Perjantaipäivä oli tosi tapahtumarikas, jännittävä ja väsyttävä. Kahdenmaissa lähdettiin Flats- nimiselle ankkuripaikalle, jossa Adviseri Francisco Silvesiki hyppäsi Pilottiveneestä Verdeen. Hän oli rauhallinen ja mukava mies, joka kuunteli omalla radiollaan ohjeita, välitti niitä kapteenille ja ehti välillä jutella mukavia. Kapteeni oli ruorissa, Adviseri tuurasi häntä ruokatauon ajan, ja minäkin aina välillä. Linehandleripojilla ei ollut paljon tekemistä väylällä, mutta suluissa he olivat todella kiireisiä, tarpeellisia ja tehokkaita.
Kolme venettä sidottiin sulkuun tullessa köysillä ”lautaksi”. Iso katamaraani Wakami Belgiasta oli keskellä, Verde Paapuurin puolella ja australialainen Just Jane toisella puolella. Wakamin kaksi moottoria tekivät suluissa eniten töitä. Meidän hyvät ”Köysienkäsittelijät” Eric, Edgar ja Omar laittoivat jo etukäteen köydet valmiiksi ja olivat sitten salamana kiinnittämässä niitä. Samoin toimittiin muissakin veneissä. Lautan ulkoreunoille eteen ja taakse lensi ensin ohut apuköysi sulun reunalla olevilta miehiltä. Se kiinnitettiin paksumpaan köyteen, jonka miehet sitten vetivät ylös. Olin oikein tyytyväinen ettei minun tarvinnut olla kiristämässä ja säätämässä raskaita köysiä. Monet venekunnat tekevät kyllä tämän matkan ihan omalla porukalla.
Välillä nähtiin ja kuultiin oikein vauhdikkaita esityksiä, kun venelautta kääntyili vesivirroissa ja reunavene uhkasi osua sulun reunaan. Keskimmäisen veneen Adviseri oli kuin Kapellimestari, joka äänellään ja käsillään antoi tiukkoja ohjeita kaikkien veneitten ohjaajille. Sinä eteenpäin! Sinä pakkia! Ja samalla komentoja tuli köysien pitelijöille. Sinä kiristä, kiristä! Sinä löysää! Yhtä aikaa veneissä käytettiin ainakin espanjan, englannin, ranskan ja suomen kieltä. Sama toistui melkein joka sulkuun tullessa. Joskus siirryttiin sulusta toiseen ”pakettina”. ”Kapellimestari” osasi työnsä ja yhteistyöllä suluista selvittiin vaikka virrat ja pyörteet erikoisesti viimeisissä suluissa olivat tosi hankalia.
Sulkuja on kaikkiaan kuusi ja välissä pitkä pätkä Gatun-järveä pitkin kulkevaa aika kapeaa ja tehokkaasti merkittyä väylää.
Kanavan ympäristö on luonnonsuojelualuetta ja aivan asumatonta. Pimeän tullessa olimme vasta järvitaipaleen alkupäässä ja meiltä jäi näkemättä tosi hienoja maisemia. Niistä kuulimme aikaisemmin valoisan aikana matkan tehneiltä. Ajaminen pimeän aikana oli aika raskasta ja vaati keskittymistä. Meidän piti pysyä lähellä punaisia merkkejä, että vastaantulevat ja ohittavat isommat alukset mahtuivat kulkemaan. Punaiset ovat täälläpäin aina oikealla. Olimme perillä vasta aamuyöllä noin kahden aikaan tosi väsyneinä.
Pimeässä asetuttiin ankkuriin La Playitan alueelle (8ast 56min 9sek N, 79ast 33min 28sek W). Kyllä uni maistui vaikka ohi ajeli isompia ja pienempiä veneitä aiheuttaen ääntä ja aaltoja.
Lauantaiaamuna Manu vei köysienkäsittelijäpojat kumiveneellä laiturille ja he lähtivät bussilla kohti Colonia. Mukanaan he veivät takaisin 8 kyljessä lepuuttajina ollutta rengasta ja meidän ja naapuriveneen käytössä olleet paksut köydet, yhteensä 8 valtavaa nippua.
Kanavan läpi kulkeminen oli ihan mukava kokemus. Mukana oli mukavia, asiantuntevia ihmisiä, joten meidän ei tarvinnut turhia jännittää. Sulut olivat periaatteessa samanlaisia kuin esimerkiksi Göta- ja Caledonian kanavalla. Nämä vaan olivat paljon isompia. Nyt täällä rakennetaan vielä isompia, että isoimmatkin valtamerilaivat mahtuisivat.
Kun aamulla katseltiin ympärille, nähtiin pitkästä aikaa Suomen lippu. Merilelu oli siinä hyvin lähellä, miehistönään suomalainen Kari ja hollantilainen Helena. Oli mukava tavata taas suomalaisiakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti