sunnuntai 19. joulukuuta 2010
Torstaista 16.12. lauantaihin 18.12.10
Vene oli kiinni laiturissa, mutta sähkö- ja vesiliittymä saatiin vasta lauantaina. Pestävää ja siivottavaa veneessä kyllä riitti. Kannella kaikki oli paksun suolakerroksen peitossa ja kyllä sitä suolaa riitti sisällekin. Astiat oli vähän aikaa tiskattu suolavedellä veden vähyyden takia ja ne piti tiskata kaikki uudelleen. Ja paljon muuta kunnostettavaa riittää vielä pitkäksi aikaa.
Paikallisen oppaan johdolla käytiin torstai-iltana syömässä paikallisella grillillä ja saatiin seurata tunnelmia. Ihmiset tuntuivat olevan kaikki tuttuja keskenään. Seuraavana päivänä tehtiin koko päivän autoretki saaren eteläpäähän ja käytiin tulivuoren kraaterin pohjalla, jossa nousi kuumia rikkihöyryjä (onneksi tulivuori ei ollut aktiivinen). Nähtiin Grand ja Petit- Piton vuorten erikoiset, keilamaiset huiput. Tutustuttiin myös viskitehtaaseen ja nähtiin paikallisten asuinalueita. Saatiin hyvä kuva siitäkin, kuinka valtavia eroja on ihmisten elintasoissa. Esimerkiksi pääkaupunki Castriesissa oli tosi köyhiä katunäkymiä ja toisaalla taas ylellisempiä asumuksia. Surullisia näkyjä olivat alueet, joissa tie ja taloja oli huuhtoutunut pois hurrikaanin viemänä. Ihmishenkiä hurrikaani vei St Lucialta 12 ja teki paljon taloudellisia tuhoja. Teitäkin korjataan varmaan vielä kauan.
Lauantai-iltana oli komea palkintojenjakotilaisuus ja siihen loppui tämän ARC:n varsinainen kilpailu. Joitain veneitä on vielä tulematta maaliin, ja ne saavat vielä hyvän vastaanoton, niin kuin kaikki muutkin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Onnittelut. Olette päässeet perille. Olemme mielenkiinnolla seuranneet matkanne etenemistä päivittäin. Mukavaa joulua sinne ja nauttikaa lämmöstä. Terv. Pirjo ja Pena
VastaaPoistavau,tehän teitte sen.tästä perspektiivistä katsottuna(mäntyvaarantieltä)mahdoton on näköjään mahdollista,vuoria on valloitettu,meri tainnutettu mitä seuraavaksi..........no miten olisi matka avaruuteen?ei vaiskaan tulkaa ny ensteks kotiin kertomaan kaikki ne tarinat.
VastaaPoistaoikein mahtavaa ja aurinkoista joulua teille sinne rapakon taa ( tai oikeastaan emme tiedä, ketkä meistä ovat rapakon edessä ja ketkä takana )
hanni ja seppo