24.1 - 3.2.

Tiistaiaamuna klo 7.45 lähdettiin kohti Kuubaa.
Aluksi tuulet olivat pieniä, täysin takaa ja aalto suurta, joten purjeet hakkasivat jatkuvasti, mutta pian se tuuli parani. Koko matkan ajan tuuli oli takaa 8-16 m/s ja aallon korkeus n. 3m. Meno oli tosi keikkuvaa , joten ajoimme vain reivatulla genualla ja pyrimme säätämään vauhdin 6 knotsiin. Puuskissa se välillä lähenteli 10 knotsia. Päällimmäiseksi matkasta jäi mieleen jatkuva keikutus, kova ryske ja kolina, tavarat eivät pysyneet paikallaan ja turvaköydet kyllä muisti pitää kiinni. Keli ei kuitenkaan ollut mitenkään vaarallista. Yhtenä yönä Tarja putosi keikutuksessa sängystä lattialle. Myrskypunkka oli ilmeisesti tullut vähän huonosti viritettyä. Mitään vaurioita ei tullut, ei edes mustelmia.
Eräänä aamuna söimme tuoretta kalaa aamupalalla. Iso lentokala oli yöllä hypännyt veneeseen ja jäänyt sitlooraan ja Manu paistoi sen pannulla. Hyvää oli. Muuta kalaa ei onnistuttu saamaankaan koko matkan aikana.
Muuta liikennettä oli erittäin vähän. Nähtiin n. 10 laivaa ja yksi purjevene, joka tuli niin läheltä että oikein jouduttiin väistämään, emme tiedä nukkuiko siellä koko miehistö.
Matkalla ohitettiin useita amerikkalaisten omistamia saaria. Dominikaaninen Tasavalta ja Haiti jätettiin myös riittävän kauas sivulle.
Viimeisenä yönä taas hidastelimme tahallaan "postimerkin kokoisella" purjeella, että aurinko ehti nousta ennen Santiago de Cuban lahden suulle tuloa. Otimme radioyhteyden Punta Gorban marinaan (19ast 59min N, 75ast 51min W) ja saimme ystävällisiä vastauksia tyylin: Good Morning, Lady.
Sitten alkoi tarkastustapahtuma. Veneessä kävi Manun jollalla kuskaamana kaikkiaan 6 miestä, 1 nainen ja 1 koira. Maahanmuutto- ja tullitarkastusten lisäksi tutkittiin ja kyseltiin terveyttä, mukana olevia ruokia, rahoja jne. Koira olisi ilmeisesti haistanut kätkemämme huumeet ja rahat, jos niitä olisi ollut. GPS:t, Ebirp-hälytin ja hätäraketit sinetöitiin muovipussiin marinassa olon ajaksi. Toivottavasti saamme ottaa ne käyttöön matkalle lähtiessä.
Kaikki viranomaiset olivat ihan ystävällisiä ja mukavia. Onneksi meillä oli ennakkotietoa tarkastuksen perusteellisuudesta, niin että ei se aivan yllätys ollut. Muutama tunti siinä kuitenkin kului ja pääsimme nukkumaan pois kuuden ja puolen vuorokauden univelkoja vasta iltapäivällä.
Marina on positiivinen yllätys kuntonsa puolesta. Ilmeisesti muutamassa vuodessa on tapahtunut paljon. Tosin betonilaiturit on mitä on. Satamakirja varoitteli paljon pahemmasta.
Tiistaiaamuna tilasimme taksin Santiago de Cuban keskustaan ja saimmekin allemme oikein Moskvitch Eliten. Autokanta on sellaista , että 50-luvulta on amerikkalaiset autot ja 70-80-luvulta on venäläiset autot ja sen jälkeen on tullut muutamia eurooppalaisia. Autot ovat kuitenkin erittäin siistejä ja hyvin hoidettuja. Rakennukset ovat enimmäkseen sen näköisiä, että niitä ei ole juuri korjattu vallankumouksen jälkeen, paitsi monet hotellit on pidetty kunnossa. Ihmiset, joita tapasimme olivat tosi ystävällisiä ja kohteliaita, he tulivat juttelemaan ja kyselemään asioita. Kaikki eivät olleet edes myymässä mitään. Liikaa oli kuitenkin kerjäläisiä, jotka seurasivat ja vaivasivat turisteja.
Saimme kuulla juttuja siitä, mitä on elää Kuubassa. Eräs Fernando oli erehtynyt arvostelemaan maan johtoa julkisesti ja oli menettänyt työnsä, ja istunut vankilassa 4 vuotta ja nyt hän yritti kaikin keinoin kouluttaa poikaansa ammattiin. Fernandon tapasimme myös seuraavana päivänäkin ja meistä tuli aivan hyvät ystävät. Eniten ihmetytti kaduilla ja taloissa maleksivat joutilaat ihmiset, joilla ei tuntunut olevan mitään työtä, kuitenkin he olivat aivan tyytyväisen oloisia. Veimme kaksi Ikean kasillista pyykkiä pestäväksi paikalliseen taloon Maria-rouvalle ( 12 $ ).Talossa tarjottiin kahvit, juttelimme ja viihdyimme pitkään, vaikka ei paljon yhteistä kieltä ollutkaan. Sieltä tullessa tapasimme kadulla Peterin (Perdo) joka kutsui tietysti kotiinsa, kauppamies kun on. Sarema vene, Pekka ja Riitta olivat hänelle hyviä ystäviä, niin se on maailma pieni. Illalla menimme Peterin ja Rosan luokse syömään ja tutustuimme heidän perheeseensä sekä kuubalaiseen perhe-elämään. Elämä oli vilkasta, ihmisiä tuli meni ja vaikka tilat olivat pienet, hyvin sovittiin. Peteriltä tilattiin seuraavaksi päiväksi myös meille ruokatäydennys.
Perjantaina lähdettiin eteenpäin. Sitä ennen käytiin taas tullivirkailijoitten luona, jotka kirjoittivat tukun asiakirjoja. Kukaan ei enää tullut tarkistamaan venettä, kuten tullessa. Ne sinetöidyt pussitkin hätäraketteineen ja gepsuineen saimme avata ihan itse!!!
Vasta tullimiesten kanssa keskustellessa ymmärsimme, että emme saakaan yöpyä jatkossa ihan missä vaan, vaan virallisissa marinoissa, joissa paikalla on tullit ja muut. Ja näitä marinoita on paljon vähemmän kuin muutaman vuoden takainen satamakirja kertoo. Kaikki muuttuu. Ymmärsimme kuitenkin, että voimme ankkuroitua muuallekin, mutta emme voi mennä maihin. Taisi mennä suunnitelmat uusiksi.