29.2. – 4.3. San Blasin saaristossa

Pari päivää viihdyttiin Waisaladupin kupeessa nauttien maisemista ja puhtaasta sinisestä vedestä jossa oli mukava uida ja sukeltaa. Paikkaa voisi sanoa vaikka ruuhkaiseksi, niin paljon siellä oli muitakin veneitä.
Sitten vaihdettiin paikkaa kymmenisen mailia itään ja vähän pohjoiseenkin. Aivan San Blas saariston pohjoisreunalla on Hollandes-ryhmä pieniä saaria ja riuttoja ja suojaisia ankkurointipaikkoja. Olimme yön sen itäpäässä (9ast 34min N, 78ast 40min W). Tuntui uskomattomalta katsella, että riutan takana näkyivät Caribianmeren ainakin kolmemetriset aallot ja turvallisella puolella niitä ei tuntunut ollenkaan. Tiettyyn aikaan päivästä tosin näimme kuinka virtaus toi isohkon pyörivän aallon kohtaan, missä oli vedenalainen riutta.
Tämä on ihan paratiisi. Löysimme hyviä snorklauspaikkoja, joissa näimme monen värisiä kaloja, koralleja ja kasveja. Veneitä ei täällä ollut ruuhkaksi asti. Tapasimme muutamia naapuriveneilijöitä, jotka ovat viettäneet vuosikausia ison osan vuodesta täällä San Blasissa.
Seuraavana päivänä siirryttiin Hollandes-ryhmän läntisimmän saaren kupeeseen muutaman mailin matka. Saaren etelä- ja länsipuolella ei ollut hankalia riuttoja tai muita esteitä. Siksi tästä oli hyvä lähteä heti aamuhämärissä seuraavalle purjehdukselle kohti länttä. Siitä tulikin pitkä ja mukava purjehdus. Tuulet olivat sopivia ja sopivansuuntaisia, niin että matka joutui. Aalto oli aika korkea, mutta onneksi samalla pitkä, eikä se tuntunut epämukavalta. Saatiin pari pienehköä kalaakin, mikä tietysti hiukan hidasti matkantekoa. Ennen pimeän tuloa saavuttiin Portobelon lahteen (9ast 33,5min N, 79ast 40min W) ankkuriin. Tätä lahtea on Columbus aikoinaan pitänyt niin kauniina, että on antanut sille nimeksi Puerto Bello. Paljon veneitä on täälläkin ankkurissa.

20.2. - 28.2. Kuubasta Panamaan

Maanantaiaamuna saimme pakolliset tulli- ja muut tarkastukset hoidettua ja Manu kävi vielä maston huipussa vaihtamassa tricolor- ja ankkurivalon. Vajaan vuoden toiminut Lopo light jouti roskikseen.
Sitten lähdettiin kohti Panamaa. Alkumatka oli täysin tyyntä ja köröttelimme moottorilla useamman tunnin. Iltapäivän ja illan kuluessa tuuli taas voimistui, kun pääsimme etäämmälle Kuuban rannikosta ja sen jälkeen se ei koko matkan aikana kovin pieneksi tullutkaan. Kun tuuli jatkui, kasvoivat aallotkin. Isoimmillaan taisivat olla 3 - 4m. Ei vaarallisia, mutta keikuttivat venettä epämukavasti. Aalto paiskasi vettä välillä veneen katolle tai sitlooraan. Minä Tarja kärsin meritaudista monta päivää. Olipa inhottavaa. Sitä ehti haaveilla lukemisesta, satamakirjojen tutkimisesta, jopa veneen siivoamisesta, mutta parasta oli pitää pää tyynyssä aina kun se oli mahdollista. Manullakin oli maha vähän sekaisin. Voi olla, että Kuuban ruoillakin oli jotain tekemistä olotilamme kanssa.
Sunnuntaiaamuna oltiin tulossa perille Panaman San Blas saaristoon. Tuuli oli vieläkin suurimmillaan 14m/s ja aalto 3-4m. Vähän jo ajattelimme, että uskaltaako tässä aallokossa rantautuakaan suunnitellun Porvenirin saaren tuntumaan. Varasuunnitelmiakin siinä jo tehtiin. Aalto kuitenkin pieneni kun lähestyttiin rantaa ja niin asetuttiin ankkuriin Porvenirin pikku saaren edustalle (9ast,33min N, 78ast, 57min W). Täällä voi kirjautua sisään Panamaan. Saarella on myös lentokenttä, niin uskomatonta kuin se onkin, kun ottaa huomioon saaren pienen koon. Kiitotie ulottuu saaren päästä päähän. Nyt lentokenttä on kuitenkin remontissa ja koneet eivät lennä. Viranomaiset eivät olleet töissä viikonloppuna ja vasta maanantaina pääsimme tullautumaan sisään. Kallista oli. Vuoden purjehdusluvasta piti maksaa 193 $ (lyhyempää lupaa ei ollut mahdollista saada). Maahantulosta lisäksi 30 $ ja Kuna-intiaanien kongressille 24$ (tämä on jonkinlainen intiaanien oma alue, emme ole saaneet selville mitä se tarkasti ottaen tarkoittaa). Kuna-intiaanit ovat ystävällisiä, hymyileviä ihmisiä jotka elävät oman perinteensä mukaan tämän alueen saarilla, ja käyvät kapeilla kanooteillaan innokkaasti kauppaamassa perinteisiä käsitöitään ja hedelmiä turisteille.
Viihdyimme täällä pari yötä, koska meillä oli ystävällisiä venenaapureita ja illanvietot menivät rattoisasti kansainvälisissä tunnelmissa.
Sitten siirryimme vain kuutisen mailia länteen ja asetuimme Niatupun ja Waisaladupin saarten väliin ankkuriin (9ast33min N, 78ast51min W). Olisi mielenkiintoista tietää, onko Waisaladupin nimellä mitään tekemistä Suomen Väisälän kanssa. Me ainakin aiomme omia sen melkein itsellemme. Se on pieni, hieno saari palmuineen ja hiekkarantoineen. Tätä aluetta voi sanoa taas oikein paratiisiksi, paitsi että nyt on vain suhteellisen kylmä, kun kylmärintamat vaikuttavat tännekin (n. 26 C ). Vaikka matalat saaret eivät estä tuulten puhalluksia, ne vaimentavat yhdessä riuttojen kanssa aallon, joka onkin täällä paljon tärkeämpää. Saaret palmuineen ovat yleensä Kuna-perheitten asuttamia ja aina heidän kanssaan oli jonkinlaista pientä bisnestä. Ostimme dollarilla kookospähkinän, jonka poika kiipesi pudottamaan palmusta ja isä sitten viidakkoveitsellä rikkoi, että saimme nesteen juotua sen sisältä. Illalla ostimme kaksi hummeria 10 dollarilla ja nautimme oikein juhlaillallisen veneen sitloorassa. Ajattelimme vain, että voisiko olo tästä enää parantua.

13.2. - 19.2.12

Muutama päivä kului lähiympäristöön, eli Cienfuegosin kaupunkiin tutustumiseen. Noin kolme kilometriä pitkä rantabulevardi johtaa satamasta kaupungin keskustaan. Välillä sitä kuljimme reippaasti kävellen, joskus istuttiin polkupyörätaksin kyytiin. Löytyihän sieltä joku kävelykatu turistirysineen, mutta suurimmaksi osaksi kadut ja talot näyttivät aika vanhoilta eikä aina niin hyväkuntoisilta.
Keskiviikkona lähdettiin bussimatkalle Havannaan. Tiet olivat aika huonokuntoisia, joten matka kesti nelisen tuntia. Saimme näin tutustua myös Kuuban maaseutuun. Isoja peltoalueita oli paljon, kaikkia viljelyksiä ei tunnistettu. Tien varressa näkyi paljon hevosia, joko kärryjen kanssa tai ratsuina. Vanhoja traktoreitakin näkyi, mutta aika vähän. Ilmeisesti maanviljelys täällä on vähän vanhanaikaisempaa kuin Suomessa, mutta viljelykset olivat hyvin hoidettuja.
Matkatoimisto ei ollut onnistunut löytämään meille vapaata hotellihuonetta, joten ensimmäiseksi Havannassa lähdettiin etsimään yöpymispaikkaa. Se löytyikin pian ja ihan Keskuspuiston läheltä, eli Vanhankaupungin ytimestä. Täällä monet vuokraavat asunnostaan yhtä tai useampaa huonetta matkailijoille, ja paikat on merkitty selkeästi talon ulkopuolelle. Saimme huoneen Mariselan ja Israelin asunnosta. Vaikka yhteistä kieltä ei ollutkaan, niin hyvin tultiin toimeen ja heistä tuli hetkessä meidän ystäviä ja saimme seurata kuubalaisen perheen elämää hyvin läheltä
Torstaina kävelimme Vanhaa kaupunkia ristiin, rastiin. Se on aikoinaan ollut tosi upea kaupunki, mutta kunnostuksen puutteessa monet hienot rakennukset ovat kärsineet kovin paljon. Tosin muutamia saneerattiinkin, mutta työsarkaa on valtavasti. Liikenne oli vilkasta, suurin osa autoista oli 50-luvun amerikanrautoja, Ladoja ja Mosseja. Täällä oli myös enemmän uusia autoja kuin muualla Kuubassa. Sivukaduilla pääsi kokemaan oikein kuubalaista elämän sykettä. Kävimme tietysti myös Ernest Hemingwayn kantapaikassa. Oli muuten tehty erittäin elävän näköinen patsas hänestä baarijakkaralle istumaan.
Perjantaina köröteltiin takaisin Cienfuegosiin ja Marinaan. Kunnosteltiin venettä ja tehtiin ruokahankinnat. Ruokaostokset tehtiin siten, että otettiin polkupyörätaksi ja sen kanssa kierrettiin marketteja, vihannes- ja hedelmätorit sekä leipäkauppa. Onnistuimme saamaan oikein avuliaan ja iloisen kuskin, joka tiesi hyvin kaikki paikat ja jos hän kävi ostamassa meidän puolesta hedelmiä niin hän teki paljon parempia kappoja.
Maanantaina lähdetään Panamaa kohti, noin 750 mailia, arvioitu kesto n. 6 vrk. Säätiedotus on luvannut heikkoja tuulia, joten voi olla taas hidasta matkantekoa ja moottorilla ajoa tiedossa.
Näyttää siltä, että täällä nuo nettiyhteydet ei oikein pelaa. Siitä seuraa, että emme aina saa blogia lähtemään ollenkaan, tai lähetämme sen SSB-radiolla mutkan kautta suoraan nettisivulle ja silloin emme saa kuvia mukaan ollenkaan.

4.2. - 12.2.

Koko perjantaipäivä ja seuraava yö ajettiin Kuuban eteläistä rannikkoa pitkin kohti länttä. Aamulla tultiin Marea del Portillo (19ast 54min 45sek N, 77ast 11min 17sek W ) nimiseen paikkaan, jossa tullimiehen antaman tiedon mukaan on marina, ja sinne siis saa rantautua. Löytyi ihan hienon näköinen paikka, valtava lahti ankkurointia varten. Sen toisessa päässä oli iso rakennus (ehkä hotelli) mutta marinasta ei mitään havaintoa. Meidän lisäksi lahdella oli vain muutama kalastaja pienissä soutuveneissä. Päätimme, että emme lähde etsimään mitään marinaa, vaan odotamme että tulli etsii meidät tai sitten ei.
Iltapäivällä tulikin kaksi ystävällistä tullimiestä tarkistamaan veneen ja meidän paperit. Koira kävi taas nuuskimassa veneen. Kulkuvälineenä heillä oli pieni soutuvene ja sen moottorina reippaan oloinen rouva. Marina tarkoittaa täällä siis vain tullivirkamiesten läsnäoloa eikä mitään laiturisysteemiä.
Illansuussa kävimme jollalla ihan omatoimiretkellä viereisessä mangrovemetsässä olevissa "kanavissa". Siellä oli upea tunnelma.
Sunnuntaiaamuna suunnattiin kohti Las Coloradasia (19ast 55min 39sek N,77ast 41min 36sek W ). Paikka on Kuuballe historiallinen, koska siellä, tai oikeastaan sen viereisellä niemellä Fidel Castro joukkoineen nousi maihin vuonna 1956. Suurin osa hänen miehistään kuoli yllätyshyökkäyksessä, mutta henkiin jääneet 15 käynnistivät sitten vallankumouksen.
Vaihtelevakelisen matkan jälkeen pääsimme perille juuri ennen auringonlaskua. Asetuimme ankkuriin ja ehdimme juuri aloittaa ruokailun, kun veneen viereen tuli soutuveneellä viranomaisia, jotka kielsivät meiltä yöpymisen kylän edessä. Se olisi ollut liian vaarallista. Meille ei selvinnyt, kummalle se olisi vaarallista, paikallisille vai meille. Koska oli jo pimeä, siirryimme vain seuraavan lahden edustalle. Aamulla nukuttiin pitkään. Levättiin ja uitiin kaikessa rauhassa.
Sitten lähdettiin tutustumaan Kuuban "sisämereen". Etelässä on pitkiä riuttajonoja, muun muassa Jardines de la Reina, joka vaimentaa valtamereltä tulevat mainingit ja aallot. Sen ja mantereen välissä on rauhallinen merialue, jossa on paljon riuttojen ympäröimiä saariryhmiä.
Kävimme Cayos Granadalla, Cayos Chocoladella ja Cayos Guervolla. Kaikki nämä olivat matalien saarien muodostamia lähes ympyränmuotoisia ryhmiä. Saarilla oli hienoja, koskemattomia hiekkarantoja ja mangrovemetsiä. Chocoladesaarella näimme ison Sinihaikaran lähtevän lentoon. Osin vedenalainen riutta ympäröi näitä alueita ja tarkasti piti tutkia kartan ja opaskirjan avulla mistä kohdasta voi köliveneellä mennä sisään. Onneksi meidän vähän liian vanha opaskirja tässä kohden piti paikkansa. Keskellä oli sitten tilaa ankkuroitua ja riutta esti aallon sisääntulon. Etsimme hyviä, näyttäviä snorklauspaikkoja, mutta emme löytäneet ihan mieleisiämme mistään.
Täällä ei ruuhkasta ole tietoa. Yhtä naapurivenettä enempää emme missään yöpymispaikassa ole tavanneet. Cayos Guervolla tosin taisi olla kalastuslaivojen tukikohta. Niitä oli siellä ainakin seitsemän. Yöllä ne tietysti kävivät kalastustöissä.
Perjantaina ajettiin ilman tuulta, siis moottorilla, kohti Jardines de la Reinaa ja tultiin siinä olevan aukon, Canal Boca Granden kautta Caribianmerelle. Canal Boca Grande oli myös erikoinen kokemus. Kartalta se näyttää kapealta raolta, mutta on niin leveä, että kumpaakaan "reunaa" ei näy. Syvyys on matalimmillaan noin 10 metriä, mutta vesi niin kirkasta, että pohjassa olevat valkoiset korallialueet näkyvät. Merkittävää oli myös se, että tässä kohdassa kala kävi vieheeseen , kaikkiaan viisi barracudaa tarttui pienellä matkalla. Barracudia emme kuitenkaan syöneet, koska ne saattavat olla myrkyllisiä.
Jatkoimme matkaa luoteeseen kohti Cienfuegosin kaupunkia. Yöllä tuuli nousi ja päästiin purjehtimaan ensin mukavasti. Aamuyöstä tuuli kääntyi vastaiseksi ja otettiin taas kone avuksi.
Lauantaiaamuna päästiin perille Cienfuegosiin (22ast 7min 37sek N, 80ast 27min 13sek W) ja asetuttiin ankkuriin Marina Jaguan edustalle, koska laituripaikat olivat täynnä. Lauantaipäivästä muutama tunti kului tulliselvitystä odotellessa. Paperityöllä selvittiin tällä kertaa. Kukaan ei tullut veneeseen tarkastamaan.
Sunnuntaiaamuna herättiin outoon tunteeseen. Veneessä oli melkein kylmä. Ulkona oli vain 18 astetta, veneessä vähän enemmän. Näin kylmää emme ole kokeneet sitten tammikuun alun. Mahtaa tuntua näistä paikallisista tosi kamalalta. Meistähän se oikeastaan on ihan sopivaa.
Kyseessä on kylmä rintama, joita näin talvella tulee Meksikon lahdelta silloin tällöin. Sen mukana tulee myös kovia tuulia, joista säätiedotukset kyllä varoittavat etukäteen. Sopivasti ehdimme tänne satamaan ennen kuin tuulet nousivat. Nyt valvotaan vain, että ankkuri pitää, vaikka tekisi mieli lähteä tutustumaan ihan vieressä olevaan kaupunkiin.

24.1 - 3.2.

Tiistaiaamuna klo 7.45 lähdettiin kohti Kuubaa.
Aluksi tuulet olivat pieniä, täysin takaa ja aalto suurta, joten purjeet hakkasivat jatkuvasti, mutta pian se tuuli parani. Koko matkan ajan tuuli oli takaa 8-16 m/s ja aallon korkeus n. 3m. Meno oli tosi keikkuvaa , joten ajoimme vain reivatulla genualla ja pyrimme säätämään vauhdin 6 knotsiin. Puuskissa se välillä lähenteli 10 knotsia. Päällimmäiseksi matkasta jäi mieleen jatkuva keikutus, kova ryske ja kolina, tavarat eivät pysyneet paikallaan ja turvaköydet kyllä muisti pitää kiinni. Keli ei kuitenkaan ollut mitenkään vaarallista. Yhtenä yönä Tarja putosi keikutuksessa sängystä lattialle. Myrskypunkka oli ilmeisesti tullut vähän huonosti viritettyä. Mitään vaurioita ei tullut, ei edes mustelmia.
Eräänä aamuna söimme tuoretta kalaa aamupalalla. Iso lentokala oli yöllä hypännyt veneeseen ja jäänyt sitlooraan ja Manu paistoi sen pannulla. Hyvää oli. Muuta kalaa ei onnistuttu saamaankaan koko matkan aikana.
Muuta liikennettä oli erittäin vähän. Nähtiin n. 10 laivaa ja yksi purjevene, joka tuli niin läheltä että oikein jouduttiin väistämään, emme tiedä nukkuiko siellä koko miehistö.
Matkalla ohitettiin useita amerikkalaisten omistamia saaria. Dominikaaninen Tasavalta ja Haiti jätettiin myös riittävän kauas sivulle.
Viimeisenä yönä taas hidastelimme tahallaan "postimerkin kokoisella" purjeella, että aurinko ehti nousta ennen Santiago de Cuban lahden suulle tuloa. Otimme radioyhteyden Punta Gorban marinaan (19ast 59min N, 75ast 51min W) ja saimme ystävällisiä vastauksia tyylin: Good Morning, Lady.
Sitten alkoi tarkastustapahtuma. Veneessä kävi Manun jollalla kuskaamana kaikkiaan 6 miestä, 1 nainen ja 1 koira. Maahanmuutto- ja tullitarkastusten lisäksi tutkittiin ja kyseltiin terveyttä, mukana olevia ruokia, rahoja jne. Koira olisi ilmeisesti haistanut kätkemämme huumeet ja rahat, jos niitä olisi ollut. GPS:t, Ebirp-hälytin ja hätäraketit sinetöitiin muovipussiin marinassa olon ajaksi. Toivottavasti saamme ottaa ne käyttöön matkalle lähtiessä.
Kaikki viranomaiset olivat ihan ystävällisiä ja mukavia. Onneksi meillä oli ennakkotietoa tarkastuksen perusteellisuudesta, niin että ei se aivan yllätys ollut. Muutama tunti siinä kuitenkin kului ja pääsimme nukkumaan pois kuuden ja puolen vuorokauden univelkoja vasta iltapäivällä.
Marina on positiivinen yllätys kuntonsa puolesta. Ilmeisesti muutamassa vuodessa on tapahtunut paljon. Tosin betonilaiturit on mitä on. Satamakirja varoitteli paljon pahemmasta.
Tiistaiaamuna tilasimme taksin Santiago de Cuban keskustaan ja saimmekin allemme oikein Moskvitch Eliten. Autokanta on sellaista , että 50-luvulta on amerikkalaiset autot ja 70-80-luvulta on venäläiset autot ja sen jälkeen on tullut muutamia eurooppalaisia. Autot ovat kuitenkin erittäin siistejä ja hyvin hoidettuja. Rakennukset ovat enimmäkseen sen näköisiä, että niitä ei ole juuri korjattu vallankumouksen jälkeen, paitsi monet hotellit on pidetty kunnossa. Ihmiset, joita tapasimme olivat tosi ystävällisiä ja kohteliaita, he tulivat juttelemaan ja kyselemään asioita. Kaikki eivät olleet edes myymässä mitään. Liikaa oli kuitenkin kerjäläisiä, jotka seurasivat ja vaivasivat turisteja.
Saimme kuulla juttuja siitä, mitä on elää Kuubassa. Eräs Fernando oli erehtynyt arvostelemaan maan johtoa julkisesti ja oli menettänyt työnsä, ja istunut vankilassa 4 vuotta ja nyt hän yritti kaikin keinoin kouluttaa poikaansa ammattiin. Fernandon tapasimme myös seuraavana päivänäkin ja meistä tuli aivan hyvät ystävät. Eniten ihmetytti kaduilla ja taloissa maleksivat joutilaat ihmiset, joilla ei tuntunut olevan mitään työtä, kuitenkin he olivat aivan tyytyväisen oloisia. Veimme kaksi Ikean kasillista pyykkiä pestäväksi paikalliseen taloon Maria-rouvalle ( 12 $ ).Talossa tarjottiin kahvit, juttelimme ja viihdyimme pitkään, vaikka ei paljon yhteistä kieltä ollutkaan. Sieltä tullessa tapasimme kadulla Peterin (Perdo) joka kutsui tietysti kotiinsa, kauppamies kun on. Sarema vene, Pekka ja Riitta olivat hänelle hyviä ystäviä, niin se on maailma pieni. Illalla menimme Peterin ja Rosan luokse syömään ja tutustuimme heidän perheeseensä sekä kuubalaiseen perhe-elämään. Elämä oli vilkasta, ihmisiä tuli meni ja vaikka tilat olivat pienet, hyvin sovittiin. Peteriltä tilattiin seuraavaksi päiväksi myös meille ruokatäydennys.
Perjantaina lähdettiin eteenpäin. Sitä ennen käytiin taas tullivirkailijoitten luona, jotka kirjoittivat tukun asiakirjoja. Kukaan ei enää tullut tarkistamaan venettä, kuten tullessa. Ne sinetöidyt pussitkin hätäraketteineen ja gepsuineen saimme avata ihan itse!!!
Vasta tullimiesten kanssa keskustellessa ymmärsimme, että emme saakaan yöpyä jatkossa ihan missä vaan, vaan virallisissa marinoissa, joissa paikalla on tullit ja muut. Ja näitä marinoita on paljon vähemmän kuin muutaman vuoden takainen satamakirja kertoo. Kaikki muuttuu. Ymmärsimme kuitenkin, että voimme ankkuroitua muuallekin, mutta emme voi mennä maihin. Taisi mennä suunnitelmat uusiksi.

19.1 – 23.1

Torstaina lähdettiin iltapäivällä viiden aikana kohti British Virgin Islandsillä olevaa Tortolan saarta. Matka oli suunnilleen sama, eli noin 90 mailia kuin edellisellä purjehduksella St.Maartenille. Nyt se vain kesti vähän kauemmin. Saimme nauttia rauhallisesta myötätuulipurjehduksesta koko matkan.
Olimme perillä Tortolan Road Townissa (18ast 24.702min N, 64ast 36min W) puolen päivän aikaan. Kiinnityimme poijuun ja lähdimme tullille. Näin hankalaa tullausta emme ole hetkeen nähneetkään. Ensinnäkin tullilaituriin olisi päässyt Verdellä, mutta siitä ei ollut mainintaa missään. Jollalaituria ei sitten ollutkaan. Jätimme uuden jollamme pienenpieneen hiekkarantaan kaupungin keskelle ja pelkäsimme koko ajan, että joku sen ryövää. Niin ei onneksi käynyt, mutta tulli- ja maahantuloviranomaiset juoksuttivat meitä edestakaisin ylös ja alas hallintorakennuksessa ennen kuin kaikki tarvittavat lappuset ja maksut oli hoidettu.
Tämä kaupunki oli meille pettymys. Olimme kuvitelleet sen isommaksi ja modernimmaksi ja siistimmäksi kuin se olikaan. Kysymällä löysimme ruokamarketin, josta tavarat piti kantaa satamaan. Venetarvikekauppaa ei löytynyt ollenkaan vaikka sellainenkin piti olla.
Tankkasimme aamulla vettä ja polttoainetta ja lähdimme saman tien eteenpäin. Ajoimme lyhyen matkan, vajaa 9 mailia saaren itäreunaan Sopers Holeen (18ast 23,309min N, 64ast 42,073min W) ja kiinnityimme taas poijuun. Tähän mukavan suojaiseen näköiseen lahteen pääsevät tuulet yllättävän hyvin puhaltamaan. On mukava olla poijussa kiinni. Veneitä on paljon, ihan ruuhkaksi asti. Pientä kauppaa ja baaria löytyy rannasta ihan tarpeeksi.
Vesillä nähtiin valtavasti purje- ja muita veneitä. Täällä on hyviä vesiä pienten saarien välillä. Kovin suosittuja vesiä tuntuvat olevan. Vuokraveneitä olisi saatavissa joka satamasta, ja niitä käytetään paljon.
Tämä alue ei satamiensa ja lahtiensa ja maisemiensa puolesta kiipeä ihan kärkeen meidän suosikkilistalla.
Olemme jo tullanneet itsemme ulos tästä valtiosta ja tiistaiaamuna 24. päivä lähdemme aamulla kohti Kuubaa. Ei ole tarkoitus poiketa matkalla Haitissa, Jamaikalla eikä muilla välissä olevilla saarilla. Matkan pituus on noin 760 mailia. Aika-arvio on noin 7 päivää.

4.1.2012 – 17.1.2012 Uusi kausi alkaa

Kesä ja syksy kuluivat Kotisuomessa ja nyt ollaan taas Karibialla ja omassa veneessä keikkumassa. Miehistönä taas Manu ja Tarja.
Kuumuus hyökkäsi vastaan, kun astuimme lentokoneesta Antigualla. Kestää hetken tottua siihen, samoin kuin veneen heilumiseen. Mukava oli tulla tutulle telakalle, jossa työmiehet tervehtivät kuin vanhoja ystäviä.
Moni on kysellyt meidän tämänkertaisen matkan kestoa ja suuntaa. Aikomuksena on käydä ainakin Kuubassa. Matkaa jatketaan niin kauan kuin se tuntuu mukavalta ja terveyttä riittää.
Tulimme keskiviikkona 4. tammikuuta Antigualle ja löysimme Verden hyvässä kunnossa Jolly Harbourin telakalta. Veneen vesillelaskukuntoon saattamisessa meni kuitenkin monta päivää. Kyllähän veneestä aina jotakin pienempiä ja vähän suurempia kunnostuskohteita löytyy. Vesille vene laskettiin maanantaina 9. päivänä. Sitten tuntui mukavalta taas olla veden varassa.
Keskiviikkona 11. päivä lähdimme kohti St.Maartenia. Laskimme että jos lähdemme liikkeelle iltapäivällä neljän maissa, niin olemme perillä seuraavana aamupäivänä. Vene ja tuuli tekivät meille kuitenkin mukavat tepposet. Olimmekin St.Maartenilla Simpson Bayssä (18ast 01min 57,2sek N, 63ast 05min 47,8sek W) jo ennen viittä ja odottelimme sitten valoisan tuloa ajaaksemme ankkuripaikalle turvallisesti. Matkan keskinopeudeksi tuli lähes 8 solmua. Syitä tähän nopeaan purjehdukseen olivat ainakin hyvä, sopivansuuntainen sivutuuli ja veneen pohjamaalaus, jonka paikalliset miehet telakalla Abun johdolla tekivät hyvin. Keväällä veneen pohjassa oli reippaasti kulkua hidastavaa kasvustoa. Se pestiin silloin painepesurilla puhtaaksi nyt se on sileä ja hyvin liukuva.
St.Maarten on verovapaata aluetta, ja olemme pyrkineet varustamaan venettä mahdollisimman paljon tulevia matkoja varten. Suurin hankinta on ollut uusi kumijolla ja siihen moottori. Ostettiin , 8 jalkaa pitkä ja vähän tukevampi kovapohjainen jolla ja siihen 5 hv moottori. Vanhoihin ei voinut enää oikein luottaa ja ankkuripaikoissa kunnon jolla on ihan välttämätön. Pientä on tämä uusikin kalusto, mutta suurempaa ei meidän 36 jalkaiseen Verdeen mahdu. Tämä saari on jaettu hollantilaiseen ja ranskalaiseen osaan. Simpson Bay on hollantilaista aluetta. Kävimme myös jollalla ranskalaisella puolella, koska Volvo Pentan varaosaliike on vain siellä. Näiden kahden paikan välillä on selvä ero. Ranskalaisella puolella puhutaan tietysti ranskaa ja valuuttana kävi euro. Valtioitten rajat ovat siis täälläkin aika selkeät, vaikka tullissa ei tarvinnut käydäkään, kun ylitimme rajan jollalla.
Täällä Simpson Bayllä olemme tavanneet kaksi muutakin suomalaisvenettä, Vahinen ja Melinan.Kävimme Melinassa vierailulla , nautimme punaviiniä ja trubaruudin hienosta esityksestä, kiitos kaikesta.
Kun saamme välttämättömät asiat kuntoon, jatkamme matkaa länteen päin kohti Tortolaa, joka kuuluu ryhmään British Virgin Islands.

kuvat 4205 4196