20.2. - 28.2. Kuubasta Panamaan

Maanantaiaamuna saimme pakolliset tulli- ja muut tarkastukset hoidettua ja Manu kävi vielä maston huipussa vaihtamassa tricolor- ja ankkurivalon. Vajaan vuoden toiminut Lopo light jouti roskikseen.
Sitten lähdettiin kohti Panamaa. Alkumatka oli täysin tyyntä ja köröttelimme moottorilla useamman tunnin. Iltapäivän ja illan kuluessa tuuli taas voimistui, kun pääsimme etäämmälle Kuuban rannikosta ja sen jälkeen se ei koko matkan aikana kovin pieneksi tullutkaan. Kun tuuli jatkui, kasvoivat aallotkin. Isoimmillaan taisivat olla 3 - 4m. Ei vaarallisia, mutta keikuttivat venettä epämukavasti. Aalto paiskasi vettä välillä veneen katolle tai sitlooraan. Minä Tarja kärsin meritaudista monta päivää. Olipa inhottavaa. Sitä ehti haaveilla lukemisesta, satamakirjojen tutkimisesta, jopa veneen siivoamisesta, mutta parasta oli pitää pää tyynyssä aina kun se oli mahdollista. Manullakin oli maha vähän sekaisin. Voi olla, että Kuuban ruoillakin oli jotain tekemistä olotilamme kanssa.
Sunnuntaiaamuna oltiin tulossa perille Panaman San Blas saaristoon. Tuuli oli vieläkin suurimmillaan 14m/s ja aalto 3-4m. Vähän jo ajattelimme, että uskaltaako tässä aallokossa rantautuakaan suunnitellun Porvenirin saaren tuntumaan. Varasuunnitelmiakin siinä jo tehtiin. Aalto kuitenkin pieneni kun lähestyttiin rantaa ja niin asetuttiin ankkuriin Porvenirin pikku saaren edustalle (9ast,33min N, 78ast, 57min W). Täällä voi kirjautua sisään Panamaan. Saarella on myös lentokenttä, niin uskomatonta kuin se onkin, kun ottaa huomioon saaren pienen koon. Kiitotie ulottuu saaren päästä päähän. Nyt lentokenttä on kuitenkin remontissa ja koneet eivät lennä. Viranomaiset eivät olleet töissä viikonloppuna ja vasta maanantaina pääsimme tullautumaan sisään. Kallista oli. Vuoden purjehdusluvasta piti maksaa 193 $ (lyhyempää lupaa ei ollut mahdollista saada). Maahantulosta lisäksi 30 $ ja Kuna-intiaanien kongressille 24$ (tämä on jonkinlainen intiaanien oma alue, emme ole saaneet selville mitä se tarkasti ottaen tarkoittaa). Kuna-intiaanit ovat ystävällisiä, hymyileviä ihmisiä jotka elävät oman perinteensä mukaan tämän alueen saarilla, ja käyvät kapeilla kanooteillaan innokkaasti kauppaamassa perinteisiä käsitöitään ja hedelmiä turisteille.
Viihdyimme täällä pari yötä, koska meillä oli ystävällisiä venenaapureita ja illanvietot menivät rattoisasti kansainvälisissä tunnelmissa.
Sitten siirryimme vain kuutisen mailia länteen ja asetuimme Niatupun ja Waisaladupin saarten väliin ankkuriin (9ast33min N, 78ast51min W). Olisi mielenkiintoista tietää, onko Waisaladupin nimellä mitään tekemistä Suomen Väisälän kanssa. Me ainakin aiomme omia sen melkein itsellemme. Se on pieni, hieno saari palmuineen ja hiekkarantoineen. Tätä aluetta voi sanoa taas oikein paratiisiksi, paitsi että nyt on vain suhteellisen kylmä, kun kylmärintamat vaikuttavat tännekin (n. 26 C ). Vaikka matalat saaret eivät estä tuulten puhalluksia, ne vaimentavat yhdessä riuttojen kanssa aallon, joka onkin täällä paljon tärkeämpää. Saaret palmuineen ovat yleensä Kuna-perheitten asuttamia ja aina heidän kanssaan oli jonkinlaista pientä bisnestä. Ostimme dollarilla kookospähkinän, jonka poika kiipesi pudottamaan palmusta ja isä sitten viidakkoveitsellä rikkoi, että saimme nesteen juotua sen sisältä. Illalla ostimme kaksi hummeria 10 dollarilla ja nautimme oikein juhlaillallisen veneen sitloorassa. Ajattelimme vain, että voisiko olo tästä enää parantua.