Atlantin ylitys

Tarjan muisteluita koko Atlantin ylityksestä

Nyt kun ollaan oltu jo monta päivää St Lucialla leväten, siivoten ja kunnostaen venettä, on aika katsoa taaksepäin koko matkaa arvioiden. Blogitekstit mereltä olivat teknisistä syistä johtuen kovin lyhyitä ja kuvia ei voinut lähettää ollenkaan. Liitämme tähän sekalaisen kokoelman kuviakin. Ehkä ne kertovat jotain meidän matkasta.
Kun lähtöhetki Las Palmasissa läheni, tiivistyi myös tunnelma. Miehistöt tutustuivat ja juttelivat keskenään laiturillakin aina vaan innokkaammin. Lähtöpäivänä marssi bändi ja erilaisia temppuilijoita pitkin ponttooneita. Kuinkahan puujaloilla liikkuvat miehet pysyivätkin pystyssä. Minulla alkoi olla perhosia vatsassa. Totuus oli nyt edessä. Pelotti ehkä eniten mahdollisuus joutua myrskyyn, joka ei kuitenkaan ollut todennäköistä, koska saisimme hyviä säätiedotuksia joka päivä matkalla. Toinen asia, joka minua murehdutti oli matkapahoinvointi. Ajattelin että on kamalaa jos en pysty tekemään mitään veneen sisällä ja ruoat ja muut jää muitten hommaksi. Entäs jos kaikki sairastutaan? Oikeasti oksensin sitten vaan yhtenä päivänä, ja se oli yksi niistä jolloin keikutti ja vettä pärski niin, että kaikki luukut oli pidettävä kiinni ja sisällä oli sitten kovin huono ilma.
Muutama ensimmäinen purjehduspäivä oli ihan epätodellista. Pientä aaltoa ja pienehköä tuulta, mutta ei mitään maininkia niin kuin ajattelin Atlantilla aina olevan.
Sitten löytyi vastaista tuulta, ja olo oli kuin likapyykillä pesukoneessa. Vene vemputti joka suuntaan. Yllätys yllätys, minua se ei pelottanut. Olen oppinut luottamaan Verdeen, ei se kaadu vaikka vähän kallistaakin ja vettä tulee sivukannelle ja välillä miehistön niskaankin. Tärkeintä on silloin pitää AINA KIINNI JOSTAIN, muuten saa mustelmia.
Nukkuminen voi myös olla hankalaa keikkuvassa kelissä. Leveässä petissä keikkuu puolelta toiselle ja vyöryy joskus vieressä nukkujan päälle. Ääniä tulle sekä aalloista että astioitten ja varusteiden kolinoista ja purjeitten paukkeista. Korvatulpat on hyvä apuväline ja tarvittaessa nukahtamislääke. On pakko nukkua, että jaksaa hoitaa oman vahtivuoronsa niin yöllä kuin päivälläkin.
Käännyttiin etelään ja vastaan tuli tuulettomuus eli se pläkä. Minä varmaan kärsin siitäkin vähiten, koska olen hyvä vain olemaan ja katselemaan merta sen eri muodoissa. Ja minullahan ei ollut mihinkään kiire, kun en ole ollenkaan kilpailuhenkinen.
Koska tapahtumia oli vähän ja aikaa paljon, yritettiin keksiä juhlan aiheita joskus melkein tyhjästä. Itsenäisyyspäivä ja muutama pikkujoulu olivat tietysti hyviä ja tärkeitä juhlanaiheita. Lisäksi laskettiin maileja: tullut täyteen 1000 mailia, jäljellä enää 500 mailia jne. Kapteenin salakätköistä löytyi silloin joku pieni juoma jokaiselle.
Sitten kun tuulta lopulta löytyi, yritin olla ottamatta kauheasti kantaa purjeiden valintaan. Olihan paikalla kolme miestä, jotka ymmärsivät enemmän näistä asioista kuin minä. Ja mielipiteissä löytyi ilman minuakin.
Kalan tarttuminen koukkuun oli valtava tapahtuma. Kapteenin piti ensin väsyttää kalaa kauan ja sitten vetää se veneen viereen, ja usein Lare oli se joka iski kalakoukun sen kiduksiin. Sitten köysi pyrstön ympärille ja kun kala roikkui reunan ulkopuolella päästettiin siltä raukalta veret. Jossain välissä sille annettiin jotain pahanmakuista rommia, johon se taintui ja lakkasi potkimasta. Saatiin neljä kalaa, jotka oli niin isoja, että niistä vain pieni osa voitiin käyttää ruoaksi. Välillä oltiin pitkiä aikoja kalastamatta, kun kalaa tuli liikaa.
Oli hieno tunne kun St Lucian saari alkoi näkyä horisontissa. Matka oli ollut paljon helpompi kuin olin osannut ennakoida. Kiitos kaikille myötäeläjille. Ehkä te hoiditte murehtimisen, me saimme vain purjehtia.

Tarja


Kapteenin mietteitä Atlantin ylityksestä.

ARC:n mukana lähteminen aiheutti paljon lisäjärjestelyjä jo talven aikana. Ohjeet ja turvamääräykset ovat hyviä ja vaativia, niihin täytyi todella perehtyä. Tietysti ne aiheuttivat varustepuolella myös paljon lisäkustannuksia. Ennen starttia vene katsastettiin todella tarkkaan ja kun kaikki todettiin kunnossa olevaksi tuli itsellekin varma olo, että kaikkeen on varauduttu. Omatoimisesti matkaavan ei varmaankaan tule selvitettyä asioita yhtä tarkasti. Ylityksen aikana sääpalvelu radion kautta oli hyvä ja päivittäinen yhteydenpito muihin veneisiin antoi tarkkaa tietoa olosuhteista. ARC:n järjestelyt onnistuivat erittäin hyvin alusta loppuun.
Tänä vuonna tuuliolosuhteet olivat alkumatkasta tosi heikot ja jouduimme täysin pläkäänkin. Yhtenä yönä etenimme vain kolme mailia. Käynnistimme moottorin ja lähdimme etsimään pasaatituulia etelämpää. Koko ylityksen aikana käytimme moottoria n. 30 tuntia, monet onnistuivat purjehtimaan koko matkan, mutta myös monet olivat käyttäneet paljon enemmänkin moottoria. Pläkä ja heikossa tuulessa purjehtiminen koettelee miehistön pinnaa todella paljon. Riittääkö ruoka tai juoma ja koska ollaan perillä kun jatkoistakin on jo sovittu. Polttoainekaan ei riitä kovin pitkään ajoon. Puolen matkan jälkeen tuulet kuitenkin löytyivät ja vuorokausimatkat nousivat 150-170 mailiin, mieli piristyi ja alettiin entistä tarkemmin laskemaan jäljellä olevia maileja. Parhaiksi purjevalinnoiksi loppumatkassa usein osoittautui spinnu päivällä ja virsikirja yöllä.
Itse olin varautunut paljon kovempiinkin olosuhteisiin, mutta tämä vuosi oli tällainen. Atlantin ylitys on kuitenkin jo aika vaativa suoritus, koska pitää kestää 3-4 viikon keikkuva merimatka. Ensikertalaisen on kyllä selvitettävä itselleen etukäteen, mihin on menossa ja mitä on mahdollisesti tulossa. Veneessä asuminen, syöminen ja nukkuminen, vain aavaa merta, keskeyttäminenkään ei ole mahdollista….
Maaliin kuitenkin tultiin hyvin ja ilo oli ylimmillään. Sijoitus omassa luokassa oli 6. ja cruisingsarjassa 56/171.
Kiitos gasteille ja mukana jännittäneille, meillä oli hyvä matka.

Manu