keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Maanantai 5.7. ja sunnuntai 6.7.




Alkumatkasta paapuurin puolelle jäi uljas rivistö tuuligeneraattoreita. Ja sitten alitettiin valtava Köpenhamina-Malmö silta. Ihan viimeiseen asti näytti siltä, että masto kolahtaa siltaan, vaikka mastomme korkeus on vain 16 m ja sillan korkeus on 55 m .
Välillä tuli helle. Tuuli kääntyi 360 astetta ja lähes loppui. Tuntui välillä oikein kesäiseltä. Välillä väisteltiin isoja laivoja Helsingborgin ja Helsingörin välillä.
Saman tien jatkettiin kohti Anholtin saarta keskellä Kattegatia. Matkaa oli niin paljon, että purjehdittiin yön yli. Tuuli kääntyi vastaiseen ja nousi 11 m/s. Aallokko teki menosta kovin keikkuvaa. Nukkumisesta lepovuoroilla ei tahtonut tulla mitään. Ja laivat täällä eivät aja kiltisti samassa jonossa, niin kuin Suomenlahden keskellä. Väyliä menee moneen suuntaan ja laivoja piti tutkailla tarkasti pimeän aikana. Ihan turvallisesti, mutta väsyneinä päästiin Anholtiin (56 43,0 N 11 30,5 E). Laituriin kiinnittyminen oli kovassa tuulessa tarkkaa puuhaa.

3 kommenttia:

  1. hienoa meinikiä mainigeilla

    täällä keinutaan tangon tahdeissa hellesäässä, kellä lie mitäkin päässä.
    Illalla olimme kaupungin vastaanotolla, jossa Nurmo oli vahvasti edustettuna.

    Mansikat kypsyy. Ruusut kukkii.

    Onnellista matkaa


    seppo ja hanni

    VastaaPoista
  2. Hienosti sujuu, enaa hmmm noin vuosi jaljella :-)

    Terveiset Cannesista tulimme tanne eilen englannin koukkauksen jalkeen, lamminta ja aurinkoa riittaa, nyt edessa 2 viikkoa lepoa vuorotta...

    VastaaPoista
  3. Hei!
    Toivottavasti teillä on yhtä suosiolliset säät kuin meillä täällä kotona. Tänään lyötiin lämpöennätys rikki jossain päin Suomea, 33,9 astetta ja huomenna on vielä lämpimämpää. Oli Tarja ihan mukavaa, että teit sivut, joiden kautta voimme seurata matkaanne. Onneksi ei jäänyt viimetippaan...
    Suotuisia tuulia ja terveisiä! Riitta ja Kari

    VastaaPoista