perjantai 24. syyskuuta 2010
Sunnuntai 19- tiistai 21.9
Sunnuntai 19.09.2010 (Gasti Tiinan kirjoittamaa blogia)
Meillä oli kaksi matkalaukkua joista toinen jäi Kööpenhaminaan. Lissabonissa matkalaukku palvelussa luvattiin, että matkalaukut toimitetaan sunnuntai iltapäivän aikana Lagosiin. Hävitetty matkalaukku sisälsi kaikki tärkeimmät tavaramme pois lukien tuliaiset kahvit, ruisleivät ja yhden tähden jallun. Joten meiltä puuttui: pelastusliivit, Tiinan antibiootti kuuri (joka olisi pitänyt syödä loppuun jäljellä yli puolet), Hannun gluteenittomat pastat, leivät ym. , alusvaatteet (siis yhden kalsarin taktiikka molemmilla), kaikki hygieniatarvikkeet molemmilta ja mikä kauheinta valmiit KALASTUSTARVIKKEET. Mukana oli kuitenkin vara kalastustarvikkeita joista voi koota jonkinlaisen vieheen lisäämällä hiukan mielikuvituksellisia tarvikkeita. Aloitimme aamun kauppareissulla. Hankimme vielä hiukan ruokaa mukaan ylitykselle kohti Madeiraa. Iltapäivällä palautimme auton ja aloitimme kadonneen laukun metsästyksen. Tämä tarkoitti useaa käyntiä Lagosin marinan toimistossa ja soittoja TAP:n laukkupalveluun. Iltapäivällä saimme loppujen lopuksi tietää, että meidän laukkumme on nyt Lissabonissa ja lähdössä kohti Funchalia. Yritimme sanoa, että älkää lähettäkö sitä laukkua Funchaliin vaan tänne Lagosiin niin kuin eilen sovimme. Virkailija sanoi, että soittakaa uudelleen ennen kello 19:00. Soitimme uudelleen ja uudelleen mutta laukkumme oli jo menossa Funchaliin. Päätös tehtiin, että lähdemme maanantaina ilman ”pakollisia” tarvikkeitamme. Opetuksen tästä oli, että älä kerro mitään muuta kuin määränpää mihin haluat tavarasi toimitettavan. Mehän olimme kertoneet, että lähdemme Lagosista kohti Madeiraa, joten tästä sitten joku jossain vaiheessa on saanut päähänsä, että matkalaukku pitää lähettää Madeiralle, vaikka meidän mielestä Lissabonin asemalla oleva virkailija oli lähettämässä laukkuamme Lagosiin.
Maanantai 20.09.2010
Uusi ihanan lämmin ja aurinkoinen aamu. Heräsimme jo aikaisin noin kello 7:00. Nautimme aamiaisen ja jaoimme tehtävät. Manu ja Tarja jäivät veneelle Tiina ja Hannu lähtivät ostamaan tärkeimpiä puuttuvia tarvikkeita. Saimme edellisenä päivänä käymästämme kaupasta gluteenittomia tarvikkeita niin, että Hannu pärjää seuraavat viisi vuorokautta, perussetin hygieniatuotteita ja alushousuja sekä yhdet trikoot kevyt tuulipuvun alle lähinnä yöllä on kosteutta ja hiukan viileää. Soitimme vielä kerran laukkupalveluun. Pyysimme, että pitäkää laukkumme Funchalissa. Saavumme sinne joko ensi lauantaina tai sunnuntaina. Älkää siis lähettäkö laukkujamme minnekään.
Aamuaskareet oli suoritettu kello 11:00. Aloitimme lähtövalmistelut. Olimme kello 11:30 tankkaamassa ja kirjautumassa ulos Lagosista. Kello 12:00 pääsimme vihdoinkin matkaan kohti Madeiraa. Tuuli oli sivumyötäistä ja pääsimme noin 5-8 solmun vauhtia aina seuraavan vuorokauden kello 3:00 asti. Jonka jälkeen tuuli loppui. 15 tuntia mahtavaa purjehdusta. Aurinko paistoi ja Verde oli vallattomalla tuulella näyttäen meille kaikki hyvät ominaisuutensa.
Testasimme laahusgeneraattoria noin 12 tunnin ajan. Toimi hyvin. Vielä jäi joitain testattavaa kuulemma huomisellekin.
Isoin työ oli saada vuorot sujuvasti alkamaan. Jonkinmoiset vuorot saimme neljäksi vuorokaudeksi tehtyä, mutta työstäminen oli hiukan haasteellista.
Tiistai 21.09.2010
Aamu alkoi jo totuttuun malliin kello 8:00 aamupalalla ja sitten pysähdyimme uimaan. Tämän jälkeen alkoi purjesulkeiset. Kokeilimme ties minkälaisia virityksiä. Paras kaikista oli genaakkeri, spiirattu genoa ja stuura. Tuulen ollessa myötäistä vaihdellen 2-3 m/s välillä. Ennusteet olivat kertoneet, että tuuli tulee olemaan heikkoa. Edellinen päivä oli hyvä tuulinen. Toivoimme, että tämäkin päivä olisi ollut ennusteista poikkeava, mutta kun ei vaan ollut.
Purjesulkeisten jälkeen aloitimme kalastuksen. Ensin piti tietysti tehdä viehe. Olimme hankkineet punaisia, keltaisia ja sinertäviä muovisia tiskikäsineitä. Näistä käsineistä teimme ”mustekalan” koukun ja painon ympärille. Koko päivä kalastettiin, mutta ei yhtään nykäystä tullut. Me kalamiehethän sen tiedämme, että aina ei nappaa.
Tämän päivän testitehtävänä oli vedentekokone. Tunnin alkulämmittelyn jälkeen kone aloitti meriveden suodattamisen makeaksi vedeksi. Ensin tietysti piti maistaa onko vesi juomakelpoista ja kukapa testihenkilöksi sopisi paremmin kuin Tarja. Maista ensin. Odotetaan hetken aikaa minkälaiset ovat reaktiot. Hyvä ei mitään tavallisesta poikkeavaa. Siis voimme muutkin maistaa ihan rauhassa. Ja täytyy kyllä sanoa, että oli erinomaista vettä.
Hikisen päivän jälkeen kävimme uimassa. Sitten alkoi valmistautuminen illalliselle ja yövahteihin.
Hyvää nimipäivää Minjalle kotiin!!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti