tiistai 5. lokakuuta 2010

Perjantai 1.10 – tiistai 5.10

Tätä kirjoittelee taas laivakoira Tarja. Perjantaiaamuna aikaisin oltiin perillä Las Palmasissa. Minä taisin olla väsynyt, koska nukuin ihan laituriin saakka, vaikka kapteeni yritti herätellä. Enpä ole moista ennen tehnyt. Satama on iso ja näkyvissä on jo aika paljon ARC-lippuja. Las Palmasissa voi nauttia isoista uimarannoista, viihtyisästä kaupungista sekä tietysti hyvästä venesatamasta.
Tiina ja Hannu viipyivät kanssamme vielä maanantaiaamuun ja tutustuttivat meitä sataman ja Palmasin tärkeisiin kohteisiin. Heillä kun on kokemusta täällä olosta omalta Arkkimatkaltaan. Kiitos gasteille kanssamme olosta ja avusta ja siitäkin, että tutustuimme moneen uuteen ystävään, kuten suomalaiseen Jussiin Marilyn veneellään. Hän on kiertänyt pallon ja seilannut monilla vesillä eli hänellä oli tosi paljon kokemuksia joita hän auliisti kertoi. Las Palmasia hän on pitänyt tukikohtanaan jo useamman vuoden ajan. Tapasimme myös Hannun äidin Tellun sekä Fernandon, tosi nuorekas ja vauhdikas pariskunta
Me Manun kanssa päätimme viipyä tässä vielä pari päivää ja kunnostaa venettä ennen kuin lähdemme kiertelemään Kanarian saaria. Maanantaiaamuna saimme täytettyä kaasupullon. Se helpotti, koska emme olleet varmoja onnistuisiko se täällä. Tuttu taksikuski hoiti meidät mukavasti oikeaan paikkaan.

1 kommentti:

  1. Moi!
    Kiitos vaan teille mahtavasta reissusta vielä kerran! Tarjan laturia ei kannata etsiä ainakaan kovin hirveesti, se lähti vahingossa meidän mukana. Kuulin tänään Ristolta hoskilla että 2 suomalaista venettä lisää on ilmestynyt lähtölistalle. Niistä toinen lienee Blue Nights (Swan 45), joka varmaankin osallistuu kisaluokkaan.. No hyviä tuulia sinne lämpöön, hoskilla oli tänään tosi kylmä tuuli, jos yhtään "lämmittää"...
    T. Hannu

    VastaaPoista