Juhannuksenviettoon päätettiin mennä Bora-Boralle. Aamulla kun lähdettiin, niin sopivasti iltapäivällä oltiin perillä tällä kauneudestaan kuuluisalla saarella, jota kutsutaan myös Pacificin helmeksi. Asetuttiin poijuun uudelleen rakennetun Bora-Bora Yacht Clubin edustalle (16.29S, 151.46W). Vanha, kuuluisa klubi on tuhoutunut vuosia sitten myrskyssä ja uudet omistajat rakentavat uutta osittain vanhan pohjalta. Paljon on vielä tehtävää, ennen kuin kaikki on valmista, mutta perusasiat toimivat ja henkilökunta on iloista, ystävällistä ja palvelualtista. Kävimme juhannusaattoiltana syömässä Melinan väen kanssa. Ruoka oli erinomaista, mutta ei ihan halvinta.
Saaressa on jylhän näköisiä vuoria ja sitä ympäröi suuri laguuni, jonka vedessä vilisee kalastus- ja turistiveneitä ja vesiskoottereita ym.
Me tutustuimme alueeseen ensin taas polkupyörillä kiertäen rantoja pitkin kulkevan tien, 32 km. Koko matkalla oli vain yksi mäki.
”Pääkaupunkiin” Vaitapeen on Jahtiklubilta parisen kilometriä matkaa ja sinne kävellessä on hyvä katsella saaren asukkaitten taloja ja elämää. Tämä ei ole kaikkein siistein näkemistämme saarista.
Täällä on meneillään suuri juhlatapahtuma, Hieva. Olimme yhtenä iltana katsomassa siihen liittyvää tanssiesitystä tai oikeastaan kilpailua. Valtavan suuri ryhmä nuoria ihmisiä, lapsia ja mukana aikuisiakin esiintyivät hiekkakentällä. Käsittääkseni kaikki olivat amatöörejä ja esitys taidokas. Siinä oli mukana vanhempaa ja uudempaa polynesialaista tanssia. Minä ainakin nautin sen katselusta kovasti.
Perjantaina lähdimme snorklausmatkalle. Meidät haettiin jahtiklubilta ja saimme nauttia oikein privaattimatkasta, muita kun ei ollut sattunut ilmoittautumaan mukaan. Veneeseen olisi mahtunut varmaan ainakin toistakymmentä asiakasta mukavan ja hauskapuheisen kuljettajaoppaan lisäksi. Meidät vietiin ensin tutustumaan Coral Gardens nimiseen paikkaan. Pohjassa oli tosiaan ikään kuin puutarha koralleista ja lisäksi aivan valtavasti erilaisia, pienehköjä kaloja, jotka aivan parveilivat meidän ympärillä. Sitten oli vuorossa isojen rauskujen kanssa uiminen. Nekin tottuivat meihin pian ja antoivat koskea itseään ja lopulta puskivat itseään meitä vasten. Tässä kohdassa oli alle metrin syvyistä ja sileä hiekkapohja. Kolmanteen paikkaan ajettiin riutan ulkopuolelle ja siellä saatiin koko retken hienoin kokemus. Saimme uida haitten kanssa. Ensin näkyi allamme, monen metrin syvyydessä pienempiä haita, mutta pikkuhiljaa lähemmäs tuli isompia, jotka uivat joskus aivan kosketusetäisyydellä. Opas oli kyllä sanonut ennen veteen menoa, että hait pitävät erikoisesti suomalaisten lihasta, koska se tuoksuu lohelle. Nämä hait olivat kuitenkin ikään kuin kesyjä tai ainakin hyvin syöneitä, eivätkä olleet meille vaarallisia. Kyllä näistä kokemuksista kannatti maksaakin. Emme olisi näin hienoja paikkoja itse löytäneetkään.
Ostimme muutama päivä sitten uuden kameran, AEE SD19, joka on vesitiivis 60 metriin asti ja aika edullinen. Tämän blogin kalakuvatkin ovat siis ihan itse otettuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti