Kuvia Galapagokselta

Emme ole saaneet pitkään aikaan lähetettyä blogien mukana kuvia koska blogit on pitänyt lähettää SSB-puhelimen välityksellä, koska tavallista nettiyhteyttä ei ole ollut. Lähetämme nyt joitain kuvia ja videoita Galapagoksen luonnosta ja eläimistä. Eläimistä sai helposti lähikuviakin, koska ne eivät pelänneet ihmisiä.

19.5. – 28.5. Apataki-atollille ja Toaulle

Lauantaina iltapäivällä lähdettiin eteenpäin. Ajoitettiin matka niin, että oltaisiin aamun valjetessa perillä Apatakilla. Suunnitelma ei ihan onnistunut koska tuuli

tuli sivulta ja reippaasti 7 – 8 m/s ja puuskissa enemmänkin. Pienensimme purjeita moneen kertaan, mutta olimme silti liian aikaisin perillä ja odottelimme auringon nousua atollin ulkopuolella. Ajoimme aukosta sisään kovassa vastavirrassa ja pääsimme hyvin perille tämän ison atollin vesialueelle. Asetuimme Roto Avan ankkurialueelle (15ast 18min S, 146ast 23min W). Manu jo ehti ehdottaa, että nostetaan saman tien ankkuri ja mennään eteenpäin. Paikka näytti ankealta ja yksinäiseltä. Onneksi emme lähteneet. Olimme löytäneet oikean paratiisirannan. Pohjassa oli tosi monimuotoisia ja kauniita, erikokoisia korallimuodostelmia ja niiden ympärillä valtavasti monenkokoisia ja värisiä kaloja, jotka löysivät nopeasti piilopaikkoja korallien välistä ja sisältä. Meillä oli ihan oma ”akvaario” snorklattavana ja lisäksi oma hiekka- tai oikeastaan korallibeachi, jossa käytiin picnicillä. Vietimme vedessä useita tunteja päivässä upeaa luontoa ihmetellen ja väriloistoa ihaillen. Tuntui, että koko atolli kirkkaine vesineen ja palmurantoineen oli vain meitä varten. Muita veneitä ei tullut, eikä muita ihmisiä tuntunut olevan olemassakaan. Varmuutta ei tosin ollut koska tämän ison atollin läpimitta on noin 19 mailia ja vastarantaa emme voineet nähdä. Snorklatessa nähtiin muun muassa kolme pienehköä haita, jotka rauhallisesti uiskennellen tarkkailivat meitä, eivätkä tuntuneet pelottavilta. Picnicillä kahlailin mukavasti loiskutellen rantaviivan tuntumassa. Kun huomasin hain seuraavan minua parin metrin päässä, tuntui turvallisemmalta siirtyä kuivalle maalle kävelemään. Manu sai seurakseen pari isompaa, valkoista haita kun kävi tarkistamassa potkuria. Hänkin tuli hyvää vauhtia pois vedestä, koska tunsi olonsa epämukavaksi haiden ollessa selän takana. Tämän tapauksen jälkeen käytiinkin sitten varovaisemmin uimassa. Tiistaina lähdettiin aamuhämärissä liikkeelle, että oltaisiin sopivaan aikaan ajamassa laguunista ulos. Ajoitus onnistui hyvin ja sitten tultiin n. 40 mailin matka Toaun atollille hyvällä vauhdilla ja ihan päivänvalolla. Asetuttiin Amyot-passiin (15ast 48min S, 146ast 09min W) eli atollin aukkoon jo puolenpäivän jälkeen. Nyt emme olleet oikeastaan atollin sisällä vaan reunalla ja purjeveneen kulun sisäpuolelle sulki koralliriutta. Moottoriveneet siitä näyttivät kulkevan yli. Viereen tuli muutaman tunnin kuluttua vanha tuttu Melina-vene. Tämäkin on tosi mukava paikka. Paikalla on poijut ja pieni ravintola, jota emännöi perheineen ystävällinen ja iloinen Valentine. Keskiviikkoiltana kävimme me suomalaiset ja sveitsiläiset Yvonne ja Bruno syömässä herkullisen ja runsaan lobsteri-illallisen. Kun kysyimme tässä saaressa asuvien lukumäärää, lueteltiin meille kaikkien kuuden asukkaan nimet. Tunnelma oli niin leppoisa ja kotoinen, että tuntui haikealta lähteä eteenpäin. Lauantaina lähdettiin kuitenkin kohti Tahitia. Matka sujui reippaasti ja maininki aiheutti aikamoista keikkumista. Maanantaiaamuna oltiin perillä ja asetuttiin ankkuriin Yacht Club de Tahitin marinaan Aruen Laguuniin (17.32 S 149.32W).

13.5. - 19.5. Tuamotulle

Sunnuntaiaamuna lähdettiin kohti Tuamotun saari-, tai oikeastaan atolliryhmää. Purjehdittiin taas reilut neljä vuorokautta vaihtelevissa tuulissa ja välillä ilman tuulia. Torstaiaamuna oltiin Ahe-atollin ulkopuolella ja ajettiin sisään riuttojen välisestä hyvin merkitytystä aukosta. Vielä ajeltiin atollin toiseen reunaan viitisen mailia Tenukuparan pienen kylän (14ast 32min S, 146st 22min W) viereen ankkuriin. Ankkuripaikkaa suojaa vielä oma pikkuatolli. Pohjassa on yksittäisiä korallimuodostelmia joita piti varoa etsittäessä ankkuripaikkaa. Meidän lisäksi tässä on vain kaksi muuta venettä, joista yksi on ollut elokuusta lähtien, siis oikeastaan asuu täällä. Kylä on myös hyvin pieni ja kuulemma asukasluku pienenee koko ajan, koska mustien helmien kasvatus ei ole enää kovin kannattavaa. Se on kuitenkin siisti ja hyvinvoivan näköinen. Enää ei näkyvissä ole soutuveneitä vaan asiat hoidetaan hyvännäköisillä moottoriveneillä. Kanootteja on kyllä, mutta ne ovat modernin näköisiä, lasikuituisia ja niitä käytetään urheilutarkoituksiin. Atollien ja laguunien muodostuminen on pitkä ja mielenkiintoinen tapahtumaketju, joka liittyy merenpohjan tulivuoriin ja korallien kasvuun. Kannattaa etsiä siihen liittyvää tietoa lisää, jos sellainen kiinnostaa. Tämä on mukava, rauhallinen paikka jossa on hyvä uida mennen tullen puhtaassa vedessä ja levätä pois edellisen matkan väsymisiä. Aivan veneen vierestä löytyi hienoja snorklauspaikkoja. Perjantaina täällä alkoi urheilukisa naapurisaarta Manihia vastaan. Lajeina on ainakin jalkapallo, lentopallo, koripallo ja melonta. Tunnelma on kuin Suomi - Ruotsi maaottelussa. Atolliin sisään- ja ulosajossa on syytä tietää onko korkea- vai matalavesi, siis vuorovesiin liittyen. Sen tiedon perusteella päätellään, koska on turvallisinta ajaa sisään. Me käytämme Navionicsin karttaa käyttävää Fugavi ohjelmaa. Euroopassa siihen voitiin luottaa myös vuorovesien osalta. Nyt huomasimme kauhistuttavan virheen. Ainakin tämän Aheen atollin kohdalla korkeat ja matalat olivat menneet väärinpäin. Onneksi tässä kohdassa vuorovesierot ja niihin liittyvät virrat ovat hyvin pieniä, joten varsinaisia vaaratilanteita ei tullut. Jossain toisessa kohdassa tämä voisi olla hyvinkin vaarallista. Meillä on käytössä myös iPadiin ladattu TidesPlan11 niminen ohjelma, josta saamme vuorovesitietoja. Tästä lähtien käytämme myös sitä enemmän.

3.5. - 12.5. Taiohaeen

Atuonasta lähdettiin ensin pieneen naapurisaareen, Tahuatalle ja asetuttiin Hana Moe Noan ankkurilahteen. Siellä nähtiin heti parvi haita, tai ainakin hain eviä. Uimassa käytiin siis vain pikaisesti ja varovasti. Ukkonenkin jyrisi jossakin kauempana ja satoi vähän väliä. Käytiin vielä kävelyllä kovin pehmeällä hiekkarannalla ja sitten päätettiin vaihtaa paikkaa. Muutama maili eteenpäin oli Baie Hapatonin lahti, johon ajettiin ja ankkuroiduttiin ihan umpisateessa. Pitkästä aikaa tuli ihan kylmä, kun uimapuvussa ohjasi venettä läpimärkänä. Rauhallisen yön jälkeen ajeltiin takaisin Hiva Oalle. Tällä kertaa tultiin saaren pohjoispuolelle, Haniapa-lahteen. Välillä saatiin ihan kryssiäkin, joka oli taas vaihteeksi ihan mukavaa. Ankkuria laskettiin pariin kertaan, koska ensin osuttiin kivikkoon, jossa ankkuriketju piti kamalaa kolinaa. Oltiin yksin ankkuroituna koko lahdelle. Sunnuntaina oli paikallisia paljon liikenteessä rannassa ja musiikki soi. Me emme löytäneet jollalle sopivaa rantautumispaikkaa, ja pysyimme veneessä ja kävimme uimassa tullen mennen, koska oli kovin kuuma päivä. Iltapäivällä maanantaina 7.5. lähdettiin yhden yön yli purjehdukselle Nuka Hivan saarelle, Taiohae Bayhin (8ast 55min S, 140ast 05min W). Tuuli oli mukavan reipasta ja tulimme koko matkan pelkällä etupurjeella ja olimme sopivasti seitsemän maissa, valoisan aikana perillä. Täällä näyttää olevan hyvä jollalaituri ja kylä alkaa heti laiturista. kauppatavaroitakaan ei tarvitse kantaa kovin pitkää matkaa. Tämä on selvästi purjehtijaystävällisempi paikka kuin Atuona, palveluineen kaikkineen. Melina oli ollut jo muutaman päivän Taiohaessa. Vuokrasimme heidän kanssaan yhdessä auton ja kiersimme sillä koko saaren. Maisemat olivat tosi upeita. Käytiin yli kilometrin korkeudessa ja katseltiin sieltä välillä merelle asti. Korkeimmilla paikoilla oli ihan havupuumetsää. Teitten varsilla ja osin teilläkin oli paljon villiintyneen oloisia lehmiä, hevosia, sikoja ja kanoja. Ne ovat jääneet tai jätetty tänne lopetetuilta ja konkurssiin menneiltä tiloilta joskus aikaa sitten. Tiet olivat suurelta osin niin huonoja, ettei niiden ajamisesta olisi kuka tahansa selvinnyt. Onneksi meillä oli maasturi autona ja kuljettajana Melinan kapteeni Ilkka, joka osasi taitavasti valita ajoreitit kiertäen isot kivet ja sadeveden tekemät kuopat. Seuraavina päivinä pyykit vietiin pesulaan, pankkikoneesta sai paikallisia rahoja (French Polynesian Frangeja ), postista ostettiin uusi simkortti puhelimeen koska Soneran yhteys ei täällä toiminut. Kun vielä haettiin dieseliä huoltoasemalta kanistereilla niin alamme olla valmiita suuntaamaan Tuamotu-atollien kautta Tahitin suuntaan. Parin viikon päästä ollaan perillä Tahitilla.

20.4. - 2.5. Matkalla ja perille

Sijainti tänään, perjantaina 27.4. on 9.33 S 130.21 W. Aina vaan olemme merellä, mutta matkaa kohteeseen on enää n. 500 mailia. Tuuli on vaihdellut lähes nollasta 14 metriin sekunnissa, ei siis ainakaan liian suuria. Aalto on ollut vähän turhan suurta. Se keinuttaa venettä välillä ihan hullun lailla. Ruokaillessa on pakko pitää lautasesta ja varsinkin mukista koko ajan kiinni, muuten ne saattavat lähteä seikkailulle. Sain jo kerran syliini ruokakipon, johon olin juuri kaatanut mysliä ja maitoa. Se oli tosi kiva siivottava sylistä, sohvatyynyltä ja lattialta. Mutta kaikkeen näköjään tottuu. Nyt pystyy jo aika hyvin lukemaan ja nukkumaan tässä ikiliikkuja-kiikussa. Tiskaaminen on ihan oma taitolajinsa näissä olosuhteissa. Vaatteista ei tule paljon pyykkiä, kun uimapukua enempää ei millään voi pitää päällään tässä n. 30 asteen helteessä. Kapteenin tunnelmia pilasi vessan putkien tukkeutuminen suolan kertymisen vuoksi. Muutaman päivän suunnittelun ja putkien irrottelun ja siivoamisen jälkeen sekin tärkeä osa venettä toimii jälleen. Keskiviikkona 2.5. tulimme perille Hiva Oan saarelle. Viimeinen yö oli hyvin vähätuulinen ja ajoimme koko yön koneeella. Aamuyöstä pienennettiin vähän vauhtia ja odotettiin auringon nousua ennen kuin ajettiin Atuonan ankkurilahteen (9ast 48 min S, 139ast 02min W). Veneitä on aika tiheässä ja swelli pääsee lahteen sisään joten kaikilla on keula-ankkurin lisäksi myös perässä ankkuri. Nyt olemme tukevasti ankkurissa ja nukumme varmasti ensi yönä 23 päivän päivän väsymyksiä pois. Sisään kirjautuminen oli helppoa. Vaikein osuus oli jaksaa kävellä noin 3 km kylälle helteessä tietä, joka meni yläkautta alas. Onneksi ystävälliset paikalliset asukkaat tarjosivat meille kyydin autollaan loppumatkasta molempiin suuntiin. Ehkä harmaista hiuksista on joskus hyötyäkin. Löysimme Germanderien toimiston, joka hoiti tullausta ja immigraatiota. Nuori virkailija passitti meitä ensimmäiseksi pankkiin maksamaan takuumaksun, joka on kotimaan lentolipun suuruinen. Itse koitimme sanoa, ettei se kuulu EU-kansalaisille, mutta ei se auttanut. Pankki oli siestalla, ja pian sama virkailija poimi meidät kadulta poliisiautoon ja pyyteli kovasti anteeksi omaa virhettään ja vei meidät takaisin Germanderien toimistoon ja siellä asiat hoituivat sitten vauhdilla, eikä eidän tarvinnut maksaa yhtään mitään. Niin että, seikkailu tuli siitäkin. Nyt ollaan varmaan muutama päivä tässä ja sitten kierrellään muita Marquesasin saaria ja tehdään vain päivämatkoja jonkin aikaa.