maanantai 21. maaliskuuta 2011

Maanantaista 15.3. sunnuntaihin 20.3.



Ajettiin muutaman mailin matka etelään Philipsburgin kaupunkiin. Toivottavasti täällä ei aallokko plätkytä veneen perään yöllä niin kuin edellisessä lahdessa. Jouduimme siellä käyttämään korvatulppia, että uni tuli.
Tällä kertaa ei tarvinnut käyttää korvatulppia. Tämä on Sint Maartenin pääkaupunki ja ihan oikea kaupunki. Rantakadun ja sen lähitienoon on kuitenkin vallannut taas turistihömppä. On baaria ja ravintolaa ja vaatekauppaa ihan mahdottomasti. Syy tähän löytyi risteilylaivojen laitureista, joissa välillä oli viisikin isoa laivaa purkamassa tuhansittain turisteja kaupunkiin. Jopa mekin innostuimme täältä ostamaan vähän vaatteita. Olivat nimittäin halpoja.
Välillä käy mielessä, että olisi pitänyt päästä tänne Caribialle purjehtimaan jo kymmeniä vuosia sitten. Saaret ja satamat olisivat olleet taatusti erilaisia ja aidompia.
Päätettiin, että Sint Maarten (St Martin) saa olla tämän reissun pohjoisin ja samalla läntisin saari. Säästetään elämykset siitä eteenpäin ensi talvelle. Paljon on hienoja satamia jäänyt näkemättä niiltä saarilta, joissa olemme jo käyneet. Olemme sopineet , että Verde jää Jolly Harbourin Boatyardille, siis telakalle säilytykseen toukokuulla ja me lennämme kotiin rakentamaan uudelleen mökkiä joka paloi viime syksynä. Tulemme sitten ensi talvena takaisin tänne ja jatkamme purjehdusta.
Keskiviikkona tultiin takaisin St-Bartsille. Maininki oli aika pieni ja tuuli oli suuruudeltaan mukava mutta vastainen. Jouduttiin taas kryssimään ja lyhyestä matkasta tuli melkein tuplapitkä. Tuttuun, jo kerran käytyyn satamaan oli helppo tulla.
Bartsilla viivyttiin taas monta päivää. Odoteltiin vähemmän vastaisia tuulia. Hyvin on aika kulunut. On uitu, vähän lenkkeilty, huollettu venettä ja vaan oltu ja nautittu olosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti