maanantai 21. helmikuuta 2011
Keskiviikko 16.2. ja torstai 17.2. ja perjantai 18.2.
Lähdettiin tämän saman saaren länsipuolella olevaa Jolly Marinaa kohti. Tuuli oli pitkästä aikaa myötäistä ja aika pientä, eikä maininkikaan kovin suurta. Matka ei ollut pitkä, mutta välillä piti lukea karttaa tarkasti, koska välillä oli riuttaa. Ensin piti tehdä valinta kahdesta reitistä. Me valitsimme niistä vähän pitemmän, joka kiersi koko vaarallisen riutan ulkopuolelta. Jotkut muut ajoivat riutan ja saaren välistä reittiä, joka kartalla näytti aika kapealta. Mukavasti päästiin sataman edustalle ja sitten seurattiin merkittyä, ruopattua väylää sisään satamaan, joka on aikoinaan tehty ruoppaamalla joku vanha suolakuoppa. Jolly Marinan vesialue näyttää vähän mustekalalta, jonka lonkeroitten rannat ovat täynnä asuntoja, joissa useimmissa on vielä venepaikka edessä. Näyttää kovin houkuttelevalta. Perimmäisenä on Marina-alue ravintoloineen ja marketteineen. Sen lähellä on telakka alue, johon oikeastaan tulimme tutustumaan. Aiomme jättää Verden keväällä tänne Caribialle ja lähteä itse kotisuomeen kesäksi. Nyt alkaa olla aika etsiä mahdollisimman turvallinen ja edullinen telakka, johon veneen uskaltaa jättää pitkäksi aikaa. Tämä tuntuu olevan yksi mahdollinen paikka.
Täällä on erinomainen marketti, joten täydensimme ruokavarastoja.
Perjantaina etsittiin tullia vähän vaikean kautta. Ajettiin jollalla satamaan ja kyseltiin neuvoa ja käveltiin pitkähkö matka tullille, että saatiin kirjattua itsemme ulos huomista lähtöä varten. Kun olisi tiennyt, niin olisi voinut jollalla ajaa suoraan tullin laituriin. Tulipahan tehtyä edes jonkinlainen kävelylenkki. Myöhemmin käytiin vielä tankkaamassa vettä ja dieseliä Verdeen.
Aurinko laski hienosti mereen eikä pilveen niin kuin usein käy. Istuimme sitloorassa katselemassa ja näimme hienon näyn: green flashin. Juuri kun aurinko putoaa mereen, näkyy häivähdys vihreää. Tuon tapahtuman kruunasi vielä samaa näkyä katsomassa ollut mies, joka huikkasi meille suunnilleen näin: Eikös ollutkin hieno. No mutta teillehän se kuuluukin, kun veneenne on vihreä ja sen nimikin on Verde!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti