulikin yllättävän helppo. Tuuli,  aalto ja vielä virtakin olivat koko illan ja yön hyvin pieniä ja melkein ainoaksi työksi jäi muiden laivojen tarkkailu. Me olimme löytäneet erittäin hyvän sääikkunan. Olimme perillä Richard Bayn satamassa aamulla kello puoli kahdeksan. Oli tosi mukava kiinnittyä laituriin 11 päivän purjehduksen jälkeen. Ennustettu kova tuuli alkoi puolenpäivän aikaan.

Nyt olemme AFRIKASSA!

Sitten alkoi taas odotus: Maahantuloviranomainen kävi samana päivänä ja  tullia  saimme odottaa seuraavaan päivään. Kun terveyshenkilöä ei vielä kolmantenakaan päivänä näkynyt, saimme lopulta luvan siirtyä Zululand Yacht Clubille vastaanottolaiturista, jossa olimme odotelleet. Nyt voi Afrikkaan tutustuminen alkaa.

Eräs paikallinen sanoi, että kaiken tämän odottelun ja vastaavan voi selittää yhdellä sanalla, joka on Afrikka!

24.9. - 2.10. Reunionille

 

Nämä ensimmäiset kuvat ovat Mauritiukselta Port Louisin kaupungista

 

 

 

 

 

 

Matka Mauritiukselta Reunionille on noin 140 mailia ja se ajettiin reilussa vuorokaudessa. Välillä ajeltiin moottorillakin kun tuuli muuttui kovin pieneksi. Keskiviikkona iltapäivällä oltiin perillä  Port-des- Galets nimisessä satamassa (20.56S  55.16E). Satamassa tehtiin ruoppauksia ja muutenkin tuntui olevan ahdasta. Meidät ohjattiin  kiinnittymään ison katamaraanin kylkeen ja siinä nukuimme ja odottelimme tullimiehiä, jotka olivat luvanneet tulla aamulla ja tulivatkin, mutta eivät edes käyneet veneessä vaan oikeastaan vain halusivat nähdä passit ja kysyivät haluammeko välttämättä leiman niihin.

Satamasta on vain  muutaman kilometrin matka  pienehköön Le Portin kaupunkiin. Tässä kuumuudessa matka tosin tuntuu kävellen ihan liian pitkältä.  Sieltä löytyi ihan hyviä kauppoja ja muutaman kilometrin päässä oli myös suurensuuri Jumbo.

Vuokrasimme kolmeksi päiväksi auton ja ajelimme saarta ympäri ja serpentiiniteitä ylös ja alas.  Maisemat ovat upeita, korkeuserot suuria ja niinpä näimme alapuolella kauniita kyliä joissa talot ja puutarhat olivat pääosin siistejä ja hyvin hoidettuja kuten koko saari yleensäkin.  Paljon kunto- ja kilpapyöräilijöitä oli harjoittelemassa  jyrkillä ja kiemuraisilla  teillä. Tiet koko saarella ovat aivan erinomaisessa kunnossa, pyöräilijöillekin on monin paikoin varattu oma, keltainen kaista. Meri näytti ihan erilaiselta ylhäältä katsottuna. Onneksi sattui olemaan kirkkaita kelejä, joten näkyvyys oli hyvä. Muuten vuoret näyttävät usein olevan pilvien peitossa vaikka tähän aikaan vuodesta sadetta ei paljon saadakaan.

Ajelimme myös ylös katsomaan aktiivisen tulivuoren lähimaisemaa. 2631 metriä korkea tulivuori Piton de la Fournaise on purkautunut viimeksi  2007, nyt se on rauhallinen, mutta sen kraateri  ja  muu  ympäristö näyttää  kuumaisemalta.

Sunnuntaina aalto merellä kasvoi sääennusteiden mukaan viiteen metriin.  Kuuntelimme aaltojen  kohinaa rantapenkereen takana. Täällä turvallisessa marinassa se tuntui vain virtauksina jotka siirtelivät venettä edestakaisin.

Vielä tehdään viimeisiä tankkauksia ja huoltoja ja torstaina 3. lokakuuta lähdetään kohti Etelä-Afrikan Richards Baytä.  Matka kestää 10 – 15 vuorokautta riippuen tuulista.

1.9. – 20.9.2013 Intian Valtameren ylitystä

Matkaan lähdettiin sunnuntaina 1. päivänä puoli yhdentoista aikaan. Matka alkoi hyvin. Ihan ensimmäisenä päivänä Manu sai 90 cm Dorado-kalan. Siitä riitti ruokaa muutamaksi päiväksi.

Tuuli vaihteli alkumatkasta 8 – 14 metriä sekunnissa. Se oli ihan sopivaa ja vei venettä eteenpäin. Aalto oli 2,5 – 3m ja se jaksoi meitä keikutella turhankin paljon. Elimistön piti taas tottua liikkeeseen. 

Muutamana yönä tuuli oli suurimmillaan 15 m/s. Eihän se vielä kauhean kova ollut, mutta miksihän veneen pitää keikkua kovimmin juuri yöllä ja muutaman aallon lyödä veneen ylitsekin. Kaikki luukut pidettiin kiinni eikä yhtään aaltoa päästetä veneen sisään eikä niistä aalloista sen kummempaa vaaraa ollut. Muutamana yönä on ollut näkyvissä kirkas tähtitaivas ja siinä hienosti erottuva linnunrata.

Torstaista eteenpäin tuuli pieneni ja nostettiin isopurjekin kokonaan. Hankalaa on se, että kun tuuli on pieni ja aalto isohko niin purjeet alkaa paukkua ja se ei ole purjeille hyvä eikä myöskään mukavaa kuunneltavaa. Niitä säätämällä päästään eroon noista äänistä.  Lauantain vastaisena yönä tuuli käänsi suuntaa ja meni niin pieneksi että pantiin moottori käyntiin ja se kävikin sitten sunnuntaiaamuun asti.

Päivisin on ollut lämmintä. Oikeastaan tukalan kuumaa ainakin sitloorassa istuessa, kun aurinko paistaa täysillä. Perätuhdolla istuessa tuuli viilentää parhaiten. Yöllä on viileämpää, välillä pitää oikein käyttää lakanaa peittona.

Puuhaa täällä riittää. Tärkeintä on tietysti purjehdus, purjeitten säätö ja reitin suunnittelu ja tarkistus. Aikaa vievät myös kahvinkeitot, ruoanlaitot ja tiskaukset, etenkin kun astiat seilaavat pitkin pöytää ja joskus lattiaakin jos ei niistä aina pidä kiinni tai ymmärrä asettaa riittävän turvalliseen paikkaan. Olemme myös yhteydessä noin kymmenkuntaan muuhun veneeseen pari kertaa päivässä SSB-radiolla toimivan Nettiradion kautta. Kuulemme muitten sijainteja ja sääolosuhteita ja annamme myös omamme. Vaikka useat veneet lähtivät lähes yhtä aikaa, ryhmä hajaantui nopeasti, emmekä ole nähneet yhtään venettä moneen päivään.  Tärkeää on myös nukkua päivällä pois yön valvonnoista syntyviä univajeita. Valvomme yöllä vuorotellen noin kaksi tuntia kerrallaan, Manu joskus enemmänkin, kun jaksaa paremmin.

Aina pitää tutkia asioita eteenpäin. Kun nyt on aikaa, etsimme tietoja Etelä-Afrikastakin kaikista saatavilla olevista lähteistä.  Internetiin emme saa yhteyttä täällä keskellä merta.

Kelin kannalta koko matka oli aika samanlaista. Loppumatkasta tosin tuulen voimakkuus ja aallon korkeus vaihtelivat ripeään tahtiin. Oli pakko seurata olosuhteita jatkuvasti ja tehdä säätöjä. Matka meni mukavasti ja ehkä helpommin kuin olimme ennakoineet.

Keskiviikkona 18. päivä saavuimme Mauritiukselle Port Louisin satamaan (20.09S  57.29E). Tullipaikan löytäminen vei hetken, mutta itse muodollisuudet eivät olleet hankalia. Siirryimme aivan vieressä olevaan  Caudan Waterfrnt Marinaan turvallisesti Melinan kylkeen kiinni.

Aika reipas oli maisemanvaihdos Cocos Keelingin asumattoman palmusaaren kupeesta tämän suurkaupungin ytimeen. Ranta-alue eli WaterFront on täynnä komeaa ja kallista hotellia ja muuta turistirakennusta.  Meillä on nyt todella kaunis, upea, turvallisen tuntuinen ja siisti ympäristö.

Jonkun päivän päästä lähdetään taas eteenpäin parin päivän matkalle kohti Reunionin saarta.