tiistai 17. tammikuuta 2012

4.1.2012 – 17.1.2012 Uusi kausi alkaa




Kesä ja syksy kuluivat Kotisuomessa ja nyt ollaan taas Karibialla ja omassa veneessä keikkumassa. Miehistönä taas Manu ja Tarja.
Kuumuus hyökkäsi vastaan, kun astuimme lentokoneesta Antigualla. Kestää hetken tottua siihen, samoin kuin veneen heilumiseen. Mukava oli tulla tutulle telakalle, jossa työmiehet tervehtivät kuin vanhoja ystäviä.
Moni on kysellyt meidän tämänkertaisen matkan kestoa ja suuntaa. Aikomuksena on käydä ainakin Kuubassa. Matkaa jatketaan niin kauan kuin se tuntuu mukavalta ja terveyttä riittää.
Tulimme keskiviikkona 4. tammikuuta Antigualle ja löysimme Verden hyvässä kunnossa Jolly Harbourin telakalta. Veneen vesillelaskukuntoon saattamisessa meni kuitenkin monta päivää. Kyllähän veneestä aina jotakin pienempiä ja vähän suurempia kunnostuskohteita löytyy. Vesille vene laskettiin maanantaina 9. päivänä. Sitten tuntui mukavalta taas olla veden varassa.
Keskiviikkona 11. päivä lähdimme kohti St.Maartenia. Laskimme että jos lähdemme liikkeelle iltapäivällä neljän maissa, niin olemme perillä seuraavana aamupäivänä. Vene ja tuuli tekivät meille kuitenkin mukavat tepposet. Olimmekin St.Maartenilla Simpson Bayssä (18ast 01min 57,2sek N, 63ast 05min 47,8sek W) jo ennen viittä ja odottelimme sitten valoisan tuloa ajaaksemme ankkuripaikalle turvallisesti. Matkan keskinopeudeksi tuli lähes 8 solmua. Syitä tähän nopeaan purjehdukseen olivat ainakin hyvä, sopivansuuntainen sivutuuli ja veneen pohjamaalaus, jonka paikalliset miehet telakalla Abun johdolla tekivät hyvin. Keväällä veneen pohjassa oli reippaasti kulkua hidastavaa kasvustoa. Se pestiin silloin painepesurilla puhtaaksi nyt se on sileä ja hyvin liukuva.
St.Maarten on verovapaata aluetta, ja olemme pyrkineet varustamaan venettä mahdollisimman paljon tulevia matkoja varten. Suurin hankinta on ollut uusi kumijolla ja siihen moottori. Ostettiin , 8 jalkaa pitkä ja vähän tukevampi kovapohjainen jolla ja siihen 5 hv moottori. Vanhoihin ei voinut enää oikein luottaa ja ankkuripaikoissa kunnon jolla on ihan välttämätön. Pientä on tämä uusikin kalusto, mutta suurempaa ei meidän 36 jalkaiseen Verdeen mahdu. Tämä saari on jaettu hollantilaiseen ja ranskalaiseen osaan. Simpson Bay on hollantilaista aluetta. Kävimme myös jollalla ranskalaisella puolella, koska Volvo Pentan varaosaliike on vain siellä. Näiden kahden paikan välillä on selvä ero. Ranskalaisella puolella puhutaan tietysti ranskaa ja valuuttana kävi euro. Valtioitten rajat ovat siis täälläkin aika selkeät, vaikka tullissa ei tarvinnut käydäkään, kun ylitimme rajan jollalla.
Täällä Simpson Bayllä olemme tavanneet kaksi muutakin suomalaisvenettä, Vahinen ja Melinan.Kävimme Melinassa vierailulla , nautimme punaviiniä ja trubaruudin hienosta esityksestä, kiitos kaikesta.
Kun saamme välttämättömät asiat kuntoon, jatkamme matkaa länteen päin kohti Tortolaa, joka kuuluu ryhmään British Virgin Islands.

kuvat 4205 4196

2 kommenttia:

  1. Loistava uutinen! Mukava alkaa taas seuraamaan karibian kuulumisia =)

    VastaaPoista
  2. vaude,taas saadaan seurata tätä teidän matkaa täällä kotisohvalla,jossa nyt tänä iltana jännitämme pressan vaalin tulosta.Lunta on tullut ,ettei teidän tupaa kohta enää näy.Mekin siis ollaan tavallaan rohkeita, kun uskalletaan asua täällä

    Olkoon matkanne kuin silkkiä vaan laineiden siivillä


    Hanni ja Seppo

    VastaaPoista