maanantai 28. maaliskuuta 2011

Maanantaista 21.3. perjantaihin 25.3.

Maanantai-iltana puolenyönaikaan herättiin muutaman tunnin unien jälkeen ja nostettiin ankkuri. Lähdettiin pitkästä aikaa yöpurjehdukselle. Suuntana oli Antigua ja matkaa noin 84 mailia ja halusimme päästä satamaan valoisan aikaan. Mukavaksi menon teki se, että oli täysikuun aika ja oikeastaan koko yönä ei ollut pimeää. Oudolta tuntui yön viileys. Jouduttiin oikein pukemaan päälle tuulitakkiakin. Vaikka tuuli oli isoimmillaan vain 10 m/s ja maininki alle 2m, keikkui vene välillä aika lailla. Pienennettiin purjeita kakkosreiviin, että meno tuli vähän mukavammaksi. Tuuli oli taas aika vastainen, mutta pääsimme kuitenkin yhdellä halssilla Antigualle asti. Loppumatkasta muutama maili kryssittiin, että päästiin Fallmouthin satamaan (17ast 00min 40sek N, 61ast 46min 37sek W). Perillä oltiin tiistaina iltapäivällä neljän jälkeen. Olemme ehkä tehneet yöpurjehduksia valvomisineen liian vähän viime aikoina. Yhden yön purjehdus on ehkä se kaikkien vaikein. Jos valvoo monta yötä peräkkäin, saa paremmin kiinni rytmistä. Olimme perille päästyämme niin väsyneitä, että nukahdimme melkein heti syömisen jälkeen ja nukuimme kellon ympäri.
Perjantaina suunnattiin kohti Guadeloubea ja saatiin upea purjehduspäivä. Tuuli oli riittävän suuri että päästiin eteenpäin kunnolla ja vielä sopivan suuntainen. Maininki oli pienin, mitä on nähty sitten Las Palmasista lähdön jälkeen ja aurinko paistoi koko matkan. Asetuttiin taas yöksi tuttuun Deshaiesin lahteen (16ast 10min 09sek N, 61ast 47min 29sek W). Jo käytyjen satamien lisäksi meillä on kyllä tarkoitus löytää myös uusia, hienoja paikkoja täältä Guadeloubelta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti