tiistai 20. heinäkuuta 2010

Sunnuntai 18.7.

Koska sääennusteet olivat kohtuullisia, teimme päätöksen lähteä Pohjanmeren yli kohti Shetlannin Lerwickiä. Tuuli oli kohtuullista eikä noussut yli 13 m/s, mutta päivän mittaan aallokko kasvoi ja kasvoi. Vene kulki levottomasti kääntyillen kuoppaisella merellä ja sen sisällä oleminen alkoi olla aika hankalaa. Keikkuvaa keliä jatkui pitkälle yöhön. Ei se vaarallista ollut mutta voimia kulutti. Onneksi meitä oli nyt kolme hoitamassa ohjausvuoroja. Purjeet pienennettiin kolmosreiviin ja siitä huolimatta mentiin niin vauhdikkaasti, että ensimmäisen vuorokauden aikana matkaa kertyi 150 mailia. Yöllä mentiin öljynporauskenttien läpi, lauttojen välistä. Ne ovat valtavia rakennelmia ja olivat pimeässä tosi hyvin valaistuja.

1 kommentti:

  1. Wau,

    vuorokaudessa 150 mailia.
    Siinä kiitellään hyvin rakennettua peräsinakselia...

    Tsemppiterkuin,
    Tomppa

    VastaaPoista