sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Keskiviikosta 15.9. sunnuntaihin19.9.

Hyvä tuuli jatkui, kun suuntasimme kohti Lagosin satamaa. Koko päivä purjeilla, mutta valitettavasti se oli kovin lyhyt. Vain kolmisen tuntia nautimme sopivasta menosta, minä ohjaten ja Manu purjeita säätäen. Sitten olimmekin jo perillä Lagosissa.
Tämä on hieno, suuri ja kallis satama, joka onneksi antaa alennusta ARC-laisille. Kaupunki on aivan vieressä, pienen joen takana.
Illalla saimme suomalaisia vieraita. Dynamik- veneen Kurt ja Sinikka kävivät istumassa veneessämme. Oli mukava vaihtaa kuulumisia ihan omalla kielellä. Heidän veneensä on nostettuna ylös pohjan käsittelyä varten.
Huomasimme, että meidät on siirretty ARC:ssä avoimeen sarjaan, jossa saa ajaa moottorilla vaikka koko matkan eikä aikaa oteta lainkaan. Sellaiseen emme ole ilmoittautuneet. Olemme käyneet kirjeenvaihtoa ARC:n kanssa. Syy tähän muutokseen kuulostaa perin kummalliselta: Swan kuulemma sponsoroi jotain Swanin omaa kilpailua ARC:n sisällä ja siksi kaikki Swanit on siirretty toiseen sarjaan. Emme ymmärrä miten se meihin liittyy, emmekä hyväksy muutosta. Toivottavasti asia jotenkin selviää.
Varustimme venettä seuraavaa legiä varten. Sunnuntaina suuntaamme kohti Madeiran saariryhmää ja sillä Porto Santoon. Matkaa on noin 450 mailia ja kestää ainakin neljä vuorokautta tai enemmän, jos on olemattomat tuulet, kuten on ennustettu. Mukaan tulevat seuraavat gastit Tiina ja Hannu. Mukava saada uutta seuraa ja valvontavuoroihin helpotusta.
Tiina ja Hannu tulivat lauantai-iltana. Yksi matkakassi oli jaany Lissabonin koneesta, ja sita odoteltiin pitkalle sunnuntai-iltapaivaan. Viela on epavarmaa lahdetaanko matkaan sunnuntain aikana. Tama kappale on kirjoitettu nettikahvion koneella, josta puuttuu aat ja oot.

3 kommenttia:

  1. Vai puuttui koneesta aat ja oot... HMMM. Olikohan millainen "kahvila"..? Toi ARC:in luokkavaihto kuulostaa pahalat, nyt kun Tarmo ja minä olemme mukana W40 Match Race harjoituksissa ja kilpapurjedus kunto on nousujohteinen....!!! Siis vaihto kovinpaan KILPALUOKKAAN, ainakin gastit ovat valmiita...!!
    terveisin, Lare

    VastaaPoista
  2. Hei!
    Mukava lukea blogianne! Hyvää matkaa ja onnea ARC:iin ! Teimme Karibiankierroksemme viime kaudella ja olimme mukana ARC 2009. Oli hieno reissu.
    t. Maija & Toomas Kasemets, s/y Spica

    VastaaPoista
  3. Riiippukeinu näytti mukavalta idealta, mutta se ei oikein enää onnistunutkaan Nurmossa sateen alkaessa suimia. Täytyy pitää vaan tiukemmin tuosta hedelmäisestä lasista kiinni.
    Mutta ruska on täällä kuitenkin kauniinpi ja maa niin vakaa, se pysyy. ( vrt. Antti Tuurin Pohjanmaa )
    Seinäjoen ooppera herää henkiin, ehditte parahiksi kuuntelemaan intohimoja herättävän produktion.

    Hanni ja Seppo

    VastaaPoista