Lauantai 25.12.2010 – torstai 30.12.

Muutama päivä Joulun jälkeen oltiin vielä St Lucian satamassa ja sen usein toistuvissa rankkasateissa. Viikonlopun aikana tavattiin myös muita suomalaisia kuten Markku ja Kaija jotka ovat viihtyneet jo pitemmän aikaa St. Lucialla sekä Heimo ystävineen, jotka olivat matkassa vuokraveneellä. Heimo oli tosi ammattilainen joka oli käynyt jo monta kertaa Karibialla ja häneltä saimme oikein hyviä matkavinkkejä ja myös tietoa sellaisista paikoista, johon ei kannata mennä.
Maanantai-iltana lähdettiin ajamaan kohti etelää. Päätettiin ohittaa koko St Vincentin saari pimeässä ja pysähtyä vasta pienellä Bequian saarella. Yön aikana vaihteli niin tuuli kuin maininkikin ja välillä ajettiin moottorilla, mutta aamuyöstä päästiin taas purjeilla reipasta vauhtia. Aamulla kahdeksan maissa oltiin perillä ja kiinnityttiin vastaanottajien osoittamaan poijuun. Tulli- ja muut muodollisuudet sujuivat kaikki mukavasti samassa rakennuksessa.
Tiistaipäivänä tutustuttiin pääkaupunkiin, Port Elisabethiin. Kaupunki on tosi pieni, jonka pääkatua reunustavat vaatimattomat karibialaistyyliset rakennukset ja erilaiset turistipyydykset. Keskiviikkona vuokrattiin lyhyen tinkimisen jälkeen avolavataksi ja nähtiin tämä pieni saari vähän joka puolelta. Bequia on kaunis ja vihreä saari, jonka pääelinkeino on turismi. Paljon veneitä oli eri satamissa ja ankkuripaikoissa. Jonkunlaista teollisuuttakin on ollut, muttei ole enää. Nykyään maataloutta ja kalastusta harjoitetaan pääosin saarelaisten omaan käyttöön. Uusi lentokenttä on tehty muutama vuosi sitten täyttömaalle. Näimme paikkoja joissa kiviä on murskattu käsivoimin, vasaralla betonia varten lentokenttätyömaalle. Asukkaita on vain noin 6000. Paikallisten asumukset näyttävät paikoin tosi hökkeleiltä. Kaikki ihmiset näyttävät olevan iloisia ja ystävällisiä ja reippaat ja kovaääniset tervehdykset kuuluvat autojen ikkunoista. Kaikki täällä näyttävät tuntevan toisensa. Hintataso tällä saarella ainakin turisteille on lähes Suomen tasoa. Nyt tuntuu oikein etelänlomalta. Opimmekohan mekin tähän kiireettömään elämään?
Torstaina elettiin jo tosi löysästi. Ohjelmassa ei ollut paljon mitään muuta kuin oleskentelua.

Hyvää Uutta Vuotta!

24.12.2010

Vietämme Joulunajan täällä St Lucian Rodney Bayn satamassa kaikessa rauhassa. Joulun jälkeen lähdemme etelään päin kohti St Vincentin saarta.
Toivotamme kaikille matkaamme seuraaville Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta

Atlantin ylitys

Tarjan muisteluita koko Atlantin ylityksestä

Nyt kun ollaan oltu jo monta päivää St Lucialla leväten, siivoten ja kunnostaen venettä, on aika katsoa taaksepäin koko matkaa arvioiden. Blogitekstit mereltä olivat teknisistä syistä johtuen kovin lyhyitä ja kuvia ei voinut lähettää ollenkaan. Liitämme tähän sekalaisen kokoelman kuviakin. Ehkä ne kertovat jotain meidän matkasta.
Kun lähtöhetki Las Palmasissa läheni, tiivistyi myös tunnelma. Miehistöt tutustuivat ja juttelivat keskenään laiturillakin aina vaan innokkaammin. Lähtöpäivänä marssi bändi ja erilaisia temppuilijoita pitkin ponttooneita. Kuinkahan puujaloilla liikkuvat miehet pysyivätkin pystyssä. Minulla alkoi olla perhosia vatsassa. Totuus oli nyt edessä. Pelotti ehkä eniten mahdollisuus joutua myrskyyn, joka ei kuitenkaan ollut todennäköistä, koska saisimme hyviä säätiedotuksia joka päivä matkalla. Toinen asia, joka minua murehdutti oli matkapahoinvointi. Ajattelin että on kamalaa jos en pysty tekemään mitään veneen sisällä ja ruoat ja muut jää muitten hommaksi. Entäs jos kaikki sairastutaan? Oikeasti oksensin sitten vaan yhtenä päivänä, ja se oli yksi niistä jolloin keikutti ja vettä pärski niin, että kaikki luukut oli pidettävä kiinni ja sisällä oli sitten kovin huono ilma.
Muutama ensimmäinen purjehduspäivä oli ihan epätodellista. Pientä aaltoa ja pienehköä tuulta, mutta ei mitään maininkia niin kuin ajattelin Atlantilla aina olevan.
Sitten löytyi vastaista tuulta, ja olo oli kuin likapyykillä pesukoneessa. Vene vemputti joka suuntaan. Yllätys yllätys, minua se ei pelottanut. Olen oppinut luottamaan Verdeen, ei se kaadu vaikka vähän kallistaakin ja vettä tulee sivukannelle ja välillä miehistön niskaankin. Tärkeintä on silloin pitää AINA KIINNI JOSTAIN, muuten saa mustelmia.
Nukkuminen voi myös olla hankalaa keikkuvassa kelissä. Leveässä petissä keikkuu puolelta toiselle ja vyöryy joskus vieressä nukkujan päälle. Ääniä tulle sekä aalloista että astioitten ja varusteiden kolinoista ja purjeitten paukkeista. Korvatulpat on hyvä apuväline ja tarvittaessa nukahtamislääke. On pakko nukkua, että jaksaa hoitaa oman vahtivuoronsa niin yöllä kuin päivälläkin.
Käännyttiin etelään ja vastaan tuli tuulettomuus eli se pläkä. Minä varmaan kärsin siitäkin vähiten, koska olen hyvä vain olemaan ja katselemaan merta sen eri muodoissa. Ja minullahan ei ollut mihinkään kiire, kun en ole ollenkaan kilpailuhenkinen.
Koska tapahtumia oli vähän ja aikaa paljon, yritettiin keksiä juhlan aiheita joskus melkein tyhjästä. Itsenäisyyspäivä ja muutama pikkujoulu olivat tietysti hyviä ja tärkeitä juhlanaiheita. Lisäksi laskettiin maileja: tullut täyteen 1000 mailia, jäljellä enää 500 mailia jne. Kapteenin salakätköistä löytyi silloin joku pieni juoma jokaiselle.
Sitten kun tuulta lopulta löytyi, yritin olla ottamatta kauheasti kantaa purjeiden valintaan. Olihan paikalla kolme miestä, jotka ymmärsivät enemmän näistä asioista kuin minä. Ja mielipiteissä löytyi ilman minuakin.
Kalan tarttuminen koukkuun oli valtava tapahtuma. Kapteenin piti ensin väsyttää kalaa kauan ja sitten vetää se veneen viereen, ja usein Lare oli se joka iski kalakoukun sen kiduksiin. Sitten köysi pyrstön ympärille ja kun kala roikkui reunan ulkopuolella päästettiin siltä raukalta veret. Jossain välissä sille annettiin jotain pahanmakuista rommia, johon se taintui ja lakkasi potkimasta. Saatiin neljä kalaa, jotka oli niin isoja, että niistä vain pieni osa voitiin käyttää ruoaksi. Välillä oltiin pitkiä aikoja kalastamatta, kun kalaa tuli liikaa.
Oli hieno tunne kun St Lucian saari alkoi näkyä horisontissa. Matka oli ollut paljon helpompi kuin olin osannut ennakoida. Kiitos kaikille myötäeläjille. Ehkä te hoiditte murehtimisen, me saimme vain purjehtia.

Tarja


Kapteenin mietteitä Atlantin ylityksestä.

ARC:n mukana lähteminen aiheutti paljon lisäjärjestelyjä jo talven aikana. Ohjeet ja turvamääräykset ovat hyviä ja vaativia, niihin täytyi todella perehtyä. Tietysti ne aiheuttivat varustepuolella myös paljon lisäkustannuksia. Ennen starttia vene katsastettiin todella tarkkaan ja kun kaikki todettiin kunnossa olevaksi tuli itsellekin varma olo, että kaikkeen on varauduttu. Omatoimisesti matkaavan ei varmaankaan tule selvitettyä asioita yhtä tarkasti. Ylityksen aikana sääpalvelu radion kautta oli hyvä ja päivittäinen yhteydenpito muihin veneisiin antoi tarkkaa tietoa olosuhteista. ARC:n järjestelyt onnistuivat erittäin hyvin alusta loppuun.
Tänä vuonna tuuliolosuhteet olivat alkumatkasta tosi heikot ja jouduimme täysin pläkäänkin. Yhtenä yönä etenimme vain kolme mailia. Käynnistimme moottorin ja lähdimme etsimään pasaatituulia etelämpää. Koko ylityksen aikana käytimme moottoria n. 30 tuntia, monet onnistuivat purjehtimaan koko matkan, mutta myös monet olivat käyttäneet paljon enemmänkin moottoria. Pläkä ja heikossa tuulessa purjehtiminen koettelee miehistön pinnaa todella paljon. Riittääkö ruoka tai juoma ja koska ollaan perillä kun jatkoistakin on jo sovittu. Polttoainekaan ei riitä kovin pitkään ajoon. Puolen matkan jälkeen tuulet kuitenkin löytyivät ja vuorokausimatkat nousivat 150-170 mailiin, mieli piristyi ja alettiin entistä tarkemmin laskemaan jäljellä olevia maileja. Parhaiksi purjevalinnoiksi loppumatkassa usein osoittautui spinnu päivällä ja virsikirja yöllä.
Itse olin varautunut paljon kovempiinkin olosuhteisiin, mutta tämä vuosi oli tällainen. Atlantin ylitys on kuitenkin jo aika vaativa suoritus, koska pitää kestää 3-4 viikon keikkuva merimatka. Ensikertalaisen on kyllä selvitettävä itselleen etukäteen, mihin on menossa ja mitä on mahdollisesti tulossa. Veneessä asuminen, syöminen ja nukkuminen, vain aavaa merta, keskeyttäminenkään ei ole mahdollista….
Maaliin kuitenkin tultiin hyvin ja ilo oli ylimmillään. Sijoitus omassa luokassa oli 6. ja cruisingsarjassa 56/171.
Kiitos gasteille ja mukana jännittäneille, meillä oli hyvä matka.

Manu

Torstaista 16.12. lauantaihin 18.12.10

Vene oli kiinni laiturissa, mutta sähkö- ja vesiliittymä saatiin vasta lauantaina. Pestävää ja siivottavaa veneessä kyllä riitti. Kannella kaikki oli paksun suolakerroksen peitossa ja kyllä sitä suolaa riitti sisällekin. Astiat oli vähän aikaa tiskattu suolavedellä veden vähyyden takia ja ne piti tiskata kaikki uudelleen. Ja paljon muuta kunnostettavaa riittää vielä pitkäksi aikaa.
Paikallisen oppaan johdolla käytiin torstai-iltana syömässä paikallisella grillillä ja saatiin seurata tunnelmia. Ihmiset tuntuivat olevan kaikki tuttuja keskenään. Seuraavana päivänä tehtiin koko päivän autoretki saaren eteläpäähän ja käytiin tulivuoren kraaterin pohjalla, jossa nousi kuumia rikkihöyryjä (onneksi tulivuori ei ollut aktiivinen). Nähtiin Grand ja Petit- Piton vuorten erikoiset, keilamaiset huiput. Tutustuttiin myös viskitehtaaseen ja nähtiin paikallisten asuinalueita. Saatiin hyvä kuva siitäkin, kuinka valtavia eroja on ihmisten elintasoissa. Esimerkiksi pääkaupunki Castriesissa oli tosi köyhiä katunäkymiä ja toisaalla taas ylellisempiä asumuksia. Surullisia näkyjä olivat alueet, joissa tie ja taloja oli huuhtoutunut pois hurrikaanin viemänä. Ihmishenkiä hurrikaani vei St Lucialta 12 ja teki paljon taloudellisia tuhoja. Teitäkin korjataan varmaan vielä kauan.
Lauantai-iltana oli komea palkintojenjakotilaisuus ja siihen loppui tämän ARC:n varsinainen kilpailu. Joitain veneitä on vielä tulematta maaliin, ja ne saavat vielä hyvän vastaanoton, niin kuin kaikki muutkin.

Tiistai 14.12. ja keskiviikko 15.12.

Tiistaina tuuli oli vielä aika reipasta ja vei meitä eteenpäin ja oikeaan suuntaan, mutta keskiviikkona se välillä pieneni tuskastuttavasti. Tämän tästä laskettiin, koska oltaisiin perillä, jos mentäisiin tällä nopeudella… Jossain vaiheessa petti kärsivällisyys jo kippariltakin ja moottori hörähti käyntiin. Siitä huolimatta ehti tulla pimeä ennen maaliviivaa. Oli vähän noloa käyttää moottoria, mutta kun maaliin päästiin kello 18.10 paikallista aikaa, kaikki oli vain yhtä juhlaa! Ensimmäiseksi meille ojennettiin hedelmäkori, jossa oli mukana juomia, rommia tietysti myös.

Sunnuntai 12.12. ja maanantai 13.12.

Tuuli pienenee, mutta pysyy samansuuntaisena. Ajetaan edelleen virsikirjalla. Päiväohjelma on muotoutunut sellaiseksi, että aina yksi on vahtivuorossa ja muut joko nukkuvat, lepäävät tai lukevat kuten Tara. Välillä toki kokoonnutaan sitlooraan syömään tai muuten vaan höpisemään. Yksi meistä on päivittäin kokkivuorossa. Vesikone, joka tähän asti on kiltisti tehnyt meille puhdasta vettä tästä valtavan suolaisesta merivedestä, päätti tehdä lakon toissapäivänä. Siitä lähtien olemme juoneet varalle tuotua pullovettä.
Yöllä tuli oikein kunnon sadekuuro, muuten tuuli oli heikkoa ja purjeet läpsytti aikalailla. Maanantaiaamuna nostettiin taas spinnu, jolla päästiin vähän paremmin oikeaan suuntaan ja hyvää, reipasta vauhtia. Manu sai taas kalan, vähän pienemmän kuin edelliset, eli sopivan kokoisen. Vuorokauden mailit olivat sunnuntaina 12, pvä 166nm ja 13. pvä 129nm. .Enää alle 300 nm maaliin!

Torstaista 9.12. lauantaihin 11.12.

Tuulet jatkuvat samantapaisina. On päästy vähän vaihtamaan purjeitakin ja aika kuluu paremmin. Välillä jo vietettiinkin toiset pikkujoulut ja 600 mailin juhlat ja muutamia muita, kun pitkästyttiin ajamaan monta päivää samalla halssilla. Yksi yö ajettiin pelkällä genualla eli etupurjeella myötäiseen. Muuten hyvä, mutta vene keikkui ihan mahdottomasti joka suuntaan ja tavarat kolisi kaapeissa ja putoili ja kaikki tekeminen ja liikkuminen oli tosi hankalaa. Nyt on ajettu "virsikirjalla" yksi päivä ja yö. Kyllä sekin keikkuu, mutta ei ihan niin paljon, ja eteenpäin on päästy hyvää vauhtia. Lauantaiyönä tuli skuelleja (sadepilvien mukanaan tuomia kovempia ilmavirtauksia ja saderyöppyjä) jatkuvana virtana, vauhti oli tosi reipasta ja ohjauksessa sai olla tosi tarkkana. Nyt on enää 500 mailia jäljellä St Lucialle. Tässä vielä muutamien viime vuorokausien matkoja: 8.12. 176 mailia,9.12. 159nm, 10.12. 166nm, 11.12. 168nm.

Tiistai 7.12. ja keskiviikko 8.12.

Nyt tuntuu siltä, että vihdoinkin löydettiin Pasaatituulet, joita koko matkan on kaipailtu. Myötätuulta on reippaasti, noin 14-15 m/s, puuskissa enemmänkin. Aaltoja ja maininkeja menee välillä ristiin rastiin, välillä jopa samansuuntaisesti. Vene keikkuu melkoisesti ja menee reipasta vauhtia eteenpäin. Ajaminen on sen verran vaativaa, että minä Tarja en uskalla siihen ryhtyä. Pojat saavat tehdä vähän enemmän töitä. Tiistaina tuli muutama sadekuurokin, keskiviikkona on taas täysi helle.

Sunnuntai 5.12. ja maanantai 6.12.

Sunnuntaina mentiin spinnulla koko päivä, mutta yöksi vaihdettiin etupurjeiksi "virsikirja". Purjeet läpsyttivät koko yön, koska tuuli oli pientä ja maininkia tuntui tulevan monelta suunnalta. Korvatulpilla oli käyttöä ja sittenkin nukkuminen oli vaikeaa.
Maanantaina tuuli voimistui jo mukavasti ja Lare sai spinnulla nautiskeltua muutaman surffinkin. Itsenäisyysjuhlia vietettiin tietenkin kuohuviinin kera ja laulettiin ihan itse Maammelaulukin.
Onpa hauskaa kun päästään reippaammin eteenpäin kohti St Luciaa. Tänään nähtiin myös viisi muuta purjevenettä, mikä on paljon, kun kaikkina päivinä ei ole nähty yhtään.

Perjantai 3.12. ja lauantai 4.12.

Länteen päin mennään. Suunta on hyvä, mutta tuuli vähän vaihdellen, mutta koko ajan turhan pientä. Moottoriakin on jouduttu taas käyttämään.Vauhti purjeilla ajaen on aika pientä ja ennusteita perillepääsypäivästä joudutaan jatkuvasti tekemään uudestaan. Eiköhän reilusti ennen joulua olla siellä kuitenkin. Paljon muita veneitä on samassa tilanteessa. Taitaa olla aika poikkeuksellinen keli Atlantilla tänä vuonna.

Keskiviikko 1.12. ja torstai 2.12.10

Tuuli kääntyi myötäiseksi ja nostettiin heti keskiviikkoaamuna kuudelta spinnu. Ajettiin sillä koko yö ja torstaipäivä ja aina vaan mukava, tasainen meno jatkuu. Keskiviikkona pidettiin pikkujoulu ja saatiin oikein jouluoluset. Lämpöä ainakin 35 astetta. Sijainti torstaina illansuussa 15 ast 7 min N, 30 ast 13 min W.

Tiistai 30.11.

Tuuli pieneni pikkuhiljaa illan ja yön aikana. Maininkia oli vieläkin, mutta veneen liikkuminen oli paljon rauhoittunut. Aamulla tuuli loppui melkein kokonaan ja moottori pörähti käyntiin. Me osallistumme tähän kisaan cruisingsarjassa ja siksi saamme ajaa myös koneella. Aika lisääntyy kuitenkin noin kaksinkertaisena. Suunta on lounaaseen. Ennusteen mukaan sieltä pitäisi löytyä parempia tuulia. Välillä pantiin moottori seis ja käytiin uimassa huikaisevan sinisessä vedessä. Lämpöä on n. 30 astetta, joten heti kohta oltiin taas hikisiä. Kun vene kulki nyt tasaisemmin, eikä vesi pärskinyt kannelle, uskallettiin avata kattoluukkuja, eikä sisätila tunnu ihan saunalta. Manu sai ison 125cm pitkδn Doradon, joka tietenkin kruunasi päivän.

Maanantai 29.11

Aamuyöstä vendasimme kohti etelää, jotta välttäisimme matalan keskuksen. Keskipäivän radiopalaverisssa kuulimme että ennusteen mukaan kovasti kaivattu pasaati alkaisi puhaltaa keskiviikkona Kap Verden kohdalta. Siispä suunta sinne ! 1000 ajettua mailia meni rikki.

Sunnuntai 28.11

Hyvää vauhtia edelleen, mutta päivän mittaan aallokko alkoi nousta ja meno muuttui röykkyiseksi. Illan suussaa otimme kaksi reiviä ja keulaa sisään reippaasti. Maininki oli neljämetristä ja aaltokin puolitoista metriä. Aikamoista vellomista koko yö !

Lauantai 27.11

Yön keikuimme paikallamme tyynessä ja vanha maininki keikutteli venettä sinne tänne. Aamulla pääsimme matelemalla liikkeelle ja kuultuamme että tyyntä on muuallakin päätimme lähteä moottorilla kohti Kap Verdeä. Onneksi moottorilla ajelu jäi tällä erää kahteen tuntiin, koska tuuli heräsi. Painelimme hyvää kyytiä kohti St.Luciaa ja kipparin kalaonnikin kääntyi kerralla - kerralla nousi kaksi metristä doradaa !

Sunnuntai 21.11.2010

Lähtöpäivänä ilmassa oli suurta juhlan tuntua. Kulkue soittokuntineen ja muine esiintyjineen kävi joka laiturilla ja torvet soivat ja kellot kilkattivat jo aamusta lähtien.
Kun lähdettiin liikkeelle, oli satama-altaan reunoilla ja aallonmurtajilla satamäärin katsojia vilkuttamassa. Oli tosi hieno tunnelma. Lähtölaukaus ammuttiin sotalaivasta tykillä. aluksi veneet, lähes kaikki 250 olivat yhdessä ryhmässä, mutta pian se hajaantui. Oli pienehkö tuuli ja meren pinta tasainen, mukava aloitus ilman suuria keikutuksia.
Aamulla tuuli oli aika pieni ja vähän turhan myötäinen. Ensimmäisenä vuorokautena pääsimme noin 450 mailia. Kaikki on hyvin. Keikkumiseenkin taas varmaan tottuu.

-----
Verden avomerinettiyhteyden rajoittuneisuuden vuoksi jutut blogiin (ja myös kommentit blogista Verdeen) kiertävät koti-Suomen ja toimitussihteerinä toimivan maakrapu Jaskan kautta. Hieman epävarmasti toimivan yhteyden vuoksi viiveitä tulee välillä vähän ja tämän jutun kohdalla enemmänkin niin että järjestys meni sekaisin.

Jaska
-----

Torstai 25.11

Yِöllä pääsimme pikkuhiljaa irti pläkästä ja aamun valjetessa streikattin tiukasti kohti lounasta. Sama meno jatkui koko päivän. Verden musavalikoimasta lِytyi Claptonin kootut teokset, jota hartaina kuuntelimme sitloodassa. Vuorokausimatka, jonka laskemme klo 13 katkaisten jäi 100 nm pläkän takia. Sijainti 1700 UTC N 21 deg 35 min, W 20 deg 26 min. Suunta kohti Cap Verdeä.

Keskiviikko 24.11

Paras päivä toistaiseksi = 153 nm. Yِllä mentiin vauhdikkaasti kuutamossa ja päivällä sama meno jatkui spinnulla. Itku pitkästä ilosta eli iltapäivällä juututtiin pläkään. Sehän tarkoitti miehistِön uimareissua Atlantin siniseen veteen!

Maanantai 22.11. ja tiistai 23.11

Täällä on kaikki hyvin. Meri on aika tasainen, tuuli kohtuullinen ja kokkivuorot ja vartiovuorot pyِörivät hienosti. Yِöt ovat olleet yllättävän kylmiä, mutta päivät lämpimiä. Sijainti tällä hetkellä 23 ast 56,7min N 18 ast 19,1 min W. Laren mielestä ollaan pesukoneessa, paikalla ei tahdo pysyä edes sitloorassa. Ollaan ajettu spinnulla ja genaakkerilla, mutta silti tuntuu että maileja kertyy kovin hitaasti. (145+135nm)
Ensimmäiset deffiinit kävivät moikkaamassa, muita meren eliِötä ei näkِöpiirissä. Manu on tietysti viritellyt uudet kalastusvälineet perään houkuttimeksi. Vielä ei ole tärpännyt vaikka muut paatit kehuvat saaneensa kalaa.

Perjantaista 12.11. lauantaihin 20.11.

Perjantaina saapuivat uudet gastit Tara ja Lare. Etsittiin ja löydettiin kaikille nukkumispaikat ja vene täyttyi taas entistä enemmän. Mukavaa kun saatiin taas taitavia voimia purjehdukseen ja uutta seuraa. Illalla käytiin ihan vähän vaan tutustumassa ympäristöön.
Sunnuntaina oli ARC:n viralliset avajaiset ja siihen liittyen hieno paraati sataman ympäri. Me olimme ainoat Suomen edustajat ja Tara nuorimpana sai kunnian kantaa lippua. Sitten katseltiin vauhdikasta Dinghy Racea, jossa joukkueet kumiveneissä kastelivat ja sottasivat toisiaan niin paljoon kuin mahdollista. Lähdimme pois ennen kuin katsomon puolellekin alkoi tulla vettä.
Koko ajan on ollut olevinaan vähän kiireen tuntua. Veneeseen on tehty viime hetken kunnostuksia ja virityksiä. Ruokaostoksia on suunniteltu ja hankittu. Oikeiden määrien arvioiminen on tosi hankalaa. Tapahtumia ja seminaareja on koko ajan, kaikkiin ei voi eikä jaksa osallistua. Jonain iltana oli naamiaiset, joissa joillakin oli valtavan upeita pukuja, meillä oli vaan tonttulakit. Monenlaisia muitakin kekkereitä on ollut. Ja pitäähän sitä toki ottaa päiväuniakin eli pitää siestaa. Nettiyhteyttä tarvitaan monenmoiseen informaation kulkuun ja se on usein tukossa kun väkeä on liian paljon linjoilla.
Käytiin koeajolla ihan vaan sataman ulkopuolella. Maininki oli aikamoinen. Meille Manun kanssa se oli jo tuttua mutta uusille gasteille Atlantin aallot olivat vieraita. SSB-radion testaus jäi kovin vähälle, kun kukaan ei pystynyt olemaan sisällä riittävän pitkää aikaa. Hyvin sujui sen sijaan ManOverBoard-harjoitus, jossa kippari meni yli laidan ja nostettiin takaisin kannelle puomilla käyttäen ison skuuttia. Hyvissä olosuhteissa se onnistui, mutta ei taida olla kovin helppoa jos tuulee ja aallokko on kova.
Perjantai-iltaan mennessä ruoat ja vedet tuli hankittua ja lähes kaikki laitettua paikoilleen veneeseen. Oma hauska sirkuksensa oli hedelmien pesu ja kuivattelu kannella ennen veneeseen vientiä. Toivottavasti torakat eivät päässeet tulemaan meille kotieläimiksi. Meidän pikku Verde ui nyt aika syvällä ja on tupaten täynnä.
Sunnuntaina sitten tapahtuu! Kello 13 kuuluu lähtölaukaus laivatykin ampumana ja seuraava pysähdys on sitten St Lucialla arvion mukaan noin kolmen viikon päästä. Yritämme mereltäkin lähettää välillä blogia (vähän mutkan kautta suoraan). Mutta jos ei se onnistu, niin älkää murehtiko meidän puolesta vaan katsokaa sivulta worldcruising.com meidän sijainti.

Perjantaista 5.11. torstaihin 11.11.

Perjantaina ajeltiin Tampereen kautta Helsinkiin ja hypättiin lentokoneeseen. Koneen vaihto Barselonassa oli taas vauhdikas ja kun puolen yön maissa päästiin Las Palmasiin, niin laukut olivat tietenkin kateissa. Ongelmaksi osoittautui tällä kertaa se, että Spanairin virkailija ei saanut soittaa ulkomaiseen matkapuhelimeen ilmoittaakseen koska ja mihin laukkumme toimitettaisiin. Kyllähän ne lopulta saatiin, mutta sitä ennen piti meidän soittaa lukematon määrä puheluita. Hyvin kummallista!
Lauantaina ja sunnuntaina nukuttiin pois univajeita, lepäiltiin ja käytiin uimassa rankan Suomimatkan jälkeen.
Maanantaista torstaihin kunnostettiin taas venettä ja haettiin kaupoista puuttuvia osia.
Nyt alkoi myös selvästi näkyä satamassa ARC-meno. Veneitä tuli koko ajan lisää ja niitten mukana tietysti ihmisiä. Juhlaliputus lisääntyi koko ajan. ARC-toimisto avautui ja seminaarit ja muut, myös kevyemmät ohjelmat alkoivat. Kisatunnelma on tiivistynyt ja tunnelma kohoaa.
Kävimme kansainvälisellä tutustumisillallisella, jossa lähimpänä pöytäseuranamme oli hollantilainen, norjalainen ja slovakialainen pariskunta. Vihdoimme matkakertomuksia ja kokemuksia. Ilta oli tosi mukava ja siitä jäi hyvä muisto maukkaan ruoan ja mielenkiintoisen seuran ansiosta.
Meillä on käynyt mukavia suomalaisia vieraita, niin tuttuja HSK:laisia kuin uusia tuttuja, jotka tulivat tervehtimään, kun näkivät Suomen lipun. Jotkut heistä olivat myös purjehtineet Verdellä aikaisemmin.
Täällä pyörii myös koko ajan enemmän niitä, jotka olisivat halukkaita tulemaan gasteiksi ylitykselle. Meillä on jo niin paljon gasteja tulossa kuin veneeseen mahtuu, joten kaikille uusille tarjokkaille joutuu sanomaan ei.
Me saimme Verden turvavarusteet tarkistettua ja vain pari pientä hankintaa pitää siihen liittyen tehdä. Tutkaheijastimen heijastavan pinta-alan on oltava vähintään 10 neliötä ja etsintävalon on valaistava myös sitä ladattaessa. Nämä turvamääräykset ovat hyvin tiukkoja mutta varmaan myös tarpeellisia.
Kuvassa näkyy sataman viereinen uimaranta (juuri nyt uintikiellossa), paljon veneitä ankkurissa ja takana mastomeri, siellä olemme myös me.
Juhlatunnelman luomiseksi on veneitä kehotettu "pukeutumaan" juhlaliputukseen.

Perjantaista 15.10. keskiviikkoon 20.10.

Nyt alkoi Verden huolto, kunnostus ja siivous varsinaista Atlantin ylitystä varten. Nämä päivät kuluivat työn merkeissä. Taas etsittiin tavaroille paikkoja ja tehtiin uudet luettelot niitten sijaintipaikoista tässä nyt niin kovin pieneltä tuntuvassa veneessä. Kerättiin kotiin vietäviä ”turhia” tavaroita kassiin. Manu huolsi moottoria ja venettä.
Tiistaiaamuna klo 3.30 taksi vei meidät lentokentälle lämpömittarin näyttäessä 23 astetta ja matka kylmään Suomeen alkoi. Yksi laukku eksyi meistä Kööpenhaminassa mutta se tuotiin meille kotiin jo keskiviikkona. On mukava olla välillä täällä tutussa ympäristössä. Järjestelemme nyt parisen viikkoa kotiasioita ja tapaamme tuttuja.
Pidämme lomaa blogin kirjoittamisesta kunnes palaamme takaisin Palmasiin 5. marraskuuta. Sitten myös työt veneen huollossa ja varustamisessa jatkuvat. Kohti St Luciaa lähdetään 21. marraskuuta, ja sitä ennen saamme taas uusia gastejakin.

Torstai 14.10.

Nyt päästiin matkaan vasta seitsemältä ja pimeä aika tuntui lyhyeltä ja mukavammalta, kun oli ihan poutasää. Valtava Santa Cruzin kaupunki näkyi nyt takanamme upeana valomerenä ja isoja ja pieniä aluksia ohitti meitä joka puolelta, ihan kuin Lauttasaaresta lähtiessä. Tuuli suosi meitä pitkän aikaa. Sivumyötäisessä päästiin lähelle Gran Canarian luoteisnurkkaa.
Pitkästä aikaa meitä tuli tervehtimään iso parvi delfiineitä. Ne viihtyivät Verden ympärillä kauan, tai niin kauan kuin Manu oli juttelemassa niille keulassa. Hän pääsi melkein koskettamaan niitä.
Ja kun matkan loppuosaa mentiin koneen voimalla, Kippari sai matkan ensimmäisen kalan. Tai ei ihan, koska se pääsi irti koukusta vain muutaman metrin päässä veneestä. Nähtiin kuitenkin, että se oli ainakin puolitoistametrinen, mutta kuvaa ei ikävä kyllä saatu. Olisi pitänyt kuvata kalastajan leveä hymy jo silloin, kun hän väsytti kalaansa. Kuvassa mustekalaviehe, johon kala otti kiinni. Toisessakin pyydyksessä kävi kala joka onnistui katkaisemaan 2 mm siiman solmun kohdalta. Ilmeisesti Kipparin pitää opetella tekemään uudet solmut.
Kuuden maissa iltapäivällä tultiin Las Palmasiin, melkein samaan laituripaikkaan, josta noin viikko sitten lähdettiin. Meidän Canarian kierros jäi tällä kertaa aika lyhyeksi ja monta saarta jäi kokonaan näkemättä. Totesimme jo, että tänne Canarian saarille pitäisi tulla myöhemmin uudestaan ja täällä voisi vaikka viikkokaupalla kulkea saarelta toiselle.

Keskiviikko 13.10.

Siirryttiin Santa Cruziin, Marina Atlanticon satamaan vain muutaman mailin matka. Paikan hyvä puoli oli se, että se on aivan tämän valtavan suurkaupungin keskustan tuntumassa. Satama ei kyllä ollut kovin viihtyisä. Vastaanotto oli hyvä, mutta VHF-ilmoitukseen vastattiin vain espanjaksi, joka ei meitä paljon auttanut. Tehtiin vain pikainen tutustumiskävely turistikaupungin keskustaan ja sitten mentiin nukkumaan jotta taas jaksetaan lähteä aamusta matkaan.

Maanantai 11.10. ja tiistai 12.10.

Maanantai vietettiin vielä San Sebastianissa.
Tiistaiaamuna herättiin aikaisin ja lähdettiin kuuden aikaan matkaan, että ehtisimme illalla ennen pimeää Teneriffan Santa Cruziin. Luulimme katselevamme matkalla Teneriffan kaunista länsi puolta. Mutta toisin kävi.
Aamu oli sysipimeä, tuskin löysi ulos satamasta. Aluksi oli tyyntä ja ajettiin moottorilla, mutta huomattiin, että todellinen nopeus oli vielä pienempi kuin mittari osoitti, koska vastavirta vei siitä muutaman solmun. Sitten alkoi sataa ja sitä jatkui koko päivän aina pienin väliajoin. Nähtiin upeita sateenkaaria, kerran tuplanakin. Sitten nostettiin purjeet koska nousi hyvä tuuli, parhaimmillaan 10 – 12 solmua, mutta ihan vastainen. Siinä sitä kryssittiin Teneriffan länsirantaa, muttei nähty siitä paljon mitään, koska se oli melkein kokonaan pilvien peitossa. Saaren luoteisnurkassa, kun luulimme saavamme sivutuulen, se tietysti kääntyi ja tuli ihan vastaiseksi ja samalla pieneni. Mereen tuli swell i joka keikutti venettä kuin lastua lainehilla. Luovutimme purjehduksen ja ajoimme moottorilla. Keikutusta jatkui monta tuntia. Se oli tosi väsyttävää pitkän päälle. Puolenyön aikaan asetuttiin suojaisaan lahteen ankkuriin ja hyvin nukutti vaikka vene vieläkin sopivasti keikkui.

Lauantai 9.10. ja sunnuntai 10.10.

Kiersimme Teneriffan eteläkärjen ja suuntasimme kohti Gomoraa ja siellä San Sebastianin kaupunkia. Aluksi päästiin hyvää vauhtia tiukassa vastaisessa. Kun Teneriffa jäi taakse, alkoi tuuli temppuilla. Se vaihteli suuntaa, pieneni välillä olemattomaksi ja melkoisissa mainingeissa purjehdus oli niin hankalaa, että käytettiin apuna moottoria. Ja sitten kun lähestyttiin Gomeraa, alkoi tuuli taas voimistua ja komeasti lähestyttiin satamaa täysin purjein.
Täällä Canarian saarten väleissä on tietyissä paikoissa erikoisia ”kiihdytyskaistoja” (acceleration zones), joissa tuuli saattaa kiihtyä hyvin pienellä matkalla moninkertaiseksi. Onneksi olemme saaneet tietoa näistä kaistoista kokeneilta purjehdusystäviltä ja löytyyhän sitä opaskirjoistakin, ja osasimme varautua niihin.
Tämä satama tuntuu turvalliselta ja ystävälliseltä. Vastassa oli mies joka näytti paikan ja kiinnitti veneen. Hän kertoi missä on suihkut ja toimisto ja että se on auki vasta huomenna, koska on lauantai. Kaiken tämän hän selitti espanjaksi, mutta niin selkeästi ja käsin elehtien, että minäkin melkein olemattomalla espanjan taidolla ymmärsin.
Kaupunki on aika pieni ja enemmän ”oikeitten ihmisten ” asuinpaikka kuin turistien.
Sunnuntaiaamuna lähdimme paikallisbussilla saaren toiselle puolelle, Valle Gran Rayhin. Siitä tuli todella hyvä maisema-ajelu. Ensin kiemurreltiin ylös serpentiiniteitä, sitten mentiin läpi Garajonay-kansallispuiston vehmaitten maisemien ja sitten taas laskeuduttiin kapeita, kiemuraisia teitä alas kauniiseen Gran Rayn laaksoon. Vietimme ”rantalomalla” muutaman tunnin ja tulimme takaisin samaa reittiä. Gomera on tulivuorisaari, mutta ei onneksi aktiivinen. Kasvillisuus laaksoissa on erittäin vehmasta kun taas vuorilla oli kuivaa ja karua, ainakin tähän vuodenaikaan. Sen pinnan muodot ovat erikoisia ja jylhiä kuten tulivuorisaarilla yleensä. Välillä oli kyliä ja maanviljelysalueitakin, varsinkin banaaniviljelykset olivat yleisiä. Vuorten rinteissä oli runsaasti pengerryksiä, mutta useimmatniistä näyttivät jo hylätyiltä. On tainnut EU–aika ajaa ohi noitten tehottomasti hoidettavien tilusten.

Perjantai 8.10.10.

Päätimme jäädä San Migueliin vielä täksi päiväksi ja tutustua kaupunkiin. Paikka osoittautui ”turistirysäksi”, jossa on paljon golfkenttiä ja hotelleja. Satama on kovin tuulialtis ja vielä keskeneräinen. Se on tukikohtana sukellusveneelle, johon bussi tuo monta kertaa päivässä väkeä katsomaan meren elämää. Liekö sama tai samanlainen vene joka Suomessakin asui vuosia sitten? Kun pilvet iltapäivällä väistyivät saaren päältä, nähtiin komeita vuorenhuippuja. Tällä kertaa kiipeäminen niille jäi väliin.
Nyt tuli tieto, että meidät on taas hyväksytty ARC:hen Cruising sarjaan, johon alun perin ilmoittauduimmekin. Kummalta tuntuu tämä sähläily ARC:n kokoiselta organisaatiolta. Emme olleet koskaan ilmoittautuneet mihinkään Swan-kilpaan, emmekä edes kuulleet moisesta ennen kuin muutama viikko sitten ARC:n kautta.
Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin.
Huomenna suuntana on Gomera.

Torstai 7.10.

Suoritin aamu-uinnin veneen ympäri ja huuhdoin pahimmat suolat pois pienellä vesisuihkupullolla, jonka Tiina ja Hannu löysivät meille Lagosista.
Vähän aikaa katseltiin mereltä päin ”turistirysiä”, kuten Puerto Ricoa, ja sitten otettiin suunta kohti Teneriffan eteläkärkeä. Aluksi tuulet näyttivät niin hyvän suuntaisilta ja suuruisilta, että luulimme pääsevämme illaksi Los Cristianokseen, jota monet olivat kehuneet. Mutta tuuli koulutti meitä jälleen. Se muutti suuntaansa sen verran, että loppu matka jouduttiin kryssimään. Aikaa kului sen verran enemmän, että päätettiin jäädä San Miguelin satamaan saaren itäpuolelle ja jatkaa matkaa aamulla . Tästä tuli oikein hyvä ja vauhdikas purjehduspäivä ja niin lämmin, ettei haitannut, vaikka välillä saatiin pärskeitä itsemmekin päälle. Asuina oli enimmäkseen vain uimapuku. Koko matka tietysti kalastettiin mutta taas tälläkin kertaa ilman tulosta. Odotus oli suuri, koska ympärillä pyöri myös useita charter kalastusveneitä.

Keskiviikko 6.10.
Lähdettiin tutustumaan Canarian saariin. Ensimmäisenä päivän ehdimme vain Gran Canarian saaren toiselle puolelle, koska tuulet olivat pieniä ja loppupäivästä vastaisiakin. Ankkuroiduimme pienen hiekkarannan eteen La Playa de Arguineguin edustalla. Hauskoja ovat nämä espanjalaiset nimet. En yritäkään opetella kaikkia ulkoa. Kaupungissa näytti olevan paljon hotelleja, osa tyhjiä, osa remontissa, joissain asukkaitakin.

Perjantai 1.10 – tiistai 5.10

Tätä kirjoittelee taas laivakoira Tarja. Perjantaiaamuna aikaisin oltiin perillä Las Palmasissa. Minä taisin olla väsynyt, koska nukuin ihan laituriin saakka, vaikka kapteeni yritti herätellä. Enpä ole moista ennen tehnyt. Satama on iso ja näkyvissä on jo aika paljon ARC-lippuja. Las Palmasissa voi nauttia isoista uimarannoista, viihtyisästä kaupungista sekä tietysti hyvästä venesatamasta.
Tiina ja Hannu viipyivät kanssamme vielä maanantaiaamuun ja tutustuttivat meitä sataman ja Palmasin tärkeisiin kohteisiin. Heillä kun on kokemusta täällä olosta omalta Arkkimatkaltaan. Kiitos gasteille kanssamme olosta ja avusta ja siitäkin, että tutustuimme moneen uuteen ystävään, kuten suomalaiseen Jussiin Marilyn veneellään. Hän on kiertänyt pallon ja seilannut monilla vesillä eli hänellä oli tosi paljon kokemuksia joita hän auliisti kertoi. Las Palmasia hän on pitänyt tukikohtanaan jo useamman vuoden ajan. Tapasimme myös Hannun äidin Tellun sekä Fernandon, tosi nuorekas ja vauhdikas pariskunta
Me Manun kanssa päätimme viipyä tässä vielä pari päivää ja kunnostaa venettä ennen kuin lähdemme kiertelemään Kanarian saaria. Maanantaiaamuna saimme täytettyä kaasupullon. Se helpotti, koska emme olleet varmoja onnistuisiko se täällä. Tuttu taksikuski hoiti meidät mukavasti oikeaan paikkaan.

Keskiviikko 29 – torstai 30.9.2010

Aamulla heräsimme jo seitsemän aikaan suihkuun ja aamupalan laittoon. Lähdimme 8:30 paikallista aikaa kohti Las Palmasia. Tuuli oli 5-14 m/s koko matkan. Enimmäkseen tuuli oli 9-12 m/s. Keskimääräinen vauhtimme oli 6.6 solmua. Matka kesti kaksi vuorokautta. Verde helli meitä mahtavalla purjehduksella. Aallokko nousi noin 4 metriseksi torstaina. Muutoin päivät ja yöt olivat normaali rutiinien hoitamista. Aamupala kello 8:00, lounas kello 13:00 ja päivällinen kello 18:00 sekä kalastusta koko matkan ajan. Aurinko paistoi ja elämä hymyili koko matkan. Takana on mahtava valtameripurjehdus. Kiitos Verdelle, Tarjalle ja Manulle hyvästä ja rauhallisesta huolenpidostamme. Meidän purjehdus Verdellä päättyy tähän tällä erää. Gastit yrittävät päästä Suomeen maanantaina ja Verde jatkaa purjehdustaan.

Sunnuntai 26 - tiistai 28.9.2010

Sunnuntai 26.09.2010
Lähdimme aamupäivällä kohti Madeiraa Canical (Marina da Quinta Do Lorde). Heti lähdettyämme laitoimme molemmat matkalaukussa tulleet vieheet veteen. Saalis jäi saamatta tällä kertaa. Matkalla teimme pakollisen uintipysähdyksen. Saavuimme Madeiralle iltapäivällä. Olimme varanneet paikan Quinta Do Lordesta ja meitä oltiin vastassa kumiveneellä yli mailin päässä satamasta. Satama on uusi ja erittäin hyvin varusteltu. Marinan ympärillä olevat rakennukset ovat vielä hiukan kesken. Saimme vielä järjestettyä auton seuraavaksi päiväksi.
Maanantai 27 ja tiistai 28.9.2010
Lähdimme aamusta retkelle. Meillä oli Portugalilaistunut kuljettaja ManuEL. Ajoimme välittömästi Funchaliin Madeiran pääkaupunkiin. Siellä otimme ”munahissin” ylös Monten kylään. Tiina ja Hannu kävi kokeilemassa 2 kilometrin kelkalla laskun. Meno oli huimaa. Kaksi miestä ohjasi kelkkaa kylän asfalttikaduilla. Välillä kelkka kääntyi sivuttain ja mutkat mentiin aikamoista vauhtia. Oli kyllä vähän jännää. Palattuamme kelkkailemasta kävimme vielä kiertämässä Monten kappelin ja kirkon.
Takaisin alas ja Funchalin satamaan katsastamaan veneet ja logot. Ruokailun jälkeen olikin aika jo palata omaan satamaan. Paluu matkalla kävimme katsomassa sataman lähistöllä olevat näköalapaikat, jotka olivat aivan mahtavat.
Tiistaina herättyämme Hannu ja ManuEL tankkasivat kanistereista löpöt, jonka jälkeen he menivät täyttämään kanisterit bensa-asemalta. Tämä manööveri jouduttiin tekemään, koska marinasta oli polttoaineet loppu. Ennen toisen päivän retkeämme kävimme tekemässä check-out:n, jotta pääsemme keskiviikkona jatkamaan matkaamme heti aamusta.
Retkellämme näimme mahtavia maisemia, serpentiini teitä, jyrkkiä rinteitä ja vihreyttä. Kävimme Pico Ruivolla, jossa oli hiljattain ollut tulipalo. Tämä näkyi kyllä ylhäällä, mutta menomatkallamme emme huomanneet muuta kuin vihreää luontoa. Eräässä mutkassa oli varissut isohkoja kiviä tielle. ManuEL ja Hannu sekä valvoja Tarja tekivät päivän hyvän työn eli ManuEL ja Hannu potkivat kivet pois mutkan kohdalta tieltä ja Tarja oli vahdissa tuleeko autoja.
Seuraavaksi menimme ruokailemaan Santanan kylään. Löysimme paikallisen ravintolan, jossa oli julmetun isot annokset ja hinta 8 €, olut ja coca-cola maksoivat 1€. ManuEL oli ”coca-cola kuurilla”. Ei määräänsä enempää maksaneet, josta olimme kaikki iloisia.
Seuraavaksi kävimme päivän pääkohteessamme Sao Vicenten tulivuoren laavatunneleissa. Ensin kiersimme laavatunneleissa. Sitten siirryimme katsomaan videon saarten muodostumisesta tulivuorien purkauksista. Tämän jälkeen menimme ”hissillä” maapallon ytimeen. Seuraavaksi saimme nauttia mahtavasta kolmiulotteisesta (3D) esityksestä maapallon kehityksestä. Ei määränsä enempää mahtunut meidän työmuistiimme.
Tämä jälkeen auton nokka kohti Pingo Doce kauppaa, josta tankkasimme ylitykselle syötävää ja hiukan kotiin viemiseksi juotavaa. Sitten Verdelle. Huomenna lähdemme kohti Las Palmasia heti aamusta.

Perjantai 24 - lauantai 25.09.2010

Perjantai 24.09.2010 (Gasti Hannun kirjoittamaa blokia)
Muutaman tunnin unien jälkeen heräsimme ja rupesimme tekemään normitoimia, joita tällaisen reissun rutiineihin kuuluu. Ensin ilmoittauduimme virkavallan edustajalle joka olikin erittäin leppoisa mies. Veneen nimestä saatiin mukava keskustelu aikaiseksi ja asiointi sujui mukavasti. Sitten marinan toimistoon jossa saatiin kyllä veneelle paikka, mutta iltapäivällä jouduttiin vielä lopullinen sisään kirjautuminen hoitamaan. Veneen vesitankit piti myös täyttää.
Satamassa oli ainakin seitsemän muuta arkki-venettä. Sataman aallonmurtajan osana oli muuri, jossa oli sadoittain veneiden” logoja”. Näistä logoista löytyi mielenkiintoisia veneidennimiä ja vuosilukuja. Esimerkiksi Norjalaisvene Harry Z oli meidän ”arkkikaveri” vuodelta 2006-2007. Hänen logonsa oli tältä vuodelta ja näytti tuoreelta. Erikin vene löytyikin ankkurilahdella ankkurissa. Myöhemmin tapasimme laiturilla pikaisesti ja täytyy sanoa että miestä oli kiva nähdä! Meillä oli sellainen luulo että tämä logon maalaus olisi vasta Madeiran pääsaarella. Olimme jo alustavasti suunnitelleet logoa, mutta nyt jouduttiin laittamaan suunnitelmiin vauhtia. Olimme iltapäivällä käpyttelemässä kaupungilla ja maalitkin saatiin hoidettua samalla reissulla. Kävimme myös mukavassa kalaravintolassa syömässä. Kun olimme syömässä, tuli taas puhelu joka koski kauan kaivattua laukkuamme. Lupasivat tuoda sen marinan ohessa olevaan kahvilaan. Saimme vihdoin puuttuvan laukkumme ja taas piti tavaroita kätkeä takahyttiin.
Illalla tyttöjen mentyä nukkumaan, me jatkoimme vielä Kipparin kanssa jutustelua. Parannettiin valkoviinin kera maailmaa ja taidettiin hieman rakentaa…
Lauantai 25.09.2010
Aamulla herättiin melko aikaisin puuhaamaan. Maalattiin ”ensimmäinen kerros” logoa kuivumaan. Sitten haettiin vielä puuttuva sininen väri kaupungilta. Samalla järjestettiin tilataksi jolla suoritettiin ”saarikierros”. Manuel joka oli meidän kuski, ei puhunut muuta kieltä kuin Portugalia. Kierroksella kävimme myös syömässä eräässä hotellissa. Se oli niitä paikkoja joihin voisi tulla, kun haluaa syrjäistä ja rauhaisaa sijaintia. Todella upea paikka ja ruoka oli maistuvaa. Sen verran olimme edellisestä ruokailusta oppineet, että emme tilanneet kuin kolme annosta. Annokset ovat täällä tosi isoja ja nyt ei tarvinnut ahtaa ”ähkytäyteen”. Ruokailuineen kierros kesti kolme tuntia. Nyt on Porto Santosta nähty muutakin kuin satama!
Kun päästiin satamaan, jatkui logon teko. Rajausteippejä viriteltiin ja pensselit heiluivat. Fonttikoko kirjoituksissa herätti varsin vilkasta keskustelua. Lopulta logo saatiin valmiiksi ja kuten kuvasta näkyy hieno tuli! Olimme kaikki hyvin ylpeitä logostamme, joka oli hyvin Verdemäinen. (Tarjan kommentti).
Logonmaalauksen jälkeen lähdimme vielä uimaan marinan viereiseen rantaan. Isoja maininkeja vyöryi rantaan ja niissä pyöri hiekalle yksi jos toinenkin. Muuten mukavaa, mutta joka paikka oli täynnä hiekkaa. Suihkun jälkeen otimme ”saunakaljat” kahvilassa ja sitten mentiin veneelle. No, kävimme tietenkin vielä ihailemassa sitä logoamme. Muutaman ”muistipelin” jälkeen olimme kaikki valmiita nukkumaan. Oli ollut taas mukava päivä ja unta ei tarvinnut kauaa houkutella.

Keskiviikko 22 - torstai 23.9

Keskiviikko 22.09.2010
Tuttuun tapaan aloitimme aamupalalla ja sitten uimaan. Ennen uintia ehostimme hiukan kalastusviehettä. Lisäsimme yhden kumihanskan silmillä ja nauravalla suulla sekä kipparin säästämällä ”silakalla”, joka haisi aika pahasti. Uintihetken jälkeen huomasimme että siima oli katkennut. Voi ei!! Ei ollut kuin tynkä jäljellä. Kipparin mukaan pohjakosketus on epätodellinen, koska 4700 metriä oli vettä. Siima oli niin vahva, että kalan piti olla ainakin yli 200 kg nähtävästi sinimarliini.
Tämän päivän testaussessio oli tuuliperäsin. Noin puolitoista tuntia yritimme saada tuuliperäsintä pitämään suuntamme, mutta huonoin tuloksin. Tuuli oli oikukas ja suoraan vastainen. Välillä tuuli jopa 4,5 m/s, mutta paremmallakin halssilla suunta oli noin 70 astetta pois suorasta linjasta Madeiraan. Olimme kyllä henkisesti valmiita luovimaan, mutta sitten se tuuli taas tyyntyi ja nyt ei sitten ollut kuin 1-1,8 m/s.
Tänään ei ole ollut yhteen havaintoa laivoista tai muista elollisista huvituksista esim. delfiinit, valaat, kilpikonnat tai lentokalat. Viime yönä Hannu ja Tarja näkivät kaksi laivaa yöllä ja päivällä näimme kaikki kolme laivaa ja yhden moottoriveneen.
Tämä päivän kohokohta oli auringon lasku adidas mainoksen kera.
Torstai 23.09.2010
Normiaamu. Tarja ja Tiina olivat aika väsyneitä koko päivän, joten pojat pitivät vahtia pääsääntöisesti. Lounaan jälkeen teimme uuden vieheen menetetyn tilalle. Ennen kalastuksen aloittamista kävimme uimassa. Päiväunilta herättyämme Manu oli saanut jäniksen laivaan. Tietääköhän kukaan minkä merkkinen tämä meidän kaverimme oli joka näkyy kuvassa. Pienen pieni lintu tuli lepuuttamaan itseään noin kolmeksi tunniksi. Manun ollessa nukkumassa päiväunia näimme purjeveneen. Tämä oli ensimmäinen purjevene tällä legillä.
Iltaruokailua ennen tuuli nousi ja pääsimme taas purjehtimaan. Näyttäisi siltä, että purjehdimme yöaikaan ja päiväsaikaan tuuli moinaa ja on noin 0,5-3 m/s.
Ensimmäiset yövahdit olivat Tiina ja Tarja. Aktiivista purjehdusta tuulen vaihdellessa myötäisestä vastaiseen, nopeuden taasen 5 – 11 m/s. Välillä reivattiin ja kohta taas isonnettiin. Delfiinit tulivat meitä tervehtimään. Vahdin vaihto suoritettiin noin kello 23:45 Land ohoiiii huudoin. Porto Santon majakan valo alkoi vilkuttaa meille. Olimme perillä Porto Santossa kello 04:30.
Aamulla Tiina sai puhelun Madeiran lentokentältä. Kysyivät lähetetäänkö hukassa ollut laukkumme Suomeen vai haluatteko sen marinaan. Hetken keskusteltuamme päädyimme virkailijan kanssa siihen, että lähettävät laukkumme Porto Santoon seuraavalla mahdollisella lennolla ja kuljettavat sen satamaan.