7.8. - 19.8.2012 Vava’u Groupilla

Neiafun kaupungin edustalla (18.43S, 173.59W) oli kymmenittäin veneitä poijuissa ja osa ankkurissa. Löysimme tyhjän poijun ja kiinnityimme siihen. Huomattiin, että täällä on paljon sellaisia veneitä joita olemme tavanneet aikaisemmissa satamissa. Teimme kävelyretken lähellä olevalle Mount Talaulle  (220 m). Opimme, että tämä vuori on tasainen siksi, että kauan sitten Samoan noidat ovat käyneet yöllä leikkaamassa sen huipun pois,  koska halusivat omilta vuoriltaan nähdä maailman ääriin ja Talau  oli sen esteenä.

Täällä on hyvä ja toimiva radionetti, josta saa joka aamu sääennusteita, tietoa alueen tapahtumista ja paljon muuta. Oikein  mukavaa purjehtijoiden palvelua.

Ostimme kirjakaupasta Vava’un alueen hyvän kartan, johon oli merkitty numeroituja ankkuripaikkoja peräti 42 kappaletta. Sen kanssa oli helppo lähteä kiertämään aluetta, jossa on paljon pieniä ja vähän isompia saaria. Yövyimme usealla eri ankkuripaikalla ja päivällä oli mukava olla Whale Watchilla eli yrittää nähdä valaita. Emme nähneet kuin yhden läheltä, mutta kauempaa sitten useampia. Aina välillä löytyi myös snorklauspaikkoja.  Hieno kokemus oli myös käydä Swallows Caven  sisällä sukeltamassa.  Tämä luola oli varmaan yli 10 m syvä ja vesipinnasta kattoon oli ainakin 15 m. Oli upeaa katsella isoja kalaparvia, joissa oli tuhansittain pikkukaloja. Ne muistuttivat vähän pilviä liikkuessaan veden alla. Myös seinien ja pohjan värikirjo oli runsas ja se näkyi hyvin paikoissa, joihin tuli auringonvalo suuaukosta.

Koko saarikierroksen ajan sää oli hyvä ja tuuli pienehköä niin, että oli helppo kierrellä ja katsella ympärille.

Keskiviikkona tavattiin taas Melina miehistöineen ja vaihdettiin kuulumisia. Vaikka välillä mennään kovinkin eri reittejä, niin onneksi välillä osutaan samaan paikkaan.

Sopivaan aikaan perjantaina palattiin Neiafun satamaan. Sää muuttui juuri silloin, alkoi sataa ja tuulla reippaasti. On mukava olla kiinni tukevasti poijussa, niin ei tarvitse murehtia ankkurin pitoa tuulen kasvaessa.

Vava’u Groupia mainostavat purjehtijan unelmaksi, eivätkä ihan väärässä olekaan.

Seuraavaksi suuntaamme kohti Samoaa.

 

30.7. – 10.8. Ha’apai Groupille ja Vava’ulle

30.7. – 10.8.   Ha’apai Groupille ja Vava’ulle

Maanantaina lähdettiin kohti pohjoista Tongan keskimmäistä osaa. Aluksi tuuli oli lähes vastaista ja yöllä se kääntyi myötäiseksi. Matkalla nähtiin muutaman kerran vilahdus valaan selästä ja pyrstöstä, mutta valitettavasti vähän liian kaukaa. Toivottavasti nähdään myöhemmin lisää ja lähempää. Täällä niitä pitäisi olla runsaasti koska ne käyvät synnyttämässä poikasia ja parittelemassa.

Mukavaa vauhtia tultiin pääkaupungin tai paremminkin  ”pääkylän”, Pangain edustalle (19.48S, 174.21W). Paikalla oli jo viisi purjevenettä. Ajoimme niitten lähituntumaan, karttaan merkitylle ankkurialueelle. Juuri kun saimme laskettua ankkurin pohjaan, tuli satamasta lähtevä rahtilaiva suoraan meitä kohti. Se vain tuli ja tuli ja vasta aivan viime tingassa kääntyi sen verran että ohitti meidät muutaman metrin päästä. Tilanne oli aika pelottava. Ilmeisesti olimme sen vakiokulkureitillä, mutta sitä ei voinut mitenkään tietää. Tilaa olisi ollut kyllä, se olisi voinut ajaa vähän kauempanakin. Tällainen oli  aika kummallista ja törkeää käytöstä laivan kapteenilta. Hän olisi kyllä voinut hyvissä ajoin ottaa yhteyden VHF:llä ja ilmoittaa asiasta. Sen verran hätäännyimme mekin, ettemme heti ottaneet puhelinta käteen ja antaneet palauteta.  Vaihdoimme kuitenkin ankkuripaikkaa vähän kauemmas.

Pangai on pieni kylä, josta löytyi muun muassa pieni kauppa ja mukava Mariners Cafe and Bar, jossa tuntuvat veneilijät käyvän ja viihtyvän jo senkin takia, että siellä on toimiva nettiyhteys ja leppoisa tunnelma. Kylän rakennuksista suuri osa on aika ränsistyneen näköisiä. Tongan väki onkin aika köyhää verrattuna muitten Polynesian saarten asukkaisiin. Koululaiset kulkevat  siisteissä koulupuvuissa. Tytöt olivat hämmästyneitä kun kerroimme, että meillä Suomessa ei ole koulupukuja. Tosin eivät kyllä tienneet missä semmoinen maa onkaan. Eurooppa oli edes vähän tutumpi.

Tiistaina siirryttiin naapurisaaren Uolevan upean hiekkarannan tuntumaan usean muun purjeveneen lähelle. Tässä viihdyttiin muutamia päiviä.  Vesi oli kirkasta ja sen lämpötila on noin 23 astetta. Olemme ilmeisesti sopeutuneet jo lämpimään, kun vesi tuntui melkein kylmältä.

Samassa rannassa oli ankkurissa kolme venettä Uudesta Seelannista ja yksi Australiasta. Nämähän ovat heille melkein kotivesiä. Monet Uuden Seelannin veneilijät käyvät talvikautenaan täällä Tongalla. Lauantaina oltiin kaikki yhdessä BBQ:lla hiekkarannalla. Australialaisen Piperin kapteeni Trevor oli saanut kaloja ja niitä ja muutakin paistettiin hiekkakuoppaan tehdyssä nuotiossa. Saimme myös oppia siitä, kuinka kookospähkinöitä pudotellaan helposti puista ja käsitellään luonnon helmassa. Pähkinöistä  saimme  hyvän juoman ja mukavan välipalan. Vietimme oikein tosi mukavan iltapäivän  näitten  ystävällisten ja puheliaitten  ihmisten kanssa.

Maanantaina lähdettiin eteenpäin kohti pientä Ofolangan saarta ja sitä ympäröivää riuttaa. Aikomuksena oli olla sen ankkuripaikalla yötä. Juuri ennen saarta näimme yksittäisiä valaita ja yhtäkkiä huomasimme, että olimme keskellä valasparvea.   Joka puolelta venettä kuului valaitten puhalluksia, kun ne päästivät vesisuihkuja ilmaan. Ne kävivät pinnassa ja sukelsivat  taas  niin, että päitä, selkiä ja pyrstöjä oli näkyvissä tämän tästä ja jotkut tulivat pintaan aivan veneen vierestä. Suurin osa valaista oli pidempiä kuin meidän vene.  Manu kuvasi parhaansa mukaan joka suuntaan, mutta valaat olivat kovin nopeita ehtimään pinnan alle. Minä, Tarja ohjasin venettä pitäen sitä tarpeeksi kaukana riutasta samalla kun ihailin isojen otusten sulavaa liikkumista.  Valaitten läheisyys ja mahdollinen niihin törmääminen rupesi lopulta jo hirvittämään kuljettajaa.  Vähän kauempaa näimme vielä kuinka isot pyrstöt  iskivät  lujasti vettä kun ne tainnuttivat  kalaparvia syömistä varten.

Kun valaat lähtivät, rupesimme etsimään ankkuripaikkaa.  Tuuli ja aalto oli kasvanut  niin suureksi ettei suojaista paikkaa löytynyt. Päätimme ajaa yön yli Vava’ulle. Aamulla olimme perillä Neiafun satamassa (18.40S, 173.59W) ja kiinnityimme poijuun. Uni kelpasi yövalvomisen jälkeen.

24.7. - 29.7. Tongalle

Muutama päivä vietettiin vielä Aitutakilla ja sitten tultiin vaihtelevissa keleissä Tongan Kuningaskuntaan, sen eteläisemmälle saariryhmälle Tongatapulle, pääkaupunkiin Nuku'alofaan (21.08S, 175.10W). Tulopäivä olisi ollut maanantai, mutta se olikin tiistai, koska menetimme yhden päivän kun ylitimme päivämäärärajan. Jonkun lähteen mukaan maahantulosta olisi pitänyt ilmoittaa viranomaisille 24 tuntia aikaisemmin. Sitä emme olleet tehneet, koska emme tienneet. Viranomaiset eivät kuitenkaan sanoneet siitä mitään. Sisään kirjautumista varten piti ajaa Fauan sataman polttoainelaituriin. Sieltä perin ystävällinen mies soitti tullille, joka pian tuli veneeseen ja hän taas viestitti terveysviranomaiselle jne. Kaikkiaan neljä asiallisen ystävällistä viranomaista kävi veneessä, lähinnä erilaisia papereita täyttämässä. Koko asiaan ei kulunut kovin kauaa. Kaikki viranomaiset olivat miehiä ja kaikilla oli hame päällä. Tämä pitkä hame näytti kovin erikoiselta miehen päällä, mutta opimme pian, että se on perinteinen asu täällä Tongalla. Niitä näkyy jopa nuorilla miehillä katukuvassa, etenkin koulupukuina mutta myös muuten. Pukeutuminen on täällä "siistimpää" ja perinteisempää kuin muilla käymillämme saarilla. Naisilla on paljon pitkiä hameita ja yleensä kaupungilla olkapäät peitossa. Shortsejakin on, mutta ne ovat yleensä yli polven ulottuvia. Poikkeuksiakin on. Etenkin lauantai-iltapäivänä alkoi nuorisolla näkyä jo enemmän paljasta pintaa. Siirsimme Verden sitten satama-altaan reunalle, sellaiseen kiinnitykseen jota emme olleet ennen kokeilleetkaan. Täälläpäin tehdään monessa paikassa niin, että pudotetaan keulasta ankkuri ja peruutetaan rantaan päin ja sitten vedetään pitkät köydet (n. 30metriä) ja kiinnitetään ne rantaan. Näin ensi kerralla ja kahden hengen miehistöllä tämä tuntui etukäteen hankalalta, mutta avuksi tuli ystävällinen taksinkuljettaja, joka vei köydet rantapenkalle. Kiinnittyminen sujui hyvin. Vieressä olevan kalastajaveneen pojat näkyivät uivan köysien kanssa, meidän laivakoira ei suostunut siihen tässä satamavedessä. Olemme olleet monta päivää tässä satamassa ihan tyytyväisenä. Veneeltä on lyhyt matka joka paikkaan. Toinen vaihtoehto olisi ankkuripaikka Pangaimotusaaren vieressä. Siellä olisi puhtaampi vesi, mutta dingimatka Tongatapulle on tosi pitkä. Siistinoloinen kaupunki on sopivan lyhyen kävelymatkan päässä. Siellä on monenlaista pikku kauppaa, valtava katettu tuoretori, kahvioita jne. Rannan tuntumassa on Kuninkaallinen Palatsi ja kaupungin toisella reunalla valtavan nurmikentän keskellä on Kuninkaallinen Hautamuistomerkki. Teollisuusalueella on joitakin huoltoliikkeitä ja "venetarvikeliikkeitä", mutta emme löytäneet sieltä mitään mitä olisimme tarvinneet venettä varten. Sovimme jo kerran ystävämme taksinkuljettajan kanssa, että lähdemme saarikierrokselle. Olisimme halunneet päästä luolasukellukselle ja näkemään Blow Holes eli suihkuttavia kiviä jne. Sitten alkoi taas sade ja sitä kesti sitten monta päivää, eikä retkelle kannattanut lähteä. Sunnuntai on täälläkin täysin lepopäivä. Työnteko on silloin perustuslaissa kielletty.

6.7. – 13.7. Cook saarten suuntaan

Vietimme Bora-Boralla vielä muutaman päivän vaihdellen ankkuripaikkaa. Perjantaina lähdettiin kohti länttä.  Otettiin suunta suoraan Tongatapulle (21. 7,9S   175. 9,8W ). Matka on pitkä, noin  1360  mailia eli ainakin 11 päivää. Alkumatkasta oli mukavat kelit. Tuuli oli suurimmillaan 9 m/s ja ihan tuuletonta oli hyvin vähän, joten moottorikin sai levätä melkein koko ajan. Oikein nautimme leppoisasta menosta ja ihan ”omasta” merestä, yhtään laivaa kun ei ollut näköpiirissä. Kuutamo teki öistäkin kauniita ja lähes valoisia ja siitä huolimatta Linnunrata  näkyi taivaalla hienosti. Alkumatkan myötätuuli muuttui matkan varrella vastaiseksi, toisin kuin ennusteet lupasivat.  Keikutus oli välillä aikamoista, kun maininki oli isohko ja aaltokin jonkinmoinen eri suunnasta.

Päätimme kuitenkin pysähtyä matkan varrella olevalle pienelle Aitutakin saarelle (18. 51S  159.48W). Osuimme tähän saaren kohdalle sopivasti vähän ennen korkeaa vettä, joka oli hyvä aika sisäänajoon. Se oli kyllä kovin jännittävää, koska väylä on tehty ruoppaamalla, ja syvyys oli juuri ja juuri tarpeeksi syvä Verdelle. Manu ajoi ja Tarja oli keulassa tähystämässä. Siitä huolimatta köli otti hiekkapohjaan muutaman kerran, mutta se vain hidasti vauhtia, ei pysäyttänyt sitä. Ankkuripaikka löytyi helposti, siellä kun oli jo kaksi venettä.  Ankkuri laskettiin kyllä kolme kertaa, ennen kuin saatiin se pitämään. Ankkurialueella oli kova virtaus ja kokoajan samansuuntainen, vaikka tuulensuunta vaihtui välillä taakse, vene pysyi silti samassa suunnassa. Keulasta laskettiin lopuksi kaksi ankkuria, koska pito tuntui vieläkin epävarmalta. Yhdellä veneistä oli 3 ankkuria, kaksi eteen ja yksi taakse. Kapteeni on n. 70-vuotias ranskalainen yksinpurjehtija.

Polkupyörä on hyväkulkuväline kun haluaa tutustua lähemmin saareen. Aitutaki on sen verran pieni saari, että täällä ei ole kovin paljon autoja, mutta sitä enemmän mopoja. Mopomummujen runsas lukumäärä tuntuu suomalaisesta yllättävältä. Eräskin iäkäs  pariskunta ajoi mopolla tyylikkäästi, mummu ohjasi  ja pappa istui takana kävelykeppi kainalossa. Eli minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa.

Saarelle tunnusomaisia ovat monet talorauniot, jotka myrskytuulet ovat tuhonneet. Osassa oli jäljellä vain perustukset ja monista puuttui katto tai olivat muuten tuhoutuneet. Myös asumattomia taloja on paljon, mutta ne missä asutaan pidetään siistissä kunnossa ja pihat ovat hyvin hoidettuja. Pyöräretken aikana huomasimme myös kuinka ystävällisiä paikalliset ihmiset ovat. Jos pysähdyimme välillä lukemaan karttaa niin pian joku auto, mopo tai jalankulkija tuli kysymään tarvitsemmeko apua. Kyllä sitä  joskus tarvittiinkin, koska teidenristeyksissä ei ole mitään viitoituksia. Suomalaisesta myös erikoinen tapa täällä Polynesiassa on se, että omaiset haudataan omaan pihaan ja paikalle rakennetaan iso muistolaatta ja usein myös katos. Laatalla on yleensä runsaasti kukkia ja hautapaikat ovat hyvin hoidettuja. Hautamuistomerkkejä on myös aivan teiden varsilla.

Turismi on varmaan tämänkin saaren pääelinkeino.

Tämän saari myy itseään paljon sillä, että tämä on unelmien paikka viettää häät tai tulla tänne häämatkalle. Täällä on tarjolla valmiita ohjelmia ja hienot puitteet viettää ikimuistoinen häämatka. Tapasimme yllättäen  yhden suomalaismiehenkin, joka oli juuri vihitty täällä romanttisella pikku saarella, jonka nimi on One Foot Island.

Toki täälläkin laguuni on kaunis ja puhdasvetinen. On tarjolla monenlaista snorklaus-  ja kalastusmatkaa opastettuina. Niihin saattaa sisältyä piknikki riutalla olevissa pikku saarissa eli motuissa. Hotellit ja ravintolat tarjoavat paitsi ruokaa ja juomaa, niin myös erilaisia tanssiesityksiä.

Perjantaita vasten yöllä alkoi ”sadekausi”. Koko perjantainkin satoi ja yöksi luvattiin kovia tuulia. Enää ei ole edes kuuma.

22.6. - 30.6. Bora-Boralla

Juhannuksenviettoon päätettiin mennä Bora-Boralle. Aamulla kun lähdettiin, niin sopivasti iltapäivällä oltiin perillä tällä kauneudestaan kuuluisalla saarella, jota kutsutaan myös Pacificin helmeksi. Asetuttiin poijuun uudelleen rakennetun Bora-Bora Yacht Clubin edustalle (16.29S, 151.46W).  Vanha, kuuluisa klubi on tuhoutunut vuosia sitten myrskyssä ja uudet omistajat rakentavat uutta osittain vanhan pohjalta.  Paljon on vielä tehtävää, ennen kuin  kaikki on valmista, mutta perusasiat toimivat ja henkilökunta on iloista, ystävällistä ja palvelualtista. Kävimme juhannusaattoiltana syömässä Melinan väen kanssa. Ruoka oli erinomaista, mutta ei ihan halvinta.

Saaressa on jylhän näköisiä vuoria ja sitä ympäröi suuri laguuni, jonka vedessä vilisee kalastus- ja turistiveneitä ja vesiskoottereita ym. 

Me tutustuimme alueeseen ensin taas polkupyörillä kiertäen rantoja pitkin kulkevan tien, 32 km. Koko matkalla oli vain yksi mäki.

”Pääkaupunkiin” Vaitapeen on Jahtiklubilta parisen kilometriä matkaa ja sinne kävellessä on hyvä katsella saaren asukkaitten taloja ja elämää.  Tämä ei ole kaikkein siistein näkemistämme saarista.

Täällä on meneillään suuri juhlatapahtuma, Hieva. Olimme yhtenä iltana katsomassa siihen liittyvää tanssiesitystä tai oikeastaan kilpailua. Valtavan suuri ryhmä nuoria ihmisiä, lapsia ja mukana aikuisiakin esiintyivät hiekkakentällä. Käsittääkseni kaikki olivat amatöörejä ja esitys taidokas. Siinä oli mukana vanhempaa ja uudempaa polynesialaista tanssia. Minä ainakin nautin sen katselusta kovasti.

Perjantaina lähdimme snorklausmatkalle. Meidät haettiin jahtiklubilta ja saimme nauttia oikein privaattimatkasta, muita kun ei ollut sattunut ilmoittautumaan mukaan. Veneeseen olisi mahtunut varmaan ainakin toistakymmentä asiakasta mukavan ja hauskapuheisen kuljettajaoppaan lisäksi. Meidät vietiin ensin tutustumaan Coral Gardens nimiseen paikkaan. Pohjassa oli tosiaan ikään kuin puutarha koralleista ja lisäksi aivan valtavasti erilaisia, pienehköjä kaloja, jotka aivan parveilivat meidän ympärillä. Sitten oli vuorossa isojen rauskujen kanssa uiminen. Nekin tottuivat meihin pian ja antoivat koskea itseään ja lopulta puskivat itseään meitä vasten. Tässä kohdassa oli alle metrin syvyistä ja sileä hiekkapohja.  Kolmanteen paikkaan ajettiin riutan ulkopuolelle ja siellä saatiin koko retken hienoin kokemus. Saimme uida haitten kanssa. Ensin näkyi allamme, monen metrin syvyydessä pienempiä haita, mutta pikkuhiljaa lähemmäs tuli isompia, jotka uivat joskus aivan kosketusetäisyydellä. Opas oli kyllä sanonut ennen veteen menoa, että hait pitävät erikoisesti suomalaisten lihasta, koska se tuoksuu lohelle. Nämä hait olivat kuitenkin ikään kuin kesyjä tai ainakin hyvin syöneitä, eivätkä olleet meille vaarallisia. Kyllä näistä kokemuksista kannatti maksaakin.  Emme olisi näin hienoja paikkoja itse löytäneetkään.

Ostimme muutama päivä sitten uuden kameran, AEE SD19, joka on vesitiivis 60 metriin asti ja aika edullinen. Tämän blogin kalakuvatkin ovat siis ihan itse otettuja.

13.6. - 20.6. Huahine Huilla ja Raiatealla

Keskiviikkona viiden tienoissa lähdettiin kohti Huahine Huin saarta. Matkaa oli vajaa sata mailia, joten ajettiiin yön yli ja oltiin torstaina puolelta päivin perillä Faren kylän ulkopuolella (16.43 S, 151.02 W).

Kylä on aika pieni, mutta siellä on hyvä marketti, joka meille veneilijöille on aina tärkeä. On myös auto- ja pyörävuokraamoja, muutama hiljaisen tuntuinen ravintola ja pikku putiikkeja. Perjantaina oli toripäivä ja tarjolla mm. runsaasti hedelmiä. Huahinen saari tuntuu tähänastisista Tahitin lähisaarista vähiten turismin pilaamalta.

Me kiinnityimme poijuun, koska pohjassa oli korallia ja ankkuri ei tuntunut siinä kovin hyvin pitävän. Lauantain vuokrattiin polkupyörät ja kierrettiin niillä saarta. Matkan varrella ajoimme erään kylän läpi jossa oli meneillään kaikkien Huahinen kylien väliset kilpailut, joissa lajeja oli valtavasti. Oli petankkia, lentopalloa, melontaa ja juurestenkasvatusta ym.  Juureksien kokoa oikein punnittiin ja suurimmat kai palkittiin. Mukavaa kun pitävät tällä tavalla yllä kotiseutuhenkeä.

Sunnuntaina kylä oli kovin hiljainen. Ainoa tapahtuma oli yhteysaluksen käynti.

Maanantaiaamuna suunnattiin keula kohti Raiatean saarta. Taas tuli tehtyä lyhyt ja leppoisa purjehdus. Iltapäivällä oltiin  jo ankkurissa Uturoan marinan ulkopuolella (16.43S, 151.27W).

Paikka on aika tuulinen ja yö oli levoton. Onneksi ankkuri tuntuu pitävän. Tässä emme varmaankaan montaa päivää viihdy.  Pakollisia töitä taas riittää. Vesikone teki lakon ja tarvitsee huoltoa, kenties myös varaosia.  Vessanpyttykin lopetti toiminnan ja pumppuun pitää vaihtaa tiivisteitä.

Pian jatketaan taas matkaa Bora Boralle.

Hauskaa Juhannusta kaikille t. Manu ja Tarja

29.5. – 13.6. Tahitilla ja Moorealla

Yacht Club de Tahitilla oli paljon veneitä, koska viikonloppuna oli tulossa kisaveneitä. Saatiin kuitenkin paikka poijusta ja vielä yhdeksi päiväksi laiturista. Marina on hyvin varustettu. Siellä on siistit suihkut, pesukoneet, ravintola rannassa ja huoltoasema kahvioineen. Täällä toimii sama langaton verkko kuin Marquesasilla (Hotspot-WGD), kunhan vain muistaa ostaa riittävän usein kortteja sitä varten. Kortin sisältämä 11 tuntia tuntuu kuluvan kovin nopeasti. On riemastuttavaa pitkästä aikaa pystyä lukemaan ja kirjoittamaan sähköposteja. Tahitin pääkaupunki Papeete on marinasta noin viiden kilometrin päässä. Siellä käytiin pari kertaa. Ensimmäisellä kerralla näännytettiin itsemme kävelemällä kuumuudessa koko matka. Toisella retkellä jo pysäytettiin reippaasti bussi ja kysyttiin meneekö se Papeeteen. Osuimme oikeaan kulkuneuvoon ja kuljettajakin oli vielä niin ystävällinen, että neuvoi meitä paluumatkan osalta ihan kysymättä. Kaupunki itse oli pettymys meille. Olimme odottaneet edes vähän piirteitä vanhasta, perinteisestä Polynesiasta, mutta tämä olisi voinut olla mikä tahansa suurkaupunki suurine autoineen ja liikenneruuhkineen. Myyntikojut ja torit olivat tosin pullollaan kukallisia tahitiaiheisia kankaita ja niistä tehtyjä paitoja, mekkoja ja liinoja. Sisään kirjautuminen saarelle oli helppoa. Tai oikeastaan piti kyllä ensin etsimällä etsiä ja kysymällä kysyä Harbour Masters Office eli satamamestarin toimisto, joka oli juuri vaihtanut paikkaa. Mutta sitten kaikki olikin sujuvaa. Näytettiin passit ja venetodistus ja kerrottiin veneen paikka. Satamamestari kehotti lähettämään tiedon Tahitilta lähdöstä muutamaa päivää aikaisemmin sähköpostilla hänelle ja lupasi lähettää todistuksen ulos-clearauksesta paluupostissa. Ja niin tapahtui. Koko Tahiti oli paljon uudenaikaisempi kuin olimme odottaneet. Viivyimme viikon verran samassa paikassa ja josta osa ajasta kului veneen siivoukseen ja kunnostukseen. Maanantaina 4.6. lähdimme moottoroiden kohti parinkymmenen mailin päässä olevaa Moorean saarta. Pian tuuli nousi ja saatiin pitkästä aikaa oikein purjehduksen makua. Tuuli kasvoi 12 – 16 m/s etuviistosta ja aalto ylitti 2m. Riemua kesti jonkin aikaa, kunnes tultiin saaren suojaan ja tuuli ja aalto pienenivät täysin. Saavuimme Moorealle ja ankkuroimme Oponohu lahdelle suojaisaan paikkaan (17 29 S, 149 51 W), seitsemän muun veneen seuraksi. Paikka oli aivan hiekkarannan edessä, johon oli hyvä rantautua jollalla ja kauppakin löytyi aivan läheltä. Rannassa on hyvin siisti puisto piknikpöytineen. Sitä näyttävät myös paikalliset asukkaat käyttävän paljon. Yhtenä päivänä vuokrasimme auton ja kiersimme sillä koko saaren. Saari on niin pieni että rantaviivaa kulkevan tien olisi kulkenut hyvin parissa tunnissa, mutta me käytimme siihen koko päivän. Monenlaisia kauppoja oli siellä täällä, mutta ei niin paljon kuin Tahitilla. Esimerkiksi helmikauppoja on täälläkin paljon. Kävimme myös ylhäällä vuorella olevalla näköalapaikalla, josta oli huikeat maisemat mm. Opunohu Bayhin ja myös viereiseen Cook Bayhin. Paikallinen Hilton-hotelli on rakennettu meren päälle. Riutan sisäpuolella majat ovat suojassa aalloilta. Uiminen ja snorklaus ovat taas harrastuksiamme. Veneen alla voi nähdä hyvin usein rauskuja ja napoleonkaloja ihan vain kannelta katsomallakin. Ainakin lahdissa on usein savuista, koska tapana on, että jätteet hävitetään polttamalla. Kiireellä suljetaan välillä luukkuja, ettei venekin täyttyisi savusta. Joka päivä nousee savua jostakin päin.