sunnuntai 23. syyskuuta 2012

12.9. - 23.9. Fidzille

Kuusi vuorokautta kestävä matka Fidjille oli hyvin vaihteleva. Kun ajettiin ulos satamasta, aalto ja tuuli oli heti aika reipasta. Perässä tullut huvikalastusvene päätti tehdä täyskäännöksen ja palasi satamaan, oli varmaan turisteille liikaa. Upolu ja Savai  saarten välissä olevassa salmessa syvyys laskee alle sadan metrin, siinä vastainen aalto nousi suureksi ja tosi jyrkäksi, mutta kun syvyys  pian putosi yli kilometriin, niin  aalto ja tuulikin rauhoittuivat  siedettäviksi. Matkan aikana olosuhteet vaihtelivat laidasta laitaan. Tuulen suunta kiersi täyden  ympyrän ja sen voimakkuus vaihteli  0 ja 16 m/s välillä. Suunniteltu saapumisaika kuitenkin piti ja perille  saavuttiin ennen lähtöä tehdyn  aikataulun mukaan ja  keskinopeus matkalla oli  5.5 kn. Keikuttelua riitti taas koko matkalle. 
Fidzillä tultiin Royal Suva Yacht Clubin edustalle ankkuripaikalle (18.07S,  178.25W).  Clubi  on perustettu 1932 ja nykyiset rakennukset on pääosin rakennettu 1948. Seinillä on kuvia Britannian kuninkaallisista vuosikymmenien takaa.   Mukana kuvissa on myös itsenäisen Fidzin päämiehiä. Fidzi on ollut Britannian hallinnossa vuoteen 1970 asti.
Olemme Fidzin pääkaupungissa, Viti Levun saarella.  Matkaa kaupunkiin on pari kilometriä, siis ihan käveltävä matka, paitsi ei aina tässä kuumuudessa ja kun taksikin on houkuttelevan halpa eli  2 € sivu.  Täällä takseissa on taksamittarit, joita me emme ole nähneetkään pitkään aikaan.  Suva tuntuu ihan suurkaupungilta monien paljon pienempien näkemiemme  jälkeen. Se näyttää myös hyvin rauhalliselta, vaikka toisin on jossain varoitettu. Täällä on monennäköisiä ihmisiä. He ovat sekoitus Polynesian ja Melanesian roduista. Lisäksi täällä on paljon intialaisperäisiä, joiden esi-isiä on tuotu aikoinaan työläisiksi sokeriplantaaseille. Ja toki täälläkin on kiinalaisperäisiä.  Suvassa on Pasificin suurin ja monipuolisin tuoretori. Sieltä saa kaikkea mahdollista, mm. kavajuurta monessa muodossa, jauhettuna tai ihan juurina.  Siitä tehdään perinnejuomaa, jota nautitaan erilaisissa rituaaleissa. Meitä veneilijöitäkin on kehotettu ostamaan sitä ja viemään lahjaksi kylänvanhimmille, jos asetumme ankkuriin heidän maittensa edustalle. Samasta asiasta oli mainintoja myös Tongan ja Samoan esitteissä, mutta emme ole toistaiseksi osuneet tilanteeseen, jossa kavaa olisi lahjoitettu tai tarjoiltu.
Pukeutumisen ja tapojen säännöt ovat täälläkin tiukkoja. Pitäisi olla verhoiltu olkapäistä polviin asti. Ainakaan kaupungilla kaikki paikallisetkaan eivät noudata tätä. Erikoiselta tuntuu, että hattuja ja aurinkolaseja ei saisi käyttää ollenkaan. Kyllä niitä jonkun verran näkyy muillakin kuin meillä.
Duogenin, eli tuuli- ja vesigeneraattorin laakerien ja tiivisteen elinkaari tuli täyteen kahdessa vuodessa. Paikallinen yrittäjä vaihtoi ne nopeasti.  Nyt se toivottavasti tuottaa meille taas vihreää energiaa.
Olemme ilmoittautuneet All Points Rallyyn, jonka maali on Opuan satama Uudessa Seelanissa.  Rallin nimen  mukaisesti   lähtöpisteitä  on useita Fidsillä, Tongalla ja Uudessa Kaledoniassa. Lähtöaikakin on joustava. Ennen matkaa ja matkan aikana jaetaan runsaasti informaatiota ja säätietoja ja perillä on useamman päivän ajan monenlaisia tapahtumia ja luentoja purjehdukseen liittyvistä asioista. Me lähdemme täältä Fidziltä, Port Deneraun Marinasta, lähtö tapahtuu 25.10.-1.11.  Sitä ennen tutustumme  Viti Levun saaren länsipuoleen  ja siellä olevien pikkusaarien vesiin ja rantoihin.

perjantai 7. syyskuuta 2012

21.8. – 7.9.2012 Samoalla

21.8. – 7.9.2012  Samoalla
Matkalla Samoalle tarttui koukkuun iso kala. Komea Mahi-mahi oli 125 cm pitkä vonkale. Siitä riitti syötävää moneksi päiväksi.
Samoan pääkaupungin  Apiassa satamassa (13. 49,7S,  171. 45,6W), Upolun saarella  ollaan pitkästä aikaa oikein laiturissa kiinni. Saadaan sähköä ja vettä, jolla on hyvä pestä veneestä suolat pois.
Parina päivänä kiersimme vuokra-autolla tätä kaunista saarta. Ihailimme upeita maisemia ja talojen pihoissa olevaa värikylläistä kasvistoa. Melkein joka talon pihassa oli valtava terassi, usein isompi kuin itse talo. Monet niistä ovat kokoontumispaikkoja, joissa puhutaan perheitten tai kylien yhteisiä asioita. Sade haittasi juuri näinä autoilupäivinä ja sademetsäkävely oli tosi sadekävely. Vaikka tultiin läpimäriksi, ei se haitannut koska oli niin lämmintä.
Samoalaiset ovat hyvin perinteisiä ja perhekeskeisiä. Eri kirkkokuntien kirkkoja näytti saarella olevan kymmenittäin. Osa niistä on valtavan suuria ja näyttäviä. Samoalaiset  pukeutuvat yleensä perinteisen peittävästi. Kaikenikäisillä miehillä näkyy täällä vielä enemmän hameita kuin Tongalla.
Joko Polynesian saarilla pidetään paljon isoja juhlia tai sitten me vaan usein satumme rantautumaan eri saariin juuri niitten aikaan. Täällä Samoalla on meneillään viikon kestävät Teuila Festivaalit. Ohjelmana on musiikkia, monenlaista tanssia, muun muassa tulitanssiesityksiä ja -kilpailuja. Puistomajoissa esitellään  perinteisiä Samoalaisia  töitä.  Seurattavana on eri urheilulajien kilpailuja, joista tärkein tuntuu olevaan valtavan pitkien, lähes 50 soutajan kanoottien kisa.
Lämpötila on päivisin  jatkuvasti yli 30 astetta. Kun ollaan marinassa , suojaisessa paikassa, ei tuulikaan yhtään viilennä. Minkälaista täällä mahtaa olla kesällä, kun nyt talvella on näin helle.