Rauhallisesti, mukavissa tuulissa
ajeltiin Martiniquen länsipuolta kohti pohjoista. Yön aikana sai ihailla hienoa
valaistusta, kun kuu paistoi täytenä ja pitkin Martiniquen rantaa näkyi
taloista ja teistä valoja. Vain Martiniquen ja Dominican saarten välissä tuuli
nousi välillä 14m/s.
Otimme kiinni poijuun (15ast
17min N, 61ast 23min W), Roseaun kaupungin viereen. Ystävällinen poijupoika
Pancho oli auttamassa kiinnityksessä. Enää täällä ei ollut yhtä pelottavan
tuntuista kuin kolme vuotta sitten. Ihan hyvin uskalsi jättää veneen yksinkin
ja jos tarvitsi apua, kuljetuksia tai muuta, niin Pancho kyllä järjesti. Meille
kaikkein mieluisin taisi olla Wifi-yhteys, joka toimi erinomaisesti omassa
veneessäkin. Kävimme muutaman tunnin autoajelulla mukavan englantilaisen
venekunnan kanssa maisemia katselemassa, mutta kun suurimman osan aikaa satoi,
ei tunnelma noussut oikein korkealle vaikka tiet olivat hyviä ja asutus isoksi
osaksi siistiä ja korkeatasoista.
Kun aalto alkoi tulla myös
poijupaikoille ja vene kovasti keikkua päätimme lähteä kahden yön jo jälkeen, eli
tiistaina 15. päivänä eteenpäin.
Nyt ajettiin
vain lyhyt päivämatka, noin 20 mailia ja tultiin saman saaren pohjoispäässä
olevaan Portsmouthiin (15ast 35min N, 61ast 28minW). Täälläkin oli ystävällinen
poijupoika vastassa, mutta tällä kertaa emme huolineet poijua (10 US$/yö), vaan
laskimme ankkurin. Kuulimme, että samana iltana on rannassa BBQ-juhlat, joissa
saa syödä ja juoda 20 US dollarilla niin
paljon kuin haluaa. Sinnehän me tietenkin menimme, ja saimme pöytä- ja juttuseuraksi
amerikkalaisia, kanadalaisia ja brittiläisiä veneilijöitä. Heistä joillain oli valtavat katamaraanit ja
ihmettelivät kovasti meidän pientä Verdeämme ja sitä, että olimme kiertäneet sillä
maapallon.
Säätiedotus
ennusteli loppuviikolle kovempia tuulia ja aaltoja ja päätimme viipyä Portsmouthissa
ainakin viikonloppuun. Hyvä niin, koska lauantaina oli heti aamusta
tuuli noussut. Tässä ankkurilahdessakin oli tuulenpuuskissa jopa 18m/s.
Maanantaina
21.4. lähdettiin taas pohjoiseen, kun kelikin oli vähän rauhoittunut. Ohitettiin koko Guadelouben saari lännen eli
suojan puolelta. Guadeloube tuli tutkittua aika perusteellisesti jo vuonna
2011.
Tiistaiaamuna
olimmekin jo perillä Antigualla. Ajoimme English Harbouriin ja etsimme ankkuripaikkaa
aika pitkän aikaa. Veneitä oli kuitenkin paljon emmekä löytäneet paikkaa jossa
ankkuri olisi pitänyt. Viimeisimmällä yrityksellä puhdistimme pohjaa. Kun Manu nosti ankkurin ylös, oli siihen
tarttunut noin 100kg painava, vanha akku. Se ei lähtenyt meidän keinoilla irti,
mutta ajoimme polttoainelaituriin, jossa pari miestä sai sen nostettua
puoshaalla pois ankkurista.
Kun paikkaa ei
English Harbourista löytynyt, ajoimme vieressä olevaan Falmouth Harbouriin.
Matkalla tuli vastaan Grenadalla tavattu Zara vene. He kääntyivät takaisin,
tarjosivat meille erittäin hyvän aamupalan ja palauttivat lainassa olleita
paperikarttoja.
Falmouthissa
on runsaasti ankkurointitilaa ja myös laituripaikkoja, joita yleensä käyttävät
meitä paljon isommat alukset. Ankkurissakin veneitä oli kuitenkin aika paljon,
kun meneillään oli isoja tapahtumia
kuten Antigua Classic Yacht Regatta, jolloin saimme ihastella kauniita vanhoja,
hyvin ylläpidettyjä veneitä. Melkein heti edellisen loputtua alkoi Antigua Sailing
Week, jolloin päivittäisiin kilpailuihin osallistui iso määrä eri kokoisia ja
näköisiä veneitä. Me tyydyimme vain katselemaan ja ihastelemaan.
Vanhoja, kauniita aluksia laiturissa |
Kilpaveneitä horisontissa |
Harva se ilta
on ollut myös konsertteja ja muita tapahtumia, joihin ei tarvitse mennä edes
paikan päälle, koska musiikki kantautuu usein liiankin hyvin veden yli. Onneksi
olemme hyviä nukkujia molemmat.
Yhtenä päivänä kuulimme vieressä olevan vuokrakatamaraanin kapteenin huutavan meitä apuun. Me ajoimme sinne heti jollalla ja totesimme että mies oli ihan paniikissa. Kun olivat laskeneet ankkuria, oli hänen vaimonsa liukastunut kannella, eikä pystynyt enää kävelemään. Lisäksi mies epäili, että ankkuri ei pitänyt, eikä hän pystynyt sitä yksin uudelleen nostamaan ja laskemaan. Sovittiin, että Manu menee kannelle tarkkailemaan ketjua kun toinen mies kiristää sitä peruuttamalla venettä. Jotenkin ketju hyppäsi paikaltaan ja Manun käsi jäi väliin. Todettiin kuitenkin, että ankkuri pitää. Rannasta löytyi ensiapupiste, jossa Manun käteen ommeltiin viisi tikkiä ja todettiin että onni oli kuitenkin mukana, kun hermoja ei vioittunut. Seuraavana päivänä naapurissa ollut katamaraani oli lähtenyt. He joutuivat ilmeisesti luovuttamaan pois viikoksi vuokraamansa veneen vain yhden vuorokauden käytön jälkeen, koska vaimo ei pystynyt enää purjehtimaan. Varmasti heitä harmitti kovasti.
Toinen tapaus
alkoi kun katselimme ison jollan kelluvan keskellä lahtea ja yrittävän pudottaa
ankkuria pohjaan. Kun näkivät, että me
lähdimme omalla jollalla liikkeelle, alkoivat jollassa olijat huitoa kovasti.
Arvasimme, että tarvitsevat apua ja ajoimme sinne. Isosta jollasta oli diesel loppunut ja
pyysivät meitä hinaamaan heitä veneelleen.
Köysi viritettiin väliin ja meidän pikku jolla ja 5 hevosvoiman Tohatsu
hinasi perille tuon jollan, joka oli varmasti yksi isoimmista joita olemme
nähneet. Marinassa kävi ilmi että kyseessä oli valtavan purjeveneen
espanjalaisen miehistön 3 jäsentä, jotka olivat lähteneet jolla-ajelulle odotellessaan
omistajaa alukseensa. Polttoaine voi tietysti loppua niin isoilta kuin pieniltäkin.
Me vuokrasimme
myös kahdeksi päiväksi auton ja kiersimme Antiguan saarta ja katselimme tosi
hienoja maisemia. Kävimme myös Jolly Harbourissa, missä Verde vietti yhden
kesä- ja syyskauden 2011-2012. Siellä kävimme ruokakaupassa.
Tiet tällä
saarella ovat kuoppaisia, kapeita ja huonosti hoidettuja ja liikennettä on aika
paljon. Elintaso näyttää myös huonommalta kuin olimme ajatelleet etukäteen.
Antigualla on paljon kauniita uimarantoja |
Kävimme myös
Shirley Heightsilla jo edelliseltä käynniltä tutussa Steelband konsertissa.
Siellä oli tälläkin kertaa valtavasti yleisöä, niin paikallisia kuin
turistejakin syömässä, katselemassa maisemia ja kuuntelemassa erikoista ja
vauhdikasta teräsrummuilla soitettua musiikkia. Näimme sieltä Verdenkin pienenä
pisteenä alhaalla lahdella. Myöhemmin illalla esiintyi meille tuntematon, mutta
muuten ilmeisesti hyvin suosittu bandi.
Auringonlasku Shirley Heightsilla.English Harbour ja Falmouth Bay ylhäältä katsottuna |
Olemme
tarkistaneet ja huoltaneet Verdeä, ja se alkaa olla lähtökunnossa. Kun sää sallii suuntaamme kohti Azoreita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti