11.7 -22.7.2014 Verde palaa kotiin

 Viikon verran odoteltiin Rönnessä tuulien kääntymistä ja sateen loppumista. 

Tiistaina 15. päivänä, aamuvarhaisella lähdettiin eteenpäin ja purjehdittiin myötäisessä Gotlannin eteläkärjen tienoille asti, jossa tuuli aina vaan pieneni ja moottori joutui töihin. Ajatus oli ollut pysähtyä Visbyssä ja viettää siellä yö tai pari, mutta kun säätiedotus kertoi tuulen loppuvan pian kokonaan, jatkoimme matkaa ja hyödynsimme sen vähän tuulen joka vielä puhalteli.

Seuraavana päivänä oli taas sen verran tuulta, että virsikirjalla päästiin purjehtimaan mukavasti. Perjantaina 18. päivänä tultiin Viroon Dirhamiin, jossa Reivittären Minna ja Eero ottivat meidät sydämellisesti vastaan. Perjantai-ilta ja lauantaipäivä kuluivat mukavasti ja sunnuntaiaamuna suunnattiin Ormiksen saarelle pysähtymään, ihastelemaan kauniita Suomen saaristomaisemia, testaamaan uutta saunaa ja tapaamaan mukavia ihmisiä. 

Tiistaina ajettiin sitten hiljallensa  Lauttasaareen Hoskille, jossa arvovaltainen  vastaanottokomitea Kommodorin johdolla odotti meitä ja toivotteli tervetulleeksi kotoiseen Suomeen. Kuohuviinit ja perisuomalaiset karjalanpiirakat maistuivat erinomaisilta. Koska tulomme osui parhaaseen lomakauteen, purjehtijoita ei ollut paikalla kovin runsaasti, mutta sukulaisia sitäkin enemmän. Tunsimme itsemme Arvohenkilöiksi.

Nyt on ympyrä sulkeutunut ja Verden matka maapallon ympäri loppuu tähän. Matka on mennyt hyvin ilman mitään kovin suuria ongelmia. Olemme säästyneet myös myrskyiltä.

Olemme nähneet ja kokeneet niin paljon ja niin monenlaisia maisemia ja kulttuureja  matkallamme, että siitä riittää ajattelemista ja muistelemista todella pitkäksi aikaa. Olemme tavanneet paljon ystävällisiä ihmisiä, niin purjehtijoita kuin eri maitten muita asukkaita. Missään ei tullut ongelmia viranomaisten tai muitten kanssa. Kaikkialla tuntuivat asiat muuttuvan kovin nopeaan tahtiin ja ainakin veneilijän kannalta parempaan suuntaan.

Kiitoksia kaikille niille monille, jotka ovat jaksaneet seurata blogiamme. Tämä on nyt viimeinen blogi, ei ole enää kirjoitettavaa, kun tämä neljä vuotta kestänyt matkammekin loppuu tähän.

S/Y  Verde,  Manu ja Tarja

5.7. - 10.7.2014 Bornholmiin

Kolme Kapteenia: Markku, Kalle ja Manu Cuxhavenissa

Konttilaiva ja luotsivene ohittamassa Verdeä

Puolenpäivän maissa lähdettiin Cuxhavenista ajamaan Elbeä ylöspäin kohti Kielin Kanavan suuta. Ajoitus oli oikea. Odotuspaikalla viivyimme ehkä viisi minuuttia ennen kuin sulku aukesi ja veneet ajoivat sinne sisään. Sulun reunoissa, ihan veden pinnassa oli kapeat ponttoonit,  joihin vene kiinnitettiin. Vesi laski vain metrin verran.

Taloja kanavan varrelta

Kanava tuntui leveältä paitsi silloin kun jokin iso valtamerilaiva meni ohitse tai tuli vastaan. Illan tullessa menimme Gieselan sivukanavaan lyhyen matkaa ja siellä kiinnityimme laituriin parinkymmenen muun veneen seuraksi. Hyvin nukutun yön jälkeen jatkettiin matkaa kohti Itämerta.

Viikinkivene tuli vastaan

Loppupäässä osuimme sululle taas oikeaan aikaan. Ajoimme suoraan sulkuun ilman odottelemisia ja portti sulkeutui heti  sen jälkeen.  Maksu kanavasta oli vain 18€. Nyt oltiin Itämerellä, siis melkein kotona.

Sitten ajettiin lyhyt matka Dunsterbrookin isoon marinaan, joka on ihan kävelymatkan päässä Kielin kaupungin keskustasta.   Pari vuorokautta tutustuttiin Kieliin.

Maanantaiaamuna irrotettiin köydet ja mukavassa myötäisessä alkoi matka kohti Bornholmia. Fehmarnin sillan alituksen  jälkeen tuuli kääntyi vastaiseksi ja moottorin ja purjeitten yhteistyöllä röykyteltiin yön yli ja tiistaipäivä. Tuuli voimistui illan koittaessa.  Taas tehtiin hyvä ajoitus. Ajettiin Rönnessä olevaan Nörrekäs marinaan (55ast 06min N, 14ast 42min E), löydettiin vapaa paikka ja saatiin köydet ja luukut kiinni ja sitten alkoi kaatosade.

Aikomus oli viipyä täällä vain pari päivää, mutta kovat tuulet näyttävät jatkuvan ja pysyvän vastaisina koko viikon.  Me taidammekin tutustua Bornholmiin aika perusteellisesti.

21.6. - 3.7.2014 Englannista Manner-Eurooppaan

21.6. -  3.7.2014 Englannista Manner-Eurooppaan

Vajaa viikko kului Falmouthissa. Katselimme kaupunkia, teimme vähän ostoksia ja kävimme katsomassa Merimuseon. Osa ajasta taisi kulua vaan olemiseen.

24. päivä ajettiin lyhyt, vain päivämatka Plymouthiin (50ast 22min N, 4ast 8minW ). Siellä asetuttiin Queen Anne’s Battery Marinaan, joka oli hyvä, suojainen paikka, mutta kallis. Kaupungille ja ruokakauppaan olisi ollut lyhyt matka lahden yli vievää siltaa pitkin. Silta oli kuitenkin remontissa, joten saimme tehdä vähän pitemmän kävelylenkin   lahden pohjukan ympäri. No, hyväähän se kävely teki.

Kolme yötä vietettiin Plymouthissa, ja kun tuuli kääntyi lännen puolelta puhaltavaksi, Verde ajoi ulos satamalahdesta ja sitten itään päin kohti Doveria. Aika mukavissa, mutta vaihtelevissa keleissä ajettiin pari päivää. Välillä tosin satoi ja yöt olivat kylmiä. Ajelimme lähellä kaistajakolinjoja ja näimme niillä paljon isoja laivoja, etenkin kun lähestyttiin Doveria. Ajoimme vähän ohi Dover – Calais linjan ja ylitimme salmen kohtisuoraan niin kuin pitää, ja hyvällä vauhdilla. Manu oli tutkinut vuorovesiaikoja ja selvittänyt koska virtaus on hyvän suuntainen. Ajoitus oli oikea.

Hyvissä ajoin päivällä 29. kesäkuuta oltiin Ranskan puolella. Ajatus oli ensin, että mennään yöksi Dunkerquen marinaan.  Pienen pohdiskelun jälkeen päätimme kuitenkin lähteä saman tien eteenpäin. Ja niin siinä sitten kävi, että purjehdimme  pysähtymättä läpi Ranskan, Belgian, Hollannin ja Saksan vesien ja olimme Elbejoella keskiviikkona 2. heinäkuuta. Tarkkana piti olla varsinkin yöllä kun liikennettä oli paljon ja risteäviä kaistajakolinjoja joutui usein ylittämään. Matkaa kertyi 586 nm.

Keskiviikkona kiinnityttiin  Cuxhavenissa olevaan SVC-marinaan (53ast 52min N, 8ast 42min E), joka on ihan mukava paikka kaupungin vieressä. Saimme täällä myös uusia suomalaisia tuttuja. Paikalla oli Otium III-vene, jossa Markku ja Kaija sekä Immigrant,  jossa Kalle. He olivat oikein mukavia purjehtijoita kaikki.  Ikävä kyllä he olivat kaikki menossa eri suuntain kuin me.

Perjantaina 4. päivä lähdetään jokea ylöspäin kohti Kielin Kanavan alkua ja  lauantaina  sitten ehkä ollaan jo Itämeren eteläreunalla.

8.6 – 20.6.2014 Azoreilta kohti Englantia

 

Faialia mereltä nähtynä

Hortan satamassa (38ast 32min N, 28ast 38min N),  Faialin saarella oli  valtavasti veneitä.  Nyt oli juuri se aika kun huviveneilijät ovat menossa Caribialta kohti Eurooppaa. Verden viereen kiinnittyi sunnuntaipäivänä suunnilleen samankokoinen vene, jossa asui mukava nuori belgialainen pariskunta ja heidän erittäin rauhallinen Kultainen noutaja  koiransa. Kuului vain pieni tömps kun koira hyppäsi laiturilta Verden kannelle päästäkseen omaan veneeseensä. Useissa muissa  paikoissa  oli jatkuvasti  neljäkin venettä kiinnitettynä vierekkäin toisiinsa. Jos siitä sitten sisimmäinen oli ensimmäisenä lähdössä pois, oli manööveri aikamoinen.

Laituriin maalattu muisto Verden käynnistä

Marinassa olimme hyvässä suojassa.  Kunnon aallonmurtajat pitivät isot aallot ulkona ja tuulet pysyivät saaren toisella puolella. Mainingit ja vuorovedet aiheuttivat kyllä aika ajoin melkoista keinuntaa ja liikehtimistä veneille.

Cafe Sportin tunnelmia

Peter Cafè Sport rantakadulla hyvin lähellä marinaa on legendaarinen purjehtijoiden kokoontumispaikka. Sieltä se löytyi se Hoskilaisten lähettämä korttikin. Tämä Cafè on perustettu jo 1900-luvun alussa, varmaan muuttanut muotoaan moneen kertaan ja on kaiketi aina ollut kovin suosittu. Me kävimme siellä usein käyttämässä hyvin toimivaa WiFiä, syömässä tai jotain juomassakin.

Yhtenä päivänä kävimme naapurisaarella Picolla norjalaisvene Fridan miehistön kanssa. Porukkaan kuului yksi norjalainen, yksi ruotsalainen ja me kaksi suomalaista. Menimme yhteysaluksella, saimme sieltä vuokra-auton ja kiersimme saarta.

Tällä vinssillä on vedetty valaita maihin

Pico on korkea tulivuorisaari ja maisemat ovat mahtavia. Huippu oli pilvessä, joten emme nähneet ihan korkeimpia kohtia.

Koska valaanpyynti on ollut aikaisemmin tärkeä elinkeino näillä saarilla, tutustuimme muutamaan sen monista valaanpyynnistä kertovista museoista ja kuulimme monia mielenkiintoisia asioita tästä varmaan raskaasta ja vaarallisesta ammatista. Viinimuseossa opimme kuinka laava on hyvä pohja viininkasvatukselle, se sitoo kosteutta ja kerää lämpöä päivisin ja luovuttaa sitä sitten yöllä pitäen viiniköynnökset lämpiminä. Valitettavasti tässä museossa ei ollut maistiaisia.

Viininviljelyä laavakiviaitojen suojassa

Teimme myös yhtenä päivänä kierroksen vuokra-autolla Faialilla ihan vaan kahdestaan. Tämä meidän ”kotisaari” on paljon pienempi kuin Pico ja on muutamassa tunnissa kierretty ympäri. Ajoimme tietä pitkin ylös ja pääsimme katsomaan jo kauan aikaa rauhallisena ollutta tulivuoren valtavaa kraateria, joka nyt jo viheriöi kauniisti.

Suomalaisveneet olivat hyvin edustettuina Hortassa. Melina,  jonka kanssa olemme  usein kulkeneet melkein samaa tahtia, ja jonka kapteeni ja crew on antanut meille moneen kertaan apua kun olemme sitä tarvinneet, asettui torstaina laituriin melkein meidän viereen ja  Meriida, jota emme ennen ole tavanneetkaan oli marinan toisessa päässä.

Sunnuntaina, 8. kesäkuuta Verde irtosi laiturista kello 7 aamulla ja suuntasi kohti Englantia ja siellä Falmouthia. Siellä ehkä viivytään muutama päivä. 

Haaveena on olla HSK:n satamassa heinä-elokuun vaihteessa, mutta sehän on tietysti vain arvio. Matkaan voi tulla isojakin muutoksia kun jäljellä on vielä  ainakin  2500  mailia. Emme ota mitään riskejä. Jos ennusteet lupaavat liian kovaa keliä, me odottelemme sen ohimenoa jossain turvallisessa paikassa.

Tällä matkalla on ollut hyvin vaihtelevia kelejä. Aluksi saimme melkein viikon verran reippaita tuulia, (max 18m/s), jotka veivät eteenpäin hyvää vauhtia. Oli aurinkoista mutta välillä myös kunnon sateita. Ei tarvinnut ajatellakaan moottorin käynnistämistä muuta kuin joskus latausta varten.

Lauantaina, 14. päivänä tuuli oli ensi kertaa niin pientä, että purjeita oli avustettava moottorilla. Se saikin sitten tehdä töitä monta päivää. Tuuli kääntyi vastaiseksi, ja puskimme sitä päin muutaman päivän myös pelkällä moottorilla.

Tässä osassa Atlanttia on ollut liikkeessä useita korkea- ja matalapaineita mutta onneksi ne kaikki ovat väistäneet pois meidän reitiltä.

Torstaina kahden aikaan iltapäivällä olimme Falmouthissa (50ast 09min N, 05ast 04min W). Täälläkin on sesongin aiheuttamaa tungosta. Etsimme ensin itse vapaata Visitors-poijua, jota ei löytynyt. Soitimme Visitors  Yacht Haveniin ja kysyimme paikkaa laiturista. Lupasivat paikan, mutta meille kelpaavaa ei löytynyt. Onneksi sitten veneemme viereen ilmestyi ”poijupoika”, joka järjesti meille poijupaikan, oli kovin ystävällinen ja antoi hyviä neuvoja.

Nyt lepäämme pois pahimmat väsyt. Sitten lähdemme Englannin rannikkoa eteenpäin.

22.5. - 30.5.2014 Matka Azoreille jatkuu

Näin tyyni voi Atlanttikin olla

Loppumatkalla kohtasimme monenlaisia kelejä.  Tuuli ja aalto vaihtelivat isosta melkein olemattomaan.  Hienot  auringonpaisteet  ja sadekuurot kilpailivat keskenään. Välillä nautittiin mukavasta tuulesta ja aika tasaisesta, vaikkakin nopeasta purjehduksesta. Toisinaan piti moottori käynnistää, että päästiin  eteenpäin.  Ehdittiin jo vähän murehtia polttoaineen riittävyyttä, kun luvassa oli ihan tuulettomia päiviä lisää. Matkalla nähtiin muutamia delfiiniparvia. Ainakin kaksi valasta kävi meitä tervehtimässä, tosin hyvin nopeasti. Ehdimme sen verran nähdä, että totesimme, ettemme olleet ennen nähneet juuri sellaisia.

 Laivaliikennettä ei paljon ollut. Näimme koko matkalla vain yhden purjeveneen ja muutamia isompia laivoja.

Sunnuntaina, 25. päivänä  säätiedot  ennustivat, että meidän ajosuuntamme (koilliseen) veisi meidät suoraan korkean keskukseen ja että pohjoisempana (38ast N) olisi paremmat tuulet. Otimme suunnan niin suoraan pohjoiseen kuin tuulet sallivat.  Reippaissa tuulissa olimme pian oikealla korkeudella ja käännyimme kohti itää ja samalla kohti Azoreita.  Suurimman osan loppumatkasta nautimme hyvistä tuulista ja mukavasta menosta.

Matkan viimeisenä päivänä  purjeveneitäkin alkoi näkyä yhä enemmän, sillä kaikki tuntuvat suuntaavan Hortan satamaan. Perille päästyämme näimme että siellä oli jo satama täynnä veneitä. Kiinnityimme ensin erään mastonsa matkalla menettäneen veneen kylkeen neljänneksi veneeksi. Kävimme ilmoittautumassa ja iloksemme saimme laituripaikan, johon siirryimme saman tien.

Harmaita pilviä näimme paljon

Perjantaina 30.5. oltiin perillä. Matka kesti 22 päivää ja maileja kertyi 2423 nm ja dieseliä kului  240 l. Nyt levätään pois matkan väsymykset.

Kiitokset kortista Hoskilaiset ystävät!

8.5. - 21.5.2014 Antigualta kohti Azoreita

Lähdimme torstaina 8. huhtikuuta suoraan Azoreille, emme siis Bermudan kautta niin kuin monet muut veneet. "Suoraa" reittiä menijöitäkin on kyllä aika monia, vaikka emme niistä yhtäkään ole matkalla lähdön jälkeen nähneet.
Nyt oli tehty oikein perusteelliset tarkistukset ja huollot koko veneelle. Myös kaikki turvavarusteet oli käyty läpi. Vahaukset ja kiillotukset jätettiin seuraaviin satamiin. Paikallinen Budget Marin oli aika pieni mutta löysimme sieltä kuitenkin monia pieniä mutta erittäin tarpeellisia varaosia Verdeen.
Mikään ihan suora reitti tästä ei missään tapauksessa kuitenkaan ole tullut eikä tule. Heti alkuun tuuli oli ihan vastainen ja oli kryssittävä pitkät matkat. Oleminen veneessä oli myös aika epämukavaa, kun vastaiset aallot poukottivat ja keikuttivat venettä. Oman lisänsä tekivät squalli-pilvet , joiden alla tuuli voimistuu joskus kovastikin ja saattaa muuttaa suuntaa. Tuuli/sadeasuille tuli käyttöä pitkästä aikaa kun kovia sadekuuroja tuli tämän tästä, erikoisesti squallien alla. Pienentämällä purjeita pidimme nopeutta kohtuullisena, etteivät aallot olisi paukuttaneet venettä ihan mahdottomasti.
Ilma on viilennyt pikkuhiljaa ja ainakin yövahtivuorossa on jo pitänyt ottaa käyttöön pitkät alusasut, joita ei veneessä ole käytetty paljoa neljään vuoteen. Myöskään peittoja ei ole käytetty kuin muutaman kerran maailmankierron aikana, mutta nyt niitäkin tarvitaan. Oudolta tuntuu kun välillä on oikein kylmä, mutta toisaalta on helpotus kun aina ei ole liian kuuma.
Välillä on saatu mennä ihan myötäiseenkin ja tuuli on aika ajoin liiankin pientä. Koska tiedossa on, että tulossa on vielä ihan tuulettomia alueita, täytyy moottoria käyttää harkiten, ettei polttoaine lopu kesken. Me ostimme Antigualta 5 dieselkanisteria lisää, ja polttoainetta oli lähtöhetkellä mukana 440 litraa.
Pyysimme ja saamme taas säätietoja ja -ennusteita Strengelin Laurilta Australiasta. Ne ovatkin nyt kovin tarpeellisia, kun matala- ja korkeapaineet liikkuvat milloin mihinkin suuntaan. Laurin ohjeilla osaamme niitä tarvittaessa paremmin väistellä. Me emme saa täällä merellä säätietoja netin kautta, emmekä osaisi niitä tarpeeksi tulkitakaan. Saamme toki SSB-radion ja Sailmailin avulla säägrippejä, joista on myös paljon apua meille.
Terävä maininki on muuttunut pidemmäksi ja ihan mukavaksi , joskin vieläkin se on 2 - 4m korkeaa .
Tätä kirjoittaessa keskiviikkona 21. toukokuuta kello 18.00 UTC-aikaa ollaan suunnilleen matkan puolivälissä (32ast 47min N, 47ast 32min W). Loppumatkaan kuluvaa aikaa on tosin vaikea arvioida. Hyvin pieniä tuulia ja ihan tuuletontakin keliä on ennusteitten mukaan luvassa vielä runsaasti. Toissapäivänä saimme pläkästä jo tuntumaa ja käynnistimme moottorin joka sai sitten käydäkin yli vuorokauden. Nyt juuri mennään eteenpäin purjeilla, pienessä tuulessa vain muutaman solmun nopeudella.
Mittasimme kartalta, että matkaa on jäljellä enää noin 1000 mailia. Sen kunniaksi järjestimme "suuret" juhlat. Tarjoiluna oli lasillinen Cocacolaa, korkillinen rommia ja keksejä hillon ja kermavaahdon kera. Ja matka jatkuu!

13.4. – 6.5. Dominicalla ja Antigualla

Rauhallisesti, mukavissa tuulissa ajeltiin Martiniquen länsipuolta kohti pohjoista. Yön aikana sai ihailla hienoa valaistusta, kun kuu paistoi täytenä ja pitkin Martiniquen rantaa näkyi taloista ja teistä valoja. Vain Martiniquen ja Dominican saarten välissä tuuli nousi välillä 14m/s.

Otimme kiinni poijuun (15ast 17min N, 61ast 23min W), Roseaun kaupungin viereen. Ystävällinen poijupoika Pancho oli auttamassa kiinnityksessä. Enää täällä ei ollut yhtä pelottavan tuntuista kuin kolme vuotta sitten. Ihan hyvin uskalsi jättää veneen yksinkin ja jos tarvitsi apua, kuljetuksia tai muuta, niin Pancho kyllä järjesti. Meille kaikkein mieluisin taisi olla Wifi-yhteys, joka toimi erinomaisesti omassa veneessäkin. Kävimme muutaman tunnin autoajelulla mukavan englantilaisen venekunnan kanssa maisemia katselemassa, mutta kun suurimman osan aikaa satoi, ei tunnelma noussut oikein korkealle vaikka tiet olivat hyviä ja asutus isoksi osaksi siistiä ja korkeatasoista.

Kun aalto alkoi tulla myös poijupaikoille ja vene kovasti keikkua päätimme lähteä kahden yön jo jälkeen, eli tiistaina 15. päivänä eteenpäin.

Nyt ajettiin vain lyhyt päivämatka, noin 20 mailia ja tultiin saman saaren pohjoispäässä olevaan Portsmouthiin (15ast 35min N, 61ast 28minW). Täälläkin oli ystävällinen poijupoika vastassa, mutta tällä kertaa emme huolineet poijua (10 US$/yö), vaan laskimme ankkurin. Kuulimme, että samana iltana on rannassa BBQ-juhlat, joissa saa syödä ja juoda 20 US dollarilla  niin paljon kuin haluaa. Sinnehän me tietenkin menimme,  ja saimme pöytä- ja juttuseuraksi amerikkalaisia, kanadalaisia ja brittiläisiä veneilijöitä.  Heistä joillain oli valtavat katamaraanit ja ihmettelivät kovasti meidän pientä Verdeämme ja sitä, että olimme kiertäneet sillä maapallon.

Säätiedotus ennusteli loppuviikolle kovempia tuulia ja aaltoja ja päätimme viipyä  Portsmouthissa  ainakin viikonloppuun. Hyvä niin, koska lauantaina oli heti aamusta tuuli noussut. Tässä ankkurilahdessakin oli tuulenpuuskissa jopa 18m/s.

Maanantaina 21.4. lähdettiin taas pohjoiseen, kun kelikin oli vähän rauhoittunut.  Ohitettiin koko Guadelouben saari lännen eli suojan puolelta. Guadeloube tuli tutkittua aika perusteellisesti jo vuonna 2011.

Tiistaiaamuna olimmekin jo perillä Antigualla. Ajoimme English Harbouriin ja etsimme ankkuripaikkaa aika pitkän aikaa. Veneitä oli kuitenkin paljon emmekä löytäneet paikkaa jossa ankkuri olisi pitänyt. Viimeisimmällä yrityksellä puhdistimme pohjaa.  Kun Manu nosti ankkurin ylös, oli siihen tarttunut noin 100kg painava, vanha akku. Se ei lähtenyt meidän keinoilla irti, mutta ajoimme polttoainelaituriin, jossa pari miestä sai sen nostettua puoshaalla pois ankkurista.

Kun paikkaa ei English Harbourista löytynyt, ajoimme vieressä olevaan Falmouth Harbouriin. Matkalla tuli vastaan Grenadalla tavattu Zara vene. He kääntyivät takaisin, tarjosivat meille erittäin hyvän aamupalan ja palauttivat lainassa olleita paperikarttoja.

Falmouthissa on runsaasti ankkurointitilaa ja myös laituripaikkoja, joita yleensä käyttävät meitä paljon isommat alukset. Ankkurissakin veneitä oli kuitenkin aika paljon, kun meneillään oli  isoja tapahtumia kuten Antigua Classic Yacht Regatta, jolloin saimme ihastella kauniita vanhoja, hyvin ylläpidettyjä veneitä. Melkein heti edellisen loputtua alkoi Antigua Sailing Week, jolloin päivittäisiin kilpailuihin osallistui iso määrä eri kokoisia ja näköisiä veneitä. Me tyydyimme vain katselemaan ja ihastelemaan.

Vanhoja, kauniita aluksia  laiturissa

Kilpaveneitä horisontissa

Harva se ilta on ollut myös konsertteja ja muita tapahtumia, joihin ei tarvitse mennä edes paikan päälle, koska musiikki kantautuu usein liiankin hyvin veden yli. Onneksi olemme hyviä nukkujia molemmat.

Yhtenä päivänä kuulimme vieressä olevan vuokrakatamaraanin kapteenin huutavan meitä apuun.  Me ajoimme sinne heti jollalla ja totesimme että mies oli ihan paniikissa. Kun olivat laskeneet ankkuria, oli hänen vaimonsa liukastunut kannella, eikä pystynyt enää kävelemään. Lisäksi mies epäili, että ankkuri ei pitänyt, eikä hän pystynyt sitä yksin uudelleen nostamaan ja laskemaan. Sovittiin, että Manu menee kannelle tarkkailemaan ketjua kun toinen mies kiristää sitä peruuttamalla venettä.  Jotenkin ketju hyppäsi paikaltaan ja Manun käsi jäi väliin. Todettiin kuitenkin, että ankkuri pitää. Rannasta löytyi ensiapupiste, jossa Manun käteen ommeltiin viisi tikkiä ja todettiin että onni oli kuitenkin mukana, kun hermoja ei vioittunut. Seuraavana päivänä naapurissa ollut katamaraani oli lähtenyt.  He joutuivat ilmeisesti luovuttamaan pois viikoksi vuokraamansa veneen vain yhden vuorokauden käytön jälkeen, koska vaimo ei pystynyt enää purjehtimaan. Varmasti heitä harmitti  kovasti.

Toinen tapaus alkoi kun katselimme ison jollan kelluvan keskellä lahtea ja yrittävän pudottaa ankkuria pohjaan.  Kun näkivät, että me lähdimme omalla jollalla liikkeelle, alkoivat jollassa olijat huitoa kovasti. Arvasimme, että tarvitsevat apua ja ajoimme sinne.  Isosta jollasta oli diesel loppunut ja pyysivät meitä hinaamaan heitä veneelleen.  Köysi viritettiin väliin ja meidän pikku jolla ja 5 hevosvoiman Tohatsu hinasi perille tuon jollan, joka oli varmasti yksi isoimmista joita olemme nähneet. Marinassa kävi ilmi että kyseessä oli valtavan purjeveneen espanjalaisen miehistön 3 jäsentä, jotka  olivat lähteneet jolla-ajelulle odotellessaan omistajaa alukseensa. Polttoaine voi tietysti loppua niin isoilta kuin pieniltäkin.

Me vuokrasimme myös kahdeksi päiväksi auton ja kiersimme Antiguan saarta ja katselimme tosi hienoja maisemia. Kävimme myös Jolly Harbourissa, missä Verde vietti yhden kesä- ja syyskauden 2011-2012. Siellä kävimme ruokakaupassa.

Tiet tällä saarella ovat kuoppaisia, kapeita ja huonosti hoidettuja ja liikennettä on aika paljon. Elintaso näyttää myös huonommalta kuin olimme ajatelleet etukäteen.

Antigualla on paljon kauniita uimarantoja

Kävimme myös Shirley Heightsilla jo edelliseltä käynniltä tutussa Steelband konsertissa. Siellä oli tälläkin kertaa valtavasti yleisöä, niin paikallisia kuin turistejakin syömässä, katselemassa maisemia ja kuuntelemassa erikoista ja vauhdikasta teräsrummuilla soitettua musiikkia. Näimme sieltä Verdenkin pienenä pisteenä alhaalla lahdella. Myöhemmin illalla esiintyi meille tuntematon, mutta muuten ilmeisesti hyvin suosittu bandi.

Auringonlasku Shirley Heightsilla.English Harbour ja Falmouth Bay ylhäältä katsottuna

Olemme tarkistaneet ja huoltaneet Verdeä, ja se alkaa olla lähtökunnossa.  Kun sää sallii suuntaamme kohti Azoreita.