8.6 – 20.6.2014 Azoreilta kohti Englantia

 

Faialia mereltä nähtynä

Hortan satamassa (38ast 32min N, 28ast 38min N),  Faialin saarella oli  valtavasti veneitä.  Nyt oli juuri se aika kun huviveneilijät ovat menossa Caribialta kohti Eurooppaa. Verden viereen kiinnittyi sunnuntaipäivänä suunnilleen samankokoinen vene, jossa asui mukava nuori belgialainen pariskunta ja heidän erittäin rauhallinen Kultainen noutaja  koiransa. Kuului vain pieni tömps kun koira hyppäsi laiturilta Verden kannelle päästäkseen omaan veneeseensä. Useissa muissa  paikoissa  oli jatkuvasti  neljäkin venettä kiinnitettynä vierekkäin toisiinsa. Jos siitä sitten sisimmäinen oli ensimmäisenä lähdössä pois, oli manööveri aikamoinen.

Laituriin maalattu muisto Verden käynnistä

Marinassa olimme hyvässä suojassa.  Kunnon aallonmurtajat pitivät isot aallot ulkona ja tuulet pysyivät saaren toisella puolella. Mainingit ja vuorovedet aiheuttivat kyllä aika ajoin melkoista keinuntaa ja liikehtimistä veneille.

Cafe Sportin tunnelmia

Peter Cafè Sport rantakadulla hyvin lähellä marinaa on legendaarinen purjehtijoiden kokoontumispaikka. Sieltä se löytyi se Hoskilaisten lähettämä korttikin. Tämä Cafè on perustettu jo 1900-luvun alussa, varmaan muuttanut muotoaan moneen kertaan ja on kaiketi aina ollut kovin suosittu. Me kävimme siellä usein käyttämässä hyvin toimivaa WiFiä, syömässä tai jotain juomassakin.

Yhtenä päivänä kävimme naapurisaarella Picolla norjalaisvene Fridan miehistön kanssa. Porukkaan kuului yksi norjalainen, yksi ruotsalainen ja me kaksi suomalaista. Menimme yhteysaluksella, saimme sieltä vuokra-auton ja kiersimme saarta.

Tällä vinssillä on vedetty valaita maihin

Pico on korkea tulivuorisaari ja maisemat ovat mahtavia. Huippu oli pilvessä, joten emme nähneet ihan korkeimpia kohtia.

Koska valaanpyynti on ollut aikaisemmin tärkeä elinkeino näillä saarilla, tutustuimme muutamaan sen monista valaanpyynnistä kertovista museoista ja kuulimme monia mielenkiintoisia asioita tästä varmaan raskaasta ja vaarallisesta ammatista. Viinimuseossa opimme kuinka laava on hyvä pohja viininkasvatukselle, se sitoo kosteutta ja kerää lämpöä päivisin ja luovuttaa sitä sitten yöllä pitäen viiniköynnökset lämpiminä. Valitettavasti tässä museossa ei ollut maistiaisia.

Viininviljelyä laavakiviaitojen suojassa

Teimme myös yhtenä päivänä kierroksen vuokra-autolla Faialilla ihan vaan kahdestaan. Tämä meidän ”kotisaari” on paljon pienempi kuin Pico ja on muutamassa tunnissa kierretty ympäri. Ajoimme tietä pitkin ylös ja pääsimme katsomaan jo kauan aikaa rauhallisena ollutta tulivuoren valtavaa kraateria, joka nyt jo viheriöi kauniisti.

Suomalaisveneet olivat hyvin edustettuina Hortassa. Melina,  jonka kanssa olemme  usein kulkeneet melkein samaa tahtia, ja jonka kapteeni ja crew on antanut meille moneen kertaan apua kun olemme sitä tarvinneet, asettui torstaina laituriin melkein meidän viereen ja  Meriida, jota emme ennen ole tavanneetkaan oli marinan toisessa päässä.

Sunnuntaina, 8. kesäkuuta Verde irtosi laiturista kello 7 aamulla ja suuntasi kohti Englantia ja siellä Falmouthia. Siellä ehkä viivytään muutama päivä. 

Haaveena on olla HSK:n satamassa heinä-elokuun vaihteessa, mutta sehän on tietysti vain arvio. Matkaan voi tulla isojakin muutoksia kun jäljellä on vielä  ainakin  2500  mailia. Emme ota mitään riskejä. Jos ennusteet lupaavat liian kovaa keliä, me odottelemme sen ohimenoa jossain turvallisessa paikassa.

Tällä matkalla on ollut hyvin vaihtelevia kelejä. Aluksi saimme melkein viikon verran reippaita tuulia, (max 18m/s), jotka veivät eteenpäin hyvää vauhtia. Oli aurinkoista mutta välillä myös kunnon sateita. Ei tarvinnut ajatellakaan moottorin käynnistämistä muuta kuin joskus latausta varten.

Lauantaina, 14. päivänä tuuli oli ensi kertaa niin pientä, että purjeita oli avustettava moottorilla. Se saikin sitten tehdä töitä monta päivää. Tuuli kääntyi vastaiseksi, ja puskimme sitä päin muutaman päivän myös pelkällä moottorilla.

Tässä osassa Atlanttia on ollut liikkeessä useita korkea- ja matalapaineita mutta onneksi ne kaikki ovat väistäneet pois meidän reitiltä.

Torstaina kahden aikaan iltapäivällä olimme Falmouthissa (50ast 09min N, 05ast 04min W). Täälläkin on sesongin aiheuttamaa tungosta. Etsimme ensin itse vapaata Visitors-poijua, jota ei löytynyt. Soitimme Visitors  Yacht Haveniin ja kysyimme paikkaa laiturista. Lupasivat paikan, mutta meille kelpaavaa ei löytynyt. Onneksi sitten veneemme viereen ilmestyi ”poijupoika”, joka järjesti meille poijupaikan, oli kovin ystävällinen ja antoi hyviä neuvoja.

Nyt lepäämme pois pahimmat väsyt. Sitten lähdemme Englannin rannikkoa eteenpäin.

22.5. - 30.5.2014 Matka Azoreille jatkuu

Näin tyyni voi Atlanttikin olla

Loppumatkalla kohtasimme monenlaisia kelejä.  Tuuli ja aalto vaihtelivat isosta melkein olemattomaan.  Hienot  auringonpaisteet  ja sadekuurot kilpailivat keskenään. Välillä nautittiin mukavasta tuulesta ja aika tasaisesta, vaikkakin nopeasta purjehduksesta. Toisinaan piti moottori käynnistää, että päästiin  eteenpäin.  Ehdittiin jo vähän murehtia polttoaineen riittävyyttä, kun luvassa oli ihan tuulettomia päiviä lisää. Matkalla nähtiin muutamia delfiiniparvia. Ainakin kaksi valasta kävi meitä tervehtimässä, tosin hyvin nopeasti. Ehdimme sen verran nähdä, että totesimme, ettemme olleet ennen nähneet juuri sellaisia.

 Laivaliikennettä ei paljon ollut. Näimme koko matkalla vain yhden purjeveneen ja muutamia isompia laivoja.

Sunnuntaina, 25. päivänä  säätiedot  ennustivat, että meidän ajosuuntamme (koilliseen) veisi meidät suoraan korkean keskukseen ja että pohjoisempana (38ast N) olisi paremmat tuulet. Otimme suunnan niin suoraan pohjoiseen kuin tuulet sallivat.  Reippaissa tuulissa olimme pian oikealla korkeudella ja käännyimme kohti itää ja samalla kohti Azoreita.  Suurimman osan loppumatkasta nautimme hyvistä tuulista ja mukavasta menosta.

Matkan viimeisenä päivänä  purjeveneitäkin alkoi näkyä yhä enemmän, sillä kaikki tuntuvat suuntaavan Hortan satamaan. Perille päästyämme näimme että siellä oli jo satama täynnä veneitä. Kiinnityimme ensin erään mastonsa matkalla menettäneen veneen kylkeen neljänneksi veneeksi. Kävimme ilmoittautumassa ja iloksemme saimme laituripaikan, johon siirryimme saman tien.

Harmaita pilviä näimme paljon

Perjantaina 30.5. oltiin perillä. Matka kesti 22 päivää ja maileja kertyi 2423 nm ja dieseliä kului  240 l. Nyt levätään pois matkan väsymykset.

Kiitokset kortista Hoskilaiset ystävät!

8.5. - 21.5.2014 Antigualta kohti Azoreita

Lähdimme torstaina 8. huhtikuuta suoraan Azoreille, emme siis Bermudan kautta niin kuin monet muut veneet. "Suoraa" reittiä menijöitäkin on kyllä aika monia, vaikka emme niistä yhtäkään ole matkalla lähdön jälkeen nähneet.
Nyt oli tehty oikein perusteelliset tarkistukset ja huollot koko veneelle. Myös kaikki turvavarusteet oli käyty läpi. Vahaukset ja kiillotukset jätettiin seuraaviin satamiin. Paikallinen Budget Marin oli aika pieni mutta löysimme sieltä kuitenkin monia pieniä mutta erittäin tarpeellisia varaosia Verdeen.
Mikään ihan suora reitti tästä ei missään tapauksessa kuitenkaan ole tullut eikä tule. Heti alkuun tuuli oli ihan vastainen ja oli kryssittävä pitkät matkat. Oleminen veneessä oli myös aika epämukavaa, kun vastaiset aallot poukottivat ja keikuttivat venettä. Oman lisänsä tekivät squalli-pilvet , joiden alla tuuli voimistuu joskus kovastikin ja saattaa muuttaa suuntaa. Tuuli/sadeasuille tuli käyttöä pitkästä aikaa kun kovia sadekuuroja tuli tämän tästä, erikoisesti squallien alla. Pienentämällä purjeita pidimme nopeutta kohtuullisena, etteivät aallot olisi paukuttaneet venettä ihan mahdottomasti.
Ilma on viilennyt pikkuhiljaa ja ainakin yövahtivuorossa on jo pitänyt ottaa käyttöön pitkät alusasut, joita ei veneessä ole käytetty paljoa neljään vuoteen. Myöskään peittoja ei ole käytetty kuin muutaman kerran maailmankierron aikana, mutta nyt niitäkin tarvitaan. Oudolta tuntuu kun välillä on oikein kylmä, mutta toisaalta on helpotus kun aina ei ole liian kuuma.
Välillä on saatu mennä ihan myötäiseenkin ja tuuli on aika ajoin liiankin pientä. Koska tiedossa on, että tulossa on vielä ihan tuulettomia alueita, täytyy moottoria käyttää harkiten, ettei polttoaine lopu kesken. Me ostimme Antigualta 5 dieselkanisteria lisää, ja polttoainetta oli lähtöhetkellä mukana 440 litraa.
Pyysimme ja saamme taas säätietoja ja -ennusteita Strengelin Laurilta Australiasta. Ne ovatkin nyt kovin tarpeellisia, kun matala- ja korkeapaineet liikkuvat milloin mihinkin suuntaan. Laurin ohjeilla osaamme niitä tarvittaessa paremmin väistellä. Me emme saa täällä merellä säätietoja netin kautta, emmekä osaisi niitä tarpeeksi tulkitakaan. Saamme toki SSB-radion ja Sailmailin avulla säägrippejä, joista on myös paljon apua meille.
Terävä maininki on muuttunut pidemmäksi ja ihan mukavaksi , joskin vieläkin se on 2 - 4m korkeaa .
Tätä kirjoittaessa keskiviikkona 21. toukokuuta kello 18.00 UTC-aikaa ollaan suunnilleen matkan puolivälissä (32ast 47min N, 47ast 32min W). Loppumatkaan kuluvaa aikaa on tosin vaikea arvioida. Hyvin pieniä tuulia ja ihan tuuletontakin keliä on ennusteitten mukaan luvassa vielä runsaasti. Toissapäivänä saimme pläkästä jo tuntumaa ja käynnistimme moottorin joka sai sitten käydäkin yli vuorokauden. Nyt juuri mennään eteenpäin purjeilla, pienessä tuulessa vain muutaman solmun nopeudella.
Mittasimme kartalta, että matkaa on jäljellä enää noin 1000 mailia. Sen kunniaksi järjestimme "suuret" juhlat. Tarjoiluna oli lasillinen Cocacolaa, korkillinen rommia ja keksejä hillon ja kermavaahdon kera. Ja matka jatkuu!

13.4. – 6.5. Dominicalla ja Antigualla

Rauhallisesti, mukavissa tuulissa ajeltiin Martiniquen länsipuolta kohti pohjoista. Yön aikana sai ihailla hienoa valaistusta, kun kuu paistoi täytenä ja pitkin Martiniquen rantaa näkyi taloista ja teistä valoja. Vain Martiniquen ja Dominican saarten välissä tuuli nousi välillä 14m/s.

Otimme kiinni poijuun (15ast 17min N, 61ast 23min W), Roseaun kaupungin viereen. Ystävällinen poijupoika Pancho oli auttamassa kiinnityksessä. Enää täällä ei ollut yhtä pelottavan tuntuista kuin kolme vuotta sitten. Ihan hyvin uskalsi jättää veneen yksinkin ja jos tarvitsi apua, kuljetuksia tai muuta, niin Pancho kyllä järjesti. Meille kaikkein mieluisin taisi olla Wifi-yhteys, joka toimi erinomaisesti omassa veneessäkin. Kävimme muutaman tunnin autoajelulla mukavan englantilaisen venekunnan kanssa maisemia katselemassa, mutta kun suurimman osan aikaa satoi, ei tunnelma noussut oikein korkealle vaikka tiet olivat hyviä ja asutus isoksi osaksi siistiä ja korkeatasoista.

Kun aalto alkoi tulla myös poijupaikoille ja vene kovasti keikkua päätimme lähteä kahden yön jo jälkeen, eli tiistaina 15. päivänä eteenpäin.

Nyt ajettiin vain lyhyt päivämatka, noin 20 mailia ja tultiin saman saaren pohjoispäässä olevaan Portsmouthiin (15ast 35min N, 61ast 28minW). Täälläkin oli ystävällinen poijupoika vastassa, mutta tällä kertaa emme huolineet poijua (10 US$/yö), vaan laskimme ankkurin. Kuulimme, että samana iltana on rannassa BBQ-juhlat, joissa saa syödä ja juoda 20 US dollarilla  niin paljon kuin haluaa. Sinnehän me tietenkin menimme,  ja saimme pöytä- ja juttuseuraksi amerikkalaisia, kanadalaisia ja brittiläisiä veneilijöitä.  Heistä joillain oli valtavat katamaraanit ja ihmettelivät kovasti meidän pientä Verdeämme ja sitä, että olimme kiertäneet sillä maapallon.

Säätiedotus ennusteli loppuviikolle kovempia tuulia ja aaltoja ja päätimme viipyä  Portsmouthissa  ainakin viikonloppuun. Hyvä niin, koska lauantaina oli heti aamusta tuuli noussut. Tässä ankkurilahdessakin oli tuulenpuuskissa jopa 18m/s.

Maanantaina 21.4. lähdettiin taas pohjoiseen, kun kelikin oli vähän rauhoittunut.  Ohitettiin koko Guadelouben saari lännen eli suojan puolelta. Guadeloube tuli tutkittua aika perusteellisesti jo vuonna 2011.

Tiistaiaamuna olimmekin jo perillä Antigualla. Ajoimme English Harbouriin ja etsimme ankkuripaikkaa aika pitkän aikaa. Veneitä oli kuitenkin paljon emmekä löytäneet paikkaa jossa ankkuri olisi pitänyt. Viimeisimmällä yrityksellä puhdistimme pohjaa.  Kun Manu nosti ankkurin ylös, oli siihen tarttunut noin 100kg painava, vanha akku. Se ei lähtenyt meidän keinoilla irti, mutta ajoimme polttoainelaituriin, jossa pari miestä sai sen nostettua puoshaalla pois ankkurista.

Kun paikkaa ei English Harbourista löytynyt, ajoimme vieressä olevaan Falmouth Harbouriin. Matkalla tuli vastaan Grenadalla tavattu Zara vene. He kääntyivät takaisin, tarjosivat meille erittäin hyvän aamupalan ja palauttivat lainassa olleita paperikarttoja.

Falmouthissa on runsaasti ankkurointitilaa ja myös laituripaikkoja, joita yleensä käyttävät meitä paljon isommat alukset. Ankkurissakin veneitä oli kuitenkin aika paljon, kun meneillään oli  isoja tapahtumia kuten Antigua Classic Yacht Regatta, jolloin saimme ihastella kauniita vanhoja, hyvin ylläpidettyjä veneitä. Melkein heti edellisen loputtua alkoi Antigua Sailing Week, jolloin päivittäisiin kilpailuihin osallistui iso määrä eri kokoisia ja näköisiä veneitä. Me tyydyimme vain katselemaan ja ihastelemaan.

Vanhoja, kauniita aluksia  laiturissa

Kilpaveneitä horisontissa

Harva se ilta on ollut myös konsertteja ja muita tapahtumia, joihin ei tarvitse mennä edes paikan päälle, koska musiikki kantautuu usein liiankin hyvin veden yli. Onneksi olemme hyviä nukkujia molemmat.

Yhtenä päivänä kuulimme vieressä olevan vuokrakatamaraanin kapteenin huutavan meitä apuun.  Me ajoimme sinne heti jollalla ja totesimme että mies oli ihan paniikissa. Kun olivat laskeneet ankkuria, oli hänen vaimonsa liukastunut kannella, eikä pystynyt enää kävelemään. Lisäksi mies epäili, että ankkuri ei pitänyt, eikä hän pystynyt sitä yksin uudelleen nostamaan ja laskemaan. Sovittiin, että Manu menee kannelle tarkkailemaan ketjua kun toinen mies kiristää sitä peruuttamalla venettä.  Jotenkin ketju hyppäsi paikaltaan ja Manun käsi jäi väliin. Todettiin kuitenkin, että ankkuri pitää. Rannasta löytyi ensiapupiste, jossa Manun käteen ommeltiin viisi tikkiä ja todettiin että onni oli kuitenkin mukana, kun hermoja ei vioittunut. Seuraavana päivänä naapurissa ollut katamaraani oli lähtenyt.  He joutuivat ilmeisesti luovuttamaan pois viikoksi vuokraamansa veneen vain yhden vuorokauden käytön jälkeen, koska vaimo ei pystynyt enää purjehtimaan. Varmasti heitä harmitti  kovasti.

Toinen tapaus alkoi kun katselimme ison jollan kelluvan keskellä lahtea ja yrittävän pudottaa ankkuria pohjaan.  Kun näkivät, että me lähdimme omalla jollalla liikkeelle, alkoivat jollassa olijat huitoa kovasti. Arvasimme, että tarvitsevat apua ja ajoimme sinne.  Isosta jollasta oli diesel loppunut ja pyysivät meitä hinaamaan heitä veneelleen.  Köysi viritettiin väliin ja meidän pikku jolla ja 5 hevosvoiman Tohatsu hinasi perille tuon jollan, joka oli varmasti yksi isoimmista joita olemme nähneet. Marinassa kävi ilmi että kyseessä oli valtavan purjeveneen espanjalaisen miehistön 3 jäsentä, jotka  olivat lähteneet jolla-ajelulle odotellessaan omistajaa alukseensa. Polttoaine voi tietysti loppua niin isoilta kuin pieniltäkin.

Me vuokrasimme myös kahdeksi päiväksi auton ja kiersimme Antiguan saarta ja katselimme tosi hienoja maisemia. Kävimme myös Jolly Harbourissa, missä Verde vietti yhden kesä- ja syyskauden 2011-2012. Siellä kävimme ruokakaupassa.

Tiet tällä saarella ovat kuoppaisia, kapeita ja huonosti hoidettuja ja liikennettä on aika paljon. Elintaso näyttää myös huonommalta kuin olimme ajatelleet etukäteen.

Antigualla on paljon kauniita uimarantoja

Kävimme myös Shirley Heightsilla jo edelliseltä käynniltä tutussa Steelband konsertissa. Siellä oli tälläkin kertaa valtavasti yleisöä, niin paikallisia kuin turistejakin syömässä, katselemassa maisemia ja kuuntelemassa erikoista ja vauhdikasta teräsrummuilla soitettua musiikkia. Näimme sieltä Verdenkin pienenä pisteenä alhaalla lahdella. Myöhemmin illalla esiintyi meille tuntematon, mutta muuten ilmeisesti hyvin suosittu bandi.

Auringonlasku Shirley Heightsilla.English Harbour ja Falmouth Bay ylhäältä katsottuna

Olemme tarkistaneet ja huoltaneet Verdeä, ja se alkaa olla lähtökunnossa.  Kun sää sallii suuntaamme kohti Azoreita.

29.3. - 13.4.2014 Grenadalta Martiniquelle

Zaran ja Mona F:n miehistöt Grenadalla

Rommitehtaalla

Viikko oltiin vielä Prickly Bayssä. Kävimme usein kyselemässä rigin osien saapumista ja koska sama firma teki myös neulomishommia, teetimme siellä uuden purjepussinkin, kun aurinko oli syönyt vanhan ihan haperoksi. Yllättävän nopeasti lopulta saimme sekä purjepussin että myös vantit.     Kaksi reipasta nuorta miestä kävi veneellä ja  toinen heistä kiipesi ketterästi mastoon toisen vetämänä  ja asensi vantit. Mastossa käynti  sujui heiltä aika paljon sujuvammin ja nopeammin kuin silloin kun Tarja vinssaa Manun ylös mastoon. Nyt on rigi kunnossa ja matka voi jatkua taas turvallisesti.

Prickly Baystä jäi hyvä muisto. Lahti oli turvallisen ja rauhallisen tuntuinen. Toki sinnekin tietysti välillä pääsi tuuli ja maininki sisään keikuttamaan venettä.  Emme  huomanneet mitään ilkivaltaa tai rosvousta. Väki oli ystävällistä ja avuliasta. Huonoja puoliakin oli muutamia. Vesi näytti sen verran likaiselta, ettei siinä viitsinyt paljon uida ja jotkut asiat eivät sujuneet aina ihan suomalaisella nopeudella, mutta sehän on aika yleistä täälläpäin maapalloa.

Harva se päivä kuului jossakin ravintolassa elävää musiikkia. Osuimme ihan sattumalta tulemaan tänne sopivasti Grenada Jazz Festivalin aikaan. Nautimme erikoisista ja erikoisen hyvistä tanssiesityksistä ja kuuntelimme ympäri maailmaa tulleita taitavia muusikoita.

Lauantaina 5.4. lähdettiin kohti Martiniquen saarta heti kun valo oli voittanut pimeyden. Tuuli oli maksimissaan 10m/s eli ihan kohtuullinen, mutta kovin vastainen. Kun aalto oli aika suurta, niin vene keikkui aika lailla vasta-aallossa ja vauhti sen mukana hidastui.

Martiniquelle, Le  Mariniin (14ast 27min 54sek  N,  60ast 52min 20 sek W) tultiin perille maanantaina 7.3.

Le Marin

Pudotimme ankkurin muiden, satojen veneitten sekaan. Parhaimmillaan täällä on joskus noin 1500 venettä. Näin sanoi suomalainen Simo, joka on muuttanut vaimonsa kanssa tänne ja tekee töitä veneiden parissa. Oli mukava, että hän kävi meitä tervehtimässä, kun näki Suomen lipun.

Olemme täällä käyneet kolmisen vuotta sitten. Sen jälkeen on asioita muuttunut. Rantaan lahden perälle on rakennettu valtavaa rakennusta, jossa on  muun muassa liikkeitä, ravintoloita, turistitoimisto ja Marinan toimisto, jossa myös kirjaudutaan sisään ja ulos. Moni asia on vielä keskeneräinen, mutta valmistuttuaan kokonaan se varmasti palvelee hyvin sekä täällä olevia lukuisia vuokraveneitä, että meitä muita sataman käyttäjiä.

Hyödynsimme taas lahden pohjoisrannalla edelleen olevaa isoa ruokakauppaa, jossa on ihan vieressä jollalaituri.  Kannattaa ostaa kerralla niin paljon painavia tavaroita kuin jollaan mahtuu, kun ne vai tuoda kaupan kärryillä laiturille asti eikä tarvitse kantaa.

Meiltä on mennyt melkein päivittäin tuntikausia aikaa tietokoneitten ohjelmien päivittämisessä ja uusien lataamisessa. Onneksi rannassa on useampiakin baareja joissa nettiyhteys toimii ihan hyvin. Hankala urakka oli pari vuotta vanhan iPadin  päivittäminen uuteen versioon. Se oli pakko tehdä, koska muuten ei saatu enää ladattua uusia karttoja. Haluamme pitää niitä myös iPadissä, koska siitä niitä mukava selata ja tutkia reittejä.

Tänään, sunnuntaina lähdemme täältä ja siirrymme pohjoisemmaksi, ainakin Dominicalle asti.

Lisäsimme nyt kuvia myös joihinkin vanhempiin blogeihin, kun kerrankin oli hyvä yhteys.

9.3. – 28.03.2014 Trinidadille ja Grenadalle

Matka Trinidadille sujui mukavasti. Tuuli oli välillä 10-11 m/s ja sitten taas välillä pieneni liiankin pieneksi. Moottoria jouduttiin välillä käyttämään monta tuntia, mutta samalla sitten käytettiin vesikonetta ja ladattiin akkuja.

 

Perillä Trinidadin Chaguaramas-lahdessa (10ast 40min N, 61ast 38min W) oltiin perjantaina 14.3. kello 13.30.  Sitä ennen olimme saamamme ohjeen mukaisesti kutsuneet VHF:llä  CoastGuard Controllia, mutta se ei vastannut ja sitten meitä kutsui North Port Radio, joka lupasi välittää tietomme ja tulomme CoastGuardille.

Lahdessa oli paljon poijuja, ja asetuimme niistä yhteen. Kävimme ilmoittautumassa Immigrationissä ja Customsissa.  Takaisin poijulle tullessa meille sanottiin että se olikin jo varattu. Varaus olisi pitänyt ymmärtää siitä että poijuun oli kiinnitetty muutamia tyhjiä muovipulloja. Näimme kyllä pullot mutta emme arvanneet niiden merkitystä. Me siirryimme toiseen poijuun. Rannasta löytyi paikka nimeltä YSatt, joka omistaa ison osan poijuista ja vuokraa niitä. He hoitavat myös monia muita asioita. Kannattaa käydä heidän puheillaan, jos Trinille menee.

Viikonlopun käytimme lepäämiseen ja ympäristöön tutustumiseen. Ihan turvalliselta paikalta tämä näytti.  Veneitä oli paljon ja huomiota kiinnittivät formulaveneet joita  ajeli hurjaa vauhtia sinne sun tänne.

Maanantaina siirryttiin PowerBoatsin telakan laituriin. Hyvä paikka sinänsä. Saatiin suihkut ja pesukoneet käyttöön ja pieni kauppakin oli vieressä. Meidän laituripaikassa vaan oli kova swelli. Köysiä piti käydä tarkistamassa usein ja veneeseen tulo ja meno oli välillä kovin hankalaa kun vuoroveden vuoksi oltiin milloin korkealla, milloin matalalla.

Löysimme Rigin korjauspaikan. Ihan hyvä muuten, mutta kun heillä ei ollut rodvantin prässäyskonetta. Koko vantti kiinnitysosineen   olisi pitänyt tilata USA:sta ja se olisi sitten kestänyt kauan ja maksanut paljon.

Päätimme lähteä katsomaan, josko Grenadalla homma hoituisi paremmin ja ehkä nopeammin.

Keskiviikkona iltapäivällä lähdettiin kohti pohjoista eli kohti Grenadaa. Matka oli lyhyt mutta aika rankka koska tuuli oli melkein vastainen ja aika reipas (max 12 m/S) ja aalto keikutti reippaasti. Perillä Prickly Bayn lahdessa (11ast59,7min N, 61as t45,7min W) oltiin torstai-iltapäivänä yhden maissa. Lahdessa on myös marina ja telakka, mutta me pudotimme ankkurin, niin kuin suurin osa muistakin lahdessa olevista kymmenistä veneistä.

Rannassa on ainakin kaksi baaria, joissa on kohtuullisen hyvä ja ilmainen Wifi. Lähellä on kylä, jossa on kaikki peruspalvelut. Ne olisivat ihan kävelymatkan päässä, jos ei olisi niin kuuma, yli 30 astetta.

Täältäkin löytyi rigin korjauspaikka. Lupasivat tilata rodia ja prässätä osat yhteen. Täällä tuntuu vaan kaikki asiat kestävän kauan. Saa nähdä kuinka meidän asia edistyy.

Aika on toistaiseksi kulunut mukavasti kun täällä on muitakin suomalaisia.  On Zara vene miehistönään Hannu ja Iris, Mona F, jossa Hannu ja Kimmoja Serenan Arja ja Henrik ovat  myös  olleet  selvittämässä Euroopasta tänne ajelehtineen veneensä asioita.

Kävimme kiertoajelulla katsomassa saaren nähtävyyksiä yhdessä Zaran ja Mona F.n väkien kanssa. Maisemat on vaihtelevia ja kauniita. Taloja löytyy aivan upeista ja kalliista hyvin vaatimattomiin. Matkalla käytiin tutustumassa myös rommitehtaassa.

Pallo on nyt kierretty. Kävimme Grenadassa keväällä 2011 ja nyt sitten uudelleen. Vanavedet kohtaavat ja muodostavat lenkin. Nyt on jäljellä enää kotimatka.

26.2. - 8.3.2014 Atlantin yli länteen päin

Ensimmäiset vuorokaudet matkasta olivat leppoisia. Tuuli oli sopivan pientä, eli 7-10 m/s.  Maininki keikutteli  venettä ja kuumaa oli päivällä noin 30 astetta. Tuuliperäsin oli ohjaamassa, hoiti hyvin hommansa ja säästi sähköä.
Kun päästiin maaliskuulle, myötätuuli kääntyi sivulle ja pikkuhiljaa etutuuleksi ja samalla voimistui.
Sunnuntai-iltana puolenyön aikaan ylitettiin päiväntasaaja ja pidettiin pienet juhlat. Nyt ollaan taas pohjoisella pallonpuoliskolla.
Manu sai melkein  kaksimetrisen Marlinin eli miekkakalan. Se oli uhkean näköinen jo vedessä, iso "miekka" näkyvissä. Nostokoukku kiinni ja kala veneeseen, mutta silloin kun nostimme sitä ylös, kala virkistyi yllättäen ihan mahdottomasti ja riuhtoi siiman poikki, hyppäsi ylöspäin ja pääsi nostokoukustakin irti ja  lähti omille teilleen. Harmittihan se, mutta jälkikäteen tuumasimme että hyvä näin.  Mitähän kaikkea tuo kala olisi rikkonut, jos olisimme saaneet sen kannelle asti?
Maanantaina alkoikin sitten "sadekausi".  Taivaalle kertyi pilviä ja monet niistä toivat mukanaan squellin. Ja se tarkoittaa sitä, että alkoi sataa, tuuli kasvoi  reippaasti  ja saattoi muuttaa suuntaakin.  Näitä piti koko ajan seurata ja välillä pienentää ja välillä taas suurentaa purjeita. Kovin suuria purjeita emme kyllä käyttäneetkään.  Ja koska maininki oli aika iso, keikuimme taas turhan paljon. Tätä keliä jatkui monta päivää.
Lähtiessä oli suunnitelmissa vierailla French Guianassa, Kouroun kaupungissa  ( 5ast 8min N, 52ast 38min W), mutta päätimmekin jatkaa    matkaa saman tien Trinidadiin.  Sieltä pitäisi löytyä firmoja, jotka osaavat korjata  rikiin tulleen vian niin, että se varmasti taas kestää. Olemme perillä Trinissä ehkä viikon päästä eli maaliskuun puolivälin tienoilla.