torstai 19. toukokuuta 2011

Sunnuntaista 8.5. sunnuntaihin 22.5.

Lähdettiin Antiguan saaren länsirannalle. Manu esitti matkalla toivomuksen, että alkaisi sataa, että purjeet puhdistuisivat suolavedestä. Se toive toteutui melkein välittömästi ja perusteellisesti. Sitä sadetta kesti melkein kaksi vuorokautta ja vettä tuli todella paljon. Ajettiin pariksi yöksi Deep Bayhin, joka on vähän Jolly Harbourin pohjoispuolella. Se oli rauhallinen paikka, jossa oli vain pari venettä meidän lisäksi.
Seuraavaksi ajettiin Jolly Harbouriin (17ast 04min 02,3sek N, 61ast 53min 03,9sek W), johon Verde jää telakalle säilytykseen. Matkalla kuivateltiin purjeita pitämällä niitä ylhäällä, vaikka tuulta ei ollut kuin nimeksi. Ankkuripaikalle tullessa pakattiin äkkiä purjeet pois, etteivät ehtineet uudestaan kastua.
Alkoi vallan valtava helle. Vene nostettiin pukeille ja me hikoillen ja vähän tuskaillen siivoamme, kiillotamme ja järjestämme veneeseen jäävät tavarat paikoilleen ja kotiinlähteviä kasseihin. Pesemme kaappeja ja pilssiä, että saisimme ruoanhajutkin pois, eikä vene houkuttaisi torakoita. Torakkamyrkkyäkin laitetaan sinne ja tänne. Kannelta pitää siirtää kaikki tavarat pois sisälle tai varastoon. Varsinainen vikalista ei ole ei ole kuitenkaan kovin pitkä. Moottori ei sammu normaalisti ja vika on paikallistettu virtalukkoon, joka pitää uusia. VHF lakkasi toimimasta ja takuuseen on luvattu uusi puhelin. Lokipyörästä katkesi siipi, kun sitä puhdistettiin, uusia pitää sekin. Kun pohja pestiin painepesurilla, huomattiin että SSB-radion maadoituslevyjen kiinnitysruuvit olivat syöpyneet poikki. Onneksi eivät olleet pudonneet mereen.
Kun saamme työmme valmiiksi, Verde siirretään varsinaiselle varastoalueelle ja laitetaan ns. hurrikaani cradleen. Alueella on betonilaatta, johon vene kiinnitetään lujasti. Tämä varastointi täyttää Pantaeniuksen vakuutusehdot.
Tämä telakka näyttää asialliselta ja hyvin hoidetulta. Henkilökunta on avuliasta ja ystävällistä. Täällä on muitakin tuttuja suomalaisveneitä. Turvallisin mielin jätämme Verden tänne.
Nyt alkaa näissä helteissä olla jo ikävä kotiin ja Suomeen. Olemme tyytyväisiä matkaamme. Olemme oppineet jo vähän Caribian tyyliin olemaan kiirehtimättä koko ajan. Ihmiset täällä ovat rentoja ja mukavia. Kanssaveneilijöistä on löytynyt paljon ystäviä ja tuntuu, että kaikki matkaveneilijät ovat ikään kuin samaa perhettä. Tarvittaessa aina löytyy apua. Me olemme oppineet valtavan paljon niin purjehduksesta kuin monesta muustakin asiasta. Opittavaa ja koettavaa riittää vielä paljon. Palaamme tänne takaisin vuodenvaihteen tienoilla ja jatkamme sitten matkaa johonkin suuntaan. Suunnittelemme kesän ja syksyn aikana uusia seikkailuja.
Sunnuntaina 22. päivä olemme sitten jo Suomessa.
Blogin kirjoittelu loppuu tältä erää tähän. Katsotaan sitten vuodenvaihteen tienoilla, jatkuuko tarina.
Kiitos kaikille, jotka ovat jaksaneet näitä juttuja lukea ja kiitos myös kommenteista, niitä on aina hauska saada.

Laivakoira ja Kippari

lauantai 7. toukokuuta 2011

Lauantaista 30.4. lauantaihin 7.5.





Tuuli ja maininki rauhottui pikku hiljaa ja sitten ajettiin kohti pohjoista, Antiquaa ja ankkuroitiin English Harbouriin (17o 00’ N, 61o 46’ W). Matkalla saatiin pitkästä aikaa oikea kala, noin metrinen Dorado. Kovasti se pisti vastaan, mutta yhteistoimin saatiin kaunotar kesytettyä. Kalaa oli meille liikaakin, joten annoimme osan kalasta Anandan väelle. He olivat tulleet samaan ankkuripaikkaan jo päivää aikaisemmin.
Aika on kulunut hyvin tätä historiallista 1700-luvulla rakennettua ja myöhemmin kunnostettua Lord Nelsonin Dockyardia ja sen ympäristöä ihastellessa ja kävelyretkiä tehdessä. Sunnuntaina menimme (tosin taksilla) ylös Shirleys Heightsille, missä olimme kuulleet olevan ”hyvät bileet”. Ihan odotusten mukaisesti siellä sai (ostaa) syömistä ja juomista ja Steelbändi soitteli meille omalla, vauhdikkaalla tavallaan. Ohjelmistoon kuului musiikkia ihan laidasta laitaan.
Olemme myös pesseet ja kunnostaneet venettä, sillä telakalle nosto alkaa olla jo lähellä. Huhtikuun lopusta lähtien on lämpötila myös selvästi noussut. Osa aikaa menee pelkkään hikoiluun, lepäilyyn ja vilvoittavaan uintiin. Veden lämpötila on vain 26 astetta.

Sunnuntaista 24.4. perjantaihin 29.4.

Muutamaksi päiväksi aiottu pysähdys Deshaiesin ankkuripaikalla venyi pidemmäksi. Kun muutaman lepopäivän jälkeen rupesimme suunnittelemaan lähtöä eteenpäin, alkoikin sateinen ja tuulinen aika. Tuulet kääntelivät ja keikuttivat tässä lahdellakin venettä aika reippaasti. Kun säätiedotukset vielä kertoivat aallonkorkeudeksi yli 3 m, päätettiin jäädä odottelemaan leppoisampia kelejä.
Ankkuripaikalle tuli kyllä veneitä etelästä, mutta pohjoiseen lähtijöitä ei juuri ollut ja lahti täyttyi veneistä.
Yhtenä päivänä tapasimme kylällä englantilainen Moon Songin veneen kolme miestä, Davidin, Johnin ja Edin. Ed puhui yllättäen suomea. Selityksenä oli, että hänellä on suomalainen vaimo ja he viettävät kaikki kesät Suomessa kesämökillään. Meistä tuli heti ystäviä. Tutustuimme myös erääseen toiseen englantilaisveneeseen Anandaan. Istuimme yhtenä iltana kaikki yhdessä Moon Songissa ja toisena Anandassa ja puhuimme sekaisin englantia ja suomea.

lauantai 23. huhtikuuta 2011

Tiistaista 19.4. lauantaihin 23.4.







Viereen tuli vene Suomen lipulla, sen nimi oli Merilelu. Me soudimme tervehtimään ja saimme yllätyksen. Englantia puhuva nuori nainen pyyteli anteeksi, että hän puhuu vain muutaman sanan suomea ja kertoi olevansa hollantilainen, samoin kuin hänen mukana olevat vanhempansa. Veneen omistaja ja kapteeni oli suomalainen Kari, joka sillä hetkellä ei ollut veneessään. Juttelimme hetken ja toivotimme hyvää matkaa.
Kun St. Annen pieni kylä oli tutkittu, päätettiin lähteä liikkeelle. Päätettiin ajaa yön yli kun kelikin oli leppoisa. Tuulta välillä liian vähänkin. Aamulla oltiin taas Deshaiesin kohdalla ja päätettiin pysähtyä muutamaksi päiväksi.
Torstaina kiipesimme aika jyrkkää mäkeä ylös ja vierailimme Kasvitieteellisessä puutarhassa, jossa oli myöskin joitain eläimiä. Se on tosi hieno paikka. Kannattaa käydä, jos satutte Guadeloubelle käymään. Kaikessa rauhassa kävelimme ja ihailimme niin uljasta kasvipaljoutta kuin papukaijoja ja lammen kaloja. Monet täkäläisistä luonnonkasveista ovat näköjään Suomessa huonekasveina.
Perjantaina kiipesimme pienen Deshaiesjoen vartta pitkin yläjuoksulle päin. Matkasta ei tullut kauhean pitkä, mutta kun suurin osa pompittiin kiveltä toiselle joen puolelta toiselle, niin kyllä se ainakin minun jaloilleni antoi tarpeeksi liikuntaa. Ylhäällä kävimme uimassa joessa ja sen viileä, suolaton vesi virkisti mukavasti.
Tästä on tullut oikein hyvä kuntoilujakso, kun vielä edellisiin lisätään paljon uintia ja snorklausta lähirannassa. Lisäksi olemme huoltaneet taas venettä. Esimerkiksi veneen moottori käy hyvin, mutta ei sammu normaalisti. Manu saa sen kyllä sammutettua moottoritilasta vasaranvarren avulla. Nyt hän on etsinyt vian syytä voidakseen korjata sen. Ja saattaahan niitä muutamia muitakin vikoja olla.
Korjasin ”kirjoitusvirheen”, jonka tein edellisessä blogissa. Luoteisväylä lipsahtanut koillisväyläksi.

maanantai 18. huhtikuuta 2011



Perjantaista 8.4. maanantaihin 18.4.
Tehtiin tosi hyvä ja vauhdikas purjehdus Dominican pääkaupunkiin Roseauhun (15ast 17min 04sek N, 61ast 22min 34sek W). Vastassa oli ystävällinen ja paljon puhuva poijupoika, joka osoitti ankkuripaikan, vei minut veneellään tulliin käymään ja löysi vielä poijunkin meille, kun sitä pyysimme. Tietysti pientä korvausta vastaan.
Aamulla lähdettiin taas eteenpäin kohti etelää. Tälle matkalle osui kaikenlaista keliä. Oli poutaa ja sadetta, kaikenlaista tuulta. Pitkästä aikaa sateessa tuli hetkeksi oikein kylmäkin.
Ajettiin saman tien Martiniquen eteläpuolella olevaan Le Marin (14ast 27min 50sek N, 60ast 52min 18sek W) satamaan. Viimeisellä, itään suuntautuvalla pätkällä saatiin oikein kunnon vastainen tuuli ja maininki.
Ankkuripaikassa tavattiin Sarema-veneen Pekka. Istuimme hänen kanssaan muutamana iltana ja saimme paitsi hyvää seuraa, myös oikein hyviä neuvoja ja apuja tältä paljon maailmaa kiertäneeltä kapteenilta. Hän on veneellään vaimonsa Riitan kanssa purjehtinut mm. läpi Luoteisväylän.
Muutamaksi päiväksi siirryttiin hyvin pieni matka St. Annen ankkuripaikkaan. Täällä ei ole niin paljon veneitä, ja vesi on puhtaampaa niin että päästään uimaan.

torstai 7. huhtikuuta 2011

Keskiviikosta 6.4. torstaihin 7.4.

Purjehdittiin Marie Galant nimiselle saarelle. Tämä pieni saari vähän hankalassa suunnassa tuulien suhteen ja siksi siellä käynti on tähän asti jäänyt. Ajoimme ankkuriin St-Louisin (15ast 57min 20sek N, 61ast 19min 20sek W)pikkukaupungin eteen. Kun kävimme kaupungilla tuntui kuin olisimme siirtyneet ajassa aika lailla taaksepäin. Useimmat talot olivat aika surkean näköisiä. Ihmiset olivat toki iloisia ja ystävällisiä. Yhteysalukset toivat tännekin turisteja, mutta kaupunkikuvassa se ei näkynyt aivan samalla tavalla kuin jossain muualla.
Aamulla tehtiin vielä kävelylenkki ja nähtiin vähän kaupungin ympäristöäkin. Saaren pääelinkeino on maatalous. Tie kulki sokeriruokopeltojen keskellä. Näimme myös lehmiä ja erikoisen näköisiä sikoja. Palasimme veneelle ja suuntasimme taas kerran kohti Les Saintesia, koska Marie Galantilla ei ole tullia ja aiomme nyt lähteä pois Guadeloupen alueelta. Mukavasti myötätuulessa tultiin tämä lyhyehkö matka.

Kiitos Hannu tarkkaavaisuudestasi, kyllä sen tuuli/vesigeneraattorin nimi on Duogen. Kuitenkin se on sellainen malli, joka toimii tuuligeneraattorina, kun se on pystyssä ja kun siihen vaihdetaan potkuri lavat ja masto käännetään veteen, se toimii vesigeneraattorina. Myötätuuli osuuksilla tuuligeneraattorilla ei saada kunnon tehoja, mutta vesigeneraattori tuottaa hyvin. Meillä se on toiminut erittäin hyvin.
Huomasin, että Verden pituus oli muuttunut jossain tekstissä vahingossa 1 metriksi, kun se oikeasti on 11 m. Anteeksi kaikki mokat.

Mukava huomata myös, että kylmän talven jälkeen se kesä saapuu Suomeenkin. Veneen laskua suunnitellaan ja venekursseja aloitetaan.

Lauantaista 2.4. tiistaihin 5.4.




Nyt löytyi oikea paratiisisaari! Tämä on pieni Ilet Gosier, Point-à-Pitrestä muutama maili itäänpäin. Saari on vain alle kilometrin mittainen, mutta tänne mahtuu monta ihastuttavaa asiaa kuten pitkästi hiekkarantaa, sopivan matalaa kaikenikäisille, mukavasti varjostavia kookospalmuja, piknikpöytiä siroteltuna puitten lomaan ja tilaa pelata vaikkapa jalkapalloa tai petankkia, ranskalaisten alueella kun ollaan. Luonnon kauneutta joka puolella yllin kyllin ja on täällä pieni baari-ravintolakin. Viikonloppuna paikka oli täynnä ihmisiä ja veneitä kaupungista. Olivat tulleet piknikkasseineen ja kylmälaukkuineen joko omalla veneellä, vesiskootterilla tai pienellä yhteysaluksella. Aikamoinen touhu ja hälinä vallitsi niin vesillä kuin saaressakin. Mutta auringon laskiessa saari hiljeni ja maanantaista alkaen paikalla oli vain purjeveneitä, jotka olivat ankkurissa saaren ja sitä ympäröivän koralliriutan suojassa. Mikä ihana rauha!

Maanantaista 28.3. perjantaihin 1.4.




Muutama päivä kului kauniissa Le Bourgin ankkurissa. Tapasimme taas suomalaisia Canace-veneen Vekan ja Hannan.
Torstaina suuntasimme taas vähän matkaa pohjoiseen Point-à-Pitre kaupunkiin (16ast 14min 02sek N, 61ast 32min 07sek W). Ja taas jouduttiin kryssimään.Tultiin aika isoon kaupunkiin, jossa asukkaita on noin 30 000. Kaupungin rannassa oli kalakauppiaita myymässä saalistaan ja myös aika suuri tuoretavaratori. Täällä on parikin isoa huvivenesatamaa, mutta me seurasimme ohi ajavien isojen laivojen kulkua satamaansa ankkuripaikaltamme.
Kävimme myös akvaariossa katsomassa upeita, värikkäitä kaloja, joita nyt näki ilman snorkklia. Iso osa niistä oli meille jo tuttuja. Tässä mukana kuva muutamasta värikkäästä kalasta.

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Tietoja Verdestä

Täydensimme koko blogin alussa olevaa sivua S/Y VERDE maailman merillä. Laitoimme sinne lisää tietoja veneestä ja sen varusteista. Laitoimme myös muutaman kuvan.

Tämä olisi pitänyt tehdä jo viime kesänä, mutta parempi ehkä myöhään kuin…
Ne joita nämä asiat kiinnostavat (ainakin Junnu), voivat käydä sieltä katsomassa.

maanantai 28. maaliskuuta 2011

Lauantaista 26.3. sunnuntaihin 27.3.

Aamulla lähdettiin heti etelään kun olimme saaneet patongin ja croissantit nuorelta mieheltä, joka mukavasti toimitti niitä kumiveneellään meille ja muille niitä illalla tilanneille. Tämä on tosi hyvä palvelu.
Meidän ensimmäinen etappi oli vain 8 mailin päässä oleva Ilet Pigeon ja Cousteaun luonnonsuojelualue. Kiinnitimme veneen yhteen saaren vieressä olevista poijuista ja lähdimme snorklailemaan. Näimme taas värikkäitä kaloja ja kilpikonnia. Paikalla oli paljon laitesukeltajia, jotka näkivät tietysti maisemia paljon syvemmältä kuin me ja kenties hienompiakin.
Sukelluksen jälkeen jatkoimme purjehdusmatkaa vielä muutaman mailin ja asetuimme yöksi pieneen Anse á la Barquen lahteen, jossa taisimme olla ainoa vierasvene, muut olivat paikallisia kalastus- ja huviveneitä.
Sunnuntaina matkasimme kohti Les Saintesin saaria. Aluksi oli niin pieni tuuli, että ajoimme vain moottorilla. Vähän ajan päästä jo päästiin purjehtimaan. Saaren eteläkärjessä tuuli sitten voimistui, niin kuin usein saaren kupeessa käy, ja oli hetkellisesti 15 m/s. Kun päästiin saaresta irti, tuuli vähän rauhoittui, mutta oli täysin vastainen. Niin me sitten kryssimme koko saarten välin ja matkan pituus tuli moninkertaiseksi. Mutta meillä ei ollut kiirettä, ja purjehtimaanhan tänne on tultukin. Hyvissä ajoin iltapäivällä oltiin perillä Le Bourgin ankkuripaikassa (15ast 51min 58sek N 61ast 35min 14sek).

Maanantaista 21.3. perjantaihin 25.3.

Maanantai-iltana puolenyönaikaan herättiin muutaman tunnin unien jälkeen ja nostettiin ankkuri. Lähdettiin pitkästä aikaa yöpurjehdukselle. Suuntana oli Antigua ja matkaa noin 84 mailia ja halusimme päästä satamaan valoisan aikaan. Mukavaksi menon teki se, että oli täysikuun aika ja oikeastaan koko yönä ei ollut pimeää. Oudolta tuntui yön viileys. Jouduttiin oikein pukemaan päälle tuulitakkiakin. Vaikka tuuli oli isoimmillaan vain 10 m/s ja maininki alle 2m, keikkui vene välillä aika lailla. Pienennettiin purjeita kakkosreiviin, että meno tuli vähän mukavammaksi. Tuuli oli taas aika vastainen, mutta pääsimme kuitenkin yhdellä halssilla Antigualle asti. Loppumatkasta muutama maili kryssittiin, että päästiin Fallmouthin satamaan (17ast 00min 40sek N, 61ast 46min 37sek W). Perillä oltiin tiistaina iltapäivällä neljän jälkeen. Olemme ehkä tehneet yöpurjehduksia valvomisineen liian vähän viime aikoina. Yhden yön purjehdus on ehkä se kaikkien vaikein. Jos valvoo monta yötä peräkkäin, saa paremmin kiinni rytmistä. Olimme perille päästyämme niin väsyneitä, että nukahdimme melkein heti syömisen jälkeen ja nukuimme kellon ympäri.
Perjantaina suunnattiin kohti Guadeloubea ja saatiin upea purjehduspäivä. Tuuli oli riittävän suuri että päästiin eteenpäin kunnolla ja vielä sopivan suuntainen. Maininki oli pienin, mitä on nähty sitten Las Palmasista lähdön jälkeen ja aurinko paistoi koko matkan. Asetuttiin taas yöksi tuttuun Deshaiesin lahteen (16ast 10min 09sek N, 61ast 47min 29sek W). Jo käytyjen satamien lisäksi meillä on kyllä tarkoitus löytää myös uusia, hienoja paikkoja täältä Guadeloubelta.

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Maanantaista 15.3. sunnuntaihin 20.3.



Ajettiin muutaman mailin matka etelään Philipsburgin kaupunkiin. Toivottavasti täällä ei aallokko plätkytä veneen perään yöllä niin kuin edellisessä lahdessa. Jouduimme siellä käyttämään korvatulppia, että uni tuli.
Tällä kertaa ei tarvinnut käyttää korvatulppia. Tämä on Sint Maartenin pääkaupunki ja ihan oikea kaupunki. Rantakadun ja sen lähitienoon on kuitenkin vallannut taas turistihömppä. On baaria ja ravintolaa ja vaatekauppaa ihan mahdottomasti. Syy tähän löytyi risteilylaivojen laitureista, joissa välillä oli viisikin isoa laivaa purkamassa tuhansittain turisteja kaupunkiin. Jopa mekin innostuimme täältä ostamaan vähän vaatteita. Olivat nimittäin halpoja.
Välillä käy mielessä, että olisi pitänyt päästä tänne Caribialle purjehtimaan jo kymmeniä vuosia sitten. Saaret ja satamat olisivat olleet taatusti erilaisia ja aidompia.
Päätettiin, että Sint Maarten (St Martin) saa olla tämän reissun pohjoisin ja samalla läntisin saari. Säästetään elämykset siitä eteenpäin ensi talvelle. Paljon on hienoja satamia jäänyt näkemättä niiltä saarilta, joissa olemme jo käyneet. Olemme sopineet , että Verde jää Jolly Harbourin Boatyardille, siis telakalle säilytykseen toukokuulla ja me lennämme kotiin rakentamaan uudelleen mökkiä joka paloi viime syksynä. Tulemme sitten ensi talvena takaisin tänne ja jatkamme purjehdusta.
Keskiviikkona tultiin takaisin St-Bartsille. Maininki oli aika pieni ja tuuli oli suuruudeltaan mukava mutta vastainen. Jouduttiin taas kryssimään ja lyhyestä matkasta tuli melkein tuplapitkä. Tuttuun, jo kerran käytyyn satamaan oli helppo tulla.
Bartsilla viivyttiin taas monta päivää. Odoteltiin vähemmän vastaisia tuulia. Hyvin on aika kulunut. On uitu, vähän lenkkeilty, huollettu venettä ja vaan oltu ja nautittu olosta.

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Maanantaista 7.3. sunnuntaihin 13.3.








St-Bartsissa viivyttiin vielä muutama päivä. Käytiin mm. katsomassa pari karnevaalitapahtumaa, joista toiseen ja sen asuihin ja musiikkiautoihin olivat paikalliset nähneet paljon vaivaa. Osallistujia oli sadoittain ja asut esittivät kaikkea mahdollista eläinhahmoista Mikkihiireen ja enkeleihin.
Meidän lähellä ankkurissa oli myös maailman suurin yksityinen superjahti Eclipse. Paikallisessa lehdessä olleen artikkelin mukaan jahti on 163,5 m pitkä (Verde on 11m) ja siinä on 70 hengen miehistö ja mm. kaksi helikopterikenttää. Sen omistajaksi mainitaan venäläinen miljardööri Roman Abramovich.
Mieluummin olen meidän pikku Verdellä. On ihan oma rauha eikä tarvitse valvoa noita kaikkia seitsemääkymmentä. :)

Torstaina purjehdittiin muutaman tunnin matka Sint Maartenille. Tämä saari on aikoinaan jaettu Ranskan ja Hollannin kesken. Ranskalaista puolta sanotaan St-Martiniksi. Me olemme siis hollantilaisella puolella, joka virallisesti muodostaa muutaman muun pikkusaaren kanssa Alankomaiden Antillit-ryhmän. Virallinen kieli on hollanti ja virallinen raha on guldeni. Kaduilla kuulee kuitenkin melkein pelkästään englantia ja rahana käytetään US dollaria.
Asetuimme ankkuriin Simpson Bayhin (18ast 2min N, 63ast 6min W), josta pääsee nostosillan alitse Simpson Bay Lagooniin, isoon ja matalahkoon altaaseen, josta ison osan ovat valloittaneet satamalaiturit valtavine jahteineen. Myös siellä on aluksia ankkurissa. Silta aukeaa kuitenkin vain kolme kertaa päivässä ja altaaseen kulusta pitää maksaa lisämaksu ja vielä vesi siellä on aika likaista. Siispä Verde pysyy ulkopuolella ankkurissaan ja me ajelemme sillan alitse jollalla ihan ilmaiseksi. Tämän Lagoonin toinen puoli on ranskalaista aluetta, mutta jos ajelee jollalla rajan yli, ei mitään rajamuodollisuuksia tarvitse hoitaa.
Täällä on hyviä ja edullisia venevarustekauppoja. Sielläkin oli helpointa käydä jollalla.
Sunnuntaina teimme pidemmän retken Lagoonin toiseen päähän Marigot Bayn satamaan, ranskalaiselle puolelle. Katselimme perillä olevaa pikku kaupunkia, joka oli kyllä aika hiljainen sunnuntaina puoleltapäivin. Joimme kahvit croissantin kera, kun ”Ranskassa” kerran oltiin. Matkalla näimme valtavan määrän aluksia, suurin osa ankkurissa. Koko ja kunto vaihteli superjahdeista ruostuneisiin ja osin uponneisiin romuihin.

maanantai 7. maaliskuuta 2011

Tiistaista 1.3. sunnuntaihin 6.2.




Vihdoin saatiin tieto, että meidän kovasti odottama paketti on tullut ja noudettavissa FedEx:ltä , teollisuusalueelta. Saatiin ohjeet ja käveltiin sinne ihan mukava parin kilometrin matka. Aika isossa laatikossa oli pienen pieni pussi, jossa jokin tärkeä osa vesikoneeseen. Manu vaihtoi osan vanhan tilalle, ja kone rupesi toimimaan. Vesikone on se vempain joka tekee meille puhdasta, juomakelpoista vettä suolaisesta vedestä. Se on tosi hyvä olemassa etenkin pitemmillä purjehduksilla. Aikoinaan se lopetti ykskaks toimintansa, mutta nyt on kaikki taas hyvin.
Keskiviikkoaamuna suunnattiin keula kohti St-Barthelemyn saarta, tai lyhyemmin St-Bartsia. Pitkästä aikaa lähdettiin matkaan täysillä purjeilla. Päästiin hyvää vauhtia eteenpäin, mutta tuuli oli niin vastainen, ettei päästy ihan oikeaan suuntaan. Matkalla saatiin vielä oikein kunnon sadekuuro niskaan. Ihan piti kaivaa esiin sadetakkejakin. Niin kuin aina täällä, sadepilven alla tuuli voimistuu ja saattaa käyttäytyä ihan omituisesti. Niinpä me sitten reivattiin. Sadetta jatkui melkein perille asti, mutta kun päästiin Gustavian kaupungin edustalle, alkoi aurinko paistaa. Meille näyttäytyi sataman edustalla oleva lahti ja saaren ranta koko kauneudessaan.
Tämä St Barts on oikeastaan ”meidän saari”. Sen ovat aikoinaan saaneet ruotsalaiset vuonna 1784 ranskalaisilta , kun luovuttivat heille kauppaoikeuden Göteborgiin. Kun Suomi vielä oli osa Ruotsia 1700-luvun lopulla, niin omistusoikeus on ihan selvä. Ranska tosin osti saaren takaisin vuonna 1877 80 000 frangilla.
Tämä on kaunis, pieni saari. Se ikään kuin Ranskan näyteikkuna länteen. Liikkeissä on huippumuotitavaraa. Vaikka St-Barts on tullivapaa alue, niin hintalappuja ei uskalla edes katsoa. Turisteina on mm. paljon amerikkalaisia rikkaammanpuoleisia ihmisiä, niin risteilijöitten tuomia, kuin muitakin. Pieni lentokenttä tuntuu olevan kovassa käytössä. Pienehköjä lentokoneita näyttää olevan jatkuvasti nousussa tai laskussa. Saaren väestö on pääosin valkoihoista, toisin kuin muissa käymissämme saarissa.
Me asetuimme ankkuriin aika kauas satamasta, jotta vesi on puhtaampaa ja voidaan uida, mutta lähelle Gros Ilets kiviä ja pikku saaria. Pitkästä aikaa oli mukava käydä niitten luona snorklaamassa ja katsomassa upean monivärisiä ja muotoisia kaloja.
Saavuimme tänne ihan tietämättämme paikallisten karnevaalien eli Mardi Grasin alkajaisiksi. Ensimmäisenä oli päiväkoti- ja kouluikäisten paraati. Siitä tietysti minä, vanha opettaja ja samalla mummi nautin täysin siemauksin. Upeita asuja olivat jaksaneet valmistaa. Hyvä idea sinne Nurmoonkin kouluväelle.
Täällä näkyy vielä yllättävän monella lailla ruotsalaisuusajan vaikutukset. On sinikeltaisia lippuja ja ruotsinkielisiä kadunnimiä vielä jäljellä. Mukavassa, veneilijöiden ja paikallisten suosimassa Select-baarissa voisi ilmeisesti tilatakin ruotsiksi. En kokeillut ruotsiksi, suomeksi enkä edes ranskaksi.

lauantai 26. helmikuuta 2011

Maanantaista 21.2. lauantaihin 26.2.

Olympialaisissa on nähty maa nimeltä St. Kitts and Nevis. Muuta en ole tästä valtiosta tiennytkään. Ja nyt ollaan sitten täällä. Molemmat osat ovat pieniä saaria, Nevis on 90 km2 ja St Kitts 168 km2. Ne muodostavat yhteisen, itsenäisen valtion.
Maanantaina lähdettiin Nevisiltä St. Kittsille noin 10 mailia pääkaupungista pääkaupunkiin. Tuuli oli matkalla aika reipasta, ja sopivan suuntaista. Tultiin suoraa viivaa Basseterren (17ast 17’ 29’’ N ,62ast 43’ 45’’W ) edustalle ja asetuttiin ankkuriin. Käytiin vielä illalla satamassa, johon oli rakennettu ja vielä rakennettiin shopping-centeriä amerikkalaiseen tyyliin lähinnä risteilyalusten matkustajille. ”Oikeaa” kaupunkia ei ehditty kuin vilkaista.
Yö oltiin ankkurissa jossa keikutti välillä ihan kunnolla. Vaikka keikkuvaan veneeseen on aikaa myöten aika lailla totuttukin, ei se aina tunnu mukavalta.
Seuraavana päivänä käytiin Marinan toimistossa kysymässä laituripaikkaa ja samalla osoitetta johon vesikoneen varaosia voidaan meille lähettää. Veneelle paikkaa ei ollut, mutta osoite löytyi.
Monen VHF-soiton jälkeen saatiin keskiviikkona paikka marinasta. Olipa mukava olla tukevasti kiinni köysillä, etenkin kun säätiedoista luettiin, että merellä oli yli kolmen metrin maininki.
Meidän veneen takana on paikka yhdellä niistä valtavista katamaraaneista jotka tekevät muutaman tunnin risteilyjä merellä. Niillä tuntuu olevan kova suosio myös risteilyaluksilta tulevilla. Vaikka vauhti noilla kateilla on aika huima, leveinä ne eivät kallistele niin kuin ”tavallinen” purkkari ja sinne uskaltaa siksi lähteä kuka vaan. Musiikki soi ja henkilökunta pitää sirkusta yllä koko ajan. Kaikilla näyttää ja kuulostaa olevan vauhti päällä. Oma lisänsä on ehkä myös hintaan sisältyvillä runsailla tarjoiluilla. Voi kuinka meidän Verde näyttääkään pieneltä ison katin vieressä.
Nuo risteilyalusten matkustajat näyttävät pyörivän pääasiassa tuossa heille rakennetussa Tax-free alueessa. Eivät taida saada kovin todellista kuvaa tästä saaresta. Tietysti osa heistä käy myös kiertoajeluilla jne.
Me teimme pieni kierros tuolla oikean Basseterren keskustassa. Useimmat rakennuksista on aika lailla vanhan näköisiä ja kunnostusta vailla. Ihmiset ovat kuitenkin lähes samannäköisesti pukeutuneita kuin vaikka Helsingissä (toppavaatteita täällä ei kyllä näy).
Kaupatkin ovat ulkoa katsoen aika rynttäsen näköisiä, mutta sisältä löytyy taas monentasoista tarjontaa.
Me kävimme lähimmässä ruokakaupassa perjantaina viiden jälkeen, ja ykskaks huomasin: Hei tämä on ihan niin kuin Nurmon Prismassa. Äidit on päässeet töistä, hakeneet lapset hoidosta ja tulevat ruokaostoksille täpötäyteen kauppaan väsyneinä ja joutuvat valtavan pitkiin kassajonoihin. Eli ei tämä maailma ja jokapäiväinen elämä niin kovin erilainen ole täälläkään.

maanantai 21. helmikuuta 2011

Lauantai 19.2. ja sunnuntai 20.2.






Suuntana Nevis. Suunta länteen ja tuulen suunta sattui olemaan lähes sama. Välillä nostettiin purjeita ja rakennettiin virsikirjaa ja taas purettiin pois. Iso osa matkasta ajettiin moottorilla koska tuuli oli niin kovin pieni. Aurinko porotti kovin, kovin kuumasti. Pitkästä aikaa päästiin matkalla uimaan. Olipa mukavaa. Manu sai kaksi kalaa ihan peräkkäin. Kun vieheet oli vaihdettu vähän pienemmiksi, niihin kävi kiinni sopivamman kokoisia kaloja. Niitä on helpompi käsitelläkin. Söimme lounaaksi hyvänmakuista tonnikalakeittoa ihan oikeasta, eikä purkkikalasta tehtyä.
Asetuimme Neviksen pääkaupungin, Charlestownin edustalle poijuun (17o 08’50’’N 62o37’52’’W). Kovin tuntuu olevan keikkuva tämäkin paikka. Veneitä oli ensin kovin vähän, mutta niitä tuli lisää sunnuntai-iltaaan mennessä mukavasti. Sunnuntaina lähdettiin pientä kaupunkia katsomaan kävellen, kun oli ensin jollalla ajettu vieressä olevalle, pitkälle uimarannalle jollalla. Sattui olemaan kirkonmenojen aika ja vähän melkein hävetti kulkea shortseissa, kun väki vaelsi hienosti pukeutuneina kirkkoihinsa. Niitä oli pienellä pääkadun pätkällä ainakin viisi melkein vieri vieressä. Isoja, kalliin näköisiä maastureita oli kadun varret pullollaan. Kaupungin taloista suurin osa on kuitenkin ihan hökkelin näköisiä.
Illalla tehtiin vielä kävelylenkki uimarantaa toiseen suuntaan. Sieltä löytyi ensin leirintäalueen näköinen paikka, jossa oli paljon paikallista nuorisoa ja musiikki soi. Mentiin vielä eteenpäin katsomaan yhdistettyä hotellialuetta ja golfkenttää. Se oli aivan luksusta vastapainoksi vaatimattomalle leirintäalueelle.
Koitetaan muistaa laittaa noita koordinaatteja, jos ne helpottavat paikallistamaan näitä meidän reittejä. Kiva saada kommentteja ja niiden mukana palautetta.

Keskiviikko 16.2. ja torstai 17.2. ja perjantai 18.2.






Lähdettiin tämän saman saaren länsipuolella olevaa Jolly Marinaa kohti. Tuuli oli pitkästä aikaa myötäistä ja aika pientä, eikä maininkikaan kovin suurta. Matka ei ollut pitkä, mutta välillä piti lukea karttaa tarkasti, koska välillä oli riuttaa. Ensin piti tehdä valinta kahdesta reitistä. Me valitsimme niistä vähän pitemmän, joka kiersi koko vaarallisen riutan ulkopuolelta. Jotkut muut ajoivat riutan ja saaren välistä reittiä, joka kartalla näytti aika kapealta. Mukavasti päästiin sataman edustalle ja sitten seurattiin merkittyä, ruopattua väylää sisään satamaan, joka on aikoinaan tehty ruoppaamalla joku vanha suolakuoppa. Jolly Marinan vesialue näyttää vähän mustekalalta, jonka lonkeroitten rannat ovat täynnä asuntoja, joissa useimmissa on vielä venepaikka edessä. Näyttää kovin houkuttelevalta. Perimmäisenä on Marina-alue ravintoloineen ja marketteineen. Sen lähellä on telakka alue, johon oikeastaan tulimme tutustumaan. Aiomme jättää Verden keväällä tänne Caribialle ja lähteä itse kotisuomeen kesäksi. Nyt alkaa olla aika etsiä mahdollisimman turvallinen ja edullinen telakka, johon veneen uskaltaa jättää pitkäksi aikaa. Tämä tuntuu olevan yksi mahdollinen paikka.
Täällä on erinomainen marketti, joten täydensimme ruokavarastoja.
Perjantaina etsittiin tullia vähän vaikean kautta. Ajettiin jollalla satamaan ja kyseltiin neuvoa ja käveltiin pitkähkö matka tullille, että saatiin kirjattua itsemme ulos huomista lähtöä varten. Kun olisi tiennyt, niin olisi voinut jollalla ajaa suoraan tullin laituriin. Tulipahan tehtyä edes jonkinlainen kävelylenkki. Myöhemmin käytiin vielä tankkaamassa vettä ja dieseliä Verdeen.
Aurinko laski hienosti mereen eikä pilveen niin kuin usein käy. Istuimme sitloorassa katselemassa ja näimme hienon näyn: green flashin. Juuri kun aurinko putoaa mereen, näkyy häivähdys vihreää. Tuon tapahtuman kruunasi vielä samaa näkyä katsomassa ollut mies, joka huikkasi meille suunnilleen näin: Eikös ollutkin hieno. No mutta teillehän se kuuluukin, kun veneenne on vihreä ja sen nimikin on Verde!

Lauantaista 12.2 tiistaihin 15.2.

Viihdyttiin hyvin paikallaan ihan ilman sen kummempaa ohjelmaa. Manu kävi välillä lenkillä ja yhdessä tehtiin retkiä kauppaan ja välillä vaan maihin kävelemään. Keli vaihteli jatkuvasti auringosta sateeseen ja tuulesta vähän pienempään tuuleen.
Tässä satamassa oli kaksi muutakin suomalaisvenettä. Kävimme kylässä Eclipse-veneessä ja tapasimme mukavan pariskunnan Matin ja Alin. Sen vieressä oli Nitehawk, suomalainen chartervene. Sen väki ei ollut paikalla.

lauantai 12. helmikuuta 2011

Torstai 10.2. ja perjantai 11.2.





Nyt lähdettiin liikkeelle koti Antiguaa. Tuuli oli vieläkin ennusteitten mukaan lähes vastaista ja maininki kohtalaisen korkeaa, mutta kun seuraavat päivät näyttivät vielä huonommilta, nostettiin ankkuri heti pimeän poistuessa.
Matka oli aika keikkuva ja osin märkä. Maininki oli välillä ainakin 3m korkea ja kun sekin tuli melkein vastaisesta suunnasta niin aaltoja pärski sitlooraan. Joitain kastellen meidät kokonaan ja toisia vain pärskien aurinkolaseille, joita sitten aika ahkerasti puhdistettiin, että nähtiinkin jotakin. Vaikka ilma on nyt selvästi viileämpää kuin eteläisemmillä saarilla, ei kovin kylmä tullut vieläkään märissä ja suolalla kyllästetyissä vaatteissa. Kakkosreivillä taas mentiin ja vene kulki kuin vuoristoradassa..
Seitsemän tunnin kuluttua oltiin perillä ja laskettiin ankkuri vielä aika kovassa tuulessa Falmouth Harbouriin. Tässä isossa satamassa näyttää olevan kaikenlaisia aluksia. Varsinkin suuria huvijahteja on runsaasti. Marinan dingylaiturista käveltiin vieressä olevan English Harbourin puolelle. Näistä molemmista satamista löytyy kaikkea mitä voi etsiä. On baaria ja huvitusta, mutta myös asiallista palvelua niin veneille kuin miehistöillekin. Tullit ja muut löydettiin English Harbourin puolelta heti kun oli kysytty ohjetta neljä kertaa. Täällä oli tarkkoja virkamiehiä. Kännykkänumero ja ammattikin oli laitettava papereihin, kelpasi sentään eläkeläinen.
Perjantaina ei ajettu rantaan ollenkaan vaan ladattiin akkuja (miehistön ja kameran ja kännykän), uitiin useaan kertaan ja hyödynnettiin nettiyhteyttä joka nyt toimi, vaikkakin välillä hitaasti.

Tiistai 9.2. ja keskiviikko 10.2.

Edelleen oltiin samassa Deshaiesin lahdessa. Tuuli oli jo aika lailla rauhoittunut, eikä uusia hattu- eikä muita seikkailuja nähty. Saimme takaisin pyykit, jotka oli kylällä pesetetty. Oma sirkuksensa oli niitten levittely ja kääntely kuivumista varten. Tuuli oli kyllä ihan sopiva kuivattamiseen, mutta sateen uhka oli koko ajan päällä, joten piti olla tarkkana. Manu purki, kuivasi ja kokosi jollan perämoottorin, joka oli tehnyt lakon. Ja taas se toimi.
Keskiviikkona vuokrattiin auto ja kierrettiin Guadeloupen saarta. Kierrettiin tämän perhosenmuotoisen saaren molemmissa siivissä. Nähtiin sademetsää ja vuoristoa, vesiputouksia ja jokia, mutta myös moottoritietä liikenneruuhkineen ja kaupunkialuetta. Hyvä kokemus, sillä helposti harhautuu ajattelemaan, ettei näillä pikkusaarilla ole muuta kuin sademetsää ja pikkukyliä.
Erikoiskiitoksen ansaitsee Infopisteen nuori virkailija. Hän todella paneutui asioihin ja sai järjestettyä meille niin pyykinpesun kuin autonvuokrauksenkin. Etenkin auto oli monen puhelinsoiton takana, mutta hymyillen hän hoiti kaiken.

tiistai 8. helmikuuta 2011

Torstaista 3.2. tiistaihin 8.2.

Aamulla kiersimme Pigeon saaren veneellä ja jatkoimme matkaa pohjoiseen. Tuulet temppuilivat taas villin lailla. Vain 11 mailin päästä löytyi seuraava ankkurilahti Deshaies. Maininki ei tänne pääse, mutta tuuli pyörittää aika lailla kaikkia veneitä.
Iloksemme näimme ankkuripaikalla Suomen lipun, siis suomalaisen veneen. Oli tosi mukava jutella ihan kotoisella suomella Jorman ja Riitan kanssa. Ja olemme saaneet valtavasti kokemuksen tuomaa neuvoa ja tietoa. he ovat viettäneet jo monta talvea täällä Caribialla.
Perjantaiaamuna heräsimme aikaisin ja tarkoitus oli heti lähteä kohti Antiguaa. Emme kuitenkaan lähteneet, koska minä olin kovin väsynyt ja anoin lepopäivää ja yllätys, yllätys se myönnettiin. Päätöksestä seurasi kuitenkin monta vapaapäivää. Maininki merellä kasvoi, niin kuin säätiedotus ennustikin ja me emme halunneet lähteä keikkumaan yli 3 m aaltoihin. Olemme siis levänneet ja hoitaneet käytännön asioita kuten pyykinpesetystä.
Sunnuntai-iltana tuuli nousi myös ankkuripaikalla niin että vene keikkui ja tuuli vonkui. Otimme pimeässä pois aurinko/sadekatoksen joka piti kauheaa pauketta. Seurattiin oman ja muitten veneitten ankkurin pitävyyttäkin. Onneksi kaikilla näytti kiinnitys pitävän. Ei se tuuli tainnut kuitenkaan olla kuin n. 13 m/s.
Maanantai-iltapäivänä tuuli sitten oli monta tuntia vielä kovempi. Pahimmillaan yli 20 m/s. Onneksi nyt oli valoisaa. Hyvin meidän ankkuri piti veneen paikallaan. Oikeastaan on ihmeellistä kuinka semmoinen pieni kuokka voi kestää koko veneen ja tuulen aiheuttaman paineen. Seurasimme sitloorassa istuen veneitten pyörimistä ja aaltojen pikkuhiljaa kasvamista.
Näimme myös kuinka pikkuasiasta voi tulla iso ja vakava. Eräältä naapuriveneen rouvalta vei tuuli hatun ja mies lähti sitä jollalla hakemaan. Tuuli ja aalto oli jo niin iso, että hattua ei löytynyt ja lopulta tuuli kaatoi jollan ylösalaisin. Mies ja muuta tavaraa putosi veteen. Toisesta veneestä lähti pariskunta jollalla apuun ja sai lopulta merelle karkaavan jollan kiinni, muttei käännettyä oikeinpäin. Hinasivat sen kuitenkin yhden veneen luo ja kiinnittivät siihen. Itse hatunhakija ui turvaan veneelle, mutta ei kuitenkaan jaksanut omaansa vaan meni lähimpään. Lopulta siis kaikki hyvin, mutta emme tiedä mitä jollasta putosi mereen. Olikohan tarpeellista yhden hatun takia näin uhmata meren voimaa?
Saa nähdä kuinka monta päivää tässä vielä odotellaan kelien rauhoittumista.

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Keskiviikko 2.2.

Aiottiin siirtyä vain saman saaren toiseen reunaan kauniille rannalle snorklailemaan, mutta se jäi haaveeksi. Ranta oli ihan täynnä purje- ja moottoriveneitä, jotka olivat ilmeisesti yöpyneet siinä, koska se ”meidän” lahti oli ihan täynnä.
Me jatkoimme matkaa Guodalupen isommalle saarelle Basse Terrelle. Sen länsipuolta purjehdimme aika pienissä tuulissa pohjoiseen päin. Matkalla ohitimme useita pieniä, suojaisia lahtia. Jäimme yöksi kuitenkin vasta Ilet Pigeon-saaren viereen Rocher de Malendure-lahteen. Sen pohjukassa oli oikea sukelluskeskus, josta moottoriveneet kuljettivat väkeä Ilet Pigeonille sukeltamaan. Hyvin suosittu saari, jossa on upeat vedenalaiset näkymät ja joka kuuluu luonnonsuojelualueeseen jonka nimi on Réserve Cousteau. Me vain snorklattiin oman ankkurilahden rantoja, josta myös löytyi oma upea vedenalainen maailma.

Maanantai 31.1. ja tiistai 1.2.




Aamulla saatiin täytettyä typötyhjät vesitankit lahden suulle olevasta isosta laiturista. Suuntasimme kohti Guodalupea, ensin sen pikkusaaria Les Saintesia. Tuuli taas vaihteli laidasta laitaan koko päivän. Matkaa oli vain 19 mailia. Tultiin Le Bourg de Saintesin satamaan tai oikeastaan ankkurilahteen, jossa oli valtavasti veneitä. Saari ja sen ympäristö oli valtavan kaunista, tosin ihan turistialuetta. Me vuokrattiin skootteri ja kuljettiin sillä muutamassa tunnissa katsellen melkein kaikki saaren tiet ja lukuisat uimarannat. Manu tietysti ajoi ja minä olin vaan kyydissä. Onneksi ei vuokrattu polkupyöriä niin kuin aiottiin, tosi mäkinen maasto olisi ollut rankka ajettava. Skoottereita olikin saarella valtavasti liikenteessä.
Mukava nähtävyys oli Napoleon museo korkealla vuorella olevassa linnoituksessa. Sieltä oli myös hienoja näköaloja lahdelle.
Tullauspaikka löydettiin vasta pitkän etsinnän jälkeen. Se oli kunnantalon takapuolella olevalla poliisiasemalla. Missään ei ollut kylttiä poliisista eikä tullauksesta. Ja nyt ei ollut kysymys meidän ranskankielen ymmärtämättömyydestä.

Perjantaista 28.1. sunnuntaihin 30.1.






Kello soi jo viideltä ja ennen valoisaa oli jo ankkuri ylhäällä. Lähdimme aikaisin, koska emme halunneet tulla seuraavaan satamaan pimeässä. Martiniquen ja Dominican välissä tuuli ja maininki oli reipasta ja vauhtikin reipasta. Jossain siellä välillä otti Manun koukkuun kala. Se oli iso ja voimakas ja jarru pärräsi melkein kokoajan tunnin verran, vaikka sitä kiristettiinkin. Lopulta kala karkasi katkaisemalla siiman, joten tarkkoja mittoja siitä meillä ei ole. Dominican saaren takana tuuli ja aalto pienenivät melkein olemattomiin ja vauhti tietysti samoin.
Aika lailla epäluuloisina jäätiin yöksi Prince Ruperts Bayhin, Portsmouthin kaupungin edustalle. Tästä saaresta oli etukäteen saatu aika negatiivista tietoa: Täällä huijataan ja ryöstetään, älä jätä venettäsi koskaan valvomatta jne. Tuntuu kuitenkin siltä, että täälläkin on moni asia muuttumassa tai jo muuttunut. Poijupojat ovat asiallisia. Tullaus sujui ystävällisesti hymyillen, kunhan ensin löysimme tullipaikan. Uusi iso laituri näyttää olevan tekeillä varmaan risteilyaluksia varten. Ei tämä tunnu yhtään turvattomammalta kuin muutkaan ankkuripaikat. Lukkoon olemme veneen ja jollan tietysti aina laittaneet, eikä ongelmia ole ollut.
Lauantaina käytiin sademetsässä Indian Riverillä. Se oli mielenkiintoinen retki, jossa opas souti venettä ja samalla kertoi kasveista ja eläimistä ja tästä Carib-intiaanien ikivanhasta asuinalueesta.
Iltapäivällä saatiin pitkästä aikaa ihan toimiva nettiyhteys Big Papan baarissa. Oli hyvä saada taas asioita hoidettua. Big Papa itse on varsinainen persoona ja hänen jollalaiturissaan jollat pysyivät hyvin tallessa.
Sunnuntaina tehtiin reipas muutaman tunnin vaellus ihan ilman opasta Cabrits National Parkkiin.
Ensin katseltiin Fort Shirleyn linnoituksen jyhkeitä rakennuksia. Sitten lähdettiin kiipeämään polkua ylöspäin kohti West Cabritsia. Nousu oli aika jyrkkä ja polku kivinen ja ylhäältä löysimme ison tykin yksinään 179 metriä vedenpinnasta. Ihailimme maisemia niin merelle kuin saarellekin päin. Kyllä tämä retki kävi kuntoilusta.

lauantai 29. tammikuuta 2011

Tiistaista 25.1. torstaihin 27.1.

Aamulla nostettiin kuitenkin ankkuri ja suunnattiin Fort de Francen lahdelle. Tuuli oli taas puuskaista ja haki suuntaansa. Kun käännyimme itään päin se oli kohta ihan vastaista ja silloin laskimme purjeet ja ajoimme koneella. Emme aikoneetkaan mennä Fort de Fransin valtavaan kaupunkiin vaan suuntasimme pieneen Trois Islets satamaan ja ankkuripaikkaan. Ankkurointikohta piti valita tarkasti, koska ympärillä oli paljon matalikkoja. Tässä paikassa emme käyneet edes maissa, osittain sen vuoksi, että matkaa rantaan oli aika lailla ja tuulta vähän liikaa meidän pikku jollalle ja sen moottorille. Hyvin ne ovat kuitenkin meitä tähän asti palvelleet.
Keskiviikkona lähdettiin valtavan Fort de Francen lahden poikki kohti luodetta ja myöhemmin pohjoista. Keli oli hyvin vaihtelevaa, koska ajettiin lähellä tämän korkean Martiniquen saaren suojan puoleista rantaa: usein satoi ja välillä aurinko paistoi, tuuli oli välillä 12 m/s ja välillä lähes nolla. Katselimme maisemia aina kun sade ei sitä estänyt.
Tulimme Saint Pierren kaupunkiin, ankkuroiduimme ihan kaupungin edustalle. Ihmiset täällä tuntuvat kovin ystävällisiltä. Hankalaa joskus on se, että meidän ranskankielentaito loppuu heti alkuunsa.
Tämä kaupunki on kuulemma ollut ranskalaisen Caribian kaupallinen-, kulttuuri- ja sosiaalinen keskus, ennenkuin tulivuori St Pelen purkautuminen tuhosi sen asukkaineen kokonaan vuonna 1902. Kaupunki on nyt rakennettu uudelleen , vaikkakin se on edelleen pienempi ja vähemmän merkityksellinen kuin aikoinaan.
Torstai viihdyttiin vielä Saint Pierressä tutustuen kaupunkiin ja sen ympäristöön. Kävimme mm. katsomassa sen vankilan raunioita, jonka sellissä kerrotaan selvinneen hengissä murhasta syytetty vanki Cyparis tulivuoren purkautuessa 1902. Tarinasta riippuen hän oli joko ainoa henkiin jäänyt tai sitten yksi harvoista.

Sunnuntai 23.1. ja maanantai 24.1.




Nyt lähdettiin länteen päin saaren rantaa seuraillen. Kun matka oli lyhyt ja keli mukavan myötäillen, tultiin vain genuan voimin rauhallista tahtia. Meidät ohitti outo, vauhdikas kulkuneuvo melkein kanootin muotoinen vene erikoisen purjeen kanssa. Ehkäpä vene tai sen miehistö kaipaa vielä kehittelyä.
Matkalla nähtiin myös Diamond Rock, erikoinen 175 metriä korkea suippo ”kivi”, joka nousee merestä lähellä rannikkoa. Sen laelle ovat britit kuulemma joskus aikoinaan hilanneet valtavan määrän kanuunoita puolustaakseen Martiniqueta ranskalaisia vastaan.
Timanttikiven jälkeen jatkettiin pieni matka pohjoiseen ja löydettiin Grande Anse d’Arlet. Lahti oli täynnä veneitä, myös ihan paikallisia viikonlopunviettäjiä. Löytyi kuitenkin paikka meillekin. Hiekkarannalla oli elämää. Oli ravintoloita ja auringonottajia, myös koko perheitä.
Maanantai aamuna satamassa oli paljon vähemmän veneitä ja rannalla ihmisiä. Iltapäivästä veneitä alkoi taas kokoontua lisää. Me päätimme viipyä vielä täällä.

Perjantai 21.1. ja lauantai 22.1.



Aamun valjetessa otettiin suunnaksi Martinique. Tuuli oli mukavasti vastainen, muttei liikaa ja maininki vähän turhan iso, ehkä 3m.
Kun päästiin lähelle satamaa nimeltä Le Marin, alkoi tuuli temppuilla suunnan- ja voimakkuuden vaihdoilla ja loppumatka tultiin moottorilla. Meressä oli myös valtavasti kalastajien poijuja osoittamassa pyydyksiä. Niitä oli pakko varoa. Loppumatka satamaan ja ankkuripaikalle oli hyvin merkitty. Onneksi oli, koska matalia koralliriuttoja oli siellä sun täällä. Lahdessa oli monia ankkurointialueita ja yhteensä varmaan tuhansia veneitä. Kumivene eli dingy on täällä, kuten kaikissa ankkuripaikoissa hyvin tärkeä kulkuneuvo. Purjevene pitää usein jättää aika kauaskin rannasta. Kuvassa dingylaiturin ruuhkaa.
Taas tullattiin uuteen maahan, nyt tultiin euromaahan, tämähän on osa Ranskaa.
Tavattiin taas suomalainen Heimo, johon tutustuttiin jo St Lucialla kuukausi sitten. Ajelimme hänen kanssaan autolla ja hän esitteli meille Le Marinin satamaa ja sen ympäristöä. Hän on kulkenut täällä vuosikausia ja tuntee paikat hyvin.
Täällä viivyttiin kaksi yötä. Lauantai-iltana syötiin hyvä kalaillallinen ravintolassa, jonka pöydät oli katettu hiekkarannalle, vain muutaman metrin päähän vesirajasta. Kuuntelimme laineitten liplatusta ja nautimme elämästä.