torstai 19. toukokuuta 2011

Sunnuntaista 8.5. sunnuntaihin 22.5.

Lähdettiin Antiguan saaren länsirannalle. Manu esitti matkalla toivomuksen, että alkaisi sataa, että purjeet puhdistuisivat suolavedestä. Se toive toteutui melkein välittömästi ja perusteellisesti. Sitä sadetta kesti melkein kaksi vuorokautta ja vettä tuli todella paljon. Ajettiin pariksi yöksi Deep Bayhin, joka on vähän Jolly Harbourin pohjoispuolella. Se oli rauhallinen paikka, jossa oli vain pari venettä meidän lisäksi.
Seuraavaksi ajettiin Jolly Harbouriin (17ast 04min 02,3sek N, 61ast 53min 03,9sek W), johon Verde jää telakalle säilytykseen. Matkalla kuivateltiin purjeita pitämällä niitä ylhäällä, vaikka tuulta ei ollut kuin nimeksi. Ankkuripaikalle tullessa pakattiin äkkiä purjeet pois, etteivät ehtineet uudestaan kastua.
Alkoi vallan valtava helle. Vene nostettiin pukeille ja me hikoillen ja vähän tuskaillen siivoamme, kiillotamme ja järjestämme veneeseen jäävät tavarat paikoilleen ja kotiinlähteviä kasseihin. Pesemme kaappeja ja pilssiä, että saisimme ruoanhajutkin pois, eikä vene houkuttaisi torakoita. Torakkamyrkkyäkin laitetaan sinne ja tänne. Kannelta pitää siirtää kaikki tavarat pois sisälle tai varastoon. Varsinainen vikalista ei ole ei ole kuitenkaan kovin pitkä. Moottori ei sammu normaalisti ja vika on paikallistettu virtalukkoon, joka pitää uusia. VHF lakkasi toimimasta ja takuuseen on luvattu uusi puhelin. Lokipyörästä katkesi siipi, kun sitä puhdistettiin, uusia pitää sekin. Kun pohja pestiin painepesurilla, huomattiin että SSB-radion maadoituslevyjen kiinnitysruuvit olivat syöpyneet poikki. Onneksi eivät olleet pudonneet mereen.
Kun saamme työmme valmiiksi, Verde siirretään varsinaiselle varastoalueelle ja laitetaan ns. hurrikaani cradleen. Alueella on betonilaatta, johon vene kiinnitetään lujasti. Tämä varastointi täyttää Pantaeniuksen vakuutusehdot.
Tämä telakka näyttää asialliselta ja hyvin hoidetulta. Henkilökunta on avuliasta ja ystävällistä. Täällä on muitakin tuttuja suomalaisveneitä. Turvallisin mielin jätämme Verden tänne.
Nyt alkaa näissä helteissä olla jo ikävä kotiin ja Suomeen. Olemme tyytyväisiä matkaamme. Olemme oppineet jo vähän Caribian tyyliin olemaan kiirehtimättä koko ajan. Ihmiset täällä ovat rentoja ja mukavia. Kanssaveneilijöistä on löytynyt paljon ystäviä ja tuntuu, että kaikki matkaveneilijät ovat ikään kuin samaa perhettä. Tarvittaessa aina löytyy apua. Me olemme oppineet valtavan paljon niin purjehduksesta kuin monesta muustakin asiasta. Opittavaa ja koettavaa riittää vielä paljon. Palaamme tänne takaisin vuodenvaihteen tienoilla ja jatkamme sitten matkaa johonkin suuntaan. Suunnittelemme kesän ja syksyn aikana uusia seikkailuja.
Sunnuntaina 22. päivä olemme sitten jo Suomessa.
Blogin kirjoittelu loppuu tältä erää tähän. Katsotaan sitten vuodenvaihteen tienoilla, jatkuuko tarina.
Kiitos kaikille, jotka ovat jaksaneet näitä juttuja lukea ja kiitos myös kommenteista, niitä on aina hauska saada.

Laivakoira ja Kippari

2 kommenttia:

  1. Kiitoksia erittäin viihdyttävästä ja tunnelmallisesta (varsinkin kuvat!), kiinnostavasta ja henkilökohtaisesti myös innoittavasta blogista! Sain sunnunaina nimittäin purjehtijakurssin (4+1 päiväinen) pakettiin, ja onhan tuo purjehtiminen todella hauskaa puuhaa!

    Seuraavaksi vuorossa iltapurjehduksia ja elokuussa Hanko - Tallinna - Taalintehdas (4 päiväinen retkipurjehdus). Ja jossain välissä kaverien venholle hakemaan lisää kokemusta.

    Talvella vähän navigointikursseja ja ensi vuonna sitten perämieskurssia jne..

    Ja niin, jos kiinnostaa niin vilkaisehan Tarja, mitä bloginne on saanut aikaan:

    www.kohtivalimerta.blogspot.com

    Kesäterveisin,

    Tuleva purjehtija Junnu

    VastaaPoista
  2. Kesä on koluttu ja syksykin on jo pitkällä. Onko suunnitelmat edenneet suuntaan tai toiseen? Miltä tulevat seikkailut näyttävät?

    P.s Täälä on rojekti edennyt kuin junan vessa, tasaisesti varmasti. Pitäs koittaa jostain kaivaa Teidän nro ja tulla teitä moikkaamaan sinne Nurmooseen kun porukoita käyn moikkaamassa. Samalla voisi vähän haastatella ja kuulla juttuja teidän reissusta.. Mahdattekohan asustella vielä sielä Kirveskujan suunnilla..?

    T. Junnu

    VastaaPoista