Koko perjantaipäivä ja seuraava yö ajettiin Kuuban eteläistä rannikkoa pitkin kohti länttä. Aamulla tultiin Marea del Portillo (19ast 54min 45sek N, 77ast 11min 17sek W ) nimiseen paikkaan, jossa tullimiehen antaman tiedon mukaan on marina, ja sinne siis saa rantautua. Löytyi ihan hienon näköinen paikka, valtava lahti ankkurointia varten. Sen toisessa päässä oli iso rakennus (ehkä hotelli) mutta marinasta ei mitään havaintoa. Meidän lisäksi lahdella oli vain muutama kalastaja pienissä soutuveneissä. Päätimme, että emme lähde etsimään mitään marinaa, vaan odotamme että tulli etsii meidät tai sitten ei.
Iltapäivällä tulikin kaksi ystävällistä tullimiestä tarkistamaan veneen ja meidän paperit. Koira kävi taas nuuskimassa veneen. Kulkuvälineenä heillä oli pieni soutuvene ja sen moottorina reippaan oloinen rouva. Marina tarkoittaa täällä siis vain tullivirkamiesten läsnäoloa eikä mitään laiturisysteemiä.
Illansuussa kävimme jollalla ihan omatoimiretkellä viereisessä mangrovemetsässä olevissa "kanavissa". Siellä oli upea tunnelma.
Sunnuntaiaamuna suunnattiin kohti Las Coloradasia (19ast 55min 39sek N,77ast 41min 36sek W ). Paikka on Kuuballe historiallinen, koska siellä, tai oikeastaan sen viereisellä niemellä Fidel Castro joukkoineen nousi maihin vuonna 1956. Suurin osa hänen miehistään kuoli yllätyshyökkäyksessä, mutta henkiin jääneet 15 käynnistivät sitten vallankumouksen.
Vaihtelevakelisen matkan jälkeen pääsimme perille juuri ennen auringonlaskua. Asetuimme ankkuriin ja ehdimme juuri aloittaa ruokailun, kun veneen viereen tuli soutuveneellä viranomaisia, jotka kielsivät meiltä yöpymisen kylän edessä. Se olisi ollut liian vaarallista. Meille ei selvinnyt, kummalle se olisi vaarallista, paikallisille vai meille. Koska oli jo pimeä, siirryimme vain seuraavan lahden edustalle. Aamulla nukuttiin pitkään. Levättiin ja uitiin kaikessa rauhassa.
Sitten lähdettiin tutustumaan Kuuban "sisämereen". Etelässä on pitkiä riuttajonoja, muun muassa Jardines de la Reina, joka vaimentaa valtamereltä tulevat mainingit ja aallot. Sen ja mantereen välissä on rauhallinen merialue, jossa on paljon riuttojen ympäröimiä saariryhmiä.
Kävimme Cayos Granadalla, Cayos Chocoladella ja Cayos Guervolla. Kaikki nämä olivat matalien saarien muodostamia lähes ympyränmuotoisia ryhmiä. Saarilla oli hienoja, koskemattomia hiekkarantoja ja mangrovemetsiä. Chocoladesaarella näimme ison Sinihaikaran lähtevän lentoon. Osin vedenalainen riutta ympäröi näitä alueita ja tarkasti piti tutkia kartan ja opaskirjan avulla mistä kohdasta voi köliveneellä mennä sisään. Onneksi meidän vähän liian vanha opaskirja tässä kohden piti paikkansa. Keskellä oli sitten tilaa ankkuroitua ja riutta esti aallon sisääntulon. Etsimme hyviä, näyttäviä snorklauspaikkoja, mutta emme löytäneet ihan mieleisiämme mistään.
Täällä ei ruuhkasta ole tietoa. Yhtä naapurivenettä enempää emme missään yöpymispaikassa ole tavanneet. Cayos Guervolla tosin taisi olla kalastuslaivojen tukikohta. Niitä oli siellä ainakin seitsemän. Yöllä ne tietysti kävivät kalastustöissä.
Perjantaina ajettiin ilman tuulta, siis moottorilla, kohti Jardines de la Reinaa ja tultiin siinä olevan aukon, Canal Boca Granden kautta Caribianmerelle. Canal Boca Grande oli myös erikoinen kokemus. Kartalta se näyttää kapealta raolta, mutta on niin leveä, että kumpaakaan "reunaa" ei näy. Syvyys on matalimmillaan noin 10 metriä, mutta vesi niin kirkasta, että pohjassa olevat valkoiset korallialueet näkyvät. Merkittävää oli myös se, että tässä kohdassa kala kävi vieheeseen , kaikkiaan viisi barracudaa tarttui pienellä matkalla. Barracudia emme kuitenkaan syöneet, koska ne saattavat olla myrkyllisiä.
Jatkoimme matkaa luoteeseen kohti Cienfuegosin kaupunkia. Yöllä tuuli nousi ja päästiin purjehtimaan ensin mukavasti. Aamuyöstä tuuli kääntyi vastaiseksi ja otettiin taas kone avuksi.
Lauantaiaamuna päästiin perille Cienfuegosiin (22ast 7min 37sek N, 80ast 27min 13sek W) ja asetuttiin ankkuriin Marina Jaguan edustalle, koska laituripaikat olivat täynnä. Lauantaipäivästä muutama tunti kului tulliselvitystä odotellessa. Paperityöllä selvittiin tällä kertaa. Kukaan ei tullut veneeseen tarkastamaan.
Sunnuntaiaamuna herättiin outoon tunteeseen. Veneessä oli melkein kylmä. Ulkona oli vain 18 astetta, veneessä vähän enemmän. Näin kylmää emme ole kokeneet sitten tammikuun alun. Mahtaa tuntua näistä paikallisista tosi kamalalta. Meistähän se oikeastaan on ihan sopivaa.
Kyseessä on kylmä rintama, joita näin talvella tulee Meksikon lahdelta silloin tällöin. Sen mukana tulee myös kovia tuulia, joista säätiedotukset kyllä varoittavat etukäteen. Sopivasti ehdimme tänne satamaan ennen kuin tuulet nousivat. Nyt valvotaan vain, että ankkuri pitää, vaikka tekisi mieli lähteä tutustumaan ihan vieressä olevaan kaupunkiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti